Artikkelit

Olen viimeaikoina herännyt tunteeseen, että juurikaan mikään ei voisi olla paremmin. 47+ vuotta se kesti huomata.

Ajatelkaas nyt jo isoa kuvaa: Jos Suomessa jättää lukematta negamediat, niin täällä on aidosti maailman 1.-4.ksi parasta elää (näkökannasta riippuen Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa voi elää vielä paremmin).

Meitä eivät uhkaa suuret luonnonkatastrofit eivätkä sodat. Täällä suurimmat pelot ovat turpaan saaminen öisellä nakkarilla ja hirvikolarit.

Meitä suojellaan valtion taholta monin seikoin. Emme juurikaan törmää myrkyllisiin tai haitallisiin ruokiin. Sähkölaitteemmekaan ei aiheuta tulipaloja, kiitos Tukesin. Saamme edelleen ilmaisen koulutuksen ja loistavan terveydenhoidon (sen voi tosin täysin sekaisin oleva sote romuttaa, ”kiitos” Kokoomuksen ja Keskustan setädiilin).

Yhä useammin tuntuu siltä, että meillä on kaikki niin hyvin, että keksimme tylsyyttämme nahisteltavaa.

Pienemmässä kuvassa sitten on eroja. Toisilla menee sikahyvin, toisilla todella huonosti. Valtaosa vaeltaa maanantaista sunnuntaihin autozombeina, kunnes viikko kelataan taas alkuun.

Tiedän että Suomessa, varsinkaan täällä Varsinaisessa Suomessa, ei saisi kertoa olevansa tyytyväinen. Se juna suistui raiteiltani jo vuonna 2006, kun aloitin yrittäjyyden.

Olen vain pikku hiljaa huomannut, etten oikein saa elämästäni enää tuunattua parempaa. Kaikki on juuri nyt paremmin kuin hyvin. Ainoa uhka on terveys. Nytkin odottelen taas labratulosta yhdestä poisleikatusta luomesta.

Kun sain vaimoni Pian mukaan Apuriin, kaikki naksahti kohdalleen.

Voimme nyt toimia yritysten markkinointiapurina mistä vain.

Työtä on tähän saakka tullut tasaisesti ja niitä on kivaa tehdä. Eli kiitos asiakkaamme, Apurin ja Rummun!

Huomaa hyvä

Arkeen on helppo hukkua. Päivät seuraavat toisiaan ja tuntuu ettei mikään muutu. Vaan huomaatko ne pienet asiat, joista tulee yhdessä suuri?

Nytkin nautin täällä tyhjässä Manillan toimistossa työstäni. Kuuntelen Black Crowesia ja teen asiakkaiden verkkosivuja. Nyt on paljon työtä. Hyvä taloudellinen tilanne on tärkeä, voi elää ilman painetta rinnassa. Eikä siihen tarvitse raharikkautta. Turvan tuo tieto siitä, että kävi mitä tahansa, läheiset pärjäävät silti. Heillä on turva pitkälle tulevaisuuteen.

Olen aina toitottanut sitä, että jos aamulla ei jaksaisi nousta sängystä, joku asia on varmaan huonosti. Onko se työ, liian vähäinen vapaa-aika, parisuhde vai joku muu? Elämän pitää olla tasapainossa, jotta siitä voi nauttia.

Arjen korjaaminen on kaikille mahdollista. Ainoa este sille olet sinä. Rohkeissa hypyissä tuntemattomaan on se hyvä puoli, että vaikkei se hyppy tavoittaisikaan sitä rotkon toista reunaa, olet ainakin koittanut. Nyt lopetan, ennen kuin Paolo Coelho tulee ja halaa.

Itse asiassa kaveri juuri nimitteli Facessa allekirjoittanutta ”digimaailman Esa Saariseksi”. Siitä on oltava ylpeä – kai? Kyllä tälläkin raapustuksella taas nakarilla turpaansa ottaa, on enemmän varsinaissuomalainen aavistus.

Ja kuten sanoin, tätä kirjoittaessa soi the Black Crowesin ne vähän tuntemattomat tsipaleet:

Aito pikkuapuri v. 1972

Aito ja iloinen huuliharpisti-Pikkuapuri v. 1972 Saarnitien kodissa. Mikään ei juuri ole muuttunut.

Eipä ole koskaan ennen ammatin kautta ollut tällaista fiilistä. Näitä töitä on kuitenkin jo parikymmentä vuotta tehty. Pitää sitoa kengännauhaa pöydänjalkaan, ettei leiju kattoon.

On tullut tavattua viimeisen kuukauden aikana täysin poikkeuksellisen sopivia asiakkaita ja yrityksiä, joiden kanssa voi puhua vapaasti ja rennosti (tosin se on ihan itse aloitettu ”linjaveto”). Mukavia ihmisiä. Tavallisia ihmisiä.

Ollaan ruopattu ensin asiakkaan tulevaisuuden arvoja, asiakkaita, liiketoiminnan osa-alueita, inhimillisyys- & läpinäkyvyyskerrointa, fiilistä ja mediakanavia. Muodostettiin yhteinen markkinointisakki, jonka kanssa tavataan kuukausittain, ja jossa yhdessä katsotaan mitä, miksi ja kenelle tehdään seuraavaksi? Mitä meni vituralleen viimeksi – vai menikö mikään?

Aivan eri meininki kuin tämä perinteinen:

  • ”Saisinko tarjouksen nettisivuista, mielellään halpa?”
  • ”Mitä sinne tulee ja miksi?
  • ”Ni sillai vähän kaikille kaikkea. No siksi, kun kaikilla pitää nyt olla mobiilisivut.”
  • ”Oletteko miettineet ……… (sata kysymystä).”
  • ”Ei, mutta mennään nyt tällai vaan….”
  • ”Ok, tässä, olkaapa hyvä”

Lopputulos on kaikissa päätelaitteissa kaikille toimiva, vaan ei ketään puhutteleva yhden mediakanavan näkymä.

OPITTUA

Ensimmäiset seitsemän vuotta teimme pääosin alihankkijana tai kumppanina isommalle toimistolle töitä. Verkkokampanjoita ja -sivuja.

Nyt olemme aloittaneet ja saaneet suorat asiakkuudet. Tartumme ja kaivamme ensin kipupisteet ja kokonaiskuvan. Maalaamme tulevaisuutta (kaikki mikä voi muuttua digitaaliseksi, muuttuu ennen pitkää). Ja teemme kaiken mitä tarvitaan. Jutellaan, ei myydä.

Ja ero on huima: Ennen kymmenestä tarjouksesta tuli viisi kotiin, nyt tulee yhdeksän tai kaikki.

Jotain siis teemme oikein? Varmaa on se, että tältä tieltä emme väisty. Siihen on aivan liian hyvä olo ja fiilis. Aitoa yrittämistä, alun workshopista viimeiseen tulosraporttiin.

Pikku Apuri

rule-of-three-screenplay-three-act-structureScorsesen hienoa George Harrison -dokumenttia taas katsellessa tuli mieleen, että meilläkin on käynnissä 2. näytös elämässämme.

1. näytös loppui siihen, kun tajusimme, ettei aina vaan hienomman tai paremman materian ostaminen antanutkaan enää kuin lyhyen hyvän olon, jos sitäkään.

1. näytös – ”näyttämisen vaihe”

Niinhän se on mennyt: Koulupihan kisailuista yritysmaailmaan kisaa jatkamaan. Tärkeintä ei enää ollutkaan nopein räpsäkäsi, kovin lämi tai pisin hyppy kiveltä toiselle, vaan suurin (kuukausi)myynti. Samaa leikkiä – ilman samaa hauskuutta.

Siinä ”nousussa” hankittiin ensimmäinen oma auto (Fiat Uno!) ja vuokra- sekä myöhemmin omistusasunto. Nousun jatkuessa ostettiin parempia tilalle ja päästiin Suomen viralliseen suositeltuun velkaympyrään oikein kunnolla juoksemaan.

Näytös päättyi, kun materiavaihdot eivät enää tuoneetkaan tyydytystä. Paljon tärkeämmäksi osoittautui tuon kerätyn velan pois maksaminen, josta tulikin meille yhteinen kisa ja harrastus. 1,5 vuotta sitten se päättyi.

2. näytös – ”matka sisäänpäin”

Meillä on muutama muukin kaveri, jotka ovat tehneet saman. Olemme jutelleet paljon heidän kanssaan, ja kaikilla on elämä muuttunut laajemmin ja suuremmin, mitä aluksi kuvittelimme.

Se ennakkokäsitys oli totta, että taloudelliset seikat eivät enää painaneet niin paljon arkiselkää kuin ennen. Ja siis kukaan meistä ei ole lähellekään varakas. Olemme nykyään alle keskituloisia. Ei vaan ollut enää sitä kuukausittaista lainaa maksettavaksi. Mutta paljon muutakin muuttui.

Pikku hiljaa myös se nuoruudessa viimeksi koettu vapauden tunne on alkanut palata. Samalla on alkanut matka omaan itseemme, sisäänpäin: Miksi olen nyt tässä? Mihin nyt menemme? Mitä nyt?

Ihminen voi 42-vuotiaasta eteenpäin saada vaikka mitä äkillisiä sairaskohtauksia, jopa kuolla. Mitä silloin olisi jäänyt käteen? Kun vielä on oikeasti terve, mitä haluaisit ihan oikeasti tehdä? Sitä samaa työtä, mitä olet tehnyt viimeiset 20-vuotta, jopa burnoutiin asti, ehtinee tehdä lisää myöhemminkin?

Meille lapsettomina matka kääntyi jyrkästi sisäänpäin. Alkoi tutustuminen itseensä, joka ”nousukaudella” jäi jalkoihin, ulkoistettiin tyonantajille. Mistä oikein olen tehty ja mikä on tärkeää minulle, meille?

Mietin, onko lapsellisilla sen lisäksi vielä ulkoistaminen? Eli se, että eletään omien lasten kautta. Sen lisäksi katsotaan, tai osa katsoo, myös sisälle itseensä.

3. näytös – ”tilinteko”

Mielenkiintoista on nähdä, jos sinne asti pääsee, mitä on 3. näytöksen esiripun takana.

Vanhempien ihmisten kanssa jutellessa saa käsityksen jonkinlaisesta tilinteosta. Eli katsotaan mitä tuli elämässä tehtyä ja mitä jäi tekemättä. Saadaan se kassakuitti käteen, ja valitettavasti useat meistä valittavat sille kassaneidille: ”Otit sitten liikaa paprikasta?”. ”Palautuspullorahoista puuttuu varmasti jotakin!”. Monesta tulee katkera vanhus.

Katkera ei varmasti kukaan halua olla. Vaan se, oletko vai et, testataan juuri nyt, terveenä ja hyväkuntoisena. Mitä päätöksiä ja tekoja teet nyt, se ratkaisee 3. näytöksen kohtalon.

Missä näytöksessä itse olet? Mitä teet, kun saat kassakuitin käteesi?

Pikku Apuri