Valaistunut tai ainakin vähemmän himmeä

Syksyn sairastelut ovat takana ja mieli alkaa kohentua.Vakava sairaus lyö maahan, mutta sen jälkeen asiat ovat entistä lujempaa järjestyksessä. Aivot juoksevat jo, ja nyt vaan synapsien vauhtiin pitäisi saada kädetkin.

Ensimmäinen uusi tuleminen oli emoyhtiöni Viidakkorummun jo perinteeksi muodostunut “erilainen Jouluviesti”, josta myös tämän artikkelin kuva tulee. Tällä kertaa se liittyy paitsi Sipilään (ei Terrafamegateen) myös muiden auttamiseen. Siitä sain vauhtia, ja nyt teen Viidakkorummulle täysin uutta tapaa toimia, joka alkaa heti alkuvuodesta 1.1.2017.

Tekesin kanssa meillä on vielä neuvottelut kesken globaalista uudesta tuoteryhmästä. Siitä en voi vielä enempää hiiskua, sillä mitään muuta kuin ideat ei vielä ole, mutta työnä se olisi aivan huippua päästä tekemään.

Entistä tärkeämmäksi tuleekin se, mitä teet työksesi. Auta niin saat.

Ja hei, n. 3 viikkoa talvipäivän tasaukseen. Silloin painovoimainen kalenterini siirtyy jo kevyemmälle puolelle, kohti kevättä. Eläminen on kiva asia.