Artikkelit

Huhhuh. Samalla kun olemme hyppineet silmäpusseillamme narua, olemme saaneet hurjasti aikaankin.

Pia vääntää 500m2:n myymälätilaan ihan kaikki matskut, pienemmistä tarroista työhuppareiden kautta lipputangon lippuihin. Itse sain 1. version sivustosta auki tänään. 

Kaikki turha pois

Kevyellä, osin humoristisellakin tekstityylillä, josta tulee Boksishopin linja, tuodaan vain olennaiset asiat esiin. Ja koska myymälä on kesken, ainakin muutaman viikon, emme esittele sitä työtä vielä.

Boksishopissa pääsee toteuttamaan vuosien unelmaani, avoimuutta. Kaikki tullaan kertomaan todella rehellisesti, kun omistajat uskovat linjaani.

Verkkosivuihin tulee jättimäisen iso kokonaisuus seuraavien kuukausien aikana, kun kaikki 30 päämiestä saavat omat sivunsa, joissa näytetään jokaiselta se oma shoppi, ja jonne päämiehet voivat julkaista omat kuukausittaiset tarjoustuotteensa. Mutta sitä ei ehdi edes miettiä vielä.

WordPress oli tietenkin valintamme sivujen tekniseen taittamiseen ja rakennusalustaksi. Työ jatkuu.

Facebook– ja Instasivut ovat myös jo auki. Niitä hoidamme myös. Twitteristä olen kaavaillut asiakaspalvelukanavaa, mutta sen tehokkaaseen toimintaan ei vielä ole resursseja.

  • Asiakas: Boksishop / Partia Group
  • Vuosisopimusasiakas
  • Työn kesto: Vuosia. Verkkosivuston osalta n. 6 kuukautta. Tämä versio 3-4 viikkoa.

Kevät tulee, ja niin tulee Boksishopkin!

 

iPhonella.

Etusivua.

Kun runsas vuosi sitten pelästyin melanoomadiagnoosista, muutuin pysyvästi. Tajusin aidosti elämän jokaisen päivän olevan lahja. Paolocoelhonismit sikseen, mutta klishee vaatii totuuden pohjakseen. Siitä tulikin mieleeni loistava Facebook-ryhmä. Liity teepussiaforismiklaaniin heti.

Ymmärrän toki monia, keille liika suoruus on pelottavaa. Anteeksi siitä, mutten osaa enää muuta. Jos siis olet:

  • egosi vanki ja haluat olla se suurin huoneessa
  • olet tärkeä multitaskaaja, mutta et aidosti osaa asiaasi
  • tärkeilet tittelilläsi ja alistat mukavallan avulla alaisiasi ja asiakkaitasi
  • olet juuri jostain korkeakoulusta tahi toisesta toimitusjohtajuudesta singahtanut, muttet oikeasti ymmärrä mitään

….älä oikeasti soita meille äläkä tilaa koskaan meiltä.

Kun perustimme 1. yrityksemme Viidakkorummun, julistin silloinkin ponnekkaasti, ettei sitten mulkkujen kanssa tehdä töitä. Kummasti silti vaan tehtiin, kun kassa läheni nollaa. Nyt ei tarvitse sitäkään enää niin varoa, joten nyt nautimme tavallisista, ihanista asiakkaistamme, joita Rummussa ja Apurissa onneksi on paljon. Kun osaa asiansa tai on vaan ystävällinen, se toimii paljon pidemmälle kuin tärkeily pinssit tojossa.

Niissä sadoissa palaveripöydissä, missä on viettänyt aikaansa, ylivoimaisesti karismaattisimpia ovat tavalliset, ystävälliset ja hiljaiset. Be kind.

Olen vuosia ihmetellyt, miten esim. suuremmat mainostoimistot pärjäävät edelleen? Osa ei pärjääkään, YT-neuvottelut vaan pidetään pimeässä, salassa. Nimittäin ”juhlat” ovat ohi. Tosin itse en niihin koskaan osallistunutkaan.

Yrittäjänäkin tulot ovat koko ajan suurempien kivien alla. Enää ei voi luottaa siihen, että asiakas tulee ja ostaa. Itse teen n. kymmenen tuntia viikossa työtä sen eteen, että jatkossakin joku ottaa Pikku Apurin tai Viidakkorummun verkkosivujen tai sosiaalisen median kautta yhteyttä. Vielä on onneksi ottanut.

Vaan olen entistä vakuuttuneempi siitä, että parasta työtä ja jälkeä syntyy, kun toisilleen luontevasti sopivat ihmiset markkinoivat palveluitaan ristiin, rastiin ja tutuilleen.

Kun kohtaan loistavaa palvelua tai mahtavan tyypin, kirjoitan siitä aina. Sanon sitä totuusmarkkinoinniksi.

Viime aikoina on tapahtunut sellainen muutos, että kiitoksen kohde on ottanut yhteyttä – kiittääkseen ja usein kertoakseen, että nyt tulee kauppaa ovista ja ikkunoista. Jos jotain saisin toivoa, se olisi hienoa, että veisivät vielä sanaa lähipiirilleen palveluistamme. Silloin kaikki voittaisivat. Antamalla saa paremman olon kuin saamalla.

Hyvää kesää ja Jussia kaikille täältä Taivassalon torpan pihalta! Erityisesti toivon sitä muille pienyrittäjille, tässä muuten upeassa, mutta yrittäjävihamielisessä maassa.

Jari ja Pia, Pikkuapurit

 

Ihmisellä tulee taitekohtia. Nyt sellainen on taas tässä. Yrityksemme on ”valmis” ja eletään keski-ikää. Mitä nyt, mitä seuraavaksi?

Viisaampia ja vanhempia kuunnellessa olen napannut yhden ison ajatuksen: Avoimuuden.

Mitä täällä peittelemään, kenelle, miksi?

Elämme täällä kerran. Sudenkorentoja kaikki tyyni. Miksei sanota mitä oikeasti mietitään, mitä ajatellaan? Rakastan sinua, kaipaan teitä, ikävöin meitä. Ystävien kesken pitää jutella. Parisuhde vaatii avoimuutta tai se kuolee.

MIKÄ SAA SINUT NOUSEMAAN AAMUISIN?

Aika ajoin ajan päin seinää. Syy on aina se, etten osaa puhua. En ystäville, en rakkaalle. Ja aina se vie seinään. PAM! ja sitten taas noustaan. Kaverini Jouni on joskus saanut Esko Valtaojankin hiljaiseksi kysymällä, että: ”mikä saa ihmisen nousemaan aamulla”?

Mikä se on?

Pikku Apuri

Ponkaisin Viidakkorummun nimissä hieman erilaisen syyskampanjakirjeen liveksi aamulla.

Olen useasti ajatellut, että täällä Suomessa, ja varsinkin Varsinais-Suomessa, kannattaisi vaan olla hiljaa. Lakata blogin pitäminen tyystin. Varmasti pärjäisi paremmin. Täällä huudeilla kuuluu olla siivosti, muita häiritsemäti.

Vaan kun en ole sellainen ihminen, ja toiseksi: Näin toimien olemme saaneet muualta Suomesta asiakkaita, jotka ovat törmänneet firmamme juttuihin Googlessa. Eli samalla tiellä jatketaan, vaikka hernettä imuroidaankin lähiympäristössä neniin entistä kiivaammin.

Mukavaa loppukesää!

Tässä Bukowskin päätelmä aiheesta:

bukowski

Pikku Apuri

 

Comedy-Mask

Aika monta palaveria on tullut tässä digilähetyssaarnaaja -hommassa pidettyä 15 vuoden aikana. Vieläkin monet niistä on sellaisia, jossa asiakas, tai joku heidän johtajansa pitää tiukasti kiinni kulisseista ja naamioista.

Firmalla menee aina niin perkeleen lujaa ja itsellä vielä kovempaa. Puola on jo ”otettu” ja seuraavaksi napataan muu Eurooppa. Ja kuitenkin firman tuloksista ja tilastoista näkee, että kuraa on tullut sisään jo viidettä vuotta.

Nyt sitten haetaan kolme vuotta myöhässä sitä diginäkemystä niin halvalla kuin mahdollista!

LÄHTÖKOHTA

Paras tulos saadaan, kun yritys kertoo rehellisesti missä mennään. Itse teen ja selitän digipuolen ratkaisut ja mahdollisuudet aina avoimesti. Tilannetta parantaa vielä, kun saamme budjettiraamitkin etukäteen. On hieman eri suunnitella ja tehdä, jos käytössä on ratkaisuun riittävä rahasumma.

Toinen pääpointti on se, että suunnitteluun varataan riittävä aika. Ainakin digipuolella teknisen tekemisen jatkuva korjaaminen ja muokkaaminen on usein paitsi typerää, myös kallista.

Kolmas ratkaiseva tekijä on yhdessä tekeminen ja suunnitteleminen. Todella usein pallo heitetään vaan pois omaa pöytää sotkemasta ja odotellaan sitä sateenkaaren päätä – vailla häntää. Jos jotain uutta lähdetään kehittämään ja sillä yrityksen suuntaa kääntämään, kertoo paljon, jos yrityksen edustajat eivät ole siitä kiinnostuneita. Silloin ollaan jo lähellä valkoisen pyyhkeen kehään heittoa.

Pikku Apuri

 

 

Economistin jutusta: http://www.economist.com/news/business/21595412-brands-are-finding-it-hard-adapt-age-scepticism-we-want-be-your-friend?fsrc=scn/fb/wl/pe/wantobeyourfriend

Economistin jutusta:
http://www.economist.com/news/business/21595412-brands-are-finding-it-hard-adapt-age-scepticism-we-want-be-your-friend?fsrc=scn/fb/wl/pe/wantobeyourfriend

Ne yritykset, ketkä ymmärtävät meneillään olevaa huimaa muutosta, ovat ihmeissään mitä tehdä markkinointinsa kanssa. Ne ketkä eivät ymmärrä, jatkavat kuten ennenkin ovat tehneet.

Pääpointti on se, ettei ”mainos” enää toimi. Epätodellinen itsekehuviesti on tehottomampi kuin tyhjä ilmoitus. Ihmiset ovat lähtökohtaisesti skeptisiä, kuten hyvässä Economistin jutussa todetaan. Nyt word of mouth, eli Viidakkorumpu on kaikki kaikessa. Siten viestintä on noussut markkinoinnissa ohi mainonnan.

Yrityksellä pitää olla erikoishyvät tuotteet ja/tai erikoishyvä palvelu, jotta ihmiset levittävät sen ilosanomaa eteenpäin.

Avoimuus ja rehellisyys ovat tehokkaita. Pitää viestiä myös epäonnistumisista, sillä niitä yritykset ovat täynnä. Rehellisyydellä rakennetaan sympaattisuutta ja uskottavuutta.

Olen kahdeksan vuotta testannut erilaisia artikkeleita täällä Pikku Apurissa ja pääyrityksessäni, Viidakkorummussa. Nyt niitä on yli tuhat. Hyvä esimerkki tykätystä viestistä oli viime viikolla Viidakkorummun blogiin kirjoittamani: Joskus on hyvä ohjata asiakas kilpailijalle, josta tykättiin ja jota jaettiin tehokkaasti. Montako viestiä olet yritykseltä nähnyt, jossa kerrotaan moisesta? Et ehkä yhtään?

In Western societies particularly, respect for traditional voices of authority—from priests to political leaders—has eroded. So has their faith in brands. Havas Media, a big marketing agency, says trust in them has been declining for three decades. Last August it published the latest in a series of worldwide surveys, in which 134,000 consumers in 23 countries were asked what they thought of 700 brands. A majority of those taking part would not care if 73% of them just vanished. In Europe and America 92% would not be missed. Only in places like Asia and Latin America, with lots of newish consumers, is there a bit more attachment to brands, though Havas Media reports that it is declining there too.

Unohda siis kaikki mitä olet ennen tehnyt markkinoinnissa. Mieti mitä oikeasti säväyttävää voit yrityksestäsi kertoa?

Miksi olette olemassa ja miksi teet työtäsi on hyvä lähtökohta miettimiseen. Ja pistä nyt toki ensin tuotteesi ja palvelusi huippukuntoon, ennen viestimistä!

EDIT: Loistava esimerkki muutoksesta on tässä HS:n jutussa:

”Jos monia organisaatioita katsoo, ne ovat todella kasvottomia ja siloteltuja. Palonin tapauksessa tämä myytti rikkoontui. Viesti oli erittäin henkilökohtainen ja vetosi”, Autio arvioi.

Pikku Apuri

Ammattini takia olen aktiivinen sosiaalisen median kanavissa. Viime aikoina on tullut huomattua jonkinlainen trendi. Kun päämediat suoltavat ulos pelkkää pahaa oloa, eli negatiivista uutisointia, on osa ihmisistä alkanut postittamaan ja vaatimaan vain kivoja ja positiivisia juttuja. Voisiko trendiä sanoa Cheekismiksi?

Suuren veden takana vain positiivista uutisointia harjoittava Upworthy keräsi ensimmäisen vuotensa aikana huimat 22 miljoonaa lukijaa. Suomessa ei silti taida väkeä riittää vastaavaan palveluun?

Saavutan nyt 1000 blogipostin rajan.

Vuodesta 2005 aloitettu aktiivinen bloggaaminen on johtanut siihen, että meillä on omia asiakkaita. Google kun löytää noiden 1000 postin asiasanoja melko tehokkaasti. Valtaosa asiakkaistamme tuleekin verkosta. Mutta se siis vaati kahdeksan vuotta aktiivista kirjoittamista. Useimmat yritykset ohittavat oman markkinointityön rahalla – mainoksin.

Jos haluaa hyväksi golffariksi, ei tarvitse lyödä kuin miljoona palloa. (kaverimme ja golf pro, Mark Roast)

 

1470022_10152037360396605_1868391708_n

Olen myös tieteen seuraaja ja ystävä, ja sillä saralla ei helppoja vastauksia ole. On vain epäkohta tai väite, jota sitten aletaan vänkäämään suuntaansa. Prosessi on jatkuva, kunnes saavutetaan pitävä näyte useammasta lähteestä ja vertaistutkimuksin. Ja senkin jälkeen prosessi jatkuu.

Olen myös sitä mieltä, että kaikki epäkohdat pitää nostaa esiin, olkoonkin huonoja, koska siten ne oikenevat (vertaa case: KEVA juuri nyt). Negatiivisuus ilman ratkaisuehdotuksia on kuitenkin vain pahan olon rummutusta.

Välinpitämättömyyttä ja taputtajat

Työmme puolesta kirjoitan auki normaalisti arkoja ja piilossa pysyviäkin asioita, kuten esim. yrityksemme tulostietoja ja niiden taustoja. Ne keräävät hyvin paljon lukijoita, mutta vain murto-osa lukijoista kertoo niistä julkisesti pitävänsä (tykkäämiset), saatika kommentoi julkaisua.

Suurelle osalle vierusyritykseen liittyvät kirjoitukset vaativat henkisen kynnyksen ylitystä.

Kynnykset monistuvat ja alkaa kierre. En osallistu hänenkään yrityksensä asioihin, enkä tue – kuin alamäessä.

Välinpitämättömyys syö jokaisen tuloja.

Toisaalta, ihminen on juuri sellainen digimedian ulkopuolellakin. Naapurin auto-ostos vie talouttamme eteenpäin ja perheet vararikkoon.

Yleensä hyvää työtä tekevät saavat asiakkaita. Vaikkei niistä avoimesti kerrotakaan, niin tuleville asiakkaille kerskutaan niin, että Keynotet ja Powerpointit ovat haljeta liitoksistaan. Muistan hyvin vielä vanhaa työuraani. Yleisin lause taisi olla: ”Tehdään me yhdelle isolle matkapuhelinvalmistajallekin töitä. Nimeä emme vaan saa mainita”. Noin sanoivat kaikki media-alan yritykset 90- ja 00-luvulla. Ja töitä tuli, kunnes matkapuhelimet meni.

Pikku Apuri

TPS_logo

Perinteikäs seura on ajanut itsensä nurkkaan.

Juuri tätä asiaa olen jumpannut muutaman uuden asiakasyrityksemme kanssa: 2010-luvun tapaa toimia ja viestiä. HC TPS näyttää tällä hetkellä miten käy, kun tavat ko. asioissa jätettiin 1990-luvulle. Nyt se on yksi liigan kriisijoukkueista.

  1. Kaikki alkoi, kun TPS:n ex-tj Kari Hietarinta avautui raumalaislehdessä TPS:n seuraikoneiden kohtelusta ja hallituksen luomasta ilmapiiristä.
  2. Muu media kiinnostui, ja lisää seurasi.
  3. TPS:n kannattajille nuo olivat kipinöitä valmiiseen ruutitynnyriin, ja he loivat verkkoon addressin, jossa vaativat avoimuutta ja tavoitteita (hear! hear!)
  4. Muukin kannattajakeskustelu on ollut vilkasta, pääosin järkevää, ja paljon kypsempää kuin TPS:n hallituksen ja johdon toiminta
  5. Nyt päivän Turun Sanomissa hallituksen puheenjohtaja tuli vastineessaan ulos kaapista ja eilen tj.

Mitä sanottiin ja tehtiin? Hallitus toimi kuten mikä tahansa 1990-luvun mallin suuryritys – kiellettiin syytökset perättöminä.

Ei ymmärretty mikä koston ja kateuden kivi vanhan toimarin kengässä nyt pyörii. Hyvää oli se, että luvattiin tavata kannattajat tänään ja keskustella miten yhdessä saadaan hommaa rullaamaan.

TAUSTAA

Taustaksi siis se, että joukkue on väärin koottu ja majailee sen johdosta taas liigajumbona. Samaa säveltä on nyt koettu monta vuotta putkeen. Vaihdettu on valmentajia, valtaosaa pelaajista, mutta ei auta. Vain johto on samaa kuin ennenkin. Intohimoisella kannattajalla ei enää pinna kestä.

Kannattajat ovat jo pidempään odottaneet kerrottavaa joukkueen tulevaisuuden tavoitteista, missiosta ja strategiasta, mutta turhaan. Ei tj eikä kukaan muukaan ole kommentoinut pyynnöistä huolimatta mitään. Näin toimien saadaan aikaan huhumylly ja rikkinäinen puhelin. Pääosin kannattajien mielipide seurasta onkin nyt:

”TPS-johto on joukko porhoja, jotka ovat kiinnostuneet pääosin taloudesta ja rahan keruusta. Urheilupuoli jäänyt paitsioon.”

HC TPS onkin liikeyritys, joka pyörittää miljoonien liikevaihtoa. Harmi vain, että 2010-luvulla asiakas (eli kannattaja) on kuningas. Jos asiakas päättää, kuten nyt on vaarassa käydä, ettei tule enää hallille, yritys on heti vakavissa talousongelmissa. Jo nyt katsojamäärät ovat valuneet 4-5000 väliin kun tavoite on 5500 katsojassa. Mitäs kun ne ovat 3000? 1500?

Propseja TPS:aan menee sosiaalisen median käytölle ja siitä vastaavalle henkilölle. Hän hoitaa yrityksen sen puolen tiedotusta juuri niin kuin pitää. Vaan sekin jää irralliseksi, koska miehellä ei ole vastuuta eikä tietoa kertoa suunnitelmista. Samoin sille plussaa, että Suikkanen (valmentaja) kertoi, että johto antaa vapaat kädet valmennukselle. Lisäksi plussaa myös sille, että talous on saatu kuriin. Eli talous lienee ollut seuran prioriteetti viime vuodet?

Kaiken kaikkiaan takavuosien slogan Joukkue Olemme Me on silti kuitenkin koetuksella.

MITEN OLISI PITÄNYT TOIMIA?

Jo kauden alussa kertoa avoimesti kaikista tavoitteista, strategioista ja siitä, miksi tällainen joukkue on nyt kasattu. Kertoa miten joukkueen kokoamisprosessi ja muut toimet hoituvat toimistolla. Kuukausittaiset tapaamiset ydinkannattajaporukan kanssa, joissa kuunnellaan heidän mielipiteitään ja keskustellaan. Pyytää apua kun on tehty virheitä. Nyt, kriisiaikaan, entistä tiiviimpää yhteistyötä kannattajien kanssa ja tiuhaa tiedotusta videoin Youtubessa, Twitterissä ja Facebookissa sekä kannattajien Jatkoaika-keskusteluryhmässä.

Avoimuutta, rehellisyyttä, läpinäkyvyyttä. 2010-luvun mediankäyttötaitoja ja -halua. Yhteispeliä. Joukkue Olemme Me.

Pikku Apuri

P.S. Itse en voi olla kannattamatta seuraa, koska olen niin tehnyt vuodesta 1976. En osaa olla sydämeltäni muuta mieltä. Ja siksi olen muiden kannattajien addressin kannalla. Toivon, että seuran toiminta muuttuisi jatkossa.

arvotKatsokaapa yritysten arvoja. Monella vilkkuvat: Vastuullisuus, kestävä kehitys, läpinäkyvyys, inhimillisyys, rehellisyys. Aika harva julistaa olevansa armoton kusipää, joka juoksee vain myyntivoittojen perässä, työntekijöistään välittämättä.

Mutta mitä nuo sanat oikeasti tarkoittavat yritysten arvoina?

  • Rehellisyys on sitä, että ei valehtele, vaan kertoo suoraan mikä, mitä ja millainen on.
  • Läpinäkyyys sitä, että näyttää rehellisesti miten prosessit, ajatukset, raha ja muut tärkeät asiat yrityksessä kulkevat.
  • Vastuullisuus esimerkiksi sitä, että pulassa olevaa harjoittelijaa tai vakituista työntekijää autetaan, vaikkei se kannattaisi taloudellisesti. Tai sitä, että kantaa vastuunsa esim. ympäristöstä tai tulevaisuudesta, vaikkei se sinä hetkenä rahallisesti olisikaan järkevintä.
  • Kestävä kehitys taas sitä, että esim. päivittäistä tuotantoa tehdään luontoa ja tulevia sukupolvia rasittamatta, niitä vaalien.
  • Inhimillisyys antaa keskustelulle, ymmärrykselle ja epäonnistumiselle tilaa.

Olisiko siis niin, että:

Jos yritykset noudattaisivat oikeasti arvojaan, niiden ei tarvitsisi erikseen markkinoida tai mainostaa juuri lainkaan, kertoisivat vaan säännöllisesti eri kanavia pitkin että mitä kuuluu.

Eli käytännössä. Oletetaan yrityksen Von Reitegers Oy tekevän makkaraa. Se voisi kirjoittaa maanantai-aamun kuulumisensa näin, kuvin tai videoin tietysti höystettynä.

Tuotantovastaavamme Pekka kärsi hirveästä maanantaikohmelosta, mutta juuri vointinsa takia tajusi, että trendi käy takaisin kohti ”kunnon jauhomakkaraa”.

Siitä sitten teimme (oikeastaan vahingossa) helvetin isoon makkarakoneeseemme seos-suhteen muutoksen: 77% liha on out ja 11% lihaa on in. Enter.

Jahka nuo käyttämämme helsingin mainosjantterit saavat uusitun pakkauksen aikaan (briiffasimme muuten, että läpinäkyvään muovipussiin vaan!), saatte meiltä taas sitä kunnon ”paskamakkaraa” eurolla paketti! Lihahan syödään erikseen lihana.

Terveisin, Von Reitegersin väki – jokilaivalla jo juhlien

Pikku Apuri

Alallamme markkinoinnissa keskitytään aina 90%:sti ulkonäköön. Printissä, verkkosivuilla, televisiossa, jne. pitää olla hienot kuvat ja fontit. ”Muuhun keksitään kyllä jotain”.

”Se jotainhan” on vain sisältö + sen jakelutapa. Eli koko homman ydin.

Lähes jokainen projekti johon olen viime vuonnakin osallistunut, jakaantuu vieläkin tuohon 1990-luvun ajatusmalliin: Kuvia ja fontteja sekä kokonaisleiskaa saatetaan hioa kuukausia, mutta verkkototetuksen tekninen osa tai koko jutun ydin, sisältötekstit, suditaan supernopeasti projektin lopussa.  Deadline painaa jo päälle. ”Eikö vieläkään ole valmista?”.

Pahimmillaan tekstit kopsataan jostain 90-luvulta peräisin olevasta webbisivunrähjästä. ”Voitko Leena hiukan katsoa ja viilata sieltä pahimmat nykypäivään?”. Älä Leena voi.

Same same but same

Jos nyt otan randomina lähes minkä tahansa suomalaisyrityksen verkkosivuston auki, saan silmilleni tekstiä, joka valuu toisesta silmästä sisään ja molemmista korvista ulos. Edelleen sitä samaa ”Euroopan johtava”-paskaa, josta luulin päässeeni jo vuosikymmen sitten eroon. Sama tosin kuvissa. Voisiko sisäministeriö kieltää pikalailla ne kättely-, monirotuisten nauru-, ja maapallokuvat?

Miten tuon sitten muuttaa? Maksaja määrää, muttei tiedä tai hyväksy. Tekijä tietää, muttei määrää tai uskalla. Middlemanit koittavat vänkyröidä siinä välissä.

Miksi?

Koska yksikään yritys ei uskalla olla erilainen tai oma itsensä, kaikki ovat samanlaisia – ei mitään. Koko hommassa ei ole mitään järkeä, kunhan kulutetaan ”jonkun rahoja ja kaikkien aikaa”.

Lisäksi nykyinen väline- ja sisältötulva turruttaa entisestään, ja saa meidät hakemaan lujempaa, koskettavampaa ja parempaa sisältöä, kuten HS:n toimittajakin kertoo. (Ja luopumaan siitä kaikesta, kun aito ihminen on läsnä).

Yksi idea olisi simppeli. Kun yritysten johtoryhmissä ja markkinoinneissa aletaan miettimään mitä vuonna 2012 pitää tehdä ja koska, lisätkää jokaisen yksittäisen projektin perään kysymys: Miksi?

Kun kutakin projektia sitten oikeasti aletaan tehdä, käyttäkää ensin sopiva aika siihen, että mietitte miksi se tehdään? Sen jälkeen vasta seuraavat: Kenelle? Miten? – ja muut olennaiset asiat.

Pikku Apuri

 

 

 

 

Kun luennoin sosiaalisesta mediasta (tai pikemminkin uusista verkkokanavista), yleisin kysymys on: Miten käyttää sitä x, y tai z -tarkoituksessa?

Simppelin ratkaisu pulmaan on se, että korvaat sanaparin sosiaalinen media asiakaspalvelu-sanalla. Kyse on nimittäin vanhasta kunnon asiakaspalvelusta.

Muistatko vielä sellaisen? Ajattele jos soittamastasi numerosta vastaisi heti ihminen, ilman robottia ja odotusmusiikkia? Mitä jos tavoittelemasi henkilö vastaisi kirjallisesti Skypen tai muun pikaviestimen kautta heti, eikä 1,5 viikon kuluttua sähköpostilla, kun asia on jo unohtunut?

Eräs asiakas kertoi tosin pelästyneensä, kun surffaili amerikkalaisen verkkosivuja ylläpitävän yrityksen kotisivulle, ja yhtäkkiä hänen eteensä oli heti auennut videochat-ikkuna, jossa asiakaspalvelija toivotti tervetulleeksi, ja kysyi miten voisi palvella. Pitää ymmärtää myös ne rajat, kuinka pitkälle uudet palvelut kannattaa viedä. Äkillinen ”videopalvelija” voi pelästyttää ainakin monet ei-amerikkalaiset.

Uusien verkkokanavien kautta jokaisella on mahdollisuus hyvään JA nopeaan asiakaspalveluun. Tarttumiseen tarvitaan vain tahtoa ja muutamaa muuta asiaa. Nykyajan yrityksessä mahdollisimman hyvä palvelu on koko toiminnan kulmakivi. Sen uudenlainen toteuttaminen vaatii yritykseltä ja sen henkilöstöltä:

  • Uusien työkalujen opettelemista ja siihen varattua aikaa (vaikka työkalut ovat ilmaisia, niiden oikea käyttäminen pitää opetella)
  • Sosiaalisia ja psykologisia taitoja (ole pyskologisesti ”hereillä”, ystävällinen, rehellinen ja kohtelias)
  • Kykyä kirjoittaa joustaen ja sujuvasti (kirjoittaessa on liian helppoa olla liian suora, jopa töykeä, vaikkei sitä haluaisikaan. )

Tavaroiden ja palveluiden ostaminen on jo nyt siirtynyt verkkokauppoihin. Suomessa se on toteutettu yksipuoliseksi: esitteen tekstisisältö verkkosivulle ja viereen osta-painike.

Tuo on hyvästä palvelusta vain aloitus. Yritysten pitää kyetä myös nopeaan jatkopalveluun, koska vasta sen hyvin hoitaminen tuo asiakkaan takaisin  – kymmenen ystävänsä kera.

On ääliömäistä seisottaa ihmistä tunti puhelinplimputuksen päässä, tai juoksuttaa häntä etsimässä vastauksia netin keskustelufoorumeista, kun asia olisi ratkaistavissa heti.

Nytkin olen odottanut yli viikon Raision Gigantin huoltopäällikön soittoa. Hänen piti tehdä se heti kun tulee töihin. Ostamani Yamahan tv-kaiutinjärjestelmä oli syntyessään paska, kuten niin monet laitteet. Haluan kaupan purun laitteen oltua kolmasti happea saamassa huollossa.

Hyvä puoli ongelmassa on se, etten joudu kuuntelemaan hissimusaa kun kukaan ei edes viitsi soittaa.

Pikku Apuri