Tag Archive for: nettisivut

Pikku Apuri uusi Suomen Asbestitekniikan verkkosivut

Yksi meidän mukavimmista asiakkaista tulee Espoosta. Kaijan ja Peten kanssa on ilo ollut jo vuosia tehdä yhteistyötä. Harmi kun meillä ei ole asbestia missään (tietääksemme?). Emme voi rapsuttaa heidän selkiään, mutta kiva kun he tykkäävät meistä. SAT on meidän vuosisopimusasiakaskin Googlemarkkinoinnin osalta. Nyt oli aika pöyhiä heidän WordPress-sivujaan uuteen uskoon ja Pingdom Toolsin raportin mukaan […]

Mikroyrittäjien puolesta (ilmaista markkinointimateriaalia)

Isäni piti kultasepänliikettä Turussa n. 40 vuotta ja itse olen ollut mikroyrittäjä 14 vuotta. Tunnemme lukuisia kivijalkaliikkeiden pitäjiä ja asiakkainakin niitä on monia. Siksi haluamme tukea pienten taistelua olemassaolostaan, eritoten nyt Koronaviruksen aikaan. Teimme kaikille ilmaista materiaalia, jonka voit laittaa liikkeesi ikkunaan ja/tai ständiin sekä nettiin. Osta siis paikallisilta yrittäjiltä tuotteita sekä palveluita. Kaikki apu […]

Rakennusyritys Spinkkilälle Pikku Apurilta uudet WordPress-sivut!

Tein jo aiemmatkin Spinkkilän sivut, mutta ne olivat jo jääneet hieman vanhanaikaisiksi, koska tein ne jo 2015. Viitisen vuotta on tässä busineksessa pitkä aika. Nyt Spinkkilä sai simppelit ja hyvät uudet WordPress-sivut, jotka on hyvin mobiilioptimoidut. Testit Googlen testisivulla antavat 4G nopeudeksi 3,4s, joka on hyvin. Alle 3 sekunnin pääsee oikeastaan vain pelistetyllä html-sivustolla. Ja […]

Suvi Innilän yrittäjyydelle aloituspaketti

Ainakin me turkulaiset muistamme Suvin upeasta työstään Turun Euroopan Kulttuuripääkaupunkivuodelle 2011. Nyt vihdoinkin Suvi aloitti oman yrittäjyytensä ja Pikku Apuri sai kunnian tehdä koko aloituspaketin: logon, käyntikortit, wordpress-sivut ja muut. Olipa kiva projekti. Pian kanssa suunnittelimme Suville kolme erilaista logopakettia, joista yhden hän valitsi käyttöönsä. Avasin Pilvian kautta firmalle domainosoitteen ja sähköpostin, (eli creativeconsulting.fi ja […]

Kahdelle yhdistykselle WordPress-sivut -50% alennuksella!

Kuten moni meitä seurannut tietää, oikeanlaiset arvot ovat meille tärkeitä. Nyt haluamme tarjota 20-vuotisen kokemuksemme käyttöönne puoleen hintaan. Vinkkaa oikea taho tai hae omalle yhdistyksellesi suoraan, ja kerro meille, miksi juuri teille tarvitaan hyvät verkkosivut? Valitsemme hakijoista kaksi ja otamme yhteyttä. Sivut tuotetaan joustavasti tämän vuoden aikana. Sivuja varten tarvitsemme raakatekstit sekä kuvia valitulta yhdistykseltä. Aikaa […]

Desecolle slogan ja uusi verkkosivusto

Vaimoni vanha duunikaveri H&M:lta soitti yllättäen. Mies luotsaa myynti- ja HR-chiefinä nyt kovassa kasvussa olevaa insinööritoimistoa, Desecoa. Sivuja olivat kaivanneet jo pidempään, mutta tarjouspyynnöistä puuttui joko näkemys tai sitten hinta oli täysin jorpakossa. No, olihan Teemun kanssa sitten työhön käytävä. Nyt Desecolle tehtiin slogan: 2020-luvun insinööritoimisto sekä perushyvät WordPress-sivut, joita on hyvä päivittää laajemmiksi ja […]

FicanWest sai uudet wordpress-sivut!

Tämä projekti oikeastaan tehtiin Viidakkorummun tuotenimellä, koska sitä kautta teemme suuremmat projektit. Joulukuusta 2018 asti urakoimme Ranin kanssa yhdessä Ground Communicationsin kanssa heidän asiakkaalleen, FicanWestille – läntiselle syöpäkeskukselle, uusia WordPress-sivuja. Nyt ne ovat auki. Iso kiitos Groundin loistaville Helille, Petralle ja muille. Urakka oli alkuajatusta laajempi ja suurempi, mutta maaliin saapuu tyytyväinen tekijäporukka. Arvokasta infoa […]

Pikku Apuri pisti Talouspäälliköt tanssimaan

Naantalilainen Talouspäälliköt kaipasi uutta verkkosivustoa. Vanha oli, no, vanhentunut. Päälliköiden Ollin kanssa sitten jumppasimme aikamme tuotteistusta ja muuta ja lopuksi päätin rentouttaa koko lafkaa, koska ovat aidosti mukavia, rentoja ja kivoja kirjanpitäjiä, tanssiteemalla! Nyt heillä on näköisensä, hyvän fiiliksen sivut, WordPressituotantona totta kai!  Aikaa työ vei runsaan viikon verran ja maksua runsaan tonnin.

Sellon Katse Espoosta sai Pikku Apurilta uudet sivut

Olipas taas sarjassaan tosi kivat projektit -työ! Teimme Sellon Katseelle tässä kesä-syksyn aikana uudenlaiset verkkosivut Piuskin kanssa. Kävimme heitä liikkeessä tapaamassa, napsimme liudan valokuvia ja ideoimme yhdessä yrittäjien kanssa sivut, jotka näyttäisivät mahdollisimman paljon heidän vähän aikaa sitten uudistetulta liiketilaltaan. Asiakkaat tietävät näin missä ja minne tulla, clever, right 😉 Parisen viikkoa itse projekti vei […]

Palidorolle ja Polarinstille paketit

Revolverin Jaakon kautta saimme tehdä Polarinstille ja Palidorolle koko paketit. Palidorolle logotuunauksen ja värimaailman sekä sivut ja Polarinstille infosivun, uuden logon ja värimaailman. WordPressillä tietysti ja samanlaiseen sivurakenteeseen, jotta sivuston hallinta on helpompaa, kun sen tekee sama henkilö. Ohessa molemmista “capturet”:

Yrittäjän palvelupaketti 2017

Olemme vuosia hoitaneet muutaman yrittäjän markkinointia – tuloksekkaasti. Nyt saimme vihdoinkin aikaiseksi paketoida toimet helposti ostettavaksi paketiksi. Nämä keinot ovat toimineet toimintaansa jatkuvasti kehittäville yrityksille, joiden arvomaailma ja strategiat ovat ennalta mietittyjä, ja jotka ymmärtävät antaa saadakseen. Istutaan alas Kaikki alkaa siitä, että otat meihin yhteyttä ja sovitaan kahvitushetki. Se on muiden kanssa vienyt parisen […]

Kattavat markkinoinnin palvelut Vuorikadulta

Vuorikatu 8b1 -osoitteesta Turusta löydät HUBin, josta saat yrityksellesi lähes kaikki markkinoinnin ja viestinnän palvelut.  Olemme nyt toimineet täällä tasan kaksi vuotta ja sen kunniaksi päätimme kertoa, mitä kaikkea Vuorikadun HUBista saa. Markkinoinin ammattilaiset Mainostoimisto Revolver, Digitoimisto Viidakkorumpu Allekirjoittanut, eli Pikku Apuri Nettisivujen tekijä Gekko Digital Vaativien IT-projektien BSP Media Työn alla juuri nyt lehtitalon tilaajaetuohjelman graafisen […]

Apurille tulossa paljon lisää palveluita … sitä ennen alennetut hinnat!

Syksyn aikana Apurin toiminta uudistuu isosti. Saamme mukaan rutkasti lisää erilaisia palveluita, mutta siitä myöhemmin lisää 🙂 Sen kunniaksi tiputimme verkkosivustojen tuotantohintoja alas. Nyt saat: mobiilitoimivat (responsiiviset) verkkosivut vaikka osamaksulla Saat huippuluokan WordPress-tuotannon sekä Googlen pilvipalvelut sivujesi kodiksi – vaikka kuukausihinnalla. Kioski, alk. 500€ kertamaksulla tai 49€/kk, 12 kuukauden sopimus Sivujen ylläpito jatkuu vuoden jälkeen 19€/kk […]

Tag Archive for: nettisivut