Artikkelit

Aika ajoin pysähdyn miettimään isoja. Ehkä siksi, että minut on pysäytetty miettimään niitä. Taas pohdin.

Otsikon kysymykset ovat isoja. Jos olet saanut lapsia, se lienee monen pääsyy. Pitää pitää huolta, että heistä tulee kohtuullisen täyspäisiä ja omavaraisia. Voi päästää menemään hyvällä omallatunnolla.

Jos ei ole, kuten meillä, asia tuntuu monimutkaisemmalta. Kun lakkaat, toinen jää. Kun eletään, molempien pitäisi tuntea elävänsä. ”Pitää mennä ja kokea kun vielä pystyy”.

Vaan kaikki ei ole yhtä tärkeää kaikille. Ei itsellekään enää ole tärkeää nähdä Uusi-Seelanti, ennen oli. Nyt se on jo liian kaukana – syy-seuraus -akselilla.

Toinen nimitys ko. taulukolle on makkaraperunasyndrooma. Jos joku on erikoishalpa suhteessa muuhun, sitä ostetaan, vaikka se olisi vähän huonompaakin.

Ko. logiikan seuraaminen on outoa, JOS tarkoitus on carpediemmäisesti ELÄÄ. Silloinhan pitäisi nauttia, ostaa kallista ja hyvää? Vaan ei. Jos halpaa löytyy, sitä ostetaan, koska silloin potentiaalista ostamista on enemmän jäljellä. Oletko vielä mukana?

Meillä piheys johtaa valotiheyteen

Sama pätee elämisen kulukuuriin, jota Pian kanssa olemme harrastaneet kohta 20 vuotta. Sniiduillaan pienellä, jotta pääsee esim. kuukaudeksi Teneriffalle, kun Suomessa on kamalan märkäpimeää. Elämme n. 1000-1500 eurolla kuukaudessa – joka kuukausi. Tiedän perheitä, jotka elävät samalla summalla – perheitä. Meitä on vain kaksi. Emme me koe tuolla summalla mitään menettävämme. Elämme hyvin, koska olemme tottuneet elämään pienellä. Koulusta tulimme suoraan lama-Suomeen.

Katkeruus tai tyytyväisyys?

Mutta eivät kaikki elä tai halua elää näin. Osa ostaa veneitä, autoja, isomman ruohonleikkurin, tahmeamman permanentin tai korskeamman talon. Ihan ok, jos se on se juttu.

Elämäntapahallinta on taidoista tärkein. Miksei sitä opeteta jo yläasteelta? Kuinka pärjätä elämässä.

Mutta siis takaisin otsikkoon. Itselle tärkein on kysymys: Elitkö kuten halusit? Jäikö jotain hampaankoloon?

On surullista seurata ihmistä, joka on katkera. Jolta jäi ”hänelle tarkoitettu elämä” elämättä. Toisaalta on mahtavaa nähdä ihmisiä, jotka elävät huumorilla ja hyvällä asenteella vielä vanhempanakin. He loistavat muiden keskeltä. Mutta heitä ei ole montaa. Niitä toisia on ”monempi määrä” 😉

Ole se toinen – huumorimpi.

Olemme vaimon kanssa tietoisesti lapsettomia, mutta en malta olla ihastelematta kun näen upeaa kasvatusta ja vanhemmuutta.

Isäni äiti (mummi) ja isä (pappa) joskus 50-luvulla.

Kun olin nuori, olin/ olimme siskoni kanssa paljon hoidossa mummin ja papan luona. Kesäisin aina Rymättylän Salonkylässä, jossa heillä oli kesäpaikka. Mukana oli liuta serkuksia, koska kaikkien vanhemmat olivat töissä.

Pappani (isäni isä) oli uskomaton mies: kiltti, mukava, lapsirakas, hassu ja touhukas. Häneltä opin paljon. Opin miten ahvenesta sai kiinni tai miten tehdään kestävä jalkapallomaali sekä linnunpönttö. Hän touhusi kanssamme aina, ja jaksoi auttaa sekä osallistua. Kuolemaansa asti hän muisti sanoa: ”Pappa ja Jari on hyvä pari”.

Eilen olimme vanhimman lapsuudenkaverini luona. Olen tuntenut hänet 3-vuotiaasta asti. Olemme veljiä, vaikkemme näkisi kymmeneen vuoteen. He vaimonsa kanssa ovat paitsi jo isojen lastensa kavereita, myös auktoriteetteja. Todella vaikea taito yhdistää hyvin. Niin fiksuja ja mukavia lapsia ei näe. Bonuksena ovat vielä kummilapsiamme.

Ihailen myös Peraa tai Jaskaa, kavereitani, jotka jaksavat vetää pilkkihaalareissaan poikittain huutavaa penskaa, vaikka puut ympärillä kaatuisivat. Legoista rakentuu niin hienoja teoksia, että lapsikin unohtuu viereen.

Ihailen myös siskoani Siniä, joka kisaa superäitiyden viitasta tässä maailmassa. Oman opiskelunsa, töidensä ja kodinhoidon paineessa hän leikkii vapaaehtoisesti naapuruston muksujen kanssa kirkonrottaa pihoilla ja kuuntelee poikiensa huolet sekä auttaa läksyissä. Aina. Tullut kummitätiinsä Outiin, äitimme siskoon, jonka Sini myös saattohoiti hautaan (Kaliforniassa) ollessaan vielä nuori tyttö.

Esimerkkejä riittäisi. Pointteja kai ovat: Ole läsnä lasten kanssa. Kuuntele, auta ja tee asioita. Se lapsi on kohta iso ja kömpelö aikuinen. Ja muistaa sinut.

Pikku Apuri