Artikkelit

Olen ahminut taas liikaa ilmastonmuutosta, robotisaatiota, digitalisaatiota, väestöräjähdystä, eläinhävitystä sekä pakolaisongelmia. Jaoin vielä lukemani, aivan kuin se helpottaisi että muillekin tulee paha olo? Jaettu tieto ei helpota tuskaa. Se lisää sitä.

Olen tehnyt tuota kauan. Pelolla ja valheilla maailmaa pyöritetään, mutta pääseekö niiden alta pois?

Päässäni on nytkin aivan liikaa knoppitietoa kaikesta pahasta. Siksi tekeekin hyvää lukea mm. Hans Roslingin Faktojen maailma -tyyppistä kirjaa, jossa palautetaan meille lukijoille usko maailmaan, ihmiseen. Helpottavaa meille on myös oleilu ulkona, luonnossa. Olo maaseudulla kesäisin on kevyempää henkisesti, koska se on palkitsevampaa fyysisesti. Ahdistukseen helpotusta tuovat myös kävelyt sekä pidempi vaeltaminen luonnossa.

Luonto parantaa sen minkä nykyahdistus sairastuttaa.

Koneet inhimillistyvät ja ihmiset koneellistuvat. Pitää aidosti taistella tuota välttääkseen. Pekka Vahvasen loistavassa artikkelissa Mielekkyyden kuolema (alla ote, Image 10/2018) kerrotaan lisää aiheesta. Tilasin Pekan kirjan aiheesta. Siinä oli osuvasti kerrottu, että:

Kaikissa asioissa pitää olla haaastetta jotta niistä nauttii. Liian helpolla saatu ei toimi. Pitää paikkansa. Kirjanlukuhetki, kaksi osaa hyvää sarjaa Prime Videosta tai hyvä ruoka maistuvat paremmalta, kun on niitä ennen tehnyt jotakin fyysisesti palkitsevaa.

Professori Minna Halme kertoo olennaisen

Yksilötasolla ei ole paljoa mitä voimme tehdä. Jos tiputtaa Suomessa hiilijalanjälkensä kohtuutasolle, siinäpä se sitten onkin.

Nyt kaikki teot odottavat poliitikkoja ympäri maailman: Esimerkiksi hiilidioksidivero pitäisi saada heti käyttöön kaikkialla. Aalto-yliopsiton vastuullisen liiketoiminnan professori Minna Halme puhui artikkelissaan muutakin erittäin viisasta.

Tutkimusten mukaan yritykset, jotka toimivat kestävästi niin sosiaalisesti kuin ympäristön kannalta, menestyvät keskimäärin paremmin. Miksi suuri osa yrityksistä ei silti edelleenkään panosta kestäviin ratkaisuihin?

Yrityksiä johdetaan nykyisin hyvin lyhyen aikavälin mittareilla. Pitkällä aikavälillä kestävän kehityksen mukaiset ratkaisut – ekologisesti järkevät ja yleensä myös yhteiskunnallisesti järkevät – ovat taloudellisesti fiksuja ratkaisuja. Mutta jos halutaan rahastaa maksimaalisesti, syntyy ongelmia, joissa sosiaaliset ja ekologiset kestävyyden tavoitteet törmäävät lyhytaikaiseen taloudelliseen intressiin. Tuotteista tehdään helposti hajoavia ja ne valmistetaan maissa, joissa työolosuhteet ja lainsäädäntö mahdollistavat halvan työvoiman. Suomen ja monien muiden maiden osakeyhtiölaki mahdollistaa hyvin lyhytjänteisen voitontavoittelun, jota nykyinen sijoittamisajattelu suosii.

Mistä kehitys johtuu?

Se on 1930-luvun alun suuren Yhdysvaltain laman seurausta. Hehkulamppu oli ensimmäinen tuote, jonka kohdalla alettiin tehdä niin sanottua suunniteltua vanhenemista. Tuottajat alkoivat keskenään sopia kartelleista, joiden mukaan yksi hehkulamppu ei saa kestää kuin tietyn ajan, vaikka teknisesti olisi ollut mahdollista tehdä kaksi kertaa kauemmin kestäviä lamppuja. Samanaikaisesti mietittiin, miten Yhdysvalloissa tulevaisuudessa estetään suuri lama. Silloin syntyi ajatus, että ihmiset pitäisi saada kuluttamaan enemmän. Me olemme edelleen samalla tiellä. Silloin ympäristövaikutuksia ei vain vielä tiedostettu.

Viime vuosina vähäpäästöisiin tuotteisiin on kuitenkin panostettu paljonkin?

Suhteellisesti onnistutaan tekemään vähemmän bensaa käyttäviä autoja ja vähemmän vettä ja sähköä käyttäviä pesukoneita, mutta luonto ei kysy, onko tämä suhteellisesti tehokkaammin tehty, vaan absoluutit ratkaisevat. Kun katsotaan maapallon resursseja ekologisen jalanjälkimittarin mukaan, ne on Suomen osalta käytetty huhtikuussa, koko maailman osalta elokuussa.

Miksi emme reagoi, vaikka tieto maapallon kantokyvyn ehtymisestä on ollut olemassa vuosikymmeniä?

Kun systeemistä on rakennettu tietynlainen tai kun se on rakentunut tietynlaiseksi, sen muuttaminen tarkoittaa, että jouduttaisiin toimimaan hyvin eri tavalla. Tämä ei palvele kaikkien tahojen lyhyen aikavälin intressejä.

Miten tämä näkyy käytännössä?

Koko viime talvi Suomessa yritettiin yritystukipurkua. Etujärjestöt puolustivat status quota, saavutettuja etuja. Vuodesta 2013 saakka tässä maassa on ollut käytettävissä ympäristöministeriön selvitys siitä, että ympäristölle haitallisia yritystukia maksetaan noin kolme miljardia euroa. Se on suunnilleen sama summa kuin yritykset maksavat yhteisöverona. Esimerkiksi teollisuus maksaa käyttämästään energiasta veroja ja niitä palautetaan takaisin.

Onko jotain tehtävissä?

Esimerkiksi aurinkoenergiatoimijoiden asemaa auttoi paljon, kun perustettiin Lähienergialiitto, joka ajaa kestävän, hajautetun energian asemaa. Uusien, vielä pienien yritysten pitäisi järjestäytyä paremmin, vaikka Lähienergialiiton esimerkin mukaisesti, niin ne saavat äänensä kuuluviin päätöksenteossa. Lisäksi isojen jo toimialalla olevien yrityksien pitäisi olla niin fiksuja, että ne alkaisivat vanhan rinnalla tehdä uutta. Wärtsilä on hyvä esimerkki: siellä tulevaisuus nähdään niin, että se on menossa aurinko- ja tuulienergiaan ja muuhun vastaavaan, ja panostetaan siihen. He ovat tänä kesänä ottaneet sellaisen kannan, että tuulivoima on taloudellisesti järkevämpi ratkaisu kuin ydinvoima.

Mitä poliitikkojen pitäisi tehdä yritystukien uudistamisen lisäksi?

Pitäisi säätää hiilidioksidipohjainen arvonlisävero. Liha voisi olla ensimmäinen kokeilukategoria. Ylipäätään pitäisi pohtia, millä tavalla työn verotuksesta saataisiin painopistettä ekologisen haitan verottamiseen. On myös haitallista sääntelyä: esimerkiksi puolet taloyhtiöiden asukkaista olisi valmiita harkitsemaan taloyhtiön tuottamaa aurinkosähköä, mutta tämä ei lainsäädännöllisesti ole mahdollista.

Onko nykyistä markkinatalousjärjestelmää mahdollista yhdistää ympäristön ja yhteiskunnan kannalta kestävään toimintaan?

Yksi ideaali olisi, että ympäristövaikutukset voitaisiin kytkeä irti talouskasvusta, mutta sellaista ei ole saatu aikaiseksi. Monet vannovat tämän ideaalin nimeen, mutta ei sellaisesta ole näyttöä eikä todisteita siitä, että niin tulisi tapahtumaan. Älyllisesti rehellinen näkemykseni on, että on siirryttävä kohti kohtuullisuutta siinä, kuinka paljon kulutetaan, mutta sen ei tarvitse tulla elämän laadun kustannuksella. Meillä on vielä köyhyydenpelkolähtöinen tapa suhtautua materiaan. Ajatellaan, että materia tuo onnea, mikä ei tutkimusten mukaan ole totta sen jälkeen, kun perustarpeet on tyydytetty.

Mistä uusi malli löytyy?

Sosiaalisten liikkeiden kyky tuottaa ideologista murrosta on asia, johon meidän pitäisi panostaa enemmän. Itse kunkin yksilönä. Pidän demokratiaa, puoluejärjestelmää ja vahvaa valtiota hirveän hyvinä asioina, mutta nyt ollaan tilanteessa, jossa valtiot ja poliitikot näyttävät halvaantuneilta. On tärkeää, että et myös ne, jotka uskovat tasa-arvoon, hyvinvoinnin tärkeyteen ja luonnon säilyttämiseen, puhuvat vahvasti omansa puolesta. Usein se voidaan mieltää naiiviksi; on helppo olla kyyninen ja kriittinen. Kriittisyys voi olla alkuenergia, mutta kriittisen ihmisen pitäisi myös ehdottaa uutta. Kyynisyys ei ole ratkaisu. Se on moraalitonta.

Kaiken ”maailma on pahin koskaan” -vyörytyksen keskellä on hyvä muistaa aika ajoin, että elämme nyt paremmin kuin kuninkaat silloin joskus. Tuon vaan unohtaa heti luettuaan.

  • Meillä on kylmällä lämmintä
  • Meillä on lämpimällä viileää
  • Meillä on ruokaongelma: Emme tiedä mitä söisimme tai jättäisimme syömättä?
  • Kakkaamme juomaveteen
  • Olemme lähes aina terveitä
  • Matkustamme vuosittain katsomaan muita maita ja ihmisiä
  • Valitamme usein, koska meillä on siihen aikaa
  • Emme enää tiedä mihin tavaraa laittaisimme, myisimme tai lahjottaisimme
  • Politiikkamme kärkeä ovat päätökset limuviinoista ja sulle, mulle -sisäpiirileikeistä
  • Kukaan ei uhkaa meitä, mutta pelkomme kasvaa silti
  • Tulevaisuuden suurin kynnys on tajuta fyysisten töidemme vähenevän minimiinsä
  • Kuolemme vain kerran, muttemme silti muista elää riittävän usein

Samaa laulua laulaa Suomessa mm. Esko Valtaoja, kohtuullisen tietäväinen väinämöinen. Yksi Eskotus päivässä pitää mielen loitolla pahasta.

Olen aina ollut erityisen tarkka ennakoija ja budjetoija. Aloitimme systemaattisen unelman jahtaamisen 30:nä vaimoni kanssa. Säästimme, elimme pienellä ja venyimme. Palkitsimme itsemme aina ulkomaan matkojen avulla, kunnes palasimme takaisin kotiin venymään.

Samaa jatkoin siirtyessäni vuonna 2006 yrittäjäksi. Entistä pienemmät ja epävarmemmat tulot vaativat vielä pienemmät menot, joten kiristin ruuvia lisää. Onnistuimme kaikissa unelmissamme 17 vuotta myöhemmin – sen takia.

Päästin irti

En edes tiedä miksi olen nyt päästänyt irti huolista, ehkä vaan väsyin huolehtimiseen, ehkä heräsin sairastumishälytyksessä? Yli 10 vuotta yrittäjänä mietin ja vatvoin öitäkin: Mistä saamme palkkamme ensi kuussa, mistä puolen vuoden päästä? Riittääkö kassassa rahat? Mitä voisimme ehdottaa millekin asiakkaalle?

Nyt en mieti enää. Ja kas, ovet aukevat ihan ihmeellisesti!

Talokehitysprojektimme sai aivan uutta tuulta, kun tuttu yli 30 vuoden takaa ehdotti tapaamista – ja hän on alan superammattilainen. Turvasovelluksemme alkututkimus valmistuu kuitenkin, vaikka jouduimme tekemään sitä normityön ohessa. Lisäksi jonossa on ainakin kolme uutta kehitysideaa, joihin haemme nyt tutkimusapua. Ja normityö markkinoinnin parissakin toimii ”itsestään”. Jos on hiljaista, kohta ei enää ole. Niin se on aina mennyt.

Joten oli kyse mistä tahansa pelosta, enää ei pelota. Suurmies Mauno Koiviston sanoin: ”Kyllä se siitä!”.

Melanooman 1. puolivuositarkistus oli juuri. Vaikka mielestäni en ole asiasta huolehtinut, mieli oli toista mieltä. Olen käytännössä valvonut muutamaa yötä lukuunottamatta kaikki lähiyöt. Koko yön. Väsyttää, muttei nukuta. Ja vaimo vieressä tekee samaa.

Tuntuukin absurdilta vastailla sukulaisten ja asiakkaiden pyyntöihin ja käskyihin, kun pelottaa niin perkeleesti. Kai se on tämä minä-minä -maailmanvaihe.

Aika vähän ihmiset enää kysyvät toisiltaan kuinka voit?

Nimittäin vain se merkitsee. Piste (kuten Aurinkokuningas on opettanut). Vakavan sairauden pelko vie pois kaiken muun, halusit tai et. Sitä katselee itseään ja toimintaansa sivusta. Ihailee miten tuo kykenee toimimaan, kun oikea minä vieressä on 30%:a zombi.

IKÄKRIISI SAMAAN AIKAAN

Maija, aivan ihana lääkärimme, on viisas ja kokenut. Kertoi nähneensä satoja tapauksia, hyviä ja huonoja. Jokaisessa potilas joutuu rakentamaan elämänsä uudelleen. Jokaisessa.

Itsellä on meneillään tuplaurakka, koska lähenen 50 ikävuotta. Se on joskus ollut vanhan ihmisen ikä, nyt se on keski-ikää, mutteivät aivot ja geenini sitä muutosta näin nopeasti ymmärrä. Se on tapahtunut muutamassa vuosikymmenessä, kiitos lääketieteen, tiedon ja ruoan.

50-vuotiskorteissa alkavat näkymään pinkit ruusupuskat. Niin se vain on.

Tässä sitä siis ollaan. Rakennan itseäni uudelleen ja koitan ymmärtää, että edessä on paljon vähemmän kuin takana.

Niin, puolivuotistarkastus oli puhdas. Muutama rasvapatti oli, mutta ”niitä kuulemma tulee enemmän vaan”. Louis C.K. iän summasi jo aikoinaan hyvin. Kivaa kevättä!

Kun eilen ajelin moottoritietä Helsinkiin, asiakastapaamiseen, kuuntelin Yle Puhetta, jossa käytiin mielenkiintoinen keskustelu projektien totaalisista epäonnistumisista. Niitähän nyt riittää: Turun Kaupunginteatteri, Berliinin lentokenttä, Länsimetro, Olkiluoto 3, jne.

Pääsyy tutkimuksissa on havaittu olevan lähtökohdassa. Ne ketkä arvioivat projektin aikataulua, kustannustasoa ja onnistumista, ovat arvioneet ne aivan päin seiniä. Ei kuulosta oudolta, vai mitä kaikki kotiaan tai mökkiään remontoivat?

Pelko skaalautuu kumpaankin suuntaan

Huomaan saman kuvion myös omassa työssäni. Hyvin usein asiakas määrittää ensimmäiseksi aikataulun, ihan pikkuriikkisessäkin työssä. Toitottaako media niin paljon aikataulumyöhästymisistä, että asiakkaatkin pelkäävät alitajuisesti omien projektiensa puolesta? Mitä jos tämä venyy ja hinta tuplaantuu, moninkertaistuu?

Eilisessä palaverissa oli mahtavaa kuulla asiakkaan suusta, ettei tässä mitään kiirettä ole. Pyysin sen kirjallisena, niin hyvältä se tuntui.

Haluankin tänä vuonna keskittyä enemmän siihen, mitä asiakas kertoo omille asiakkailleen. Miksi he heiltä ostaisivat tuotteita tai palveluita? Kaikki tekniikka saa jäädä, omalta osaltani, tänä vuonna kakkos- tai kolmosasemaan. Ja tiedättekö mitä? Tuo pikku tarkoitus vie eniten aikaa.

Olen silti valmis tekemään mielummin tuloksekkaan työn kuin nopean. Karsin sitten omasta katteestani, jollei asiakas suostu perusasioitaan laskulla jumppaamaan.

Jos jotain haluaa tehdä kunnolla, siihen menee aikaa. Teki sitten logoa aloittavalle yritykselle tai ydinvoimaa koko kansalle.

Koulutus ja elämän mittainen opiskelu (uteliaisuus) ovat ainoita keinoja maailman peloista parantumiseen. Kun lukee, tietää, että olemme samasta taikinasta, mutta kehitymme erilaisiksi.

Ihminen kuuluu ihmisapinoiden (Hominoidea) yläheimoon ja isojen ihmisapinoiden (Hominidae) heimoon. Ihminen on yksi varsinaisten apinoiden itäapinoiden ryhmään kuuluva ihmisapinalaji. Ihmisten lähimmät elossa olevat sukulaiset ovat suuret ihmisapinat.

Kaikki erot nykyisten lajien välillä ovat syntyneet sen jälkeen kun niillä oli viimeinen yhteinen kantamuoto.

Joten ollaanpa hiljaa siellä luokan perällä, eikä kirjoitella niitä Matchboxeja, Metallicoita ja muita niihin pulpetteihin. Tulevaisuudessa sekaannumme koneisiin, joten mietitäänpä mielummin sitä: Kumpi taluttaa kumpaa?

oneness – the quality of being one; singleness.

Ponkaisin Viidakkorummun nimissä hieman erilaisen syyskampanjakirjeen liveksi aamulla.

Olen useasti ajatellut, että täällä Suomessa, ja varsinkin Varsinais-Suomessa, kannattaisi vaan olla hiljaa. Lakata blogin pitäminen tyystin. Varmasti pärjäisi paremmin. Täällä huudeilla kuuluu olla siivosti, muita häiritsemäti.

Vaan kun en ole sellainen ihminen, ja toiseksi: Näin toimien olemme saaneet muualta Suomesta asiakkaita, jotka ovat törmänneet firmamme juttuihin Googlessa. Eli samalla tiellä jatketaan, vaikka hernettä imuroidaankin lähiympäristössä neniin entistä kiivaammin.

Mukavaa loppukesää!

Tässä Bukowskin päätelmä aiheesta:

bukowski

Pikku Apuri

 

Tämäkin kaveri käyttää käsiensä lisäksi aivoaan.

Tämäkin kaveri käyttää käsiensä lisäksi aivoaan.

Omalla alallamme on vuosikausia menty uuden ja perinteisen markkinoinnin rajavedoilla. Nyt sitä ei enää ole, vaan asiakas haluaa mahdollisimman suuren hyödyn mahdollisimman kustannustehokkaasti. Se edellyttää kokeneita, uteliaita ja avarakatseisia aivoja.

Viidakkorummustamme on seitsemän vuotta ostettu käsiä, eli mahdollisimman halpaa teknistä apua.

Pikku Apuri -nimikkeellä toimin puolestaan vain aivoina. Vaikka kuinka olen koittanut, mainostoimistot tai muut suorassa asiakasyhteydessä olevat yritykset eivät ole suostuneet ostamaan sitä kohtaa ruumiista, sillä se on heidän työtään. Sitä ei uskalleta antaa ulos. Se mitä en siis ole saanut myytyä, on luottamus. Siksi Apurilla on ollut vain suoria asiakkaita.

Teknistä halpatyövoimaa on maapallo piukassa. Jos vain sitä meiltäkin halutaan, ei enää kiinnosta olla mukana siinä laukassa. Olen liian kokenut ja kunnianhimoinen siihen, että joku haluaa vain käsiäni.

En tiedä sitten mitä pitäisi tehdä, että yritykset uskaltaisivat ostaa luottamusta. Luottamuksen takaahan löytyy aina pelko. Jos ”ulkopuolinen” tekeekin jotain paremmin kuin me?

Siksi täällä Thaimaassa on nyt kivaa toimia ja yrittää. Täällä uskalletaan ostaa uusia ajatuksia. Ja toisin kuin Suomessa, täällä on nyt kova nousubuumi, ja yritykset hakevat uutta – kaikilla tasoilla.

Siitä tulee hyvä olo, kun ihmiset arvostavat osaamista eivätkä vain juokse halvimman hinnan perässä. Ja jos on hyvä olo, kaikki tuntuu paremmalta. Miksi siis jämähtäisi sellaiseen muottiin mitä ei halua olla?

Pikku Apuri

 

Nautin omanlaisesta yrittäjyydestä. Olen mukana kolmessa eri yrityksessä ja muutamassa lisäksi ”vierailevana” tekijänä. Lisäksi käyn luennoimassa, kirjoitan ja tutkin uusia palveluita sekä keinoja. Saan toteuttaa itseäni juuri siten kuin itse haluan.

Olen aina tiennyt, että jos leikkaisin hiukseni, pukeutuisin kuten aikuiset, joustaisin omasta moraalista ja etiikasta sekä siirtyisin puhumaan suoran totuuden sijaan ns. yritysbullshittia, olisin todennäköisesti yrityksen x johtotehtävissä. Eikä tuo ole omakehu, vaan haukku. (Mies) pääsee aika helpolla portaita ylöspäin, edellyttäen tietysti että tietää työnsä.

Ja eikä siinä mitään, jos saa tyydytyksen prinikoista, titteleistä ja viireistä. Moni saa.

Jos en olisi oma itseni, saisin paljon enemmän palkkaa. Nyt kun olen tällainen huithapeluus, palkka ei ole suuri, mutta työn monipuolisuus ja oma ajankäyttömahdollisuus antavat nautinnon.

Elämäntilanne toki vaikuttaa eniten. Perhe ja suuret lainat vaativat monasti palkkatyön ruokkijakseen. Yrittäjän palkka voi heitellä ja ei usein ole säännöllistä.

Jos yrittäjyys silti kiehtoo, onko mahdollista pienentää sitä kivilinnaa, myydä venettä? Pieni laina ei yrittäjyydessä ole este, varsinkaan, jos puoliso on säännöllisessä työsuhteessa.

Thaimaan tavoitteet

Nyt lähden kuukaudeksi kaukomökille Thaimaahan, jossa odottavat taas uudenlaiset työhaasteet. On mahdollisuus saada muutama projekti sieltä Suomeen tehtäväksi, ja sopia jopa yhteistyökuvioita aivan uuden yrityksen kanssa.

Tuo kuuluu itselläni ns. pitkän matkan tavoitteeseen. Jos saan Thaimaan työmahdollisuuksia nyt avattua, seuraavaksi edessä on kielen opiskelu. Petaamme tilannetta, jossa joskus voisi olla mahdollisuus viettää ja työskennellä osa vuodesta siellä. Taas uusi osa elämän monipuolistamista.

Älä pelkää

Ensimmäiset viitisen vuotta yrittäjänä olin jatkuvasti sydän kurkussa: Pärjätäänkö? Loppuvatko rahat? Koska ne loppuvat? Mistä nyt töitä?

Nyt alkaa hellittää, kun on oppinut vaan päästämään irti. Et kontrolloi lopuksi paljoakaan. Tee työsi. Siinä se salaisuus. Jos olet riittävän hyvä, joku ostaa sinulta lisää.

Älä siis pelkää ryhtyä muuttamaan elämääsi, jos se nyt tuntuu beduiinisandalossilta. Yrittäjyyteen olisi hyvä olla asiakkaita valmiina, mutta muuten se kyllä suttaantuu, jos osaat työsi ja tiedät käytöstavat.

Pikku Apuri

 

Media on koko kesän suurkampanjoinut sen puolesta, että me taas pelkäisimme kaikkea: tulojen romahdusta, asuntolainojen nousua ja ”globaalia uhkaa taivaalta”. Kun nyt indikaattorit osoittavat, että se onnistui, oma pääministeri syyttää meitä pelkäämisestä.

Suuryritykset potkivat huimista voitoistaan huolimatta tuhannet perheet ulos kodeistaan. Työministeri piipittää: ”lomauttakaa, älkää irtisanoko”. Miksi työministeri, yksi ainoista joka voisi tehdä lailla muutoksen tähän hulluun touhuun, ei sitä tee? Aloita vaikka naurettavan YT-lain tuhoamisesta!

Kyllä yrityksen tehtävä on menestyä, mutta ei se saa tehdä sitä millä keinoin tahansa. Ennen tuli ihminen ennen muuta. Nyt tulee vain raha. Ei tule muuta.

Yrityksen arvot? Yhteiskunnan arvot? Tuponeuvottelut? Fuck that! Ei kiinnosta, kun teitä ei välitä vittujakaan! Älkää syyttäkö kansaa siitä, että menettävät luottamuksensa. Luottamuksen menetykseen on aina konkreettinen syy tai syitä.

Olimme kesällä patikoimassa Kreetalla. Kun kysyin luoksemme saapuneelta mukavalta tarjoilijalta kuulun urheilutoimittajan kysymyksen: ”Miltä nyt tuntuu?”, hän kiiruhti hakemaan takahuoneesta kansansa uuden mottopaidan. Siinä luki ”In Greece we don’t need sex anymore. The government fucks us every day”.

Pikku Apuri