Yritykset säästävät Suomessa itsensä invalideiksi

Vielä löytyy nopeaa ja hyvääkin palvelua, mutta se alkaa olla uhanalainen laji Suomessa.

Laitoin kolmisen viikkoa sitten viidelle pankille lainahakemuksen sijoitusasunnosta. Kyseessä ns. slam dunk, eli pienellä vaivalla saisivat sievoisen diilin. Yksi vastasi viime viikolla ja antoikin hyvän lainatarjouksen. Kiitos vaan Ålandsbanken. Sen sijaan OP ja Liedon Säästöpankki valittelevat vaan ruuhkaa.

Ei se ole ruuhka. Olette säästäneet henkilöstökuluissa yli. Ts. olette palvelun suhteen jo invalideja, kyvyttömiä palvelemaan. Siitä kertoo kattavasti tämä tuore YLE:n juttukin. Miettikää, että pankeilla on ollut asuntolainaruuhka vuoden verran ja eivät suostu palkkaamaan lisäapuja!

Soitin OP:n ja LSP:n aiemmin viikolla. Sanoin että kiinnostaako raha? Kaupat tehdään jo ensi viikolla, mutta te ette ole edes mukana pelissä. Lupasivat “vauhdittaa kiireellisenä prosessia”. Hypo ei ole vastannut vielä edes siihen kolme viikkoa sitten lähetettyyn hakemukseen.

Eikö pankin perustyö ole lainata rahaa? Jos se ei siihen enää kykene, eikö jotain ole perusteellisesti pielessä?

Toinen esimerkki olkoon helppo ja kaikille tuttu: Viikko sitten ajoimme ystävien mökiltä omalle ja päätimme Huittisissa pysähtyä Heseen hampurilaisille, kun oli niin nälkä. Saimme pöytään 20 minuutin jonossa jonottamisen jälkeen mukaamme soodavedet ja valmiiksi haaleat ranskikset ja numerolapun.

22 minuuttia siitä, niin hampurilaiset tulivat. 42 minuuttia odotimme “pikaruokaa”. Miksi koskaan enää? Aidossa ravintolassa ollaan nopeampia. Hesburgerissa ei vaan ole käsiä tarpeeksi. Niiden majoneesissa vaan on jotain ainetta, jonka takia sitä mössöä on saatava pari kertaa vuodessa. Mutta – taas yksi, joka on säästänyt itsensä invalidiksi.

Olen aikaisemminkin sanonut, että Suomessa yrityksen johto osaa kyllä leikata ja säästää, mutta parantaa ei yhtään. Ne kun ovat täysin eri asioita.