>Bill ja Melinda Gatesin säätiö lahjoittaa tieteelle ja hyvään tuplasti enemmän kuin seuraavaksi antavin organisaatio. Tässä videossa he kertovat miksi.

>STT aloittaa ensimmäisenä Suomessa seulomaan asiakkaiden tietoa ja mainetta sosiaalisista palveluista.

>Suomen Yrittäjät ovat saaneet hakemistoyritys Directalta 5000 valitusta heidän menettelystään. Poliisille on tehty 1300 rikosilmoitusta. Onhan jo noista luvuista selvää se, että firma on täysi roisto.

Myyntitilanteessa ei kerrota, että jos joku hakee firmaasi heidän palvelustaan. JOKAISESTA hausta menee maksu. Lisäksi he eivät ilmoita itsestään ennen kuin VUODEN PÄÄSTÄ laskulla. Siinä yleensä lukee, että firmaasi on haettu heidän palveluistaan 446 kertaa, ja maksu olisi 678€ + alv. Itse et ole saanut yhtään puhelua asiakkailta, mutta firmasi nimeä on haettu Directasta 446 kertaa, se riittää. Eli vastaava menettely olisi, jos joku hakisi Googlesta firmaasi nimellä ja jokaisesta hausta menisi maksu.

Directan asiakkaina on pääasiassa pieniä ja keskikokoisia yrityksiä, joille Directa tarjoaa muun muassa yrityshakemistopalvelua verkossa. Directan toimitusjohtaja Fredrik Schaumanin mielestä yhtiö harjoittaa normaalia liiketoimintaa normaalein sopimuksin.
– Pitää muistaa, että me otamme tämän yrittäjän tai pienyrittäjän riskin, me rahoitamme hänen markkinointiaan 12 kuukautta ja tämä suoriteperusteinen lasku tulee vasta vuoden päästä. On tottakai tapauksia, missä me olemme jääneet sen vuoden aikana vähemmälle huomiolle ja on saattanut käydä niin, että on unohtanut, mitä on ostanut vuosi takaperin. Näitä tilanteita syntyy.
Schauman sanoo, että sähköinen markkinointi on haastavaa ja iso osa yhtiön asiakkaista markkinoi ensimmäistä kertaa sähköisessä kanavassa.
– Silloin pitää olla tietoinen niistä pelisäännöistä, mitkä siellä vallitsevat ja niihinhän me olemme sitoutuneet koko ajan ja tulemme sitoutumaan jatkossakin ja yritämme palvella entistä paremmin. 

Varjelkaa meitä moisilta ”sähköisen markkinoinnin ammattilaisilta”. Googlehakuihin sekin raha kannattaa pistää JOS sivut ja palvelu ovat kunnossa.

>

Puhtia laihduttajille. Tämä dokumentti on pakko nähdä. Varmasti muuttaa suuresti omia ruokatottumuksia, koska ne ovat jo ennen dokumenttia muuttuneet.

>Eikö se ole kumma, miten me emme usko itsestään selviä faktoja, ennen kuin meillä on rajallinen määrä aikaa? Painetaan niska limassa asuntolainoja alas jossain täysin intohimottomassa työssä. Eletään sitten joskus. Teen tämän pois alta. Tavataan ensi viikolla. Huomenna on aikaa.

Hesarin oivassa jutussa (26.10.2009) sairaalapastorit kertovat kuolevien viimeisistä mietteistä. Liitän koko jutun tänne, koska HS.fi normiversiossa se ei näy.

Ajatuksia kuolinvuoteella – viime hetkellä ihminen kertaa elämänsä valintoja

Jonakin päivänä elämä päättyy. Sitä ennen sairaalapappi saa kuulla ainutkertaisia vaiheita matkan varrelta.
Kuolevalla on tarve kerrata elämänsä valintoja ja tunteikkaita tapahtumia.
Hän muistelee vaikeita tilanteita, joista hän on selviytynyt, ja ylittänyt itsensä. Hän puhuu siitä, mikä on jäänyt kokematta tai siitä, mitä vielä elämältä toivoisi. Se voi olla hyvin arkista, kuten aamukahvi auringossa kodin tai kesämökin terassilla.
Lähtö tuo pintaan asioita, jotka ovat jääneet käsittelemättä. Kuoleva suree tekemiään virheitä ja vääryyksiä lähimmäisiään kohtaan. Elämän merkittävimmäksi asiaksi nousee rakkaus tai sen puuttuminen.
Kuoleva haluaa selvittää välit Jumalan tai muun korkeamman voiman ja läheistensä kanssa. On tärkeää pyytää ja saada anteeksi.
Pitkä puhumattomuus lakkaa joskus vasta kuolinvuoteella. Siinä sanotaan kaikki, tai vaietaan iäksi.
Läheisistä ei haluaisi luopua. Heistä on huoli. Miten lapset selviytyvät? Kuoleva tekee surutyötään suunnittelemalla hautajaisiaan ja jakamalla itselle rakkaita esineitä omaisilleen.
Kiire on poissa, aika on vain yhdessäoloa varten.
Kohtalo tuntuu usein epäoikeudenmukaiselta. Tässäkö tämä oli? Miksi minua näin rangaistaan?
Masentunut käpertyy hiljaisuuteen. Vihainen purkaa pettymystään Jumalaan, elämään, ihmisiin. Hän ei halua puhua kenenkään kanssa ja kääntää selkänsä, kun joku astuu huoneeseen. Joku poistuu elämästä loppuun asti katkerana.
Lapsen kuolinvuode on yleensä vanhempien syli. He puhelevat lapselleen, toiset laulavat. Joskus lapsi on vanhempien keskellä vuoteessa. Pappi ja hoitaja ovat lähellä, jos ahdistus käy liian suureksi.
Kun aikaa on vähän, arvot saavat uuden järjestyksen. Kärkeen nousevat terveys ja uskonnolliset asiat.
Moni uskoo sairastuneensa, koska on tehnyt liikaa töitä vapaa-ajallakin. Terveys tuntui itsestään selvältä, kunnes sen menetti. Kuoleva kysyy, kuuleeko Jumala häntä nyt, vaikka hän ei ennen piitannut uskonasioista. Joku liittyy takaisin kirkkoon.
Nuori kyselee elämän tarkoitusta. Hän ei millään haluaisi kuolla, koska elämä on ihan kesken.
Keski-ikäinen on odottanut eläkevuosia voidakseen matkustella puolisonsa kanssa. Yhteistä hyvää aikaa ei tullutkaan, vaan tuli vakava sairaus.
Aina puoliso ei suostu puhumaan kuolemasta. ”Et sinä kuole”, hän estää, kun toinen yrittää. Asioita ei voi järjestellä, ja se surettaa kuolevaa.
Papin kanssa kuolemasta voi puhua, mutta kaikki eivät halua. Vahva toivo paranemisesta Jumalan, ruokavalion tai luonnonlääkkeiden avulla elää joskus loppuun saakka.
”Ei saa ottaa toivoa pois”, kielsi vanhus vielä viime hetkinään.
Kuolinhetki pelottaa. Millainen se on, onko kipuja? Jatkuuko elämä toisessa olomuodossa? Onko olemassa taivas?
Hengellisten tarpeiden täyttäminen lievittää monen pelkoa. Vaikea-asteisesta dementiasta kärsivä vanhus saattaa muistaa ehtoollisviinin tuoksun ja maun. Musiikki ja rukoukset luovat yhteyden.
Lopussa kukaan ei jaksa puhua. On hyvä olla hiljaa, viipyä vierellä, vaistota herkästi, mitä kuoleva toivoo, tarttua kädestä, pyyhkiä otsaa. Tärkeintä on olla läsnä.
Onnettomuuden tai väkivallan uhri ei ehdi valmistautua kuolemaan. Tajuissaan oleva voi kiroilla tai huutaa isämeidän rukousta.
Tajuttoman hätä siirtyy omaisten kannettavaksi. He miettivät, aavistiko uhri kohtalonsa, vihjasiko hän sanoillaan jotain. Ihminen hakee vastauksia.
Lähtö on arvokas ja kaunis, vaikka uhrin elämä olisi ollut risaista.
Kärsimyksen kohtaaminen panee miettimään, miten armoton ihminen on itselleen. Elämän arvo tuntuu kirkastuvan vasta, kun vakava kriisi tai sairaus pysäyttää.
Työlleen omistautunut 40-vuotias nainen koki lähestyvän kuoleman vapautuksena. Saattohoidon aikana hän sai olla itselleen lempeä. Enää ei tarvinnut pinnistellä yli voimiensa ja kilpailla.
”Elämää pitää elää niin kauan kuin sitä on. Aikaansa ei kannata haaskata turhanpäiväisyyksiin”, muistutti iäkäs mies kuolinvuoteellaan.
Jokainen päivä olisi rohjettava kohdata kuin se olisi viimeinen – iloita, itkeä, koetella omia rajojaan, vaalia suhteita läheisiin.
Elämä jää kuitenkin kesken.

>Itsellä se näyttäisi ainakin alkumatkaltaan tältä (ei kronologisessa järjestyksessä). Osaa ei tietenkään heti muista, joten täydennän listaa kunnes se on minä.

Martti Liitola (pappa), Zico, Martti Jarkko, Sirkiän mökki ja kaverit, Neil Hardwick, Mark Knopfler, Utö, Kari Heiskanen, Monty Python (ryhmä), Irlanti (maa ja asenne) , Brian Eno,Jyväskyläläinen asenne, alkuperäiset grillimaustetut Taffelit, Martin Scorsese, Paul Hewson, David Evans, J.R.R.Tolkien, AC/DC, Levi Strauss, Krutov-Larionov-Makarov, Buddha, Daniel Lanois, Charles Bukowski, Salmiset, Bruce Springsteen, Johan Galtung, Mahatma Gandhi, Esko Valtaoja, Etelä-Ranska, Tiede, Dan Simmons, Naku, Ekologisuus, Soul, Blues, Paolo Coelho, BBC, Eddie Vedder, Morgan Freeman, Bob Marley, Nasu, David Gilmour, Ricky Gervais, Bushmills, Ronald. D. Moore, Chuck D, Sergei Fedorov, Eläimet, Larry Page, Pullila/Vehmaa, Sergei Brin, Jeremy Clarkson, Carrotmob, Tim Minchin, David Simon, Ilya Repin, Hua Hin, Led Zeppelin, Anton Corbijn, Vihreä teknologia, Apple (tuotteet), Akun Tehdas (toimintatapa), Lawrence Kasdan, Jukka Virtanen, ja lisää kun muistan.

>

Haluatko oppia Sushin valmistusta Kapkaupungissa? Vuorikiipeilyä Punkalaitumella? Ratsastusta Malediiveilla? Vai haluaisitko mielummin opettaa jotakin?

Yksi parhaista online-ideoista tänä vuonna on School of Everything.

>

On vuosi 1992, ja tyttö on Severn Cullis-Suzuki.

>

Amatöörikuvaajille tarkoitettuun kisaan osallistui tuhansia kuvia/ kuvaajia. Tässä finalistit.

>Aika kovaa latoo Antti Nylèn esseessään HS:ssa 21.10.2009.

Mainostoimisto vastaa kaikesta mutta ei ota vastuuta mistään

Koska mainonta pyrkii keksimään ja ilmaisemaan ihmisjoukkojen piilevät halut, tuntuu luontevalta olettaa, että se kertoo jotakin ”ajasta”.

Toisen näkemyksen mukaan se on vain sana- ja kuvasaastetta, joka ei kerro mistään mitään. Äskettäin ilmestyneessä essee-eepoksessaan Taikuri, joka sai yleisönsä katoamaan Ville-Juhani Sutinen kuvailee journalismin, viihteen ja mainonnan muuttumista arvosisällöltään tasalaatuiseksi valistukseksi, ”aatteelliseksi autofellaatioksi”, jonka ainoana tavoitteena on pitää sama tylsä sirkus käynnissä loputtomiin, eikä ”poliittista artikkelia enää erota peräpukamavoiteiden ilosanomaa julistavista mainoksista”.

Joku ehkä pitää mainontaa ”populaarikulttuurina”. Tätäkin tulkintaa kannattaa punnita, vaikka siinä onkin ikävää haaveilua kulttuurista, jossa kaikki ovat taiteilijoita.

Jo kauan sitten mainoksia alkoivat tehdä muut kuin tuotteen myyjät, mutta nyt mainostoimistosta on tullut mainoksen todellinen signeeraaja. Sehän luo kuvat, sanat ja tunnussävelet, mutta myös ideologian ja sopivan taustatarinan mainostettavalle tavaralle. Ainoastaan itse tuotteen valmistuksen se jättää muille.

Mainostajan vastuulle jää hyväksyä työ. Olisihan moukkamaista liian yksityiskohtaisesti valittaa taiteilijalle tilaustyön laadusta.

Voisi odottaa, että mainostoimistot alkavat kohta panna oman logonsa isolla mainoksiin, mutta niin tuskin käy.

Mainostoimisto on näet ihanteellinen multimedia-ajan toimija: salanimeä käyttävä idea- ja ajatuskone, joka vastaa kaikesta eikä ota vastuuta mistään, nopea, paha suustaan ja moraaliton kuin rantarosvo.
Olette tavanneet tyypin muita inkarnaatioita ”netin keskustelufoorumeilla” ja tiedätte liiankin hyvin, mitä hän kertoo ajasta.

Uudehko piirre kulutuskulttuurissamme on, että tavara on käynyt tarpeettomaksi. Sitä ei erota jätteestä.
Jossakin on valtava kuoppa, josta tavaraa louhitaan, ja vieressä kasa, johon sitä pinotaan. Siinä kaikki.
Vain aate ja sitä esittävät kuvat ovat tärkeitä.

Metron rullaportaissa oli taannoin julisteita, jotka mainostivat näennäisesti kauppakeskus Forumia mutta oikeasti karkeaa kulutushedonismia. Kehotettiin ostamaan ”puheenaihe” tai ”oma tyyli”. Kylkiäiseksi luvattiin jotakin tavaraa: ”Osta rusketusraidat. Saat bikinit kaupan päälle.”
Säästäväisyyttä ja vastuullisuutta on ivattu hersyvästi myös ostoskeskus Sellon ”Sembaloiden” ilmoituksissa.

Sarjakuvassa kaksi naista poukkoilee tavaratalossa. Toinen sanoo: ”Tiedätsä, mitä on tiedostava kuluttaminen?” Toinen: ”Joo, mä tiedostan haluavani tän ihanan puseron!”
Pari viikkoa sitten lentoyhtiö Blue1 osti puoli sivua Helsingin Sanomista naureskellakseen ekokatastrofille. ”Hullu hinnoittelija” oli ”osallistunut ilmastotalkoisiin” ja ”lahjoittanut kansalle talven” alentamalla lentolippujen hintoja.

Ovatko nämä vitsit ”kansan” mielestä hauskoja tai rohkeita?

En usko. En haluaisi ajatella, että tervettä moraalitajua esiintyy tuttavapiirissäni niin paljon enemmän kuin muualla.

Kauppakeskus Forumin mainokset oli tehnyt mainostoimisto Bob Helsinki. Firma on tuttu muistakin kampanjoista, joissa taiteellista vapautta on käytetty erityisen kekseliäästi ja kyynisesti, kuten siitä, jossa perusporvarista tehtiin ”työväen presidentti”.

Sama toimisto teki viime talvena kaikkialla näkyneen Älä ruoki lamaa -kampanjan, joka ei ollut niin humoristinen kuin Forumin tai Blue1:n mainokset. Se oli ainoastaan moraaliton.

Tuote kuitenkin oli sama. Eihän liberaalille kapitalismille ole vaihtoehtoa, kuten Margaret Thatcher jo kylmän sodan aikana opetti.

Käskyistä, ”lamateeseistä”, ensimmäinen oli ankara: ”Osta kuin ennenkin.” Sama mitä. Vaihtoehtoja on. Paitsi ostamiselle.

Tänä syksynä kulutushedonismin johtavat ideologit saivat vahvistusta ”Suomalaisista turkiskasvattajista”, jotka julkaisivat monissa lehdissä näyttävän varoituksensa pahaa aavistamattomille kuluttajille: ”Turkisten lisäksi sinulta halutaan kieltää moni muukin asia.”
Turkistuottajien ilmoitus ja Bob Helsingin lamasivusto ovat sinuttelumuodosta alkaen oudon samanlaisia. Toisessa kauhukuvana on liian vähäinen, toisessa vääränlainen kuluttaminen, mutta aatteellisesti ne pitävät yhtä.

Turkistuottajien mielestä eläinaktivisteja ja muita ”fanaatikoita” vastustetaan tekemällä ”kuten suomalaiset ovat aina tehneet”: pitää keikistellä turkiksissa ja käyttää kyltymättä eläinteollisuuden tuotteita.

Kyllä, isoissa ilmoituksissa maan päälehdissä käsketään kieltäytymään kieltäytymisestä.

Vetää hiljaiseksi.

Suomessa tapetaan kaksi ja puoli miljoonaa sikaa vuodessa, eivätkä suomalaiset jaksaisi syödä sitäkään vähää. Sianlihan imago ei ole ”trendikäs”. On sikainfluenssa ja kaikki. Kulutus kasvaa tuskastuttavan hitaasti. Tilanne surettaa lihantuottajia.

Suomen valtiotakin se ahdisti niin paljon, että Maa- ja metsätalousministeriöstä lahjoitettiin Satafood Kehittämisyhdistys -nimiselle taholle vuoden alussa 257 000 euroa sianlihan menekin edistämiseen. Suunnitteilla olevan nettisivuston on tarkoitus antaa ihmisille ”inspiroivia ja maukkaita syitä kokeilla porsaanlihaa”.

Valtiolle summa on taskurahaa. Vaikka voisihan sillä maksaa 15 vuotta valtion taiteilija-apurahaakin.
Eräänlaisille taiteilijoille se toisaalta meneekin.

Inspiroivat ja maukkaat syyt on tilattu Bob Helsingiltä.

Haluan kertoa myös jotakin lohdullista.

Elokuussa avattiin nettisivusto Valitse vege, jolla puuhataan kouluihin viikoittaista kasvisruokapäivää. Asialla on turkistuottajien tarkoittamia ”fanaatikkoja” neljästä eri kansalaisjärjestöstä, eivätkä he tietenkään hyödy senttiäkään, jos kasvisruokapäivä jossakin koulussa toteutuu.
Aktivistit saivat sivuston tekoon Ympäristöministeriöltä 10 000 euroa.

Summa on kahdeskymmenesviidesosa läskikauppiaiden potista, mutta jos tämä on elämää suojelevien ja elämää halveksivien voimien, kohtuuden ja ahneuden suhde tässä yhteiskunnassa, en valita enempää.

>

>

Koti on hieno sana. Se kietoo sisäänsä hirmumäärän tunteita ja tuntoja. Tässä blogissa on jotenkin päästy sen sanan sisään kuvin. Hienoa kamaa. Kiitos Maria linkistä!

>

>

On se hieno tämä Kari Leon näppäämä, Vuoden Luontokuvaksi 2009 valittu ”Metsän emäntä”. Täällä myös muut ehdokit.

>Tuli törmättyä shampoo-ohjeeseen, jota on pakko koittaa:

– 1,25dl kuumaa vettä, johon sekoitat
– 0,5dl ruokasoodaa

Lisää viiden minuutin hämmennyksen jälkeen 1-2 tippaa aromaterapiaöljyä, kuten teepuuöljyä tai rosmariinia. Joululahjaongelma lienee ratkaistu.

Ja jollet jaksa ”kokata”, aina on Pieni Ekopuoti, mistä saa kaikkea hyvää. Nimittäin perus-shampoissa on niin paljon e-sitä ja happo-tätä, etten aluksi meinannut uskoa. Päästä se sitten kulkeutuu viemäriverkoston kautta vesiimme. Not cool.