Yhteensopivien ihmisten pitää tehdä yhteistyötä

Olen vuosia ihmetellyt, miten esim. suuremmat mainostoimistot pärjäävät edelleen? Osa ei pärjääkään, YT-neuvottelut vaan pidetään pimeässä, salassa. Nimittäin “juhlat” ovat ohi. Tosin itse en niihin koskaan osallistunutkaan.

Yrittäjänäkin tulot ovat koko ajan suurempien kivien alla. Enää ei voi luottaa siihen, että asiakas tulee ja ostaa. Itse teen n. kymmenen tuntia viikossa työtä sen eteen, että jatkossakin joku ottaa Pikku Apurin tai Viidakkorummun verkkosivujen tai sosiaalisen median kautta yhteyttä. Vielä on onneksi ottanut.

Vaan olen entistä vakuuttuneempi siitä, että parasta työtä ja jälkeä syntyy, kun toisilleen luontevasti sopivat ihmiset markkinoivat palveluitaan ristiin, rastiin ja tutuilleen.

Kun kohtaan loistavaa palvelua tai mahtavan tyypin, kirjoitan siitä aina. Sanon sitä totuusmarkkinoinniksi.

Viime aikoina on tapahtunut sellainen muutos, että kiitoksen kohde on ottanut yhteyttä – kiittääkseen ja usein kertoakseen, että nyt tulee kauppaa ovista ja ikkunoista. Jos jotain saisin toivoa, se olisi hienoa, että veisivät vielä sanaa lähipiirilleen palveluistamme. Silloin kaikki voittaisivat. Antamalla saa paremman olon kuin saamalla.

Hyvää kesää ja Jussia kaikille täältä Taivassalon torpan pihalta! Erityisesti toivon sitä muille pienyrittäjille, tässä muuten upeassa, mutta yrittäjävihamielisessä maassa.

Jari ja Pia, Pikkuapurit