Artikkelit

Tämä on oikeastaan jatkoartikkeli pariinkin juttuun, mm. tähän.

Olen ollut markkinointialalla nyt 20 vuotta ja sitäkin ennen myynnissä ja markkinoinnissa melkein 10 vuotta. Olen siis nähnyt ja kuullut aikamoisia väittämiä, tehnyt itse monia ja ollut mukana sadoissa. Nyt on tietynlaisiin mitta täysi.

Tekopirteät yritykset

Eniten itseä ärsyttää yritysmaailmassa tekopirteys. Henkilöt, joilla tuntuu aina olevan aurinko nousussa ja kaikki hyvin kaikkialla. Viestintä, joka väittää yrityksellä olevan samoin. Pelkkää bullshittia siis.

En tiedä sitten toimiiko tuo silti useimpiin. Viestintä ja media on muutenkin niin täynnä negatiivisuutta, että jos maailmaa päättää katsoa tsemppikokoomuslaisin lasein, ehkä se menee läpi?

Itseä kiinnostaa eniten ihmiset ja yritykset, jotka näyttävät olevansa – ihmisiä. Välillä nauravia, itkeviä, asiakkaita menettäineitä, surullisia. Eläviä.

Esim. tosi monet peittävät isotkin YT-neuvottelut ja asiakasmenetykset. Aina menee lujaa! Jos nekin kertoisi fiksusti ulos, voisi yritys saada uudenlaista tartuntapintaa. Rosoa.

Taisi olla Duke Ellington, joka määräsi pianonsa aina viritettävän hieman väärin juuri rosoa saadakseen?

Meillä oli hirveä viikko, kun kaupunkielämään taas totutellessa ei saatu nukuttua kuin 1-4 tuntia/ yö. Ei jaksanut mennä ulos, nipin napin toimistolle. Työssä sitten pussit silmien alla ja harmaa sumu iiriksissä hoidettiin kuitenkin viisi asiakaspalaveria sisulla läpi, joista silti kaikista taitaa tulla kauppaa kotiin.

Apuri puki syksyyn

Elämää eri kirjoissaan pyrimme tuomaan entistä rohkeammin sekä tänne Pikku Apuriin että Viidakkorumpuun. Jollei kiinnosta, ei kiinnosta meitäkään. Lukijamääristä päätellen yhä useampia kiinnostaa.

Kyllä mekin tyyliä silti pyrimme vaalimaan, kuten nyt syysilmeemmekin kera. Mun kuvassa ei edes silmäpussit näy 🙂

 

Vaihtelevaa syksyä,

Jari ja Pia

 

Käperrymme pikku hiljaa koteihimme odottamaan pimeän ja märän peittoa. Päillä on silloin liikaa aikaa. Poissa on kesän helpottavat pihatyöt ja juhlat.

koulutuslupaus_s900x0_q80_noupscale

Eritoten hallituksemme OIKEA linja vetää nyt mielen matalaksi. Meidän pitää säästää ja saada talous kuntoon, mutta se miten se tehdään – siitä seuraa ahdistus: Yksityistäminen (Kokoomus), maakuntasuhmurointi (Keskusta), yleinen pöljyys (Persut). Näin sydämetöntä meno ei ole ollut koskaan. Ne joilla on jo eniten saavat lisää ja ne kellä ei menettävät lisää.

En tunnusta mitään puolueista, mutta tätähän ei kukaan äänestänyt.

Demokratia on rikki

Jo uusimmat gallupluvutkin sen kertovat.

”Epätietoisten osuus on nyt 2010-luvun suurin. Niitä, jotka sanoivat, etteivät äänestäisi lainkaan tai eivät osanneet tai halunneet sanoa, mitä puoluetta äänestäisivät eduskuntavaaleissa, oli nyt 41 prosenttia.”

Vanhemmat tutut aina sanovat että näin se nyt meni, demokratia ratkaisi. Ei muuten ratkaissut. Onko kukaan tutkinut, johtuuko koko ajan nouseva ”päättämättömien” määrä siitä, ettei uskota enää politiikkaan tällä mallillaan?

  1. Äänestimme henkilöä ja hänen edustamaansa puoluetta. Sen voiman torjuu jo täysin käsittämätön puoluekuri, jossa kaikkien on sopeuduttava ko. puoleen ajamaan asiaan, vaikka se olisi kuinka pöljä.
  2. Vaalien jälkeen muodostetaan hallitus. Vaikka edustajasi ja hänen puolueensa olisi vaalikakkonen, se ei välttämättä pääse hallitukseen, koska voittajapuolue neuvottelee itselleen sopivimmat kumppanit sinne.
  3. Hulluinta on kuitenkin se, että takki kääntyy lupauksissa aina vaalien jälkeen: Keskusta ja Kokoomus mm. lupasivat olla leikkaamatta koulutuksesta ja siitä leikataan aivan hulluna.

Tuo ei ole demokratia. Ja tätä ei tue enää juuri kukaan muu kuin kovasydämisin oikeisto.

Jokaisella ihmisellä ja kaikilla puolueilla on joitain hyviä ajatuksia.

Hallitus – Oppositio -asetelma lienee myös aikansa elänyt. Toinen jyrää kuuntelematta ja toinen haukkuu koko matkan. Vähemmästäkin ahdistuu, koska kuuntelu ja keskustelu puuttuu täysin. 50+ sedät ja tädit tuntuvat olevan immuuneja järjelle ja keskustelulle. Keskitytään vain prosesseista tappeluun. Äänet on jo saatu ja pyritään varmistamaan saatu paikka uudella kampanjalla.

Miten tällaisenkin hulluuden muuttaisi? Onneksi lohtua saa kirjoista, musiikista ja rakkaista. Viimeistään vaikka sitten pilleristä, jos pahaksi pääsee.

Ikävä tänne.

Ikävä tänne.

Suomi on iloton maa. Kansa on hymytön, vaikka kotoa löytyy kaikki maailman mukavuudet ja elämä on pumpulia verrattuna muihin. Tuohon kun lisätään vielä 5kk:n syksy sateineen, niin värit elämästä ovat pestyt 35-40% vuodesta.

Hukkaatko elämästäsi yli kolmasosan ilottomuuteen?

Teen kaikkeni, että saan tehdä tästä lähin syksyisin työni muualla kuin täällä (Kun tekee työnsä tietokoneen läpi, se jopa onnistuu). En halua olla iloton 40% elämästäni. Liian kallista.

EDIT: Ystävällisyyskokeilu.

Pikku Apuri

 

Kiitos vaan kaikille Mainostorstain koostajille ja tekijöille. Oli luentoja ja iltaohjelmaa (lue istumista ja ryyppäämistä). Kuittilaskenta antoi lopputulokseksi 128,40€:n arvosta jaettua iloisuutta.

Iltakekkereissä Bar Brysselissä oli mukavasti Turun alueen alan väkeä. Jutut ja naamat olivat muuten aivan samat kuin v. 2005 tai 2009, mutta yhdellä muutoksella:

64% muissa toimistoissa työskentelevistä kyseli perusjuttuja: ”Mitäs teille ja mitä ootte tehneet? -linjalta, mutta 36% tekijöistä kyseli Thaimaasta sekä ennen kaikkea miten olet työtä tehnyt sieltä kaukaa?

Eli empiirisen ja lievästi humaltuneen tutkimustulokseni mukaan yhä useampi mainosmaakareista (ja siis nimenomaan tekijöistä, ei johdosta), näpyttää konettaan jalka vahvemmin kaasupolkimella. Vaihtoehto, jossa työtä tosiaan voisi tehdä missä vain, kunhan se tulee etänä tehdyksi, kiinnostaa.

Pitäisikö siis ”laajentaa” omaa pikkuyritystään ”reissaajien ammattiringiksi”, jossa tekijät ovat missä ovat, ja palaverit hoidetaan Skypen ja muiden videopalveluiden kautta? Oma näkemykseni on se, että yritysten johto ei ole valmis tilaamaan palvelua ”liian vapailta” tekijöiltä. Edelleen vaaditaan istumisvalmius samaan pöytään. Etäpöytä ei riitä.

Silti: Jos katson joka-aamuisen työmatkani 256 harmaan eri sävyä, ajatus tuntuu aina vain paremmalta. Ihminen ei kuki, ellei saa auringon kiloa.

Pikku Apuri