LoOok Industries Pikku Apurin asiakkaaksi ja torppaelämää

,

Viime viikko oli melkoista haipakkaa. Kerroinkin aiemmin, että oli hyvä kun digipuolella asiakkaat eivät saaneet matskuja toimitettua, niin sen viikon sai laittaa torpan tupaa kuntoon. No nyt kun sen sai kuntoon, materiaalia alkoi virrata niin, että ensi viikosta tulee digikiireinen.

LoOok Industries

Kävin alkuviikosta Helsingissä tapaamassa LoOok Industriesia, jolle teimme heidän ihka ensimmäisen sivustonsa Viidakkorummun alkuaikoihin, joskus kymmenisen vuotta sitten. Sittemmin pojat ovat asustelleet ja businesstelleet Tukholmassa ja Tallinnassa, mutta nyt sitten kotiutuneet toistaiseksi Hesaan.

LoOok Industries -tunnelmia

LoOok tekee uskomattoman hienoja julkisen tilan kalusteita, joista osan näet heidän sivuiltaan (jotka siis uusimme kesän aikana). Itse kokeilin palaverin päätteeksi N.A.P. -sohvaketta, jonne on upotettu syvähierontaa antava kone sekä sen päälle monta erilaista ohjelmaa. Tyydyin Ivarin opastuksella 10 minuutin relaxation -ohjelmaan, joka soitti rauhoittavaa musiikkia kuulokkeista samalla kun satakiloinen kroppani tärisi bassotaajuuksilla. Meinasin nukahtaa, eli tehokas vehje.

Todella onnellinen, että saimme Pian kanssa LoOokin asiakkaaksemme, designimmeisiksi kun hieman itsemme luemme.

Torppaelämää

Torpalla olemme saaneet viimeisteltyä myös salipuolta. Vuokrasin pakun kätevästi 100m päästä kotiovelta, suoraan förin kohdalta. 50€+bensat neljästä tunnista Transportteria ja noudimme kaikenmoista saliin. Mm. Rautainen ja avattava heteka-sohva -setti (kolmas samanmoinen, nyt nelihenkinen perhekin voi nukkua siellä sängyissä, samassa tilassa) löysi sinne ja matkalla koppasimme Raisiosta vielä ison kasan kiviä terassin pielukselle.

Kiviä hakemassa.

Jotain pientä vielä tarvitsee asennella, mutta leffateatterikin on taas toiminnassa. Sali toimiikin tänä vuonna myös toimistonamme – ja millaisena toimiikaan. Upein paikka missä on työtään saanut tehdä. Linnut visertävät ja tuuli humisee peltikatolla. Kun haluaa taukoilla, otan kahvimukini ja astun ovesta terassille toviksi.

Torppatoimistonäkymää

Tuvan puolella keittonurkkauskin on jo toiminnassa ja pääsemme vihdoin tekemään aitoa kotiruokaa. (Remppa-aikaan oli pakko vain pikagrillata ja hakea noutoruokaa). Pistettiinkin heti varhaisperunat kiehumaan.

Varhaispotut porisemassa

Perjantai-illalla juhlistimme upeaa viikkoa ja istuimme sekä saunoimme yömyöhään terassilla ihailemassa hendrixmäistä auringonlaskua.

Purple haze

Lauantaipäivän satoi, joten Pia teki Turun Perhelääkäreille uutta kesäkampanjaa (siitä tulee hieno!), kun itse syvennyin mm. “the little old band from Texas” -dokumenttiin Yle Areenasta.

ZZ Top -dokkaria.

Nyt pitää työn puolesta siirtyä pariksi päiväksi taas Turkuun (palaveria ja muuta), mutta helteiksi tullaan äkkiä takaisin torpalle. Digityötä riittää, joten viileää hirsitölliä parempaa mestaa ei silloin olekaan. Saas nähdä ehdimmekö töiden puolesta torstaiksi Hesaan LoOokin Showroom -tapahtumaan?