Keski-ikäisen terveys | Paikan vaihtaminen ja eläimet pitävät mielet terveinä

Meille on sopinut sellainen elämä, jossa vaihdetaan asuinpaikkaa välillä. Paikan vaihdon (sekä luontoliikunnan) lisäksi koirat ovat toinen aseemme mielenterveystaistelussa.

Vuonna 2007 ostimme Thaimaan Hua Hinista pienen condon ja pidimme sitä vuoteen 2015 saakka. Olimme joka vuosi siellä 1-2 kuukautta. Se oli aikaa, jolloin monikaan ei vielä tehnyt etänä töitä. Sain silloin siitä aika ajoin kuraa kateellisilta ja parilta asiakkaaltakin. Nyt valtaosa tietotyöläisitä voi tehdä samoin, ja tekeekin.

Vaihdoimme Hua Hinin Taivassalon torppaan (yllä) v. 2014 ja sitten vasta nauttiminen alkoikin. Kuukauden sijaan olemme asustaneet torpalla 5-6kk joka vuosi. Olemme siellä enemmän kuin kaupungissa. Vaihto oli melkoinen etiäinen, sillä melanoomani vuonna 2016 olisi lopettanut Thaimaan keikat joka tapauksessa. Nyt UV-lukemat ovat 1-5 välillä 10-15 sijaan.

Kuten blogia aiemmin lukeneet tietävätkin, niin torpan lisäksi olemme 4-5 vuotta ulkoilleet ja tehneet töitä Pohjois-Teneriffalla sekä Rukan alueella. Molemmissa olemme viettäneet 3-4 viikkoa vuodesta. Supertärkeä lääke ollut molemmille talven pimeinä kuukausina. Valoa ja liikuntaa kesäisessä vehreydessä sekä lumikinoksissa. Etelä-Suomen kasvatille metrin hanki kun alkaa olemaan outo etiäinen 80-luvulta.

Meillä tuo vaihtelun tarve liittynee siihen, että olemme avio- ja työpari 24/7. Murhia tulisi muuten 😉

Ei vaan, olemme käyneet useampia burnouteja uralla läpi, niin masennuksenkin vaara vaanii koko ajan. Kaikki toimet, jotka pitävät sitä kauempana, otetaan kyllä käyttöön. Niinpä:

Käytämmekin säästörahojamme mielenterveyden hoitamiseen.

Eläimet mukaan kuvioon

Ilman Thaimaan vuosia emme olisi tutustuneet Hua Hinin rakkaisiin naapureihin, Palantoihin. Palannot puolestaan tutustuttivat meidät ystäviinsä Minnaan, Saleen ja berneihin, joista onkin tullut hyvin rakas etä-perhe.

4-5 kertaa vuodessa saamme hoitaa kolmea berninpaimenkoiraa, kun isäntäväki on rentoutumassa matkoillaan.

Meidät onkin hyväksytty lauman jäseniksi ja “karvakummipojat” ovatkin kanssamme kuin kotonaan (missä toki aina ovatkin). Samalla saamme tehdä tietokonetyömme mahtavissa järvimaisemissa (alla). Tätäkin kirjoitan saman pöydän äärellä.

Aamuisin pojilla ja minulla on oma tanssimme. Vierashuoneen lasioveen lämitään niin kauan, että Jari saadaan hereille. Se tapahtuu joka aamu klo 5.30-6.30 välissä.

Nousen ja vien pojat pihalle pissalle ja annan Dentastickit palkkioksi. En saa enää unta, niin sitten keittelen kahvit ja teen aamun töitä sekä luen uutiset. Nimittäin pojat menevät itse nukkumaan heti kun ovat saaneet minut hereille. Kuka sitä nyt kukonlaulun aikaan pystyssä olisi?

Pia nousee hieman myöhemmin ja sitten syodään aamiaista sekä patkutetaan jätkät. Sydän pakahtuu, kun 150kg:aa karvajättejä kiehnää kimpussa hännät heiluen ja kuin pienet sylivauvat. Näin pitää herätä, jos siihen on mahdollisuus. Tosin jos koitan tuota ilman koiria, niin kanssaherääjä katsoo kuin vähämielistä. Tarvitaan siis koiria – ainakin lainasellaisia!

Romeo, Elvis ja Bosse eivät ehkä tiedäkään, kuinka tärkeitä lääkäreitä ovat meille? Kiitos taas isännille “lääkärikäynnistä”.