Artikkelit

Kaupunkikotimme on pieni, joten meillä on alusta asti ollut sääntö, että yksi uusi tavara tai vaate vie vähintään yhden pois (mielummin enemmän).

Kun sitten hommattiin maaseututorppa, vannoimme ettei sinne kerätä varastoa, kuten monille muille oli käynyt. Nyt neljä vuotta myöhemmin on sanottava, että taistelemme joka viikko varastovaihdetta vastaan. Halusi tai ei, vanhat vaatteet ja tavarat kerääntyvät torpalle ja sen lukuisiin säilytysvajoihin kuin magneettisina. ”En raaski heittää tätä pois, kyllä sille mökillä käyttöä löytyy”. Ei löydy.

Itsellä on täällä pieni vaatekaapillinen vaatteita. Niistä käytän vajaata 10%:a. Ne kuitenkin ovat niin hyväkuntoisia, etten viitsi niitä poiskaan heittää, joten olkoot nyt toistaiseksi.

Työkaluvajamme on pieni, mutta tehokas. Vaan silti sen lattiapinta täyttyy koko ajan tavarasta. On imuria, jalkapumppua, painepesuria, kumisaappaita, ikea-kasseja, jne. jne.

Ihan oikeasti emme saisi ostaa mitään muutamaan vuoteen. Joka paikka tursuaa turhaa jo nyt. Miksi sitä sitten ostaa?

Oma hypoteesini on se, että kun meidät opetetaan kuluttamaan, ostamaan ja hamstraamaan koko ikämme, niin siitä pois opettelu vie aikaa. Vaikka olemme tienneet dilemman jo vuosia, silti tulee ostettua edelleen turhiakin.

Toinen osa koskee sitä, että halusimme tai emme, olemme hedonisteja. Jos täällä vain kerran taaplataan, saahan siitä nauttiakin. Nautintoa ovat elämää rikastuttavat asiat. Yksittäinen tavara ei niinkään, mutta toisenlainen asunto maalla tai purjevene muuttaa jo elämää paremmaksi.

Kolmas osa hypoteesista liittyy teknologiaan. Kun elämme enemmän ruutujen kimpussa kuin toistemme, eräänlainen tyhjiö sisällämme kasvaa. Sitä tyhjiötä täytämme sitten ostamalla siitä ruudusta laastariksi tavaraa. Jokainen uusi ostos tuo hetkellisen onnen tunteen, muttei yksikään korvaa kumppanin halausta tai kavereiden kanssa vietettyä iltaa.

Me tarvitsemme enemmän toistemme seuraa.

Valtio ja sen tulevaisuus

Laajemmalti kysymys on seuraavanlainen:

Miten käy valtion, kun sen kansalaisista valtaosa saavuttaa saman tilanteen? Kun iso osa kansasta ei enää ostakaan kuin tarpeeseen, ostaa käytettyä tai lainaa. Väitän, että se osa on jo suuri ja kasvaa koko ajan.

Jonkun olisi syytä pohtia vakavasti yhteiskuntajärjestelmää, joka ei perustu enää kuluttamiseen. Suomalaisella tavalla elää tarvittaisiin lähes neljä maapalloa.

Ehkä meillä olisi jotain perustavanlaatuista korjattavaa? Mutta josko aloittaisi itse siitä, että halaisi puolisoaan hieman enemmän kuin tuijottaisi ruutua. Kavereiden kanssakin on kiva keskustella ihan naamatusten. Samaa selitin vuosi sitten, mutten tilannetta paljoakaan parantanut. Josko jo?

On elämä kummaa. Kouluttaudutaan ja tehdään hulluna töitä. Iso osa rahasta pistetään kulutukseen, koska luullaan että niin kuuluu tehdä. Sitten eräänä päivänä ymmärtää (tai ei ymmärrä), että mikään tavara ei tuonutkaan mitään, kokemukset toivat.

Työpäivän päätteeksi innostuimme Piuskin kanssa tyhjentämään yläkertamme ”hobittikolon”. Ajateltiin ottaa sekin parempaan käyttöön siirtämällä Piuskin työpiste sinne. Kun molemmat työskentelemme samassa ”kuutiossa”, niin molemmat saavat siten hieman rauhaa.

Tuntien raijaamisen tuloksena lähtee Priuksellinen kamaa torpalle, samanmoinen roskiin ja lahjoitukseen. Mistä tuota rompetta riittää?

Nykyään tulee paras olo siitä, kun voi luopua tavaroistaan. Vielä paremman olon saa, kun voi antaa hyvää, mutta itselle turhaa tavaraa sellaiselle, joka aidosti sitä tarvitsee ja jopa innostuu moisesta. Nörttikielellä sanottuna olo on yhtä puhdas kuin kovalevyn defragmennoinnin jälkeen.

Muuten, Torista löytyy siivoamisen jälkeen myös muutamia parempia romppeita (taulu, leviksiä, Sennheiserin langattomat kuulokkeetPatagonian takki jne.), jos kiinnostaa?

T-paidat kiertoon myös

Emme halua torpallekaan turhaa rojua, joten aina kun sinne jotain vie, sieltä pitää lähteä lahjoitukseen ja kaatikselle vähintään sama määrä.

Tällä kertaa teen vielä niin, että otan torpalle kuskaamistani t-paidoista – miehillä niitä riittää – kasan mukaani joulukuun vaellusreissulle. Ne ovat jo ns. worn wear -mallia. Reissun päätteeksi voi sitten kipata paidat roskakoriin, ennen lentoa takaisin.

Sipilän hallitukselle kysymys

Vain kasvu voi meidät pelastaa -porukalle haluaisin esittää lopuksi yhden kysymyksen:

Mitä meidän pitäisi ostaa, jotta kulutusyhteiskunta jatkaisi pyörimistään ja ikuisen kasvun oxymoron nykisi vielä inan eteenpäin, kun kaikkea on jo nyt aivan liikaa?

Eikö olisi parempi kehittää kestävämpi yhteiskuntamalli?

 

 

Kuten olen jo monesti todennut, tämän maan nykyhallitus ei ole minua varten, eikä montaa muutakaan. Sitä saa oikeasti hävetä.

Olen vakuuttunut siitä, että jokainen meistä voi parhaiten vaikuttaa politiikkaan sillä miten ja mihin kulutamme.

Kulutettu raha VS. tuntipalkka + tuntimäärä

Yksi hyvä mittari mitata kuluttamista on miettiä myös tavaran tai palvelun tarpeellisuutta suhteessa sen vaatimaan työmäärään.

Oletetaan minun saavan käteen 2000€:n kuukausittaisen rahamäärän, ja tekevän sen eteen keskimäärin 120 tuntia töitä. Siitä seuraa nettotuntipalkka n. 17€.

Kun törmään houkuttelevaan tavaraan tai palveluun, tutkin sen:

  • eettisyyden, eli missä valmistettu, kuka valmistanut/ myy jne.
  • laadun sekä
  • aidon tarpeellisuuden: tarvitsenko oikeasti tätä?

Jos se menee seulasta läpi, voin vielä miettiä ostoa työmäärän mukaan. Suuntaviivoja ovat mm.:

  • Dieselin farkut = n. 10 tuntia töitä
  • Pari vuotta vanha, edullisempi hybridiauto = vajaa 1200 työtuntia (!!!)
  • Ilmalämpöpumppu = 120 työtuntia
  • Tunnin niska- ja selkähieronta = Kuusi työtuntia

Kun tavaran asettaa työmäärää vasten, voipi olla, että sen tarpeellisuus vähenee. Haluanko oikeasti tuhlata tuollaisen määrän työtä?

POLITIIKKAA ESIM. VERONKIERTÄJIEN VÄLTTÄMISELLÄ

Mittarit ja seulat ohjaavat politiikkaa.

Koitan välttää ostamista esim. yrityksiltä, jotka kiertävät veroja sivutyökseen. Lisäksi sanonta: köyhän ei ole varaa ostaa paskaa -on myös toimiva. Ostan tarpeeseen, parempaa ja harvemmin.

Wikipediasta:

Suomessa yhtiöiden raportointivelvollisuuksia säätelevät lait eivät velvoita julkaisemaan listausta mahdollisista tytäryhtiöistä. Verohallinto on arvioinut, että suuryritysten verosuunnittelu vie Suomen valtiolta verotuloja vuosittain 320 miljoonaa euroa. Suomen 20liikevaihdoltaan suurimmalla yrityksellä olikin vuonna 2013 yhteensä 225 tytäryhtiö]]tä veroparatiiseissa. Kaikilla suomalaisyrityksillä on veroparatiiseissa yhteensä 438 tytäryhtiötä. Noin puolet tytäryhtiöistä sijaitsee Alankomaissa tai Belgiassa. Toiminnan laajuutta kuvaa esimerkiksi se, että lähes 90 prosenttia Suomesta Alankomaihin tehdyistä suorista sijoituksista on tehty sinne rekisteröityihin tytäryhtiöihin.

Toivotaan, että EU lopettaa lupaustensa mukaan veronkierron mahdollisuuden (pystyykö?).

Toki lipsuuhan näilläkin kaavoilla, koska mielihalut, mutta pyrkimys on parempaan 🙂

Pikku Apuri

Tuo on kysymys, joka jokaisen pitäisi esittää itselleen.

Kirpputoripaikkojen määrän noususta voidaan vetää sellainen johtopäätös, että ihmiset myyvät pois vanhat rättinsä ja kipponsa, ja ostavat heti perään uutta. Näin kiertoliike jatkuu. Tämä on ns. välivaihe.

Kun pääsee siihen, ettei osta enää sitä uutta, huomaa, ettei kierrossa ollut koskaan mitään järkeä.

Myyntipäässä kannattaa tietysti miettiä käytettyjen tavaroiden ja vaatteiden myymistä ”brändinä” kaikille hipstereille kirpparien rinnalla.

PATAGONIA

Jos mietitään myyntipäätä, niin nerokasta kaikin puolin on vaatemerkki Patagonian esimerkki. Olen jo 1990-luvulla myynnistä oppinut sen, ettei mikään ole niin tehokasta, kuin sanoa asiakkaalleen EI! Sitten ne vasta ostavatkin.

Viime viikolla Patagonian perustaja ja toimitusjohtaja Yvon Chouinard esiintyi USA:n televisiossa. Chouinard kierrätti vanhan ilmoituksensa viestiä: kierrätyksen (recycle) sijaan kuluttajien pitäisi panostaa myös kieltäytymiseen (refuse). ”Jos et tarvitse sitä, älä osta sitä”, Chouinard julisti. Hänellä oli päällään kymmenisen vuotta vanha Patagonian flanellipaita.

Vuodesta 2008 vuoteen 2012 Patagonia tuplasi liikevaihtonsa ja kolminkertaisti liikevoittonsa, vaikka saarnasi kulutushysteriaa vastaan.

Yrityksen tärkein voimavara on toimitusjohtaja, joka on oma änkyrä itsensä. Chouinard on rohkea ja sanoo julkisesti sen, mitä ajattelee.

Tässä esimerkkimainos Patagonialta:

NYT_Ad_2013_081513.indd

On selvää, että Chouinardin jäljissä tässä on menty itsekin. Jatkossa vielä lujempaa. (Paitsi silloin kun yrityksen kassa näyttää hupenevan, silloin myydään kaikkea kaikille 🙂

Pikku Apuri

Viikonloppuna tuli sadepäivän takia katseltua monta dokkaria. Yksi niistä oli No impact man, jonkalaisia nyt on lähivuosina tehty pisin maailmaa, mm. John Webster perheineen piti vuoden breikin kaikista öljyperäisistä tuotteista.

Nythän ilmastonmuutos ei ole enää muotia, eikä median ykkösjuttuja. Itse asiassa uusimmat raportit kertovat koko pallon ajautuvan kohti tuhoa, koska valtiot valitsevat mielummin talouden kuin elämän. Samoin massasukupuutot kasvavat. Eli hyvin meillä muuten menee, mutta se janan isoin pää tulee nyt vain nopeammin vastaan.

Olemme vaimon karsineet vuosien saatossa paljon kulutustamme, mutta tuli mieleen ihan omakin prokkis: Josko koittaisi elää loppuvuoden seuraavan säännön mukaisesti:

Mitään uutta tavaraa ei saa ostaa.

En usko että tavarastoppi on edes vaikeaa (kierrätyskamaa vain käytettynä). Jahka se toimii, voisi miettiä seuraavaa siihen päälle, esim. saisi syödä vain lähiruokaa?

Ja kaikille kulutusvetoisen yhteiskunnan kannattajille, jotka eivät moisesta tykkää:

Keksitään parempi systeemi – tämä ei todistetusti enää toimi.

post-11635-We-buy-things-we-don-t-need-wi-M1AN

Pikku Apuri