Artikkelit

Aika ajoin pysähdyn miettimään isoja. Ehkä siksi, että minut on pysäytetty miettimään niitä. Taas pohdin.

Otsikon kysymykset ovat isoja. Jos olet saanut lapsia, se lienee monen pääsyy. Pitää pitää huolta, että heistä tulee kohtuullisen täyspäisiä ja omavaraisia. Voi päästää menemään hyvällä omallatunnolla.

Jos ei ole, kuten meillä, asia tuntuu monimutkaisemmalta. Kun lakkaat, toinen jää. Kun eletään, molempien pitäisi tuntea elävänsä. ”Pitää mennä ja kokea kun vielä pystyy”.

Vaan kaikki ei ole yhtä tärkeää kaikille. Ei itsellekään enää ole tärkeää nähdä Uusi-Seelanti, ennen oli. Nyt se on jo liian kaukana – syy-seuraus -akselilla.

Toinen nimitys ko. taulukolle on makkaraperunasyndrooma. Jos joku on erikoishalpa suhteessa muuhun, sitä ostetaan, vaikka se olisi vähän huonompaakin.

Ko. logiikan seuraaminen on outoa, JOS tarkoitus on carpediemmäisesti ELÄÄ. Silloinhan pitäisi nauttia, ostaa kallista ja hyvää? Vaan ei. Jos halpaa löytyy, sitä ostetaan, koska silloin potentiaalista ostamista on enemmän jäljellä. Oletko vielä mukana?

Meillä piheys johtaa valotiheyteen

Sama pätee elämisen kulukuuriin, jota Pian kanssa olemme harrastaneet kohta 20 vuotta. Sniiduillaan pienellä, jotta pääsee esim. kuukaudeksi Teneriffalle, kun Suomessa on kamalan märkäpimeää. Elämme n. 1000-1500 eurolla kuukaudessa – joka kuukausi. Tiedän perheitä, jotka elävät samalla summalla – perheitä. Meitä on vain kaksi. Emme me koe tuolla summalla mitään menettävämme. Elämme hyvin, koska olemme tottuneet elämään pienellä. Koulusta tulimme suoraan lama-Suomeen.

Katkeruus tai tyytyväisyys?

Mutta eivät kaikki elä tai halua elää näin. Osa ostaa veneitä, autoja, isomman ruohonleikkurin, tahmeamman permanentin tai korskeamman talon. Ihan ok, jos se on se juttu.

Elämäntapahallinta on taidoista tärkein. Miksei sitä opeteta jo yläasteelta? Kuinka pärjätä elämässä.

Mutta siis takaisin otsikkoon. Itselle tärkein on kysymys: Elitkö kuten halusit? Jäikö jotain hampaankoloon?

On surullista seurata ihmistä, joka on katkera. Jolta jäi ”hänelle tarkoitettu elämä” elämättä. Toisaalta on mahtavaa nähdä ihmisiä, jotka elävät huumorilla ja hyvällä asenteella vielä vanhempanakin. He loistavat muiden keskeltä. Mutta heitä ei ole montaa. Niitä toisia on ”monempi määrä” 😉

Ole se toinen – huumorimpi.

En sen enempää puutu Steve Jobsiin, mutta kerron mitä mieleeni tuli, kun kuulin hänen hävinneen seitsemän vuoden taistelun haimasyövälle.

Steve oli 49-vuotias saadessaan diagnoosin. Raha hänelle ei ollut hoidoissa este, vaan parhaalla hoidolla sai seitsemän, toivottavasti hyvää vuotta perheen (ja toisen perheen, Applen) parissa.

Olen 41+ -vuotias. Steven haimasyöpään on 7,7 vuotta. Elänkö itse kuten haluaisin? Pitäisikö vaan kirmata rannalla? Olla tekemättä työtä ja reppureissata katselemassa maailman ihmeitä?

Ei ja kyllä. Ihmisellä pitää olla tahto tehdä asioita, viedä kapulaa eteenpäin, edes itselleen. Parhailla meistä on ammatti ja koti jota rakastaa, ja jotka rakastavat takaisin. Jos elämä on ihanteellista, se joustaa niin, että voi myös katsoa ihmeitä, takapihallaan ja kaukana kotoa.

Median mukaan maailma on murtumispisteessä, ellei jo katki. Eikä ole.

Pikku Apuri