Artikkelit

Olen viimeaikoina herännyt tunteeseen, että juurikaan mikään ei voisi olla paremmin. 47+ vuotta se kesti huomata.

Ajatelkaas nyt jo isoa kuvaa: Jos Suomessa jättää lukematta negamediat, niin täällä on aidosti maailman 1.-4.ksi parasta elää (näkökannasta riippuen Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa voi elää vielä paremmin).

Meitä eivät uhkaa suuret luonnonkatastrofit eivätkä sodat. Täällä suurimmat pelot ovat turpaan saaminen öisellä nakkarilla ja hirvikolarit.

Meitä suojellaan valtion taholta monin seikoin. Emme juurikaan törmää myrkyllisiin tai haitallisiin ruokiin. Sähkölaitteemmekaan ei aiheuta tulipaloja, kiitos Tukesin. Saamme edelleen ilmaisen koulutuksen ja loistavan terveydenhoidon (sen voi tosin täysin sekaisin oleva sote romuttaa, ”kiitos” Kokoomuksen ja Keskustan setädiilin).

Yhä useammin tuntuu siltä, että meillä on kaikki niin hyvin, että keksimme tylsyyttämme nahisteltavaa.

Pienemmässä kuvassa sitten on eroja. Toisilla menee sikahyvin, toisilla todella huonosti. Valtaosa vaeltaa maanantaista sunnuntaihin autozombeina, kunnes viikko kelataan taas alkuun.

Tiedän että Suomessa, varsinkaan täällä Varsinaisessa Suomessa, ei saisi kertoa olevansa tyytyväinen. Se juna suistui raiteiltani jo vuonna 2006, kun aloitin yrittäjyyden.

Olen vain pikku hiljaa huomannut, etten oikein saa elämästäni enää tuunattua parempaa. Kaikki on juuri nyt paremmin kuin hyvin. Ainoa uhka on terveys. Nytkin odottelen taas labratulosta yhdestä poisleikatusta luomesta.

Kun sain vaimoni Pian mukaan Apuriin, kaikki naksahti kohdalleen.

Voimme nyt toimia yritysten markkinointiapurina mistä vain.

Työtä on tähän saakka tullut tasaisesti ja niitä on kivaa tehdä. Eli kiitos asiakkaamme, Apurin ja Rummun!

Huomaa hyvä

Arkeen on helppo hukkua. Päivät seuraavat toisiaan ja tuntuu ettei mikään muutu. Vaan huomaatko ne pienet asiat, joista tulee yhdessä suuri?

Nytkin nautin täällä tyhjässä Manillan toimistossa työstäni. Kuuntelen Black Crowesia ja teen asiakkaiden verkkosivuja. Nyt on paljon työtä. Hyvä taloudellinen tilanne on tärkeä, voi elää ilman painetta rinnassa. Eikä siihen tarvitse raharikkautta. Turvan tuo tieto siitä, että kävi mitä tahansa, läheiset pärjäävät silti. Heillä on turva pitkälle tulevaisuuteen.

Olen aina toitottanut sitä, että jos aamulla ei jaksaisi nousta sängystä, joku asia on varmaan huonosti. Onko se työ, liian vähäinen vapaa-aika, parisuhde vai joku muu? Elämän pitää olla tasapainossa, jotta siitä voi nauttia.

Arjen korjaaminen on kaikille mahdollista. Ainoa este sille olet sinä. Rohkeissa hypyissä tuntemattomaan on se hyvä puoli, että vaikkei se hyppy tavoittaisikaan sitä rotkon toista reunaa, olet ainakin koittanut. Nyt lopetan, ennen kuin Paolo Coelho tulee ja halaa.

Itse asiassa kaveri juuri nimitteli Facessa allekirjoittanutta ”digimaailman Esa Saariseksi”. Siitä on oltava ylpeä – kai? Kyllä tälläkin raapustuksella taas nakarilla turpaansa ottaa, on enemmän varsinaissuomalainen aavistus.

Ja kuten sanoin, tätä kirjoittaessa soi the Black Crowesin ne vähän tuntemattomat tsipaleet:

Kun on tarpeeksi kauan tehnyt lujaa töitä ja säästänyt sen mitä ihminen tarvitsee turvakseen, on velvollisuus nauttia ajastaan heti – ei sitten joskus.

Tausta

Olemme viitisen vuotta saaneet ottaa vaimoni kanssa vapaammin, koska saimme ajoissa jo asunnot velattomiksi. Olen monesti kirjoittanut, kuinka aloimme jo 90-luvulla noudattamaan simppeliä budjettilomakkeen kuria. Elimme silloin, suuremmilla palkoillakin, kuin nyt. Kuukausimenot rutistettiin 1000-1500€:oon kuukaudessa. Siitä jäi sitten väkisinkin paljon lainojen maksuun ja säästöön. Tämä tasan viisi vuotta sitten kirjoittamani budjettipohja-blogijuttu on edelleen ylivoimaisesti luetuin kirjoitukseni.

Hullua on se, että mitä vapaammaksi pyrimme, sitä enemmän saamme työtä tehdäksemme.

Nyt

Nytkin tämä syysalku on juostu aivan hulluna uusien asiakasprojektien kimpussa. Upeaa on katsoa, miten vastikään yrittäjäksi Pikku Apuriin hypännyt Pia tekee yhdessä kanssani isoa kampanjaa koko Pohjoismaihin ja muutamaa vaativaa myymäläsuunnittelua.

Päätimme hyvin yksinkertaisesta perussäännöstä jo aiemmin:

Kun työtä tulee, se hoidetaan ekstrahyvin, koska tulee aikaa jolloin sitä ei ole.

Olemme jo päättäneet, että jahka pahin kiire hellittää, lennämme lämpimään ja myös tutkailemme viileämpiä kaupunkikohteita Euroopassa. Monelle on edelleen epäselvää se, että tietotyöläinen, joka tekee työnsä kannettavalla tietokoneella, ei tarvitse toimistoa, saatikaa pomoa kello kaulassa vahtimaan.

On käsittämätöntä, että Suomen tasoisessa hyvinvointikehdossa käytämme voimiamme aikuisten ihmisten holhoamiseen. Suoritamme edelleen työaikaa, emme työn tuloksiin perustuvaa tulosta.

Tavallaan elämme jo nyt eläkeaikaa, sillä jos saamme elää eläkeikään, eläkkeemme ovat niin pieniä, että meidän pitää tehdä työtä ehkä edelleen? Kiitos vain ahneet polvet edellämme. Ja polville meidän jälkeemme – jääkö mitään?

Aika

Normaali työaikani on hankalaa määritellä, koska olen oma pomoni, mutta se menee suurin piirtein näin – peruspäivänä, ei kiireaikoina:

  • Herään yleensä klo 6-7 aikaan (joskus klo 3-5), jolloin luen lehdet ja uutiset. Siihen menee n. tunti.
  • Sitten avaan sähköpostit ja teen kiireisimmät työt, joita asiakkaat ovat illalla vaatineet/ toivoneet. Siihen menee n. 30 minuuttia – tunti.
  • Siirryn toimistomme Manillaan, koko 240 metriä pitkän työmatkani. Olen siellä yleensä klo 8-9.30.
  • Teen lujasti töitä klo 8/9 – 13 välisen ajan. Saan siinä enemmän aikaan, kuin ”töissä” ollessani kahdessa työpäivässä.
  • Iltapäivästä tulen kotiin syömään lounaan yhdessä Pian kanssa. Sen jälkeen pyrimme lähtemään pitkälle kävelylenkille (2+ tuntiselle).
  • Lenkin jälkeen (ja joskus sen aikanakin) katson taas postit – onko jotakin kiireellistä?
  • Jollei ole, saatan ottaa hetken iisisti, esim. lukea kirjaa ja nukahtaakin.
  • Joskus klo 17-19 teen viimeiset työt ja saatan jo tehdä seuraavien päivien pohjiakin, jos tarmo riittää (onpahan sitten vähemmän edessä).
  • Ilta rauhoitetaan muille askareille.

Jos tuosta nyt laskee, niin varsinaisia työtunteja tulee päivässä 4-8 välillä. Väittäisin, ettei tietotyöläinen pysty tekemään luovaa työtä kuin maksimissaan 5-6 tuntia niin, että jälki on tasokasta.

Sitten tulee päiviä, kun olen jo tehnyt sen päivän työt aiemmin tai asiakas venyykin kommenteissaan, materiaaleissaan tmv. Silloin pidän vapaata työstä, lukuunottamatta postin lukuja. Viikonloppuisin en tee maksullista työtä, mihin huom. en laske blogikirjoituksia ja omaa markkinointia. Niihin menee helposti 4-6 tuntia viikossa.

Joka tapauksessa koitamme pitää, varsinkin torppakautena, eli toukokuu-syyskuun loppu, kolmipäiväisiä viikonloppuja. Lisäksi vapaapäivät menevät torppatöissä.

Ja torpalla asuessamme meillähän on ihan omanlaisensa työrytmi, eli sadepäivät ja kuumimmat jaksot tehdään maksullisia tietokonetöitä – muuna aikana ei.

Kun olemme matkoilla, teemme oikeastaan torppasäännöillä töitä, eli sadekuuroajat sekä keskipäivän kovimmat uv-ajat, eli klo 12-15 (melanoomasta jäänyt viisaus). Muuten olemme täysin vapaana tekemään mitä huvittaa.

Voin kertoa, että en pystyisi parempaa suunnittelemaan. Vaikka saisin lottovoiton, en osaisi olla aloillani. Tekisimme aivan samoin töitä kuin nytkin.

Muuten: Tämä teksti kirjoitettiin Gregg Allmanin viimeiseksi jääneen albumiin tahtiin. Iso suosittelu! Greggkin koittaa siinä kertoa, että eläkää kun elätte, älkää silloin kun kuolema jo kolkuttaa tuvan laseihin.

Olen viimeajat miettinyt elämää ja sen mahdollista pituutta. Ja sitä kautta, pitäisikö omaa ajattelua ja elämää sen seurauksena, kääntää?

Kuulimme taas eräästä tutusta, joka kuoli äskettäin ärhäkkään tautiin, vain 51 -vuotiaana. Itse koin vasta pienen varoituksen, josta en ole vieläkään henkisesti toipunut. Kaikki tuollainen vaikuttaa pysyvästi. Alkaa todella miettimään, mitä tekee ja miksi.

Olemme nyt työskennelleet vajaat 30 vuotta. Osan vuosista toki vain osittaisesti. Olemme onnistuneet saamaan riittävän hyvän elämän.

Mitä varten, kuinka kauan ja miksi jatkaisimme kuten meille on nuoresta saakka opetettu?

Kotoa ja peruskoulusta opimme tekemään kuuliaisesti työmme, maksamaan lainamme ja keräämään omaisuutta: kodin, kesäkodin, kulkuvälineitä, säästöjä, roinaa. Perusmallin (ja hallituksen) mukaan töitä pitäisi paiskia mielellään kuolemaa edeltävään päivään, tai ainakin 70-vuotiaaksi, koska sinähän elät valtion hyväksi? Sen jälkeen omaisuus tutuille ja ruohoa pukkaamaan. Päälle nautitaan kahvit ja voileipäkakkua.

Eläkkeellä sitten saat luvalla nauttia. Vaan kun niin monet kuolevat jo ennen. Eivät ehdi.

Jätimme vaimon kanssa lapset tekemättä, joten olemme vain me kaksi. Meiltä ei siis tarvitse jäädä mitään tuleville. Kuinka kauan siis vielä keräämme omaisuutta, vai olisiko aika jo nauttia kerätystä? Kääntää koko homma 180-astetta, aloittaa tuhlaamaan saatua.

Sillä perusasiat pitää muistaa. Joku ei kuitenkaan tykkää siitä mitä teet, teit mitä tahansa.

 

Kun luin suositun toimittajan äkillisestä kuolemasta vain 39-vuotiaana, päätös nauttia tästä matkasta sai taas lisävahvistusta. Ja nautittu on taas maaseututorpallamme, jossa nyt asumme.

Remppamuutoksia

Päätimme muuttaa remppasuunnitelmia siten, että puhdistamme raakatilana olevan yläkerran ja teetämme PTS-suunnitelman pation rakentamisen sijaan.

Karkkia ehtii torpalle rakentaa, mutta talo ja sen kunto ensin. Lisäksi hylkäsimme suihkun tekemisen hirsisaunaan, patavesi kelpaa hyvin. Mutta ensin vaihdetaan länsipäädyn pintalaudat ja ikkunan tilalle ovi. Ne odottavat jo pihalla timpurivaihdetta (sekä viileämpiä kelejä) 😉

VR10v

Ai niin, ja emoyrityksemme Viidakkorumpu täyttää tässä kuussa 10-vuotta. Siitä aiheesta napakkaa historiikkia tässä postissa.

Eläkää ja iloitkaa, kun vielä voitte.

Kesägalleriaa:

Joskus työelämässä tulee hetkiä, jolloin oikullinen tuulenvire kaataa shakkilaudan kesken pelin tiimellyksen. Siinä sitä sitten istuu katsomassa, että mihin mikin nappula mahtoi kuulua? Ja joka kerta silti on joku sen laudan nostanut takaisin pöydälle, asetellut nappulat uudelleen täydellisesti, jotta peli voisi jatkua.

Nyt on taas se hetki. Paitsi tällä kertaa niitä shakkipöytiä ja -pelejä on kolme vierekkäin. Niissä kahdessa muussa on jo lauta nostettu pöydälleen, vain palikat uupuvat.

Viesti kai on tämä: Sen minkä elämä sotkee, sen se myös korjaa, kun vaan luottaa eikä panikoi.

SUOMI KAATUU MYÖS

Vaikka elämä korjaakin, olen entistä vakuuttuneempi siitä, että tällä konservatiivisella oikeisto- ja säästölinjalla jatkaessaan Suomi näivettyy säästöihin ja valitukseen. Tässä YLEn artikkelissa asia on hyvin sanottuna.

Kun katselee ja kuuntelee ympäriltään, yrittäjät pistävät pillejään pussiin ja muut pienituloiset taistelevat kynsin hampain, että edes jaksaisivat elää.

Moni katsoo jo muualle (myös me). Löysin muuten tämän loistavan verkkosivuston, jossa voi verrata eri maita keskenään.

Kuten Alf Rehn kirjoitti, me tuhannet osaajat kartutamme koko ajan vaihtoehtoja asua muualla. Suomi näyttää juuri nyt alistuneelta hevoselta, jota ajuri piiskaa kovempaa.

VAIN PERUSTULO VOI SUOMEN PELASTAA

Me tarvitsemme nyt paljon radikaalempia uudistuksia, jos Suomi haluaa pitää osaajistaan kiinni.

Niistä radikaalein on hyvin toteutettu perustulo. Se on markkinatalous 2.0.

Se voisi jopa korjata maailmanlaajuisestikin tunnetun ongelman, jossa ihmiset ruuhkauttavat kaupungit. Osa ihmisistä ei kuitenkaan pysty kaupungeissa elämään ihmisarvoista elämää ja alkaa slummiutuminen. Samalla upeat maaseudut autioituvat.

Jos esim. jokaisella suomalaisella olisi perusturva niillekin kuukausille kun ”kauppa ei vaan käy”, sitä voisi asua maalla. Ainakin me asuisimme.

Mutta nyt takaisin katsomaan sitä maassa makaavaa shakkilautaa. Pitääkö se ihan itse nostaa?

Kun katselee uutisia ja juttuja, saa käsityksen, että meillä on tärkeysjärjestykset sekaisin. Mediaa hallitsee työ ja kaikki sen ympäriltä. Taas kerran:

Työn pitäisi olla mahdollistava keino elämistä varten, ei toisinpäin. Missä vaiheessa keinosta tuli päämäärää tärkeämpi? Millainen määrä rahaa on tarpeeksi, jotta saa alkaa elämään?

Vaikka pidänkin työstäni, pienyrittäjänä olo on aika ajoin stressaavaa. Mikrokoonkin yritykset vaativat yllättävän paljon hoitamista, jotta voi tehdä edes työtä. Kummallista, sillä yritys on vain y-tunnus, sarja numeroita?

Aion pitää keinosta tauon. Siirryn hetkeksi päämäärään.

Katkaisen kuukaudeksi 90% työstä, koska kehoni on taas stressaantunut siitä. Liian stressaantunut ykkösistä ja nollista. Liian täynnä kassavirtoja ja myymistä. Kehoni kaipaa aurinkoa, kavereita, uimista ja elämisen nautintoja.

Muistakaa huoltaa itseänne. Jos työnne on sellainen, ettette voi, tehkää työstänne ja elämästänne sellaista, että voitte. Ja muistakaa paijata toisianne sekä kaikkia eläviä.

Suomi ja Suomen internet on nyt täynnä huhuilua, valheita, kiukkua ja purnausta. Ihmisten paha olo näkyy ja sitä ei median paskamylly auta.

Onneksi myllyä pääsee pakoon fyysisiin ”torppatöihin” ja todistetuihin hyviinkin uutisiin, kuten tämä ja tämä.

Olen aina miettinyt, mitkä ovat lopulta tärkeimpiä asioita elämässä?

Valtaosa kavereistamme ovat kokeneempia, viisaampia ja vanhempia kuin me. Kysynkin nyt eritoten heiltä, mitkä ovat mielestänne hyvän elämän lähteitä? Eli mitkä asiat saavat sinut onnelliseksi? Valitse alta kolme tärkeintä:

Mikä on elämässä tärkeintä? Valitse kolme tärkeintä.

Katso tulokset

Loading ... Loading ...

45 -vuotta lähenee. Näillä geeneillä ja elämäntavoilla olen reippaasti yli puolenvälin. Olen puolieläkeläinen ilman eläkeikää. Onnistunut – lapseton – onnellinen – valkoinen – mies. 99,99977665%:lla maapallon asukeista on asiat huonommin. Silti on motivaatiot vähissä, koska:

Meidät opetetaan kuluttamaan ja elämään velaksi. Velalla ja kulutusrahoilla rajattu alueemme nimeltä valtio pyörii. Ilman velkoja ja kulutusta se ei pyöri. Niin se nyt vaan on rakennettu. Kysykää miksi, niin kukaan ei osaa vastata.

Vaan meillä täällä Pohjolassa on pitkään olleet asiat niin hyvin, että yhä suureneva joukko havahtuu kolmeen asiaan: a) kaikkea on jo liikaakin, b) asunto, kulkuvälineet jne. voivat olla maltillisempiakin ja c) ei sille naapurille, sukulaiselle tai tutulle kannatakaan kehuskella.

Mitä moisesta sitten seuraa? Motivaatio ottaa lisävelkaa tai halu kiivetä urarappusia, jotta saisi aina vain enemmän ja parempaa, katoaa. Vuosikymmeniä rakennetut portaat olivatkin sokerista, ne eivät enää kanna.

Sitten alkaa valtiokin piiputtaa, kuten se juuri nyt tekee.

Nyt seuraa oudoin ja sairain apteekkikäynti. Nimittäin lääkkeiksi määrättiin lisäveroja ja raippaa sekä enemmän työtunteja????!!

Seuraa seuraavaa: 1700 km/h:ssa pyörivällä planeetalla, juuri merestä kömpinyt ihminen on ihmeissään.

Onko siinä mitään mieltä, että rakennetaan lujempaa vauhtia niitä sokerisia portaita? Jos rakennetaan niin lujaa, että kun kaksi askelmaa saadaan valmiiksi, vain yksi sulaisi? Niinkö tässä pitäisi nyt toimia?

Samaan aikaan, tyhmyytemme seurauksena, jalkojemme alla oleva maa oirehtii. Ihminen tukehduttaa sen tyhmyydellään. Se alkaa jo oireilla. Ja jos se haluaa, voi se pyyhkäistä KAIKEN tieltään hetkessä.

On se niin ennenkin tehnyt. Ja taas se hetki lähestyy.

MIKSI?

Kuluttaminen ei ole monelle meistä enää verbi eikä arki, eikä velka ole enää motivaattori. Mitä nyt? Mitä enää? Pitääkö tässä teeskennellä loput 1-50 vuotta? Kantaa valoa säkillä pimeyteen. Tappaa maa?

Suomalainen kasvaa, opiskelee ammattiin, aikuistuu, kuluttaa, (monistuu), velkaistuu, maksaa velkansa, hiihtää lapissa, ryyppää auringossa ja kuolee.

Harva kysyy, tai miettii toviakaan: Miksi?

Omat pohdintamme tulevista tavoista elää, asua ja tehdä työtä perustuvat mm. lukuisista tietokirjoista suodattamiimme faktoihin.

On jo selvää, että omavaraisemmaksi kannattaa suunnata. Metsää kannattaa omistaa ja tilkka peltoakin. Auringosta saataviin energiaratkaisuihin pitää tutustua ja niitä seurata. Työn osalta pitää huolehtia siitä, että oma työ olisi sellaista, jossa etätyö mistä vain olisi mahdollista, sillä liikkuminen kallistuu paljon.

kansikuva_suomi_oljyn_jalkeen

Mm. Suomi ilman öljyä –kirjassa on monta hyvää faktaa, vaikka osa senkin viestistä kannattaa suodattaa skeptisen kertoimen läpi. Taloussanomat teki kirjan julkaisusta hyvän haastattelun, josta pääpointteja.

Öljykirjan kirjoittajat arvostelevat hallituksen esitystä myös siitä, että strategia luottaa liikaa kulutuksen leikkaamiseen helpoista kohteista kuten öljylämmityksestä. Riippuvuus ei tällä parane.

Paloheimon mukaan pitäisi keskittyä enemmän liikenteeseen, joka vie noin puolet Suomen öljystä. Jos Suomen öljynsaanti romahtaisi 25 prosenttia, rekkojen ja bussien öljyntarpeesta pidettäisiin huolta, jottei yhteiskunta pysähtyisi, Paloheimo uskoo. Mutta yksityisautoilu vaikeutuisi tuntuvasti.

– Se taas toisi hyvin merkittäviä taloudellisia ongelmia kaikelle liiketoiminnalle, joka perustuu oletukseen yksityisautoilun helppoudesta, Paloheimo sanoo.

Hänen mukaansa hallituksen pitäisi alkaa vieroittaa ihmisiä yksityisautoilusta. Työvälineiksi kävisivät vaikkapa päämäärähakuinen kaavoittaminen ja liikennesuunnittelu, hän neuvoo.

Poliittisten päättäjien ja yritysjohtajien pitäisi myös herätä:

Öljytuotannon tulevaisuudesta käytävä keskustelu on Paloheimon ja kumppaneiden mielestä Suomessa lapsenkengissä. Aihe on monimutkainen, mutta etenkin epämiellyttävä.

Viestiä eivät Paloheimon mukaan halua kuulla poliitikot eivätkä yritysjohtajat. Välillä näyttää siltäkin, ettei öljyn merkitystä ymmärretä.

– 90 prosenttia kaikesta teollisesta toiminnasta liittyy jollakin tavalla öljyyn. Mutta silti käsitetään, että se näkyy vain bensapumpulla, Paloheimo kuvaa suhtautumista.

Esimerkiksi Britanniassa ote on ollut toinen: Siellä hallitus on alkanut valmistella öljyhuippuun varautumista teollisuuden pyynnöstä.

Öljyn suhteen eletään siis jo taantuvaa aikaa. Helpot hedelmät on jo poimittu:

Öljyhiekka, -liuske ja syvänmeren poraukset kielivät siitä, että helpot hedelmät on jo poimittu. Tuotannon tehokkuutta voi kuvata niin sanotulla EROEI-luvulla. Se kertoo, paljonko energiaa on pitänyt käyttää uuden energian saamiseksi. Eli jos sadan öljytynnyrin hankkimiseen kuluu yksi tynnyri öljyä, suhde on 100:1. Näin oli 1900-luvun alkupuolella, tai ylikin, kirjoittajakolmikko sanoo.

Nyt tilanne on toinen. 2000-luvun Yhdysvalloissa suhdeluku on 15:1. Syvän meren tuotannossa suhdeluku laskee tasolle 4-7:1 ja öljyhiekassa tasolle 3-6:1, kirja summaa.

Pikku Apuri

_68068487_68067582Tuo pieni, kahdella eri tarkoituksella (rauhoitteleva: elä nyt… tai käskymuoto: elä nyt!) lausuttava sanapari tuli mieleen taas, kun luin Ian Banksin poistuneen.

Mies kirjoitti kirjaa terminaalivaiheen syövän kitaan joutuneen miehen taistelusta, kunnes hänellä itsellään todettiin sama tauti, vain 10 000 sanaa ennen romaanin päätöstä. Kaksi kuukautta diagnoosista ja Ian on poissa.

Snap, ehkä jokunen crackle ja pop!

Eli se unelma vanhasta torpasta – toteuta. Vene siihen lähelle – toteuta. Elä pidempi jakso Thaimaassa – toteuta. Kirjoita kirja – toteuta. Älä murehdi niin paljoa yhdestä y-tunnuksesta – toteuta. Nauti elämästä – toteuta.

EDIT: Olet terve.

Pikku Apuri

401818_188618784624260_1327154545_n

Näitä tauluja näkee joka päivä esim. Facebookissa. Ihan kiva.

Olen nyt 20 vuotta yrittänyt selvittää mitä se eläminen sitten on? Asiat ovat paremmin kuin 99,89%:lla maapallon väestä – ja silti askarruttaa päivittäin, että mitä NYT pitäisi tehdä?

Siitä dilemmasta on hieno kuvaus upealla Daft Punkin uudella levyllä Random Access Memories. Kappaleen nimi on: Within.

Seitsemän vuoden sykli

Itsellä tuntuu olevan n. seitsenvuotinen sykli työelämässä. Sen jälkeen pitää Shake up the citizens, kuten Frank Sinatralla oli tapana tokaista. Nyt on seitsemän vuotta siitä kun perustimme Viidakkorummun ja aloitimme yrittämisen. Nyt mietin laajemmin mitä tehdä seuraavaksi, jahka saadaan tuo Rannykin pois asuntolainalaisista.

Haluamme vaimon kanssa ottaa luonnon ja käsillä tekemisen (pienviljely, nikkarointi, jne.) mukaan elämän yhtälöön.

Talo vai mökki maalta – ja miltä maalta?

Kuten edellisessä jutussa kerroin, olemme nyt pari vuotta katsastaneet eri vaihtoehtoja Varsinais-Suomen alueella.

Työ sallisi asumisen kauempanakin, mutta valitako Kakskerta, Vehmaa vai Parga tai Kreeta? Thaimaan viisumikäytännöt pelaavat sen ulos valinnoista, ainakin vielä.

Eräs vaihtoehto on jakaa asuminen kahteen, tai jopa kolmeen eri paikkaan: Turku talvella, muu maa pimeällä ja maalaismökki kevät-kesällä.

Kun asuminen on hoidettu – mitäs sitten?

Jos on lapsia, tehtäväsi on tehdä heistä hyviä ihmisiä. Siihen kuuluu pari asiaa (mitä saa, ei saa, pitää ja ei pidä tehdä) ja se ottaa lopun ikäsi. Jos taas ei ole jälkikasvatettavaa, tila pitää täyttää muilla asioilla.

Valitettavan usein tuo tila täyttyy omien ja läheisten aivojen käsittelystä ja defragmennoinnista. Niiden johdosta viistetään usein läheltä masennusta aiheuttavia vesiä. Omaan tai muiden päähän ei kannata jäädä asumaan. Kurkkia vaan ikkunoista.

Opittava ja haasteet vievät elämää eteenpäin

Olen oppinut 43-vuotisen elämäni aikana paljon markkinoinnista ja kaupankäynnistä. Nyt on aika ottaa lisäoppia mm. siitä, miten ruokaa ja energiaa tehdään itse. Sen opiskelun aloitin jo vuosi sitten kirjoista. Nyt on käytännön aika.

Jos siis osaat lukea mitä itsekään emme vielä tarkasti näe, ilmoita esim. kaunis satavuotias hirsitalosi tai muu vastaava osoitteeseen jari(at)pikkuapuri.fi. Tiedä vaikka osaisimme sen?

Pikku Apuri