Loppuvuodesta 2014 näkyi jo merkkejä, mutta nyt se on todellakin totta: Yritykset eivät juuri enää investoi eivätkä osta markkinointia. Rahat on loppu ja väkeä vähennetään. Käperrytään.

Noin puolella pk-yrityksistä markkinointibudjetti on alle tuhat euroa tai yrittäjä ei osannut sanoa budjetin suuruutta. Yli 5 000 euroa vuodessa markkinointiin käyttää vajaa viidennes yrityksistä.

Jos pienyritysten liikevaihto laskee ja sisääntulevien laskujen maksuajat vaan pitenevät, ollaan heti pulassa ilman kassapuskuria.

Hätärahaa ei saa kuin epäisänmaallisella korolla. Varsinkin pankit käyttävät yritysten hätätilanteita laillisen ryöstön tilaisuutena.

HALLITUS NYSVÄÄ

Ja mitä hallitus tälle isolle ongelmalle on tehnyt? Muutoksen, joka ei juuri muuta mitään.

Laki kaupallisten sopimusten maksuehdoista muuttuu 1.5. lähtien siten, että maksuaika elinkeinonharjoittajien välisissä saatavissa saa ylittää 30 päivää vain, jos siitä on erikseen sovittu. Aiemmin raja oli 60 päivää.

Pienen yrityksen näkövinkkelistä muutos tarkoittaa tätä: Isommalle tehtäessä et voi mitään, jos iso sanoo maksuajaksi 90 päivää. Teet tai joku muu tekee! Eli muutos olisi pitänyt olla poikkeukseton! Jos siitä on erikseen sovittu -lause pois. Nyt 1,5 vuotta väännetty ja lobattu peruskorjauskin on yhtä tyhjän kanssa. Kysykää vaikka pienyrittäjiltä, jotka tekevät työtä suuremmille yrityksille.

MITÄ PITÄÄ TEHDÄ – EILEN!

Alv-huojennus pienille, reaaliaikainen alv-maksaminen, kohtuullisen koron hätärahoituskeinoja pienyrityksille, jne. Tärkein kaikista on summaus, pienyrittäjälaki, eli erillinen laki meille lähes 200 000:lle pienyrittäjälle. Miksei moista jo ole?

Suomessa on tällä hetkellä yli 300 000 yritystä, josta pk-sektorin osuus on noin 98 prosenttia eli noin 180 000 ammatinharjoittajaa ja yksin yrittäjää. Suomen Pienyrittäjien mukaan Suomeen tarvitaan pienyrittäjälaki heitä varten. Kysymys on yrittäjien oikeusturvasta.

– Haaste on se, että nämä noin 180 000 yrittäjää ovat Suomessa tällä hetkellä täydellisesti lainsuojattomia. Heillä ei ole sosiaaliturvaa eikä vastaavantasoista kuluttajansuojalakia kuten yksityishenkilöillä. Maassamme on toki pk-yrityksiä, jotka voivat hyvin, mutta verottajan tietojen mukaan yrittäjistä noin neljännes eli 40 000–45 000 yrittäjää elää kädestä suuhun: alta tonnin kuukaudessa olevilla tuloilla. Tämä on käsittämätön yhtälö: millä nämä ihmiset oikeasti elävät?

Niin, kerropa Sipilä, millä ihmiset elää?

Loppujen lopuksi ongelma on varsin simppeli:

Jos lakisääteiset maksut vain nousevat ja eivät jousta, mutta liikevaihdot supistuvat jopa 50%, edessä on konkurssi tai yrityksen toiminnan raju supistaminen – työntekijät ulos!

Pikku Apuri