Artikkelit

Melanooman 1. puolivuositarkistus oli juuri. Vaikka mielestäni en ole asiasta huolehtinut, mieli oli toista mieltä. Olen käytännössä valvonut muutamaa yötä lukuunottamatta kaikki lähiyöt. Koko yön. Väsyttää, muttei nukuta. Ja vaimo vieressä tekee samaa.

Tuntuukin absurdilta vastailla sukulaisten ja asiakkaiden pyyntöihin ja käskyihin, kun pelottaa niin perkeleesti. Kai se on tämä minä-minä -maailmanvaihe.

Aika vähän ihmiset enää kysyvät toisiltaan kuinka voit?

Nimittäin vain se merkitsee. Piste (kuten Aurinkokuningas on opettanut). Vakavan sairauden pelko vie pois kaiken muun, halusit tai et. Sitä katselee itseään ja toimintaansa sivusta. Ihailee miten tuo kykenee toimimaan, kun oikea minä vieressä on 30%:a zombi.

IKÄKRIISI SAMAAN AIKAAN

Maija, aivan ihana lääkärimme, on viisas ja kokenut. Kertoi nähneensä satoja tapauksia, hyviä ja huonoja. Jokaisessa potilas joutuu rakentamaan elämänsä uudelleen. Jokaisessa.

Itsellä on meneillään tuplaurakka, koska lähenen 50 ikävuotta. Se on joskus ollut vanhan ihmisen ikä, nyt se on keski-ikää, mutteivät aivot ja geenini sitä muutosta näin nopeasti ymmärrä. Se on tapahtunut muutamassa vuosikymmenessä, kiitos lääketieteen, tiedon ja ruoan.

50-vuotiskorteissa alkavat näkymään pinkit ruusupuskat. Niin se vain on.

Tässä sitä siis ollaan. Rakennan itseäni uudelleen ja koitan ymmärtää, että edessä on paljon vähemmän kuin takana.

Niin, puolivuotistarkastus oli puhdas. Muutama rasvapatti oli, mutta ”niitä kuulemma tulee enemmän vaan”. Louis C.K. iän summasi jo aikoinaan hyvin. Kivaa kevättä!

Loistava kuva kiteyttää paljon elämästä.

Loistava kuva kiteyttää paljon elämästä.

Ko. kuva kertoo paljon. Sitä vastaan voi taistella yrittäjänä. Yrittäjyys on lähes ainoita ammatteja, jossa on mahdollisuus kontrolloida ajankäyttöään. Jos elämäntilanne sallii, voi tehdä vähemmän töitä ja saada niukemmin rahaa, tai voi tehdä työnsä pääosin silloin kun haluaa.

KELLO KAULASSA KURISTAA

Palkkatyöläinen on edelleen sidottu kelloon ja yhteiskunnan oravanpyörään. Kadut ruuhkautuvat joka kaupungissa klo 7.40-9 ja 15.30-17.15 välisiksi ajoiksi. Muurahaiset matkalla pesään tai pesästä.

Ei tarvitsisi viedä unista ja kärttyisää lasta (tai itseään!) hoitoon, kouluun (töihin!) vain siksi, että kolmikantasopimus vuodelta Paehkinaesaaren rauha edellyttää vanhemman läsnäoloa työpaikalla klo 8.30?

Maanantaiaamut on harvalle aikuisellekaan elämän parasta aikaa. Aivoista puolet on vielä viikonlopussa.

Olemme Suomessa päässeet jo sen verran pitkälle, ettei meillä enää Aasian halpatehtaista tutut ”pomot” kävele piiskat kädessään tekijöiden selän takana, vaan ”henkisiä selkäpomoja” löytyy vieläkin. Joillekin meistä se on vieläkin tärkeämpää että tekijä on työpaikalla, kuin se, tekeekö hän työnsä ajallaan ja hyvin?

Pikku Apuri

rule-of-three-screenplay-three-act-structureScorsesen hienoa George Harrison -dokumenttia taas katsellessa tuli mieleen, että meilläkin on käynnissä 2. näytös elämässämme.

1. näytös loppui siihen, kun tajusimme, ettei aina vaan hienomman tai paremman materian ostaminen antanutkaan enää kuin lyhyen hyvän olon, jos sitäkään.

1. näytös – ”näyttämisen vaihe”

Niinhän se on mennyt: Koulupihan kisailuista yritysmaailmaan kisaa jatkamaan. Tärkeintä ei enää ollutkaan nopein räpsäkäsi, kovin lämi tai pisin hyppy kiveltä toiselle, vaan suurin (kuukausi)myynti. Samaa leikkiä – ilman samaa hauskuutta.

Siinä ”nousussa” hankittiin ensimmäinen oma auto (Fiat Uno!) ja vuokra- sekä myöhemmin omistusasunto. Nousun jatkuessa ostettiin parempia tilalle ja päästiin Suomen viralliseen suositeltuun velkaympyrään oikein kunnolla juoksemaan.

Näytös päättyi, kun materiavaihdot eivät enää tuoneetkaan tyydytystä. Paljon tärkeämmäksi osoittautui tuon kerätyn velan pois maksaminen, josta tulikin meille yhteinen kisa ja harrastus. 1,5 vuotta sitten se päättyi.

2. näytös – ”matka sisäänpäin”

Meillä on muutama muukin kaveri, jotka ovat tehneet saman. Olemme jutelleet paljon heidän kanssaan, ja kaikilla on elämä muuttunut laajemmin ja suuremmin, mitä aluksi kuvittelimme.

Se ennakkokäsitys oli totta, että taloudelliset seikat eivät enää painaneet niin paljon arkiselkää kuin ennen. Ja siis kukaan meistä ei ole lähellekään varakas. Olemme nykyään alle keskituloisia. Ei vaan ollut enää sitä kuukausittaista lainaa maksettavaksi. Mutta paljon muutakin muuttui.

Pikku hiljaa myös se nuoruudessa viimeksi koettu vapauden tunne on alkanut palata. Samalla on alkanut matka omaan itseemme, sisäänpäin: Miksi olen nyt tässä? Mihin nyt menemme? Mitä nyt?

Ihminen voi 42-vuotiaasta eteenpäin saada vaikka mitä äkillisiä sairaskohtauksia, jopa kuolla. Mitä silloin olisi jäänyt käteen? Kun vielä on oikeasti terve, mitä haluaisit ihan oikeasti tehdä? Sitä samaa työtä, mitä olet tehnyt viimeiset 20-vuotta, jopa burnoutiin asti, ehtinee tehdä lisää myöhemminkin?

Meille lapsettomina matka kääntyi jyrkästi sisäänpäin. Alkoi tutustuminen itseensä, joka ”nousukaudella” jäi jalkoihin, ulkoistettiin tyonantajille. Mistä oikein olen tehty ja mikä on tärkeää minulle, meille?

Mietin, onko lapsellisilla sen lisäksi vielä ulkoistaminen? Eli se, että eletään omien lasten kautta. Sen lisäksi katsotaan, tai osa katsoo, myös sisälle itseensä.

3. näytös – ”tilinteko”

Mielenkiintoista on nähdä, jos sinne asti pääsee, mitä on 3. näytöksen esiripun takana.

Vanhempien ihmisten kanssa jutellessa saa käsityksen jonkinlaisesta tilinteosta. Eli katsotaan mitä tuli elämässä tehtyä ja mitä jäi tekemättä. Saadaan se kassakuitti käteen, ja valitettavasti useat meistä valittavat sille kassaneidille: ”Otit sitten liikaa paprikasta?”. ”Palautuspullorahoista puuttuu varmasti jotakin!”. Monesta tulee katkera vanhus.

Katkera ei varmasti kukaan halua olla. Vaan se, oletko vai et, testataan juuri nyt, terveenä ja hyväkuntoisena. Mitä päätöksiä ja tekoja teet nyt, se ratkaisee 3. näytöksen kohtalon.

Missä näytöksessä itse olet? Mitä teet, kun saat kassakuitin käteesi?

Pikku Apuri