Tag Archive for: Pikku Apuri

50’s juhlat molempien idolien, Glen Hansardin ja Eddie Vedderin kanssa!

For the fans of Eddie, Glen and PJ. This is a finnish blog, but you’ll know how to click videos, right? Juu. Korona. Plääplää. Mutta hei, sain Glen Hansardilta kutsun tulla mukaan tiistai-iltana suomenaikaa klo 23 hänen keittiöönsä. No, minä fanina UNOHDIN, mutta onneksi Piuski muistutti. Taisi lopulta olla aikamoinen juttu. Kaksi omaa idolia livenä […]

Mikä ero on edullisella ja kalliimmalla mainostoimistotyöllä?

Me ollaan Piuskin kanssa siitä kiitollisessa tilassa, että pystymme pienikuluisina myymään osaamistamme halvallakin. Sitä eivät suurempikuluiset voi tehdä. Me voimme toki myös laskuttaa enemmän. Sen muutkin voivat tehdä. Mikä noissa sitten on erona? Mikä on halvan ja mikä kalliimman työn syy? Lyhyt vastaus: Työn ja nysväämisen määrä on erona halvan ja kalliimman työn välillä. Pidempiä […]

Kahta elämää, kaupungissa ja maalla

Olemme nyt viettäneet n. puolet viikosta kaupungissa ja puolet täällä torpalla Taivassalossa. Huikeaa, että jo on voinut elellä täälläkin. Onneksi torpan kunnostustyöt ja yläpohjan eristysurakka on tullut tehdyksi. Lämpö pysyy ilmalämpöpumppujen avustamana hyvin. Yleensä torppakausi on alkanut pääsiäisen ja vapun välimaastossa, mutta nyt se lähti jo maaliskuun alusta. Elämä täällä kulkee hyvin erilaista uomaa kuin […]

Mitä tehdä kun kriittinen yhteistyökumppani nostaa hintansa 50% ja yli?

Meidän tyyppiselle toimijalle (digmainos-mainosdigi-mediamitänäitänyton -toimisto) ns. hosting-yritys on tärkeä. Se on kumppani, joka huolehtii asiakkaamme sivustojen teknisestä toiminnasta ja hoitaa lähes aina myös asiakkaan sähköpostin avaamiset jne. (mm. Googlen yrityspostiosoitteet). Nyt tuli ilmoitus, jossa ko. kumppanimme nostaa hintaansa hurjasti. Mitä tehdä? Olemme pitkään myyneet verkkosivujen hostingpalvelua naurettavan halvalla, alkaen 19€/kk, sisältäen tekniset päivitykset WordPressin ja […]

Mikroyrittäjien puolesta (ilmaista markkinointimateriaalia)

Isäni piti kultasepänliikettä Turussa n. 40 vuotta ja itse olen ollut mikroyrittäjä 14 vuotta. Tunnemme lukuisia kivijalkaliikkeiden pitäjiä ja asiakkainakin niitä on monia. Siksi haluamme tukea pienten taistelua olemassaolostaan, eritoten nyt Koronaviruksen aikaan. Teimme kaikille ilmaista materiaalia, jonka voit laittaa liikkeesi ikkunaan ja/tai ständiin sekä nettiin. Osta siis paikallisilta yrittäjiltä tuotteita sekä palveluita. Kaikki apu […]

Kyllä tästäkin selvitään, pitää vaan elää fiksummin

Kyllä tästä selvitään, jokaisen vaan pitää olla kuin mikroyrittäjä. Pitää karsia epäolennaiset pois. Artikkelikuvasta näkee tiivistetysti kulukurin. Syömme täällä torpalla eilen lounasaikaan ostettua kiinalaisruokaa, koska vetemme on vielä katki (kunnan vesimittari saapuu huhtikuun lopussa). Noutoruoka on helpompaa silloin. Pirkkatuote K-kaupasta, koska Kikkomanin vastaava on sairaan kallis soijakastike (joka muutenkin on aika turha mauste), hiilihappovesi ja […]

Asumme maalla ja kaupungissa – olemme muodin harjalla?

Olemme jo kuudetta vuotta asuneet touko-syyskuu -ajan maaseudulla, Taivassalossa. Elämisen suurimpia parannuksia on mahdollisuus vaihteluun. Ts. käy tylsäksi olla koko ajan samassa paikassa. Uusimpien tutkimusten mukaan olemme ilmeisesti osa suurtakin joukkoa. YLE:n juttu, joka pohjautuu Sitran megatrendit -tutkimukseen, kertoi totuuden: “…kaupungin ja maaseudun välinen vastakkainasettelu on keinotekoinen. Se herättää mielikuvia täyteen ahdetuista megakaupungeista ja autioituvista […]

Jokainen laiva ei käänny digitaalisemmaksi – se vaatii pitkäjänteisyyttä

Joskus kokee asiakassuhteita, joissa kaikki muu toimii paitsi se itse asia. Henkilökemiat natsaavat ja on pääosin kiva tehdä työtään, mutta itse työ ei vaan edisty. Prosessin etapit menevät askeleen eteen ja sitten kaksi taakse. Väkisin ei kannata ketään vakuutella. Kaikki laivat eivät ole tehty kääntymään. Silloin on parempi sanoa ei kiitos ja lähteä. Tuollaisia projekteja […]

Rakennusyritys Spinkkilälle Pikku Apurilta uudet WordPress-sivut!

Tein jo aiemmatkin Spinkkilän sivut, mutta ne olivat jo jääneet hieman vanhanaikaisiksi, koska tein ne jo 2015. Viitisen vuotta on tässä busineksessa pitkä aika. Nyt Spinkkilä sai simppelit ja hyvät uudet WordPress-sivut, jotka on hyvin mobiilioptimoidut. Testit Googlen testisivulla antavat 4G nopeudeksi 3,4s, joka on hyvin. Alle 3 sekunnin pääsee oikeastaan vain pelistetyllä html-sivustolla. Ja […]

90-luvun lama teki minusta sairaalloisen saneeraajan

Kun 90-luvun alkupuolella, koulun ohessa, aloitin varsinaisen työurani Länsikeskuksen Novoshop -myymälässä, Suomi oli syvässä lamassa. Lähes kaikki kaverini olivat työttömiä. Ja Kokoomuksen yritys-setien “kai se työttömyyskorvaus joku kymppitonnin on!” -tokaisut rytmittivät tuloamme työmaailmaan. Asuimme Pian kanssa 1. vuokrakämpässämme Turun Sohossa, Läntisellä Pitkälläkadulla. Pieni 42m2 kaksio toimi usein ystävien bilekeskuksena, kun sijainti oli keskustassa. Nasu-kissa oli […]

Millainen on minulle täydellinen työpäivä?

Välillä tulee hienoja työpäiviä. Tänään oli sellainen.   Aloitimme jokatorstaisella aamulenkillä Pian ja appiukko-Jorman kanssa. Karikon lenkki neljästi ympäri jutellen viimeaikojen kuulumiset. Sen jälkeen vakiotoimistoon, Cafe Wäinöön, Wäinö Aaltosen Museoon. Siellä sain uuden verkkosivuston rungon rakennusfirma Spinkkilälle lähes valmiiksi niin, että olin siihen itse kovinkin tyytyväinen. Näemmä mitä kauemmin alaa tekee työkseen, sitä yksinkertaisempia toteutuksia […]

Turun Perhelääkäreille lisämyyntiä alkuvuoden kampanjoilla

Vuosisopimusasiakkaamme Turun Perhelääkärit on lähtenyt aktiivisesti liikkeelle heti alkuvuodesta. Teimme heille useamman kampanjan, joista pari ensimmäistä näkyy tässä jutussa. Medioiksi valikoituivat nyt Aamuset, Seutusanomat ja Facebook sekä Instagram. Aamusetin ilmoitus yllätti meidät kaikki tehoillaan. Luvut jääkööt salaisiksi, mutta kyllä tuloksella meidät moneksi kuukaudeksi taas maksaa 🙂 Vanha totuus, mediat kohderyhmän mukaan, toimii edelleen. Yksi vuosisopimusasiakas […]

Mitä olemme tähän asti oppineet omaisen hoitamisesta

Viime kesänä äitini kunto heikkeni. Tuli outo koko kropan ihottuma, joka muuttui lopulta lihasreumaksi, tai sen diagnoosin kanssa nyt elämme. Piti antaa koirakin pois, koska äiti ei lenkille enää kyennyt. Onneksi ystävän lapsi otti Jaden “eläintarhaansa”. Pikku hiljaa äiti totutteli elämään ilman karvakamua, yksin. Ei meille tullut mieleenkään, että kun poistaa koiralenkit päivästä, vähän liikkuvan […]

Meidän asiakkaat voittaa teidän asiakkaat!

2019 – vähän masennusta, paljon menestystä ja meidänlaisia asiakkaita Kehutaas nyt vähän meidän vuosisopimusasiakkuuksia, sillä siitäkin he meille maksavat. Koska kaikkien mielestä juuri oma auto, puoliso tai asiakas on se paras, joten niin se on meilläkin.  Midas Kultasepät Meidän ensimmäinen vuosisopimusasiakkuus. Petri Holmberg -seppänä ensin arvuutteli, miten Koru-Liitolan pojan kanssa tämä toimisi? Isä kun jäi […]

Lahtelainen James Bond ja Tim Minchinin opit elämästä

Olimme toki kuulleet Funchalin lyhyestä ja haastavasta lentokentästä. Jotkut kaverini olivat jopa kräshänneet kallioseinään sitä simuloidessaan. Vaan sieltä me täydellisellä tyynellä kelillä suhahdimme alas. Lennolle olin varannut pitkän miehen paikat, eli +40€ istuin, Piallekin 🙂 Siinä se 168cm:n vaimo istui minun ja saman, ellei vielä pidemmän lahtelaismiehen välissä. Lahtelaismies tuli paikalleen kuin kustavilainen laituriin – […]