Tavarameri ja teknologia toivat tunnetyhjiön

Kaupunkikotimme on pieni, joten meillä on alusta asti ollut sääntö, että yksi uusi tavara tai vaate vie vähintään yhden pois (mielummin enemmän).

Kun sitten hommattiin maaseututorppa, vannoimme ettei sinne kerätä varastoa, kuten monille muille oli käynyt. Nyt neljä vuotta myöhemmin on sanottava, että taistelemme joka viikko varastovaihdetta vastaan. Halusi tai ei, vanhat vaatteet ja tavarat kerääntyvät torpalle ja sen lukuisiin säilytysvajoihin kuin magneettisina. “En raaski heittää tätä pois, kyllä sille mökillä käyttöä löytyy”. Ei löydy.

Itsellä on täällä pieni vaatekaapillinen vaatteita. Niistä käytän vajaata 10%:a. Ne kuitenkin ovat niin hyväkuntoisia, etten viitsi niitä poiskaan heittää, joten olkoot nyt toistaiseksi.

Työkaluvajamme on pieni, mutta tehokas. Vaan silti sen lattiapinta täyttyy koko ajan tavarasta. On imuria, jalkapumppua, painepesuria, kumisaappaita, ikea-kasseja, jne. jne.

Ihan oikeasti emme saisi ostaa mitään muutamaan vuoteen. Joka paikka tursuaa turhaa jo nyt. Miksi sitä sitten ostaa?

Oma hypoteesini on se, että kun meidät opetetaan kuluttamaan, ostamaan ja hamstraamaan koko ikämme, niin siitä pois opettelu vie aikaa. Vaikka olemme tienneet dilemman jo vuosia, silti tulee ostettua edelleen turhiakin.

Toinen osa koskee sitä, että halusimme tai emme, olemme hedonisteja. Jos täällä vain kerran taaplataan, saahan siitä nauttiakin. Nautintoa ovat elämää rikastuttavat asiat. Yksittäinen tavara ei niinkään, mutta toisenlainen asunto maalla tai purjevene muuttaa jo elämää paremmaksi.

Kolmas osa hypoteesista liittyy teknologiaan. Kun elämme enemmän ruutujen kimpussa kuin toistemme, eräänlainen tyhjiö sisällämme kasvaa. Sitä tyhjiötä täytämme sitten ostamalla siitä ruudusta laastariksi tavaraa. Jokainen uusi ostos tuo hetkellisen onnen tunteen, muttei yksikään korvaa kumppanin halausta tai kavereiden kanssa vietettyä iltaa.

Me tarvitsemme enemmän toistemme seuraa.

Valtio ja sen tulevaisuus

Laajemmalti kysymys on seuraavanlainen:

Miten käy valtion, kun sen kansalaisista valtaosa saavuttaa saman tilanteen? Kun iso osa kansasta ei enää ostakaan kuin tarpeeseen, ostaa käytettyä tai lainaa. Väitän, että se osa on jo suuri ja kasvaa koko ajan.

Jonkun olisi syytä pohtia vakavasti yhteiskuntajärjestelmää, joka ei perustu enää kuluttamiseen. Suomalaisella tavalla elää tarvittaisiin lähes neljä maapalloa.

Ehkä meillä olisi jotain perustavanlaatuista korjattavaa? Mutta josko aloittaisi itse siitä, että halaisi puolisoaan hieman enemmän kuin tuijottaisi ruutua. Kavereiden kanssakin on kiva keskustella ihan naamatusten. Samaa selitin vuosi sitten, mutten tilannetta paljoakaan parantanut. Josko jo?