Artikkelit

Tähän vajaan viisikymppisen ikään päässeenä nautin stressivapaammasta tavasta tehdä työni. Siihen löytyy kaksi pääideaa miten sen teen?

1. Tee vain mukavien kanssa työsi

Pikku Apuri tekee kahdenlaista työtä:

  • Projektityötä, jossa tehdään asia x asiakkaalle y, laskutetaan ja heilutetaan kivat jatkot
  • Teemme myös ns. vuosisopimustöitä, jolloin tietyille asiakkaille teemme joka viikko markkinoinnillisia toimenpiteitä. Asiakkaat maksavat siitä meille kuukausittaisen hinnan.

Nyt olemme onnistuneet viime ajat molemmissa ”linjoissa”: Meillä on ollut todella mukavia projektitöitä, kuten esim. Aurakoulutus ja juuri nyt työn alla oleva Sellon Katse. Vuosisoppariasiakkaista mm. Wihanto ja Midas Kultasepät ovat molemmat sellaisia, joiden kanssa on kivaa tehdä työnsä ja meistä on aidosti mukavaa edesauttaa molempien liiketoimintaa.

2. Tee työsi valovoiman avulla

Olen aiemminkin kirjoittanut tästä aiheesta.

Ideana on jakaa työnteko synkkiin aikoihin ja vapaa-aika kivampiin hetkiin.

  • Teemme hurjasti tietokoneella tehtävää työtä kun on pimeää, märkää ja surkeaa. Yleensä se väli on lokakuusta maaliskuun puoliväliin. Yhteensä 5+ kuukautta.
  • Kun aurinko on ylempänä ja lämmittää sekä valaisee, alkaa toisenlainen työnteko. Mm. ulkohommat, joista ei makseta palkkaa. Silloin vähennämme tietokonetöitä. Teemme niitä kuitenkin kesäkuulle asti (ja osin kesälläkin). Huhtikuussa muutamme puoleksi vuodeksi torpalle Taivassaloon, jossa riittää puuhaa ulkosalla.
  • Kesäkuu-lokakuu -välin teen sadepäivät tietokonetöitä joista maksetaan, ja kauniimmat kelit taas ovat ulkohommia, joissa raha puolestaan palaa kiertoon.

Jos analysoin työaikaa, se menee kutakuinkin näin:

Pimeä aika

Teen tietokoneella taitto-, kirjoitus- ja liukuhihnatöitä n. 6 tuntia päivässä, yleensä klo 7-13 -välillä. Sen lisäksi teen ajattelu-, suunnittelu- ja ideointityötä 0-6 tuntia päivässä. Se tapahtuu aamulla klo 4-7 tai iltapäivällä tai illalla.

Valoisampi aika

Kun on kaunista, ollaan ulkona. Tehdään remppahommia, kävellään, vaelletaan jne. Silloin ei vastailla kuin puhelimeen ja sähköposteihin, vauhdista. Kun on huono ilma, tehdään töitä kuten ”pimeällä ajalla” (yllä).

Mitä näistä sitten seuraa?

Jos onnistumme noudattamaan ko. sääntöjä, se tarkoittaa sitä, että:

  • nukumme paremmin,
  • voimme paremmin ja
  • parisuhteemme voi hyvin. Se taas johtaa siihen, että
  • meistä voi olla kivaa seuraa myös ystävillemme.

Täytyy muistaa, että tällainen tapa tehdä työtään maksaa. Emme saa sellaisia rahoja mitä saisimme normityöksi määriteltävällä tavalla. Mutta rahan sijaan saamme paremman mielen ja ennaltaehkäisemme omaa mielisairauttamme.

Ei se jatkuva kasvu, vaan se jatkuva kasvaminen.

 

Melanooman 1. puolivuositarkistus oli juuri. Vaikka mielestäni en ole asiasta huolehtinut, mieli oli toista mieltä. Olen käytännössä valvonut muutamaa yötä lukuunottamatta kaikki lähiyöt. Koko yön. Väsyttää, muttei nukuta. Ja vaimo vieressä tekee samaa.

Tuntuukin absurdilta vastailla sukulaisten ja asiakkaiden pyyntöihin ja käskyihin, kun pelottaa niin perkeleesti. Kai se on tämä minä-minä -maailmanvaihe.

Aika vähän ihmiset enää kysyvät toisiltaan kuinka voit?

Nimittäin vain se merkitsee. Piste (kuten Aurinkokuningas on opettanut). Vakavan sairauden pelko vie pois kaiken muun, halusit tai et. Sitä katselee itseään ja toimintaansa sivusta. Ihailee miten tuo kykenee toimimaan, kun oikea minä vieressä on 30%:a zombi.

IKÄKRIISI SAMAAN AIKAAN

Maija, aivan ihana lääkärimme, on viisas ja kokenut. Kertoi nähneensä satoja tapauksia, hyviä ja huonoja. Jokaisessa potilas joutuu rakentamaan elämänsä uudelleen. Jokaisessa.

Itsellä on meneillään tuplaurakka, koska lähenen 50 ikävuotta. Se on joskus ollut vanhan ihmisen ikä, nyt se on keski-ikää, mutteivät aivot ja geenini sitä muutosta näin nopeasti ymmärrä. Se on tapahtunut muutamassa vuosikymmenessä, kiitos lääketieteen, tiedon ja ruoan.

50-vuotiskorteissa alkavat näkymään pinkit ruusupuskat. Niin se vain on.

Tässä sitä siis ollaan. Rakennan itseäni uudelleen ja koitan ymmärtää, että edessä on paljon vähemmän kuin takana.

Niin, puolivuotistarkastus oli puhdas. Muutama rasvapatti oli, mutta ”niitä kuulemma tulee enemmän vaan”. Louis C.K. iän summasi jo aikoinaan hyvin. Kivaa kevättä!

Muutama on kysynyt että miksi kirjoitan? Siihen on lyhyt vastaus ja pitkä.

water

Tältä näyttää hyvä päivä.

Lyhyt vastaus on: Puhdistan kirjoittamisen avulla vettä.

Ilman kirjoittamista sairastuisin suurella todennäköisyydellä depressioon tai muuhun ajatusperäiseen sairauteen.

Pitkä vastaus on seuraava: Rakastan kysymystä Miksi? Vahinko, että yritykset joille teemme työmme rakastavat eniten kysymystä, Koska?

Esimerkkejä:

Haluan oppia ja elvyttää uudelleen ruotsinkielen puhumisen.

Miten? Esimerkiksi ajattelin lukea säännöllisesti Åbo Underrättelserin nettiversiota ja uskaltaa väkisin sönköttää kieltä ruotsin sukulaistemme kanssa.

Koska? Pian.

Miksi? Minua nolottaa, että ymmärrän täysin ruotsia kun sitä puhutaan. En vain uskalla puhua sitä, koska aikoinaan koulussa vain kielioppi oli tärkeää, ei itse kielen puhuminen. Tukholman snagarillakin sanon mielummin thanks very much kuin tack så mycket. Puhumisen pelkopaniikissa saatan sanoa tosin tack very snäll tmv.

Eniten maailmassa rakastaisin oppia kunnolla soittamaan kitaraa ja muita instrumentteja.

Miten? Tv:n katselun ja kirjojen lukemisen sijaan tarttumalla soittimeen ja harjoittelemalla sinnikkäästi.

Koska? Pian.

Miksi? Koska musiikki on aina ollut elämäni muusa, kaikissa muodoissaan. Se yhdistää kaikkia meitä, riippumatta sijainnista, uskonnosta, politiikasta tai vaikkapa ihonväristä. Ainoa asia maailmassa (tai no, mm. rakkauden, kateuden ja empatiakyvyn lisäksi).

Miksi -sana selittää maailmaa ja sitä on kiva selittää.

Esimerkeistä huomaa esteen unelmani ja sen saavuttamisen välillä. Se on vastaus koska -kysymykseen. Koska olen kuitenkin koko ajan mukavuudenhaluisempi, todennäköisyys saavuttaa unelma karkaa vuosi vuodelta kauemmas. Ehkä jään vain puhdistamaan vettä?

Pikku Apuri

”En ole koskaan antanut koulunkäynnin haitata oppimistani”, Mark Twain

Utelias mieli kaipaa ja kaivaa tietoa. Internet, tv-dokumentit, podcastit ja muut mediat tarjoavat sitä. Vielä 20 vuotta sitten niin ei ollut.

Kortin kääntöpuoli on masennuslääkkeiden käytön räjähdysmäinen kasvu, Suomessa jo kansansairaus. Ne ketkä näkevät läpi yhteiskuntamme rakenteiden, sairastuvat helposti, koska eivät tiedä mitä tiedoillaan tekisivät. Suurin sairaus on apatia, välinpitämättömyyden tila.

Miten taistella uusklassisten talousoppilaiden aiheuttamaa poliittista ja systemaattista vinoutumaa vastaan?

Four Horsemen -dokumentti kiteyttää maailmamme (tai ainakin länsimaisen talousjärjestelmän) nykytilan tiukkaan 97 minuuttiin.

Siinä 23 eri alojen asiantuntijaa ympäri maailmaa selittävät (tiukemmat mutkat oikoen) mikä on vialla, miksi ja miten sen korjata. Dokumentti kannattaa katsoa esim. YLE Areenasta, jossa se näkyy elokuun loppuun asti.

Vapautta vai apatiaa?

Itseni globaali ymmärrys asioista on samalla vapauttanut sekä apatisoinut. En ole enää kuluttaja siinä mielessä mitä valtiot haluaisivat minun olevan. Olen myös vapaa uusklassisen talouskäsityksen ”kahleista”.

Olen myös apatisoitunut, sillä koko ikäni minua on opetettu luottamaan poliittiseen järjestelmäämme, pankkeihin rehteinä luotonantajina ja työelämään reiluna uran tarjoajana.

Koko tuo pohjakäsitys, joka opetettiin minulle 20 vuodessa, myös murennettiin seuraavassa 20 vuodessa. Siitä ei ole mitään jäljellä (Suomessa/ Pohjoismaissa ehkä hitunen).

Olen valmis johonkin uuteen yhteiseen ideaan, ajatukseen, työhön, parantamiseen, jos samanmieliset sitä ehdottavat. Mitä se on?

Sillä kaikki modernin maailman hyvät asiat on luotu yhdessä, ei yksilöinä. Kuten ko. dokumentissakin sanotaan, yksilö kuihtuu vähitellen lasipurkkiinsa. Ihminen löytää onnen vain itsensä ulkopuolelta, muista ihmisistä.

”When I went to school, they asked me what I wanted to be when I grew up. I wrote down ’happy’. They told me I didn’t understand the assignment, and I told them they didn’t understand life.”, John Lennon

Pikku Apuri