Artikkelit

Kaupunkikotimme on pieni, joten meillä on alusta asti ollut sääntö, että yksi uusi tavara tai vaate vie vähintään yhden pois (mielummin enemmän).

Kun sitten hommattiin maaseututorppa, vannoimme ettei sinne kerätä varastoa, kuten monille muille oli käynyt. Nyt neljä vuotta myöhemmin on sanottava, että taistelemme joka viikko varastovaihdetta vastaan. Halusi tai ei, vanhat vaatteet ja tavarat kerääntyvät torpalle ja sen lukuisiin säilytysvajoihin kuin magneettisina. ”En raaski heittää tätä pois, kyllä sille mökillä käyttöä löytyy”. Ei löydy.

Itsellä on täällä pieni vaatekaapillinen vaatteita. Niistä käytän vajaata 10%:a. Ne kuitenkin ovat niin hyväkuntoisia, etten viitsi niitä poiskaan heittää, joten olkoot nyt toistaiseksi.

Työkaluvajamme on pieni, mutta tehokas. Vaan silti sen lattiapinta täyttyy koko ajan tavarasta. On imuria, jalkapumppua, painepesuria, kumisaappaita, ikea-kasseja, jne. jne.

Ihan oikeasti emme saisi ostaa mitään muutamaan vuoteen. Joka paikka tursuaa turhaa jo nyt. Miksi sitä sitten ostaa?

Oma hypoteesini on se, että kun meidät opetetaan kuluttamaan, ostamaan ja hamstraamaan koko ikämme, niin siitä pois opettelu vie aikaa. Vaikka olemme tienneet dilemman jo vuosia, silti tulee ostettua edelleen turhiakin.

Toinen osa koskee sitä, että halusimme tai emme, olemme hedonisteja. Jos täällä vain kerran taaplataan, saahan siitä nauttiakin. Nautintoa ovat elämää rikastuttavat asiat. Yksittäinen tavara ei niinkään, mutta toisenlainen asunto maalla tai purjevene muuttaa jo elämää paremmaksi.

Kolmas osa hypoteesista liittyy teknologiaan. Kun elämme enemmän ruutujen kimpussa kuin toistemme, eräänlainen tyhjiö sisällämme kasvaa. Sitä tyhjiötä täytämme sitten ostamalla siitä ruudusta laastariksi tavaraa. Jokainen uusi ostos tuo hetkellisen onnen tunteen, muttei yksikään korvaa kumppanin halausta tai kavereiden kanssa vietettyä iltaa.

Me tarvitsemme enemmän toistemme seuraa.

Valtio ja sen tulevaisuus

Laajemmalti kysymys on seuraavanlainen:

Miten käy valtion, kun sen kansalaisista valtaosa saavuttaa saman tilanteen? Kun iso osa kansasta ei enää ostakaan kuin tarpeeseen, ostaa käytettyä tai lainaa. Väitän, että se osa on jo suuri ja kasvaa koko ajan.

Jonkun olisi syytä pohtia vakavasti yhteiskuntajärjestelmää, joka ei perustu enää kuluttamiseen. Suomalaisella tavalla elää tarvittaisiin lähes neljä maapalloa.

Ehkä meillä olisi jotain perustavanlaatuista korjattavaa? Mutta josko aloittaisi itse siitä, että halaisi puolisoaan hieman enemmän kuin tuijottaisi ruutua. Kavereiden kanssakin on kiva keskustella ihan naamatusten. Samaa selitin vuosi sitten, mutten tilannetta paljoakaan parantanut. Josko jo?

Kaapit tursuavat vaatteita, joista käyttää ehkä 10%:a. Olemme 15 vuotta ostaneet vaatteita ulkomaan matkoilta ja vaikka olemme koettaneet poistaa sekä lahjoittaa vanhoja alta, silti niitä kerääntyy rekkeihin, varastoihin sekä ”mökkivaatteiksi”, (joista käyttää ehkä 5%:a!). Nyt saa riittää.

Onneksi on tullut ostettua myös kestäviä laatuvaatteita, joita ei tarvitsekaan uusia pitkiin aikoihin. Silti voisin kyseenalaistaa, mihin tarvitsen 4-5 veden- ja tuulenpitävää takkia tai 38 t-paitaa. Kun tasaisesti sortuu yksittäisiin hömpötyksiin, niihin hukkuu muutamassa vuodessa.

Raha kotimaisiin palveluihin

Saan mikroyrittäjänä työstäni palkaksi vapaa-aikaa ja rahaa. Jatkossa käytämmekin vaatteista jäävän rahan paitsi säästöön, myös siihen vapaa-aikaan, eli vaikkapa kotimaisiin palveluihin: hotelleihin, kylpylöihin, ruokaan ja juomaan jne.

Tullut jo huomattua, että vanhemmiten ostaminen keskittyy enemmän tarpeeseen ja laatuun kuin mielihaluihin. Hyvä niin.

Itse voisin kulkea The Duden (kuvassa) tapaan hyvinkin yksinkertaisissa releissä, mutta vaimo tuskin pysyisi vierellä.

Keski-ikäisellä miehellä pitää usein olla aito tarve vaateostoksilleen – tai edes laimea. Keski-ikäinen mies harvemmin enää ostaa vain halustaan – toki hän siihenkin joskus sortuu. Käyttäytyminen juuri näin johtuu siitä, että yleensä keski-ikäinen mies on jo elämäänsä vakiintunut ja evolutionäärisen tehtävänsä ihmiskunnalle hoitanut tai päättänyt olla sen hoitamatta. Lisäksi hän ottaa vaatekaapistaan aina pinon päälimmäiset kappaleet päälleen.

Joka tapauksessa hän ostaa pääosin kolmella eri tapaa.

Kun keski-ikäinen mies vaateshoppailee, hän voi käyttää ”monimediakanava-lähestymistä”

  • Hän katsoo netistä suosimansa hyvälaatuisen valmistajan valikoimia.
  • Tarkimmat yhdistävät sen jälkeen liikunnan ja ostoksen varmuuden kävelemällä liikkeeseen, joka myy ko. valmistajan tuotteita. Liikkeessä hän koittaa tuotteita ja toteaa ne osin sopiviksi, osin ehkä ei-sopiviksi.
  • Kotona hän käynnistää esimerkiksi verkkosivuston ja/tai applikaation nimeltään Shopalike (kuva alla).

Poikkeus: Hurjimmat keski-ikäiset miehet skippaavat keskimmäisen liikuntakäynnin ja ostavat ns. puolisian säkissä.

shopalike

Ko. rahareikä skannaa 160 verkkokauppaa keski-ikäisen miehen puolesta ja keski-ikäinen mies klikkaakin applikaatiosta löytyvän ALE -ruksin päälle jo valmiiksi, sillä keski-ikäinen mies ei juuri osta mitään, ellei tuotteella ole -50% lätkä ”persuksissaan”. Lisäksi hän merkkaa sivupalkista olevansa mies, eikä nainen (joku voi tosin liikkua harmaallakin alueella?).

Lähestyminen vaateshoppailuun voi olla myös herätemäistä

Keski-ikäisen miehen (vaate)ostos voi tapahtua myös ns. herätealoitteesta. Silloin hän käynnistää Zalando Lounge -nimisen sivuston/ applikaation, koska sen hän on jo aiemmin tilannut joka-aamuiseksi sähköpostikiusakseen. Jos ko. aamun ”herätteessä” lukee vaikka edellä mainittu Patagonia ja perässä paljon kutsuva -75% -lätkyräinen (kuva alla), klikkaus on lähellä tapahtua.

patagonia-sale

Tämän jälkeen syntyy kauppaa tahi ei, mutta se on verkkologistiikkaa ja talousrealiteettia.

Kolmas tapa on satunnainen bongaus alekoreista

Keski-ikäistä miestä vie ns. tavalliseen kauppaan enää kumppani tai tylsistyminen. Molemmissa tapauksissa hänen käteensä saattaa jäädä tuote, jolle myönnetään -50% – 99% alennus. Usein se on vaatteen sijaan jakoavainsarja, Blu-ray -levyke tai WD-40 -sprayöljykepullo. Jokaisessa niistä keski-ikäinen mies kuitenkin kokee olevansa voittanut markkinakoneiston ja samalla saanut vähällä reaalivaluuttamäärällä maksimaalisen tyydytyksen.

Tuo on kysymys, joka jokaisen pitäisi esittää itselleen.

Kirpputoripaikkojen määrän noususta voidaan vetää sellainen johtopäätös, että ihmiset myyvät pois vanhat rättinsä ja kipponsa, ja ostavat heti perään uutta. Näin kiertoliike jatkuu. Tämä on ns. välivaihe.

Kun pääsee siihen, ettei osta enää sitä uutta, huomaa, ettei kierrossa ollut koskaan mitään järkeä.

Myyntipäässä kannattaa tietysti miettiä käytettyjen tavaroiden ja vaatteiden myymistä ”brändinä” kaikille hipstereille kirpparien rinnalla.

PATAGONIA

Jos mietitään myyntipäätä, niin nerokasta kaikin puolin on vaatemerkki Patagonian esimerkki. Olen jo 1990-luvulla myynnistä oppinut sen, ettei mikään ole niin tehokasta, kuin sanoa asiakkaalleen EI! Sitten ne vasta ostavatkin.

Viime viikolla Patagonian perustaja ja toimitusjohtaja Yvon Chouinard esiintyi USA:n televisiossa. Chouinard kierrätti vanhan ilmoituksensa viestiä: kierrätyksen (recycle) sijaan kuluttajien pitäisi panostaa myös kieltäytymiseen (refuse). ”Jos et tarvitse sitä, älä osta sitä”, Chouinard julisti. Hänellä oli päällään kymmenisen vuotta vanha Patagonian flanellipaita.

Vuodesta 2008 vuoteen 2012 Patagonia tuplasi liikevaihtonsa ja kolminkertaisti liikevoittonsa, vaikka saarnasi kulutushysteriaa vastaan.

Yrityksen tärkein voimavara on toimitusjohtaja, joka on oma änkyrä itsensä. Chouinard on rohkea ja sanoo julkisesti sen, mitä ajattelee.

Tässä esimerkkimainos Patagonialta:

NYT_Ad_2013_081513.indd

On selvää, että Chouinardin jäljissä tässä on menty itsekin. Jatkossa vielä lujempaa. (Paitsi silloin kun yrityksen kassa näyttää hupenevan, silloin myydään kaikkea kaikille 🙂

Pikku Apuri