Takaisin piirrustuspöydälle, mars!

Suomessa taistellaan vanhoilla keinoilla täysin uudenlaiseksi muuttuvaa maailmaa vastaan. Ja sitten ihmetellään, kun keinot eivät tepsineetkään? Alla oleva budjettikuva kertoo samaa:

0809-Valtion-menot

Vanha työllisyysjärjestelmä mullistuu, ja se ottaa koville, sanoo sosiologi Antti Kasvio. Ajattelunkin on muututtava. Suomessa valtaapitävät eivät vielä tajua työelämän suurta murrosta, kun esimerkiksi Saksassa jo mietitään vakavasti sitä, miten työnteon mallit muuttuvat ja miten muutospaineet hallitaan. Kasvio soisi, että Suomessakin käytäisiin tästä ennakkoluulotonta keskustelua.

Kasvio uskoo, että tulevaisuudessa yhteiskunnassa tehdään vain ne työtunnit, jotka tuottavat sille, organisaatioille ja ihmisille riittävän lisäarvon. Näin ansiotyön merkitys vähenee. Sosiologin arvion mukaan Suomessa työkulttuuri on voimakkaasti eriytynyt jo nyt: työllä on hyvin erilaisia merkityksiä eri ihmisille, ja nuorempien sukupolvien keskuudessa eriytyminen on vielä voimakkaampaa.

Meidän pitäisi mennä juurille, piirrustuspöydälle, ja miettiä uudelleen koko yhteiskunnan toiminta- ja arvopohja. Eikö meidän pitäisi 1. kysymyksenä esittää, että millaista elämää kukin haluaa elää? Sen jälkeen miettiä sellaiset pelisäännöt, että ne mahdollistavat joustoja erilaisiin tarpeisiin.

Nyt koitamme edelleen liimata vanhoja laastareita jo mätiviin haavoihin. Ts. kipeää se tekee ja vaatii paljon (ajatus)työtä, mutta vanha järjestelmä pitäisi purkaa. Ja elämän peruskysymykseen pitää jo vastata vasta alkavan siirtolaistulvankin takia. Meidän hyväosaisten on autettava heitä ja unohdettava vain talouden tuijottaminen.

KAPINA TAI APATIA?

Pinnan alla natisee jo kovaa. Osa ei enää usko suomalaiseen nykymalliin, ja muuttaa maasta tai lannistuu. Osa lähtee taistelemaan vastaan, kuten esim. Jani Leinosen nerokkaassa Tottelemattomuuskoulussa tehdään. Tästä voit kuunnella miehen mietteitä, tai lukea niitä tästä.

– Onkohan se uhkailu, tyhmyys tai köyhyys, mikä ajaa meitä tottelemaan idioottimaisia sääntöjä tai tekemään jotakin sellaista, missä ei ole mitään järkeä. Tällaisessa tilanteessa tottelemattomuus on ainoa keino muuttaa maailmaa ja pistää stoppi asioille, oli kyse sitten rasismista, väkivallasta tai epäoikeudenmukaisuudesta.

– Poliitikot haluavat harvoin keskustelua moraalista, etiikasta tai siitä, millaista maailmaa he ovat rakentamassa tehdessään tietynlaisia päätöksiä. Asioita perustellaan siten, että tämä nyt vaan on pakko tehdä, tai sitten käytetään uusiokieltä, jota kukaan ei tajua: että mitä nämä innovaatiopolitiikka tai kestävyysvaje oikeasti ovatkaan, mistä tässä nyt oikeastaan puhutaan.

– Taiteilijan tehtävä on avata näitä keskusteluja ainakin jollakin tavalla, ja ehkä pakottaa myös poliitikot miettimään moraalisia periaatteitaan.

Leinosen mielestä poliitikot päästetäänkin nyky-Suomessa moraalikysymyksissä aivan liian helpolla, ja toimittajienkin pitäisi katsoa peiliin.

tottelemattomuuskoulu

Tuntuu siis siltä, etteivät päättäjät kuule laatikkonsa ulkopuolelle – viisaampiaan. Ja iso ongelma on se, että kuulumme EU:iin, jota jo kokonaisuudessaan pidetään “ulkoilmamuseona”. Ts. voisimmeko tai saisimmeko edes muuttua vain täällä Suomessa?

Päättäjät osaavat vain vanhan mallin päätöksenteon, eivät uusia keinoja. Nyt välissämme on yhä syvenevä kuilu. Miten saamme kuilun yli rakennettua sillan ja mitä sitten tehdään? Kuka ja ketkä ovat ne, jotka istuvat siihen ensimmäiseen pöytään, josta esim. uusi Suomi rakennetaan?