Artikkelit

Olen viime ajat saanut jelppiä monia aloittavia yrittäjiä ja ystävällä tapahtuu sama mielenhäiriö kohtapuolin. Muistan nuo pelot ja epävarmuuden. Ei ne vieläkään ole kadonneet.

Aina yrittäjäksi lähtiessä on varauduttava pahimpaan. Et voi hypätä Suomessa sosiaaliturvaspitaaliseksi ilman omia säästöjä.

Suomi ei tue mitenkään yrittäjää, joka ei pärjää. Ainoastaan menestyneiden silkkinauhoja käydään saksimassa. Yleisesti voi sanoa, että maksat euroina ja stressillä vapaudestasi. Mihin asetat yrityksen tavoitteiden ja elämisen välisen vaakapunnuksen, se määrää stressilukemat.

Oma kokemusperäinen parannuslistani Suomen päättäjille löytyy tästä.

Kun aloitin itse yrittämisen vuonna 2006, oli tilanne näin jälkikäteen ajateltuna karmaiseva. Meitä oli heti viisi palkollista ja minulle lankesi firman muun nostamisen lisäksi 25 000€:n pakollinen kuukausijuostava. Se ei silloinkaan ollut pikkuraha, nyt se on karmea kasa euroja.

Samassa tilanteessa on moni muukin yrittäjä ja työntekijä Suomessa. Ero on siinä, että muille euroja juostessa voit epäonnistuttuasi saada siirron muihin hommiin tai pahimmillaan potkut ja ansiopäivärahan. Epäonnistunut yrittäjä kaataa oman firmansa, maineensa ja työntekijöidensä taloudet.

Ajattele sitä jatkuvaa painetta. On kuukauden puoliväli ja tiedät, että sinun tarvitsee nyt jostakin taikoa 10 päivässä vielä 17 000 euroa.

Jättäytyminen oman yrityksen kannattamaksi

Saimme onneksi ensimmäisille neljälle vuodelle pari hyvää ”ruokkijadiiliä”, jotka toivat meille työtä ilman hakemistakin. Vuonna 2010 sitten heittäydyimme kokonaan omillemme. Muistan kuinka kauhusta kankeana olin – ja olen hieman edelleen.

Meillä oli yritys sekä sen verkkosivut, jotka sylkivät ulos blogijuttuja, käyntikortit ja maine. (Sanon blogikirjoituksia myyntimiehiksi maailmalla, jolle ei tarvitse maksaa palkkaa eikä kilometrikorvauksia). Tulisivatko asiakkaat?

Ja tulivathan ne. Edelleen saamme asiakkaita samoista ovista:

  • Neljäsosa tulee verkkosivujemme kautta (sekä pikkuapuri että viidakkorumpu).
  • Kolmasosa tulee vanhojen tuttujen, mentoreiden, työkavereiden ja kavereiden kautta.
  • Loput tulevat sitten vanhojen asiakkaiden kautta ja heidän tuttujensa kautta.

Jos aloittavana katsot nyt tuota jäsentelyä, kiinnitä huomiota pariin seikkaan: Se, että saat asiakkaita verkkosivujesi kautta vaatii ihan helvetillisen oman työn, ellet halua sitten jatkuvasti maksaa Kuukkelille ja muille Amerikan ahneille säästöjäsi. Kaksi muuta ovat ne tärkeimmät. Ne kertovat siitä, että olemme mukavia ja tehneet hyvää työtä. Siksi saamme jo tuttujen ihmisten kautta lisätyötä. Älä siis koskaan polta siltojasi – kehenkään!

Tietoisesti vähemmän aivopainetta

Olemme vuosien myötä vähentäneet stressileveliäni sillä, ettemme ole enää palkanneet tekijöitä, vaan voineet toimia laskutuksen avulla. On upeaa, että olemme aina löytäneet tähän viereen tekijöitä, jotka ovat suostuneet toimimaan laskuttaen meitä. Sama paine itsellä silti on tuoda työtä pöytään myös heille, mutta en sentään ole niin suuressa vastuussa, jos joku kuukausi ei työtä riitäkään ihan jokaiselle kumppanille.

Voin kertoa, vaikka kuukausieuromäärävaatimus onkin laskenut, että kun joka päivä heräät sellainen punnus niskassasi yli kymmenen vuoden ajan, siitä haluaa kokonaan eroon.

Syksystä 2017 muutamme hieman taas toimintatapaamme. Yleinen taloudellinen tilanteemme sekä läheisten tilanne (lainattomuus) on sellainen, ettei minun enää tarvitse taata tiettyjä kuukausituloja kenellekään. Ja ei tosiaan, emme ole rikkaita tai edes hyvätuloisia. Pärjäämme pitämällä ankaraa ja tiukkaa menokuria, kuten olemme tehneet jo 20 vuotta.

Päästämme siis vaatimuksista kokonaan irti ja katsomme miten euromääräinen vastuuttomuus kantaa?

Kuten olen aina silti sanonut, en voisi tehdä enää muille työtä. Ainoastaan poikkeuksellisen hyvä sakki ja työ voisi saada minut irti yrittämisestä.

Vaikka jokaista yrittäjää painaa jatkuva stressi ja päämyrskyt, se vapaus antaa voiman kantaa kaikki painava. Se, kuinka vapaa kukin yrittäjä on, on sitten yrittäjästä itsestään kiinni.

Kun katselee uutisia ja juttuja, saa käsityksen, että meillä on tärkeysjärjestykset sekaisin. Mediaa hallitsee työ ja kaikki sen ympäriltä. Taas kerran:

Työn pitäisi olla mahdollistava keino elämistä varten, ei toisinpäin. Missä vaiheessa keinosta tuli päämäärää tärkeämpi? Millainen määrä rahaa on tarpeeksi, jotta saa alkaa elämään?

Vaikka pidänkin työstäni, pienyrittäjänä olo on aika ajoin stressaavaa. Mikrokoonkin yritykset vaativat yllättävän paljon hoitamista, jotta voi tehdä edes työtä. Kummallista, sillä yritys on vain y-tunnus, sarja numeroita?

Aion pitää keinosta tauon. Siirryn hetkeksi päämäärään.

Katkaisen kuukaudeksi 90% työstä, koska kehoni on taas stressaantunut siitä. Liian stressaantunut ykkösistä ja nollista. Liian täynnä kassavirtoja ja myymistä. Kehoni kaipaa aurinkoa, kavereita, uimista ja elämisen nautintoja.

Muistakaa huoltaa itseänne. Jos työnne on sellainen, ettette voi, tehkää työstänne ja elämästänne sellaista, että voitte. Ja muistakaa paijata toisianne sekä kaikkia eläviä.

Netti on pullollaan ohjeita ”oikeaan” ruokavalioon, kuntoiluun, voimailuun ja elämään. Päätin kerätä tällaisen peruslistan, jotka tuntuvat sopivan erinomaisesti ainakin isokokoiselle, osittain rikkinäiselle, tietokonetyötä tekevälle miehelle (193cm/98kg).

Konetauot

Kun viettää työkseen ja myös vapaa-ajalla aikaa jollakin koneella 3/4 vuorokaudesta, ensimmäinen terveysvinkki on pitää siitä kaikesta kunnon taukoja (kuten Esko Valtaojakin neuvoo).

Netti täyttää pään tiedolla, mutta yhä enemmän myös kaikella paskalla, negatiivisuudella, huutamisella jne. Olen ottanut tavaksi pitää kaikesta kuukauden tauon n. puolen vuoden välein.

Miten moisen onnistuu kahden yrityksen vetäjänä ja tekijänä pitämään?

Olen siirtänyt yrityksen byrokratian (viestintä, laskutus, jne.) digitaalisiksi. Postiluukku kolahtaa siis enää satunnaisesti. Sen johdosta voin tehdä työtäni mistä vain – tai olla tekemättä.

Suurin vaara on kuukauden täyspysähdys myynnissä, koska myyn kaiken yrityksemme työn. Markkinointia suorittaa kymmenessä vuodessa kirjoitetut 2000 blogikirjoitusta ympäri nettiä. Ei siis haittaa, jos lisäämisestä pitää tauon.

Kuukauden tauko kaikesta digitaalisesta palauttaa elämän: Paremman parisuhteen, luonnon ja elon nautinnot, pään ja ruumiin rentoutumisen sekä yleisen virkeyden.

Kuntoilu

Ajoittaisena iskiasvikaisena ja kaksi kertaa (salibandyssä) olkapään sekä polven sijoiltaan menojen takia kuntoilumahdollisuudetkin rajoittuvat.

Lihaskunnosta pitää pitää vanhemmiten entistä parempaa huolta. Silti joudun kuntosalilla varomaan ärsyttämästä alaselkääni. Samoin juoksu kovalla alustalla (matto, asfaltti) on kiellettyä. Nopeat käännöt ja liikkeet no-no (sähly, laskettelu, squash ymv.). Mitä siis on jäänyt?

Olemme vaimoni kanssa tykästyneet pitkiin, 10-15 km:n reippaisiin kävelylenkkeihin ja luonnossa vaeltamiseen (lähinnä ulkomailla). Uinti on myös erittäin ok, kuten omaa painoa hyödyntävät lihaskuntoliikkeetkin, esim. punnertaminen, lankutus jne. Pidän Polar Loopin avulla huolen siitä, että saavutan 10-12 000 askeleen päivämäärän.

EDIT: Ja blogiani seuraavat tietävätkin, että olen kohta kolme vuotta tehnyt työni seisten. Minulla on torpalla, kotona ja toimistossa seisomapöydät – ilman tuoleja. Selkävaivat helpottivat heti.

ARKILIIKKUMINEN

Vanhan torpan omistajana kesäkauden liikunta tulee rakentamis-, fiksaamis-, maan kuokkimis- ja puunhakkuuhommista. Muina kausina sitten vaan kävelee (tai pyöräilee)  joka paikkaan, hylkää hissit jne. Ihan perusjärkeä käyttämällä voi pitää kropastaan huolta.

JUOMAT

Vanhemmiten alkoholin kulutus tuntuu vähentyvän, koska humalassa ei ole enää niin kivaa? Väkeviä olen aina ollut huono juomaan, enkä ole koskaan oluttakaan juonut arkisin. Juominen on aina ollut kavereiden kesken sosiaalinen tapa, ja usein ns. täysivaltainen sellainen 😉

Alkoholittomista juomme vain vettä, kuplavettä ja rasvatonta maitoa. Jätimme jo vuosia sitten kaikki sokerijuomat pois. Paheena on edelleen liiallinen kahvin litkiminen työpäivisin, varsinkin liian lyhyiden yöunien jälkeen.

UNI

Kärsin 70% vuodesta lievästä työstressistä (syys-kesäkuu). Uneni ovat yleisimmin klo 11-05 -välillä, eli herään aikaisin ja saman tien pää täyttyy työasioista, jolloin uudelleen nukahtaminen on mahdotonta.

Häiriöihin auttavat kokemukseni mukaan: Hyvä työtilauskanta ja sitä kautta taloustilanne, riittävä arkiliikunta ja tasapainoinen parisuhde.

Olen kokeillut melatoniinia, joka on luonnollinen nukahtamislääke. Vaan nukahtaminen ei ole ongelma, liian aikainen herääminen on 😉

RUOKA

Olemme aina tehneet itse ruokamme. Tuoreita ruokatarvikkeita, joista kehittelemme omaan makuun sopivia, terveellisiä ruokia: Patoja, pastoja, laatikoita, keittoja jne.

Nyt olemme jättäneet valkoiset jauhot, sokerin ja gluteenitkin pois. Syömme niin hyvää omaa ruokaa, ettei ravintolaankaan ole tarvis (ja Suomessa varaakaan) mennä. Välillä kuitenkin lipsun Kuningas Kebabiin tai muuhun – olen kuitenkin heikkorankainen ihminen 😉

Tässä kiva ja edukas keittoresepti ja yksi suosikkilaatikoistamme.

Ihmisen pitäisi kai parantaa itseään koko ajan? Ja jos Lennonia on uskominen, siihen voi mennä tovi: “How can I go forward when I don’t know which way I’m facing?”

Ensimmäinen askel oli vanhan torpan osto ja parantaminen

Torppa

Olemme nyt saaneet 1,5 kesää olla ulkona ja tehdä fyysistä työtä. Nautimme suunnattomasti, kun opimme perunan- ja kasvisten kasvatuksesta, puutarhaan liittyviä asioita, perinnerakentamisen saloja jne.

Torppa on antanut kaupunkilaistuneille maalaisille paluun takaisin perusasioihin. Se on opettanut pois siitä, mihin meidät ajetaan tuhansilla päivittäisviesteillä: Osta, osta, velkaa, velkaa, lisää, lisää, materiaa, materiaa! Ei tuonut se tie auvoa.

Toinen askel on tulevaisuus-stressin vähentäminen

Kuva otettu 2.10.2014 klo 10.27 #2

Tässä olen edelleenkin huono, mutta jo 50% parempi kuin viime vuonna. Suomi kuihtuu ja sen myötä kuihtuu myös yrittäjien liikevaihto. Ennen olisin saanut paskahalvauksen, jos ei varmaa työtä olisi kuin seuraavaksi kuukaudeksi. Nyt se on vain elämää.

1,5 vuotta asumista Hua Hinissa ja lukuisat paikalliset ystävät ovat myös opettaneet elämistä hetkessä. Olennaista on se mitä teet tänään.

Oma heikkous on myös ristiriidan hyväksyminen hurjasti muuttuvan arjen ja työelämän sekä maamme poliittisten toimijoiden toimien välillä. Antaisin olla, mutta kun ei. Aivan kuin he eläisivät vielä toisessa Suomessa. Siinä, jonka perusteollisuus puunkaatoineen ja rautapajoineen kohta taas kukoistavat, vienti vetää ja kuluttajat taas hulluina kuluttavat. Entisessä kiinni. No, he ovat setiä.

Viimeinen on se vaikein ja tärkein: rakastamisen opetteleminen

me

Olen ollut rakkaan vaimoni kanssa nyt kauemmin kuin ilman häntä, 23 vuotta. Meillä on ollut vaikeitakin hetkiä, kuten kaikissa pitkissä liitoissa, mutta nyt elämä on seestynyt. Se on seitsenpäiväinen torstai-iltapäivä. Tavoite onkin siirtää elo ensin perjantaiksi, sitten sunnuntaiaamuun.

Mitä kauemmin on toisen puolikkaansa kanssa, sitä helpommin hänet asettaa vakioksi – aina hän siinä on ja tulee olemaan. Ei ole.

Arkihuomioita lisää, kuuntelua lisää, oppimista toisesta ja itsestä. Olen ihan noviisi vielä. Toivon vanhempana tekeväni itsestäni vähemmän pökkelön.

Muuten, ojankaivuun taustalla, kuuntelimme aiheesta hienon podcastin. Älä pelästy, vaikka sen Herr Sarasvuo esittääkin. Miehellä on fiksu järjenjuoksu.

Hyvä muistaa

Itse olen koittanut aina pitää nämä kuolevien viisi toivetta mielessä kun elän elämääni.

Kun kaikesta tulee liian rutiinia, seitsenpäiväinen torstai valuukin maanantaiaamuiksi, silloin elämä pitäisi ”sekoittaa”. Tehdä jotain toisin. Jos maailman suurin ja kaunein yrityskin pistää kaiken uusiksi, ettei heistä vain tule yksi megajätti lisää, ehkä sen voi pariskunta tai perhekin tehdä?

I wish I’d had the courage to live a life true to myself, not the life others expected of me.

I wish I hadn’t worked so hard.

I wish I’d had the courage to express my feelings.

I wish I had stayed in touch with my friends.

I wish that I had let myself be happier.

Kannan jo kesäpäätä. Unohdan kaikki asiat, joita ei ole merkitty puhelimen kalenteriin.

Aamullakin sain asiakkaalta soiton, että istuivat palaverissa ja minua ei näy. Ei näkynyt ei, kun en ollut merkannut palaveria kalenteriin 1,5kk:tta sitten. Kesäpää.

No, puhelimella asiat hoituivat mainiosti ja skype/hangoutkin olisi käynnistynyt tarvittaessa. Suomessa on jo muutenkin liikaa palavereita: Ns. rutiinitapaamiset hoituisivat kaikki puhelin- tai videopalavereina. Osassa organisaatioita vaan eletään palaveritahtiin: Palaveroidaan seuraavasta palaverista.

Työasioiden unohtaminen on myös merkki siitä, että elää juuri tässä.

Työpäässä ei eletä nyt, vaan seuraavissa ja menneissä projekteissa.

Sitä paitsi, työasiat hoituvat paremmin, kun päästää irti siitä kireimmästä köydestä. Vaihtaa kesäpäähän.

Vesa Vierikko kertoi haastattelussa, että oppi nauramaan itselleen vasta vanhempana. Ennen oli aina ego tiellä. Keskittyi siihen miltä oma työ ja miltä itse näyttää muiden silmissä. Samassa jutussa Vesa mainitsi myös, että ihminen on kaikessa totisuudessaan ja jäykkine karikatyyreineen koomisin olento maan päällä. Itselle nauraminen onkin yhden elämän kasvukynnyksen ylittämistä.

Olen huomannut, että samaan kynnyksen ylitykseen liittyy juuri tuo: ”Miltä itse näyttää muiden silmissä” -kohta. Ei siitä enää niin välitä.

Paita muuttuu taas paidaksi ja housut housuiksi.

Huvittavaa on todistaa liike-elämän luonnotonta teatteria. Sliipattuja, piukalle viritettyjä stressipalloja viilettää kiireisinä. Palavereissa ilma on niin kireää, että se vinkuu. Ihmisen sisällä ei siinä vaiheessa ole mitään omaa. Vaihe päättyy, kun juoksee ennen pitkää päin seinää ja herää. Niin sitä itsekin oppi.

Kaverini sanoi muutama vuosi sitten, kun stressasin yrityksen tiukoista tilanteista aivan liikaa:

”Se on vaan yksi y-tunnus”.

Niinhän se on. Vaan jos se on oma y-tunnus, vaiva on sitkeämpi.

Aika monessa artikkelissa tulee nyt vastaan otsikon väittämä. Tässä Richard Bransonin esimerkki. Olen muuten täysin samaa mieltä. Ajan takana nimittäin lymyilee vapauden käsite. Tosin tuo kaikki pätee vasta Maslowin tarvehierarkian korkeimmalla portaalla, kun perusasiat ovat kunnossa.

Oma esimerkki on seuraava. Olen saanut muutaman hyväpalkkaisen työtarjouksen markkinointijohtajan paikasta. Summat ovat olleet moninkertaiset verrattuna siihen mitä yrittäjänä voin itselleni maksaa. Kieltäydyin silti tarjouksista, koska rahan perässä juoksu ei enää motivoi. En tarvitse sitä lisää. Enkä tarvitse 100 tuntisia työviikkoja ja Hki-Tku -moottoritiekoomia. Tarvitsen aikaa.

Olen nimittäin huomannut, että kaikki työsuoritukset paranevat poissa töistä ja työpaikalta: puita hakkaamalla, lököilemällä tai lenkillä. Ajatukset ehtivät suodattua, uusiutua ja kirkastua. Ei kiireisessä työelämässä ehdi kuin hoitaa asiat eteenpäin. Työn laatu on yleensä huonoa.

Ja kun kaikki kiireiset, töihinsä täysin jo mielenkiintonsa menettäneet suorittajat vievät olonsa koteihin, marketteihin, sukulaisiin ja autokorjaamoihin, seuraa paskempi maailma.

Pikku Apuri

 

 

 

 

Kuka on vanki?

Kuka on vanki?

Kreetalla tuli taas pohdittua elämää, kun sai koto-Suomesta huonoja terveysuutisia kollegoilta. Suomen työelämän stressaavuus ja pelkkä arjen suorittaminen pisti kirjaimellisesti sydämeen.

Karoshi

Tulin myös katsoneeksi dokumentin Japanin nuorisotyöttömyydestä. Nuoriso kasvatetaan siellä ”tekemään kunniaa vanhemmilleen” niin, että he saavat hyvän koulutuksen vastineeksi ”pitkän uran hyvästä työpaikasta”. Eli normityö ei riitä, saatika pätkätyö, joka on sielläkin nyt se suurin työmuoto.

Selvää on, että monella eivät odotukset täyty, ja vaikka täyttyisivätkin, ihmiset tekevät sen johdosta työtä jopa 15-18 tuntia päivässä. Työttömyyden paine sekä liian kova työtahti stressaa, masentaa ja tappaa siellä 30 000 nuorta vuodessa. Koko ilmiölle on syntynyt oma terminsä, Karoshi.

Mitä jos sinulla olisi vain x-määrä aikaa?

Kaikesta tuosta tuli ajatus mieleen, että jos meillä olisi ”viimeinen käyttöpäivä”. Tietäisimme, että tästä hetkestä olisi esim. kaksi vuotta aikaa. Mitä tekisitte?

  • Poistaisin toimistotyön. Tietotyöläisenä toimisto alkaa olla täysin turha. On toki mukava nähdä kollegoja silloin tällöin, muttei siihen enää tarvita toimistoa.
  • Vähentäisin työn tekemistä. Keskimäärin 2-3 päivää viikossa riittäisi, jos se olisi muille hyväksyttävää. Tämä edellyttää sitä, ettei ole velkavankeudessa.
  • Harrastaisin enemmän rakkautta vaimon kanssa.
  • Juhlisin enemmän elämää ystävien kesken. Bisset Aurajokirannassa, viiniä Kreikassa ja shotit Alpeilla -tyyppisesti.
  • Kuluttaisin jo tienattuja varoja asioihin josta pidän, vaikka ne olisivatkin muiden mielestä turhuuksia.
  • Auttaisin ystäviä enemmän.
  • En miettisi lainkaan taaksepäin enkä liikaa eteen, vain tätä ja huomista.
  • Muuttaisin maaseudun rauhaan.
  • Hankkisin paljon eläimiä, joita ilman elämä on vaan tylsempää.
  • Opettelisin soittamaan soittimia.

Varmaan on monta muutakin, mutta nuo nyt suoraan hihasta. Sitten tarkasteluun. Lopputulos on, että teemme noista jo osaa ja muita järkkäämme. Mites sulla?

Pikku Apuri

Viimeisiä päiviä taas Hua Hinissa. Ollaan tutustuttu jälleen moniin uusiin tuttuihin eri puolilta maailmaa. Hua Hin tuntuukin aidosti jo siltä toiselta kodilta.

Silti Suomi on the kotimaa. Tämä reissu oli lahja, sillä olin työstressissä kun tänne saavuttiin. Alkaa jo helpottaa, mutta kyynärvarren hermopinne vaivaa edelleen ja kaksi sormea vielä osittain tunnottomia. Vasenta kättä on pakko pitää suorana valtaosa päivästä. Lienee huonoa työergonomiaa?

No, alkutalvesta taas tullaan, sillä kertaa pidemmälle reissulle. Myös pieniä työvirityksiä täällä on koko ajan, joten kiva edistää niitäkin ajan kanssa.

Kuka sanoi, että Suomessa pitää kuolla työpöydän ääressä? Voi sen täälläkin tehdä, ruskettuneempana 😉

Kotiseutua kuvina:

Pikku Apuri

 

 

Olen joskus 10-vuotta sitten törmännyt ensikerran pahaan työstressiin.

Liian paljon töitä ja yks kaks heräsin aamulla toinen keuhko poissa pelistä. Luulin että tuli lähtö. Köpöttelin sairaalaan kuin vanha pappa ja otettiin kaikki testit sydänfilmeistä aivokuviin. Ei mitään fyysistä syytä. Lääkäri määräsi kuukauden sairasloman, josta pidin viikon. Pikku hiljaa toinenkin keuhko aukesi. Olipahan varoitus, että tajua pöljä!

Tajusin 10 vuotta.

Nyt kun tulimme Thaimaahan, olin lähes samanmoisessa tilassa. En nukkunut, vaan valvoin, murehdin ja tein töitä öisinkin. Ja kas: Eräänä aamuna heräsin kaksi sormea tunnottomana. Lääkäri täällä totesi, että kärsin kyynärvarren hermopinteestä. Kyynerpäällä meni hermot ennen isäntää!

Jollei tällaiset aamukävelynäyt auta stressiin, niin "köyttä rautakaupan kautta".

Jollei tällaiset aamukävelynäyt auta stressiin, niin ”köyttä rautakaupan kautta”.

Kolme päivää olen ollut tekemättä töitä, ja vaiva alkaa hieman jo hellittää. Tunto palaa hiljaa.

Ihminen on niin tyhmä, että kropan pitää herättää horroksesta.

Ainoastaan timing on nyt erittäin huono: Tärkeän asiakkaan iso palaveri huomenna ja paljon oli minunkin kontollani. Vaan terveys on asiakasta tärkeämpää. Nyt otan tämän viikon 10-20% työmoodissa ja koitan saada miehestä taas kokonaisen. Muiden poikien Viidakkorummussa ja Revolverissa on nyt venyttävä. Lupaan maksaa takaisin.

Pikku Apuri

IMG_20140225_050229

Aamuneljä. Outo hetki. Olet vielä hieman sekaisin, unen ja valveen rajalla. On aivan hiljaista, koska normalisoidummat ihmiset nukkuvat. Miksi eivät nukkuisi?

Mitä minä täällä usein teen, tähän aikaan? Mietin töitä, kun en näköjään voi olla miettimättäkään.

Tai itse asiassa juuri äsken mietin aiemmin kirjoittamiani tietotyöläis-nomadeja.

Kai niin voivat pääasiassa elää vain etuoikeitetut. Sellaiset, jotka ovat syntyneet valtiossa jonka asukeilla on pyyhkinyt hyvin jo kauan. Sellaisessa, jossa voidaan kiistellä ”hyvinvointivaltion käsitteestä”. Nimittäin useimmat ihmiset, ne muunlaiset, taistelevat elämästään päivittäin. Ei niitä ole kuin nafti 7 miljardia. Tietotyönomadeja on ehkä 2435?

Mietin myös aikaa. Jos oma veikkaus pätee, luulen eläväni keskimäärin 30 vuotta lisää. Työaika, eli se yhteisaika jonka olen tehnyt pääosin töitä, on nyt 25 vuotta. Eli koko se aika + viisi vuotta on jäljellä. Aika paljon, vaikka nämä työvuodet ovatkin kulkeneet lujaa.

Ja ne kaikki jäljellä olevat vuodetkin ovat työvuosia. Emme me saa enää eläkettä 70-vuotiaina. Eli työtä pitää ruveta tekemään vähemmän, jotta jaksaa pidempään sitä tehdä. Eikö?

Mitä helvetin järkeä on tehdä päivittäin niin paljon töitä, että siihen herää aamuöistä? Paljon järkevämpää on tehdä esim. 2-4 tuntia päivässä töitä.

Stressaava työtapa nimittäin syö sinua sisältä ja tappaa ihan oikeasti (sitten et pääse tekemään niin pitkään töitä …?). En muutenkaan kykene kuin 5-6 tunnin tehokkaaseen työntekoon/päivä. Mutta en olekaan muiden kanssa höpöttäjä. Töitä sitten tehdään kun on alettu.

Nyt se on päätetty. Vaan tavaksi taitaa muotoutua v. 2023.

Pikku Apuri

 

Huoh.....voi prkl, taas tässä.

Huoh…..voi prkl, taas tässä, klo 03.11.

Sieltä se taas on hiipinyt, työstressi. Aika helppo huomata kun 4-5 yötä viikosta nukkuu vain 2-3 tuntia. Jos herää yöllä, se oli siinä. Pää myrskyää välittömästi keskeneräisistä töistä, suunnitelmista, jatkohinnoitteluista ja muista. WUUUUUUUUUM! Ei tervettä.

Olen kokenut moisen lähes joka vuosi. Yrittäjällä, joka oman tekemisensä ohella myös ruokkii muut, on huimasti suurempi henkinen taakka selässään kuin monella muulla. Muilla on töissä vain töitä.

Mielessä olen kuvittanut stressin hiipimisen Hohto -elokuvan kuuluisimman kohtauksen laiseksi: Hereeee’s Johnny!

Ja tykkään tästä työstä, siinä se kai onkin. Tohtori Järvilehto sanoo meillä olevan ”säihkyvät silmät”.

– Sellaisella ihmisellä on asioihin pienen lapsen kaltainen innostus. Hänen silmissään on syvän antautumisen valo. Minulla on missio, että näitä valoja syttyisi enemmän Suomeen.

Kyllähän ne säihkyisivät, elleivät olisi Virolaisen viirut ja sameat unettomuudesta. Pitänee lukaista tuokin kirja?

MIKSI NYT?

Nyt stressi on outoa, koska yrityksellä on taloudellisesti hienoin tilanne ikinä! Tosin nyt on itselle tärkeimmät asiakasprojektit päällä koskaan. Niiden tiukimmassa vaiheessa vain elää työn läpi, huolehtii ja miettii. Hyvä kun muita tai muuta edes huomaa. Eikä ole kunnolla aikaa liikunnalle, jolloin noidankehä ja persepyörä on valmis. Fyysinen liikunta nimittäin tappaa stressiä tupla-M 16:lla.

Ulkonakin on pysyvä harmaa sumu, kuin lehmän pitkä kielari. Suomi on nykyään 7kk:tta väreistä pesty. Ota sieltä sitten D:tä.

Hua Hin, T-16.

Pikku Apuri

EDIT: Hyvä, todella simppeli projektihallintasoftavinkki Eeroltamme.

Ramppaan vieläkin paljon palavereissa, joissa käsitellään  jo kauan sitten valmiiksi käsiteltyjä asioita. Vastaan puheluihin jossa halutaan koko liiketoiminnan muutos digitaalisemmaksi ja ihmetellään miksi sen suunnittelu voi maksaa? Ilmaistyönä tuetut asiakkuudet tivaavat lisäjuttuja viikottain. Printtimainoksen suunnittelusta ja toteutuksesta nyt ainakaan ei voi euroja pyytää!

Moni muukin tekee paljon työtä joka stressaa iltaisin ja öisin.

Onhan se tietysti yksi näkökulma, että jos on maksanut velkansa, voi vain antaa. Häneltä vain pyydetään ja hän suo. Hän muuttuu digijeesukseksi, joka auttaa kaikkia ilmaiseksi. Vuorisaarnaa viikottain ja muuttaa leivän neljäksi kalaksi!

Ihmisten ilmaishyödyntavoittelussa nimittäin ei ole mitään rajaa. On vain itsestäsi kiinni tukehdutko ilmaistöihin. On osattava aloittaa sanomaan ajoissa ei.

LOPETA JA NUKU YÖT!

Lopetan itse kaikkien ilmaistöiden jatkuvan päivittämisen, kehittämisen ja säätämisen. Heräsin taas klo 01.18 kymmeneen sähköpostipyyntöön, jotka ovat jääneet varsinaisten palkkatöiden alle ja postilaatikon uumeniin. Alitajuntani hoitaa ne kyllä sieltä esille – öisin, kun kaikki on hiljaa. Heti kun pistää silmät kiinni aivoissa tapahtuu seuraavaa:

”X haluaa sen, Y tuon, Veiterä-Narukerä 8-7 (jääpallotulos?!), miksi Abloy ei tee kokomustia avaimia?, ai niin, sille unohdin vastata etten ehdi päivittää niitä 17 kohtaa ilmaissivuiltaan, Sotsi on väärä paikka Olympiakisoille, muista z:lle uudet WordPress-tunnukset, jne. jne.” WHUUUUUUUUM!

Stressin lisäksi ei vaan ole aikaa, koska niitä on tullut vuosien saatossa useita. Olemme tietoisesti valinneet itse kohteita joilla ei ole rahaa ja tarvitsevat apua. Se liittyy siihen, että olemme valinneet omatuntotalouden tien.

Ongelma tulee siitä, etteivät ilmaiseksi työn saaneet ihmiset edes viitsi opetella yksinkertaisia päivitystaitoja, koska haluavat myös jatkuvan webmasteroinnin vuosiksi eteenpäin!

Sean Kimin (englanniksi) juttu sai aikaan sen että teen muutoksen. Siinä oli paljon muutakin viisautta.

Believe it or not, we’re not that special.

We go through our days thinking about how other people might be judging us. But the truth is — those people are thinking the exact same thing.

Pikku Apuri

Kuva: thecollaboratory.wikidot.com

Kuva: thecollaboratory.wikidot.com

Taas kello on 01.05 ja minä herään.

Välittömästi on asiakas päässä pyörimässä: Miten tämän nyt ratkaisemme, kun asiakkaalta ei tule apua? Miten saamme heidät tyytyväisiksi, vaikkei projekti hirveästi tunnu kiinnostavan? Miten saisi asiakkaalle tiedoksi, että nettisivun ei pitäisi enää olla pelkkä esite tai mainos, vaan sen avulla ja sitä kautta heidän pitäisi hoitaa myös asiakaspalvelua?

Kello 04.12 alkaa taas uni voittaa. Äänet hiljenevät kuiskauksiksi. Torkahdan.

5.18. Jess, tunti lisää unta…..zzzzz. Klo 6.10 nousen ylös.

Noita öitä on aina kun projekti ei kipinöi, syystä tai toisesta. On niin eri katsantokannat ja asiakas haluaa yleensä pysyä kaukana itse projektista. Tiedä häntä? Eihän kaikkien kanssa olla samalla polulla, vaikka kuinka yrittäisi.

Sitä on yrittäminen välillä. Silloin siitä tulee vain työ, josta halutaan kumpikin nopeasti seuraavaan. Univelka vaan pitää saada taas kuitattua.

Pikku Apuri

Tässäkin ollaan viikolla vapaalla, suomalaisessa maaseutusuvessa.

Tässäkin ollaan viikolla vapaalla, suomalaisessa maaseutusuvessa.

Talouselämässä julkaistiin artikkeli, jossa hehkutetaan nelipäiväistä työviikkoa. Työajaton työ on siitäkin moninkertaisesti parempi.

Me teemme Apurissa ja Viidakkorummussa töitä kun niitä on. Lomaa ja vapaata kun ei ole töitä – heti. Emme siis ”päivystä tai odota” sähköpostitse tai puhelimitse mahdollisesti tulevia toimeksiantoja. Nimittäin se on oman kokemukseni mukaan it-/mainosalalla se suurin työ. Ihmiset istuvat koneensa ääressä, mutteivät tee ns. tuottavaa työtä. Olen aina ihmetellyt miksi?

Suomessa suoritetaan työaikaa. 7,5t päivässä, 37,5t viikossa. Kunhan aika tulee täyteen niin saat palkan.

Toki nelipäiväinenkin on parempi kuin työaikasuorittaminen. Työt ehtii ihan hyvin tehdä, kun tekee työpaikalla sitä mitä varten siellä ollaan – töitä. Lisääntynyt vapaa-aika tuo ideoita, uusia yrityksiä, vähemmän sairauksia ja avioeroja sekä iloisemman mielen. Siinä ei ole mitään huonoa.