Artikkelit

Jee, hommia paiskittu siihen malliin, että on aika katsella vähän muutakin. Isoin juttu meille Pian kanssa on nyt se, että olemme Apurin kanssa omavaraisia.

Toki teemme veli-Ranin kanssa edelleen myös digikonkari Viidakkorummun nimellä verkkotöitä, mutta kesästä asti tehtäväni oli nostaa myös Pikku Apuri -perhemainostoimisto henkilökohtaisesta blogista Viidakkorummun rinnalle työtä syöttämään.

Lisäksi on mahtavaa, kun omista tutuista saa parin mikroyrityksen taustalle jatkuvaa tukea ja työntöapua.

Ja aina kun joku taho hiljenee, taustalta nousee uusia jotka muistavat meitä. En osaa tarpeeksi kiittää teitä tuestanne.

Nyt tilanne näyttää siltä, että seuraava vapaa tuotantoaika itselle on jossakin maaliskuun alkupuolella. Siksi tarvitaan vasta- ja vatsapainoa.

Työn touhussa unohtaa helposti taas sen mikä on tärkeää kun on terve – eläminen.

Vuosi eteenpäin muunkin kuin työn osalta näyttää myös kivalta. Tuosta puuttuu vielä mahdollinen kesän U2-keikka mahdollisesti meidän Helsingissä, eli Berliinissä, mikäli moisen vielä jaksaisi katsoa – n. 15 kerran?

Ja se mitä eniten odotamme on siirtyminen Taivassaloon torppariksi Toukokuusta, TTT.

 

Juttua kirjoitettaessa kuulokkeissa soi:

Kauppiaat ympäri maan ovat kiukkuisia. Ihmiset tulevat sisään, testaavat ja koittavat vaatteita, teknisiä laitteita ja muita, kiittävät ja kävelevät ulos.

Sitten he kävelevät kahvilaan, istuvat aurinkoiseen pöytään ja käynnistävät tablettikoneensa tai puhelimensa. Nyt alkaa ostaminen.

Kaikki maailman verkkokaupat ilmestyvät parilla klikkauksella siihen paikallisen kahvilan porttien eteen. Toiset seisovat eturivissä, toiset rivillä kuusi. Vuorotellen ostaja kutsuu kauppiaita nimeltä esittäytymään pullakahvien seuraksi: Millä sinä minut saat ostamaan?

Yksi lupaa ilmaista kuljetusta ja palautusta, toinen toisen tuotteen -50% alennuksella kylkeen. Ulkomuoto ja mainekin vaikuttavat: hampparilta ei osta kukaan.

Tuossa kauppiaiden rivissä suomalaiset kaupat saattavat löytyä eturivistäkin, mutta he eivät osaa puhua. Ne ovat mykkiä ja sokeita. Kun heille huutaa, nostavat he jokainen eteensä viikon mainoslehtisen, josta löytyvät ne samat kupongit kuin päivän lehdestäkin. Ostaja ei näe niin kauas, eikä kuule mykkää, joten rahat menevät väkisinkin ulkomaiselle toimijalle.

Kaupalle uusi tapa saada rahansa

Jos olet fyysisen kaupan kauppias, reilua olisi, että myymäsi päämiehet (tuotteiden valmistajat) maksaisivat sinulle kuukausittaista komissiota.

Osa kauppiaiden rahoista pitäisi jatkossa tulla heiltä, koska nuo sitkeät vanhan maailman sissit tilaavat tuotteet, rahtaavat ne hyllyihin, esittelevät niitä antaumuksella ja ammattitaidolla. Ja heiltä ei ostaja kuitenkaan osta.

Kauppa on sovituskoppi. Ei muuta.

Pikku Apuri

rule-of-three-screenplay-three-act-structureScorsesen hienoa George Harrison -dokumenttia taas katsellessa tuli mieleen, että meilläkin on käynnissä 2. näytös elämässämme.

1. näytös loppui siihen, kun tajusimme, ettei aina vaan hienomman tai paremman materian ostaminen antanutkaan enää kuin lyhyen hyvän olon, jos sitäkään.

1. näytös – ”näyttämisen vaihe”

Niinhän se on mennyt: Koulupihan kisailuista yritysmaailmaan kisaa jatkamaan. Tärkeintä ei enää ollutkaan nopein räpsäkäsi, kovin lämi tai pisin hyppy kiveltä toiselle, vaan suurin (kuukausi)myynti. Samaa leikkiä – ilman samaa hauskuutta.

Siinä ”nousussa” hankittiin ensimmäinen oma auto (Fiat Uno!) ja vuokra- sekä myöhemmin omistusasunto. Nousun jatkuessa ostettiin parempia tilalle ja päästiin Suomen viralliseen suositeltuun velkaympyrään oikein kunnolla juoksemaan.

Näytös päättyi, kun materiavaihdot eivät enää tuoneetkaan tyydytystä. Paljon tärkeämmäksi osoittautui tuon kerätyn velan pois maksaminen, josta tulikin meille yhteinen kisa ja harrastus. 1,5 vuotta sitten se päättyi.

2. näytös – ”matka sisäänpäin”

Meillä on muutama muukin kaveri, jotka ovat tehneet saman. Olemme jutelleet paljon heidän kanssaan, ja kaikilla on elämä muuttunut laajemmin ja suuremmin, mitä aluksi kuvittelimme.

Se ennakkokäsitys oli totta, että taloudelliset seikat eivät enää painaneet niin paljon arkiselkää kuin ennen. Ja siis kukaan meistä ei ole lähellekään varakas. Olemme nykyään alle keskituloisia. Ei vaan ollut enää sitä kuukausittaista lainaa maksettavaksi. Mutta paljon muutakin muuttui.

Pikku hiljaa myös se nuoruudessa viimeksi koettu vapauden tunne on alkanut palata. Samalla on alkanut matka omaan itseemme, sisäänpäin: Miksi olen nyt tässä? Mihin nyt menemme? Mitä nyt?

Ihminen voi 42-vuotiaasta eteenpäin saada vaikka mitä äkillisiä sairaskohtauksia, jopa kuolla. Mitä silloin olisi jäänyt käteen? Kun vielä on oikeasti terve, mitä haluaisit ihan oikeasti tehdä? Sitä samaa työtä, mitä olet tehnyt viimeiset 20-vuotta, jopa burnoutiin asti, ehtinee tehdä lisää myöhemminkin?

Meille lapsettomina matka kääntyi jyrkästi sisäänpäin. Alkoi tutustuminen itseensä, joka ”nousukaudella” jäi jalkoihin, ulkoistettiin tyonantajille. Mistä oikein olen tehty ja mikä on tärkeää minulle, meille?

Mietin, onko lapsellisilla sen lisäksi vielä ulkoistaminen? Eli se, että eletään omien lasten kautta. Sen lisäksi katsotaan, tai osa katsoo, myös sisälle itseensä.

3. näytös – ”tilinteko”

Mielenkiintoista on nähdä, jos sinne asti pääsee, mitä on 3. näytöksen esiripun takana.

Vanhempien ihmisten kanssa jutellessa saa käsityksen jonkinlaisesta tilinteosta. Eli katsotaan mitä tuli elämässä tehtyä ja mitä jäi tekemättä. Saadaan se kassakuitti käteen, ja valitettavasti useat meistä valittavat sille kassaneidille: ”Otit sitten liikaa paprikasta?”. ”Palautuspullorahoista puuttuu varmasti jotakin!”. Monesta tulee katkera vanhus.

Katkera ei varmasti kukaan halua olla. Vaan se, oletko vai et, testataan juuri nyt, terveenä ja hyväkuntoisena. Mitä päätöksiä ja tekoja teet nyt, se ratkaisee 3. näytöksen kohtalon.

Missä näytöksessä itse olet? Mitä teet, kun saat kassakuitin käteesi?

Pikku Apuri

Kaaron Jani on paras kirjoittaja HS:ssa. Nyt hän summaa uusimmassa jutussaan jotain hyvin olennaista: 2010-luvun heimokulttuurin.

Heimolaisuus on luultavasti jotakin, mikä tulee ihmiselle luonnostaan. Opimme jo monta vuosituhatta sitten, että ryhmässä selviämme paremmin, ja jos ryhmä pitää yhtä ja uskoo samoihin pyhiin arvoihin, olemme vahvempia toisia ryhmiä vastaan.

Heimolaisuus olisikin varmasti kullanarvoinen ominaisuus, jos ihmiskuntaa uhkasi avaruusolioiden armeija, mutta tällä hetkellä se on eräs suurimmista ongelmistamme.

Ei sen väliä, oletko anarkisti, vasemmistolainen, islamisti tai kokoomusnuori, heimolaisuus on ennen kaikkea tapa olla ajattelematta itse.

Pahinta kaikista on se, että tämä syvenevä heimoistuminen näyttää olevan nimenomaisesti se, mitä me haluamme.

Aloin jutun jälkeen miettimään, keneltä ja miksi saamme kauppaa ja työtä? Samanlaisilta ja -henkisiltä (asiakkailta) kuin me. Jos ei kemiat kohtaa, kauppaa syntyy harvoin.

Valitsemme siis mielummin henkilöt, joiden kanssa on mukavaa tehdä työtä, kuin sellaiset, joiden kanssa voisi syntyä upeaa työtä, koska sitä saattaisi edeltää hirvittävä määrä tuskaa ja stressiä.

Pikku Apuri