Artikkelit

Kun kuulin Walk to the Waterin vuonna 1987, olin lopullisesti myyty. Edelleenkiin ihmettelen, miksei se mahtunut legendaariselle Joshua Tree -levylle, vaikka levy täynnä klassikoita onkin? Toki jo edellislevy the Unforgettable Fire -nimibiisinsä johdolla oli teinin käännyttänyt irkkubändin kelkkaan.

Nyt, 30+ vuotta myöhemmin (!), on toki nostettava edelleen hattua vanhalle suosikilleen siitä että jaksavat yrittää. Uuden levyn ongelma onkin se, että siinä yritetään yli.

Nykyajan turboahdetun popin ylipapit on päästetty tuottajiksi ja tulos on juuri se: ylituotettu, ei-kierrätettävästä muovista tehty stadionhoilotuskasa. Biisit eivät hengitä. Lanois-Eno -kaksikko seuravalle levylle 2030-luvulla takaisin!

Hyvää levyssä on sen tarkoitus olla optimistinen ja innostava. Tsemppiviestitkin vaan kääntyvät monesti amerikkalaiseksi itsehoito-oppaaksi vailla kosketusta.

Alku on upea, vocoder -kikkailusta huolimatta. Love is all we have left on oikeanlainen aloitus 57-vuotiailta sediltä. Zoo Stationeiden aika oli jo. Lights of homekin vielä toimii nippa nappa, mutta sitten alkaa lipsua. The little things that give you away, landlady sekä 13 (there is a light) toimivat ja Red flag day voisi olla War -levyltä.

U2 on aina toiminut parhaiten biiseissä ja levyissä, jotka ovat ns. slow buildereitä. Ne avaavat itsensä rauhassa, useiden toistojen avulla, eivätkä iske heti highfiveja. Paras esimerkki on aliarvostettu No line on the horizon -platta. Uutuukaisessa (!) 90% biiseistä koittaa iskeä, mutta ohi menee ainakin vanhan fanin.

Kipu radioasemien soittolistalle on liian kova. Mikseivät 57-vuotiaat gigamiljonäärit vain tekisi musiikkia itselleen?

Liika kunnianhimo (ja ahneus?) on aina pahasta. Setien olisi pitänyt kuunnella itseään. Olisivat got out of their own way.

5/10

EDIT 11.12.2017

Nyt kaksi viikkoa lisää kuunnelleena osa biiseistä parani ja osaa en pysty kuuntelemaan ollenkaan. Oma SOE-albumi näyttääkin siksi tältä:

(Kuva: U2, Songs of Experience -kansi, Bonon nuorin poika Eli ja Edgen tytär, Sian)

Olen aina sanonut pienyrittämisen olevan maanis-depressiivistä toimintaa. Mutta on tämä maaninen vaihe vaan hienoa, erilaisia projekteja tulee sisään ja oma tuotekehityskin sai hieman Tekes-pushia. Nyt kulkee.

Apurin sivut saivat pienen uudistuksen ja tarkoitukseni oli kulkea nopeuden, riittävän tiedon ja näyttävyyden keskitietä. Kohtuullisesti pingdomin mukaan se menikin:

 

Nyt saat Apurista siis ”kaikki mainostoimiston palvelut”, mutta se suuri juttu on Pian mukaantulon tuoma myymäläsuunnittelu, jota hän on vääntänyt eräällekin uudelle kaupalle kohta puolisen vuotta.

Ei se haittaa, vaikka depressiivinen kausi tulisikin alkuvuodesta. Silloin voi lukea kirjoja ja oppia lisää.

Ja kun tulin kotiin onnistuneesta palaverista, nuoruuden 1. suosikkini U2 ilmoitti uuden levynsä tulevan 1. Joulukuuta ja kiertue Euroopassa heinäkuussa 2018. Tietää taas, milloin pitää mennä katsomaan spektaakkelimusaa pikkuisilta irkkumiehiltä. Ohessa yhtenä bonusbiisinä saamani hieno rock-biisi American Soul, kun ennakkotilasin levyn.

Kivaa alkutalvea kaikille yrittäjille.