12 vuotta Viidakkorumpua on nyt ohi, ainakin y-tunnuksen osalta. Pidämme Viidakkorummun vielä tuotenimenä ja palvelu toimii kuten ennenkin, vain lasku tulee Pikku Apurilta (tai Ulapelta). Olen selkeästi muutenkin uuden alussa.

Nyt on kaikin puolin outo olo. Tuntuu yksinäiseltä. Kai se jotenkin paikkansa pitää, että yrityksestä, vaikka onkin vain y-tunnus paperilla, tulee lapsi? Mutta ei auta, Pikku Apurimme on päässyt hyvään vauhtiin ja teemme paljon laajempia töitä kuin Rumpu koskaan teki, kiitos vaimoni Pian suunnittelu- ja graafisille kyvyille.

It-jutut vaihtuivat mainostoimistoksi + it-jutuiksi + muiksi kiinnostaviksi jutuiksi.

Uusia alkuja

Olen aina ollut kiinnostunut kaikesta ekologisesta, on se sitten rakentamisen ratkaisut, muovin hävittäminen, omavaraisuus tai energiaratkaisut. Niiden pariin mieli vetää myös. Toki 20+ vuotta markkinoinnissa takaa sen, että sen osaa. Vaan jotain kokonaan muutakin nyt kehiin? Isona olisi kiva tehdä hyödyllisiä ja merkityksellisiä töitä.

Normitöiden ohessa olemme kehittäneet eteenpäin ekologisen asumisen ideaamme ja nyt koitan löytää sille aidosti tilaa työkartalta. Sen jälkeen pitää lähteä juoksemaan rahoitusta ja yhteistyökumppaneita kiinni.

Joka vuosi on tullut kavereilta takavasemmalta myös jokin suurempi projekti. Aivan taatusti sellainen tulee eteen jo syksystä.

Itselle suurin muutos kuitenkin lienee tupakan jättäminen.

Armeija ei minulle opettanut mitään. Sain sieltä vain pahan tavan. Utön tuulissa kaverit opettivat tupakoimaan ja se jäi. Siitä on nyt 30 vuotta ja vuosia asiaa vatvoneena päätin vihdoinkin lopettaa, ihan ns. kylmä kalkkuna -keinolla. Tiistaina 24.7. lopetin. Siitä on nyt vasta kuusi päivää, mutta tähän asti tuntuu hyvältä, jopa helpolta. Ehkä vuosien henkinen lopetustyö antaa voimaa pysyä ruodussa? No, päivä kerrallaan.

Kivaa loppukesää kaikille.

 

0 Vastausta

Kommentoi?

Osallistu ja levitä sanaa.
Osallistu.

Kommentoi?

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.