Tag Archive for: Taivassalo

Pikku Apuri mukana Taivassalon palveluoppaassa

Kun Larjaman saha pyysi mainosta paikallisaviisiin, josta löytää kaikki hyvät Taivassalolaisyritykset, päätimme itsekin hypätä mukaan, olemmehan puolivuotistaivassalolaisia!

Tupa sisustettu entiselleen – remontti valmistuu

Kirjoitin 9kk kestäneestä “remppaodotusajastamme” jo neljä julkaisua: Aloitus, Remppaa, Torpan ostajan päävika ja Rakenteet valmiina. Tämän viikon ti-pe -välisenä aikana teimme Pian kanssa 42 työtuntia “putkeen” ja saimme tuvan entiselleen. Tiistaina aamupäivällä alkoi panelointi, jonka jälkeen tulivat paklaus, hionta ja maalaukset. Perjantaina 24.5. teimme 14 tuntisen kalustepäivän, jolloin keittiö ja no, kalusteet, kasattiin takaisin. Huomenna […]

Uusittu multipenkkipohja valmis ja hirsikengitykset tehtynä

Toinen puoli torpasta on ollut “maakuoppana” nyt kohta 9 kuukautta, koska “talvella oli hyvä aika tehdä remppaa”. Totuus oli taas toinen, sillä homman piti olla valmis toukokuun alussa, mutta nyt näyttää kesäkuun 15. oikeammalta. Viisi alinta hirttä vaihdettiin ensin kahdelta seinustalta. Niistä kuvia on nähtävissä aiemmin kirjoittamastani jutusta. Nyt hieman helpottaa, kun pääsee taas pienen […]

Kuudes kesäkausi digitorpparina alkaa

Vuonna 2014 ostimme oman hirsitorppamme Taivassalosta, Casa Nasun. Olemme sitä nyt kuudetta vuotta asuttaneet toukokuu-lokakuu -kausina. Samalla torppaa on kunnostettu koko ajan. Tulevana keväänä edessä on suurin kunnostusurakka. Kirjoitin loppusyksystä hirsikengityksen aloittamisesta ja tuvan multipenkkilattian kunnostamisesta. Nyt tiistaiaamuna 26.3. klo 8 se oikeasti alkaa, kun Restartin supersankarit astelevat pihaan kirveet ja moottorisahat heiluen. Tarkoitus on […]

Kuka maksaa jatkossa asumisesta maalla? Taivassalossa ainakin maksut räjähtävät.

Syke hakkaa jo monetta vuotta peräkkäin liian lujaa Carunan ja muiden sähkönsiirtoyhtiöiden riistohinnoittelusta. Poliitikkojen suurin emämunaus koskaan pohjusti katastarofiaallon ensiloiskeet, kuten voit mm. tästä lukea. Nyt Taivassalon Vesi lähestyi kirjeitse ja ilmoitti käsittämättömistä 50%-300% hintanousuista! Taivassalossa, jossa oma pieni torppamme on, vesimaksu tänä vuonna oli 3€ perusmaksua ja muutama euro käyttömaksua kuukaudessa. Nyt siihen tulee […]

Pikku Apuri freesasi Aurakoulutuksen logon ja sivut

Yksi kivoimpia töitä vähään aikaan oli Aurakoulutuksen freesaus 2020-luvulle. Piuski tuunasi logoversiot ja itse rakentelin uudet sivut, WordPressillä tietysti.  Samalla haettiin Aurakoulutukselle kuvallinen identiteetti hyvästä fiiliksestä ja nuorekkaasta meiningistä. Koska hemmot ja hemmottaret Aurakoulutuksessa ovat itse pirun mukavia ja rentoja, yrityksen näkö ulospäin pitää henkiä samaa kieltä. Tällaisia duuneja lisää!      

Hirsien vaihtoa torpalla, osa 1/2

Nyt sitten alkaa se viimeinen työvaihe nelivuotisessa torpan kunnostuksessa. Avaamme ulkovuorauksen ja kurkkaamme hirsien kuntoa tuvan puolelta. Revin ulkovuorauksen auki ikkunoiden alta (kuvat yllä), sillä siellä näin vanhoissa torpissa on taatusti mössöhirttä vaihdettavaksi. Katsomme joka sivun runsaan metrin korkeudelle asti. Ylhäällä on kyllä kuivaa ja kunnollista hirttä. Ja löytyihän sieltä hirttä vaihdettavaksi (kuvat yllä). Pari […]

Hilloisten louhos – Taivassalon timantti

Ruotsin suku oli taas muutaman päivän torpalla ja tutkin netistä kivoja uimapaikkoja Taivassalosta tai Kustavista. Kirjoitin niistä jo muutama vuosi sitten, mutta nyt halusin löytää sen timantin. Onneksi törmäsin Raumanmeren sukeltajien keskustelupalstaan, josta sain linkin toiseen sukellussivustoon. Sieltä löysin ajo-ohjeen Hilloisten louhokselle. Alla Google Maps -tiedot. Muksut kiljuivat riemusta, kun näytin heille videon kohteesta. Olisiko […]

Outo kesä torpalla – ollaan vain

Tämä kesä on meille erikoinen. Ei juurikaan mitään isoa rakennettavaa tai korjattavaa torpalla. On outoa vaan olla. Toki muutama asiakasprojekti on työn alla kesälläkin. Olemme reissusta tultuamme Pian kanssa pääosin olleet vain. Aamuisin teemme mainos- ja verkkosivutöitä, päivällä jotain pikkupuuhastelua pihalla ja kovat UV-ajat (klo 13-16) menen kirjaa lukemaan sisälle (sen muutoksen kerran saatu melanooma […]

Työntekoa Euroopan Thaimaassa (UV-arvojen mukaan)

Olemme aina olleet Kreikkafaneja. Mukavia ihmisiä, mahtavan hyvää ruokaa ja hyvät ulkoilu-/ harrastusmahdollisuudet. Vaikka hinnat nousevatkin koko ajan, Kreikka kohtelee meitä edelleen hyvin. Saavuimme eilen Kreetalle, joka on Kreikkakohteista meille rakkain. Täällä, Agia Marinassa, asuvat ja pitävät pientä perhehotelliaan (Odysseusta) myös paikalliset ystävämme, Krasoudakin perhe. Siksi tulemme aina tänne. Ja siksi, että vaelluskohteiden kuningas, Samaria, […]

Moniosaamista 30-asteisessa Toukokuun helteessä

Saimme viime viikolla julkaistua toisen yritykseni, Viidakkorummun, tulevaisuusnäkymiä. Voit lukea tästä, miten yhdessä Pilvian kanssa lähdemme nyt kansainvälisille vesille koittamaan onneamme. Kun taas täällä torpan seisomapöydässä liikutaan lähiluomulinjalla. Tänään on valmisteltu Wihannon sivustojulkistusta (kuva yllä), tehty tuossa muutaman kilometrin päässä olevalle Larjaman sahalle markkinointipohjia, kun lanseeraamme kohta Lähipuu -tuotteita. Pilvialle olen kirjoitellut businessplänimäistä dokumenttia englanniksi, […]

Spinkkilän kanssa yhteistyössä jo vuodesta 2015

Kun ostimme vanhan torppamme Taivassalosta, kyselin tutuilta kuka tietäisi perinnerakentamisesta “kaiken”. Muutama vinkkasi heti Pekka Spinkkilän pakeille, joten otin Pekkaan yhteyttä. Siitä lähtien olemme luottaneet Pekan ja hänen tekijöidensä ammattitaitoon vähänkin vaativammissa remonteissa. Oli siis luonnollista, että Apuri puolestaan sai häneltä työn suunnitella Spinkkilän verkkosivut ja hoitaa myös markkinointia. Nyt, kolme vuotta myöhemmin As Oy […]

Syksy saapui torpalle – mitä tuli tehtyä tänä kesänä?

  Niin se vaan taas loppuu yksi puolivuotiskausi maaseudulla. Olimme ensi kertaa pääsiäisen lumisateissa torpalla ja lähtö on yleensä lokakuun puolivälissä. On aika katsoa mitä saimme tänä kesänä aikaan. Tänä vuonna päätimme hieman hellittää tahtia, sillä ensimmäisinä kahtena vuotena teimme paljon peruskorjauksia. Laaja terassi ja ovi sinne Isoin urakka oli n. 62m2:n kokoinen lehtikuusiterassi ja […]

Haastattelu Vakka-Suomen Sanomissa 28.7.2017

Sain kunnian olla Vakka-Suomen Sanomien “viikon henkilö”. Tosin en tiedä miksi, mutta kuitenkin erittäin mukava toimittaja ajeli torpallemme ja joimme sumpit sekä turisimme elämästä runsaan tunnin. Jutusta tuli sitten tällainen.   Turkulainen viestintäalan yrittäjä Jari Liitola viettää puolisonsa Pia Nolvi-Liitolan kanssa ensimmäistä puolivuotiskauttaan Taivassalon kesäasukkaana. Onnikmaalla sijaitsevassa 120-vuotiaassa torpassa pariskunta elää lähellä onnea. Työ ja vapaa-aika kietoutuvat toistensa lomaan […]