Artikkelit

Ilmastonmuutos on totta. Meitä on liikaa. Hukumme muoviin. Tarvitsemme nopeasti laboratorioissa tuotettua ruokaa, jotta edes joku puu jäisi pystyyn. Jotain pitäisi kaikkien tehdä. Keräsin muutaman ratkaisevan kysymyksen.

Jokaisen pitäisi siirtyä lihattomaan ja maitotuotteettomaan ruokavalioon. Se on suurin keino ehkäistä ilmastonmuutosta.

Olemme muutaman vuoden siirtyneet kohti lihattomaa ruokavaliota, esim. punaista lihaa emme enää syö, mutta kokonaan ilman lihaa emme ole osanneet olla vieläkään. Possua, kanaa, leikkeleitä ja makkaraa menee vähän edelleen, vaikka tiedämme tämän olevan se tärkein kysymys.

Olisiko esim. hintojen rankka nosto ilmastolle kriittisissä tuotteissa keino hillitä niiden kulutusta? Maitolitra maksaisi 5€ ja kilo lihaa 50€? Meiltä loppuisi. Emme niin paljoa maitotuotteita tai lihaa rakasta.

Liikennepäästöjä pitää vähentää heti, erityisesti lentoliikenteestä. Lomat pois?

Jos lentoliikenteen kasvu jatkuu nykyistä tahtia eikä lentämisen hiilidioksidipäästöjä onnistuta rajoittamaan, vuonna 2050 jo neljännes koko Euroopan päästöistä tulee lentämisestä.

Niin. Olemmeko valmiita lopettamaan lentolomat? Ei enää talvireissua Teneriffalle tai kesämatkaa Kreikkaan? Lähellä ollaan, sillä olemme jo matkustaneet paljon (eli saastuttaneet ilmaa jo rajusti!). Tässä hedonismi silti voittaa, koska lennot ovat halpoja ja päänuppi voi niiiiiiin paljon paremmin muualla. Sama lääke tepsisi: Lentohinnat moninkertaisiksi?

Pitää tosin mainita, että matkailussa mielellään puhutaan vain haitoista. Hyödyt ovat myös kiistattomat. En ole missään oppinut niin paljon kuin puhumalla muunmaalaisille ja muunlaisille ihmisille ympäri maailman.

“Travel is fatal to prejudice, bigotry, and narrow-mindedness, and many of our people need it sorely on these accounts. Broad, wholesome, charitable views of people and things cannot be acquired by vegetating in one little corner of the earth all one’s lifetime.”—Mr. Mark Twain

Kulutusyhteiskunta alas ja kierrätys- & jakamisyhteiskunta tilalle tai joku muu?

Thomas Piketty argumentoi kirjassaan Pääoma 2000-luvulla, että ensimmäistä kertaa ensimmäisen maailmansodan jälkeen pääoman tuottavuus on ylittänyt reaalisen talouskasvun, mikä johtaa tulevaisuudessa tuloerojen räjähdysmäiseen kasvuun ja uhkaa koko länsimaisen demokratian olemassaoloa.

Ongelmien torjumiseksi Piketty ehdottaa globaalia progressiivista varallisuusveroa. Oxfamin mukaan yksi prosentti maailman väestöstä omistaa yhtä paljon kuin loput 99 prosenttia yhteensä. 62 rikkainta ihmistä omistaa yhtä paljon kuin köyhimmät 50 prosenttia.

Hukumme länsimaissa turhaan tavaraan samalla kuin tuloerot räjähtävät maailmanlaajuisesti. Mutta missä välissä ja kuka muuttaisi kuluttamiseen perustuvat yhteiskuntajärjestelmät?

?

Niin kauan kuin pidämme kiinni saavutetuista eduistamme ja annamme hedonismin voittaa, maapallo ja me kaikki kärsimme. Voit toki olla teknologiauskovainen, jolloin odotat vaan kaiken pahan ratkeavan uusien keinojen tullessa käyttöön. Juuri nyt tilastot osoittavat meidän menevän kohti pahaa tuhoa.

Kaupunkikotimme on pieni, joten meillä on alusta asti ollut sääntö, että yksi uusi tavara tai vaate vie vähintään yhden pois (mielummin enemmän).

Kun sitten hommattiin maaseututorppa, vannoimme ettei sinne kerätä varastoa, kuten monille muille oli käynyt. Nyt neljä vuotta myöhemmin on sanottava, että taistelemme joka viikko varastovaihdetta vastaan. Halusi tai ei, vanhat vaatteet ja tavarat kerääntyvät torpalle ja sen lukuisiin säilytysvajoihin kuin magneettisina. ”En raaski heittää tätä pois, kyllä sille mökillä käyttöä löytyy”. Ei löydy.

Itsellä on täällä pieni vaatekaapillinen vaatteita. Niistä käytän vajaata 10%:a. Ne kuitenkin ovat niin hyväkuntoisia, etten viitsi niitä poiskaan heittää, joten olkoot nyt toistaiseksi.

Työkaluvajamme on pieni, mutta tehokas. Vaan silti sen lattiapinta täyttyy koko ajan tavarasta. On imuria, jalkapumppua, painepesuria, kumisaappaita, ikea-kasseja, jne. jne.

Ihan oikeasti emme saisi ostaa mitään muutamaan vuoteen. Joka paikka tursuaa turhaa jo nyt. Miksi sitä sitten ostaa?

Oma hypoteesini on se, että kun meidät opetetaan kuluttamaan, ostamaan ja hamstraamaan koko ikämme, niin siitä pois opettelu vie aikaa. Vaikka olemme tienneet dilemman jo vuosia, silti tulee ostettua edelleen turhiakin.

Toinen osa koskee sitä, että halusimme tai emme, olemme hedonisteja. Jos täällä vain kerran taaplataan, saahan siitä nauttiakin. Nautintoa ovat elämää rikastuttavat asiat. Yksittäinen tavara ei niinkään, mutta toisenlainen asunto maalla tai purjevene muuttaa jo elämää paremmaksi.

Kolmas osa hypoteesista liittyy teknologiaan. Kun elämme enemmän ruutujen kimpussa kuin toistemme, eräänlainen tyhjiö sisällämme kasvaa. Sitä tyhjiötä täytämme sitten ostamalla siitä ruudusta laastariksi tavaraa. Jokainen uusi ostos tuo hetkellisen onnen tunteen, muttei yksikään korvaa kumppanin halausta tai kavereiden kanssa vietettyä iltaa.

Me tarvitsemme enemmän toistemme seuraa.

Valtio ja sen tulevaisuus

Laajemmalti kysymys on seuraavanlainen:

Miten käy valtion, kun sen kansalaisista valtaosa saavuttaa saman tilanteen? Kun iso osa kansasta ei enää ostakaan kuin tarpeeseen, ostaa käytettyä tai lainaa. Väitän, että se osa on jo suuri ja kasvaa koko ajan.

Jonkun olisi syytä pohtia vakavasti yhteiskuntajärjestelmää, joka ei perustu enää kuluttamiseen. Suomalaisella tavalla elää tarvittaisiin lähes neljä maapalloa.

Ehkä meillä olisi jotain perustavanlaatuista korjattavaa? Mutta josko aloittaisi itse siitä, että halaisi puolisoaan hieman enemmän kuin tuijottaisi ruutua. Kavereiden kanssakin on kiva keskustella ihan naamatusten. Samaa selitin vuosi sitten, mutten tilannetta paljoakaan parantanut. Josko jo?

3,8 miljardia vuotta sitten: Maapallon peittää kokonaan alkumeri, jossa ihmeelliset ”bakteerikasat” edustavat ainoaa elämää.

Eräs suurimpia sattumia koskaan tapahtui seuraavaksi: Kaksi ns. esitumaista bakteeria törmäsivät, aivan vahingossa, ja syntyi ensimmäinen ns. aitotumainen (eykarootti) eliö. Se on kaikkien kasvien, eläinten ja meidän ihmisten yhteinen esi-isä.

Se oli eräs suurimpia sattumia, joka johtui pääasiassa vielä suuremmasta sattumasta, siitä, että maapallomme kiersi aurinkoa juuri oikean välimitan päässä. Siksi vesi esiintyy meillä kolmessa olomuodossa, höyrynä, jäänä ja elämälle välttämättömänä, nestemäisenä.

ONKO MUITAKIN?

Draken kaavan mukaan maapallon tapaisia, juuri oikean välimatkan päässä aurinkoaan kiertäviä planeettoja on miljardeja. Jos joissakin niistä on käynyt samanlaisia sattumia kuin meillä, juuri oikeassa rytmissä, on suuri mahdollisuus siihen, että jossakin kauempana on myös elämää, eri asteisina. Ehdimmekö viestimään heidän kanssaan, on se suuri kysymys?

UNOHDETTU KUNNIOITUS ELÄMÄÄN

Maailmaamme näyttää nyt johtavan ahneus ja tyhmyys. Kärjistettynä: Valkoihoiset miehet, jotka ovat jääneet narsistiselle aikakaudelleen teini-ikään, kahmivat kaiken mitä saavat.

On totta, että lähes kaikilla mittareilla olemme tähän asti parantaneet elinolosuhteitamme. Mutta kestääkö maapallomme enää tämän lisääntymisen, raiskaamisen ja rikastumisen?

Itse kukin meistä lienee joko unohtanut, tai ei tiedä sitä äärettömän pientä todennäköisyyttä, että saamme edes nauttia elämästä. Tulevista kirkkaista kesäöistä, jolloin tähtiä voi kahmia ilmasta. Narskuvasta lumesta. Rakkaudesta toiseen aitotumalliseen.

Eikö meidän pitäisi olla sananmukaisesti sivilisaatio? Toimia yhdessä, toisiaan auttaen? Kuulimme hetki sitten taas John Lennonin naivin mutta kauniin Imaginen Chris Cornellin upeana esityksenä (Finlandia-talossa). Kuten Chriskin sanoi, sen sanoma on nyt ajankohtaisempi kuin 1970-luvulla.

Imagine there’s no countries
It isn’t hard to do
Nothing to kill or die for
And no religion too
Imagine all the people
Living life in peace…

Olisi ehkä hyvä, jos käyttäisimme ajastamme edes tovin, jotta taas muistaisimme sekä ymmärtäisimme, kuinka hauraasti tänne saavuimme, ja kuinka julmasti sitä haurautta nyt kohtelemme.

Jari Liitola, Pikku Apuri ja elämän opettelija

 

45 -vuotta lähenee. Näillä geeneillä ja elämäntavoilla olen reippaasti yli puolenvälin. Olen puolieläkeläinen ilman eläkeikää. Onnistunut – lapseton – onnellinen – valkoinen – mies. 99,99977665%:lla maapallon asukeista on asiat huonommin. Silti on motivaatiot vähissä, koska:

Meidät opetetaan kuluttamaan ja elämään velaksi. Velalla ja kulutusrahoilla rajattu alueemme nimeltä valtio pyörii. Ilman velkoja ja kulutusta se ei pyöri. Niin se nyt vaan on rakennettu. Kysykää miksi, niin kukaan ei osaa vastata.

Vaan meillä täällä Pohjolassa on pitkään olleet asiat niin hyvin, että yhä suureneva joukko havahtuu kolmeen asiaan: a) kaikkea on jo liikaakin, b) asunto, kulkuvälineet jne. voivat olla maltillisempiakin ja c) ei sille naapurille, sukulaiselle tai tutulle kannatakaan kehuskella.

Mitä moisesta sitten seuraa? Motivaatio ottaa lisävelkaa tai halu kiivetä urarappusia, jotta saisi aina vain enemmän ja parempaa, katoaa. Vuosikymmeniä rakennetut portaat olivatkin sokerista, ne eivät enää kanna.

Sitten alkaa valtiokin piiputtaa, kuten se juuri nyt tekee.

Nyt seuraa oudoin ja sairain apteekkikäynti. Nimittäin lääkkeiksi määrättiin lisäveroja ja raippaa sekä enemmän työtunteja????!!

Seuraa seuraavaa: 1700 km/h:ssa pyörivällä planeetalla, juuri merestä kömpinyt ihminen on ihmeissään.

Onko siinä mitään mieltä, että rakennetaan lujempaa vauhtia niitä sokerisia portaita? Jos rakennetaan niin lujaa, että kun kaksi askelmaa saadaan valmiiksi, vain yksi sulaisi? Niinkö tässä pitäisi nyt toimia?

Samaan aikaan, tyhmyytemme seurauksena, jalkojemme alla oleva maa oirehtii. Ihminen tukehduttaa sen tyhmyydellään. Se alkaa jo oireilla. Ja jos se haluaa, voi se pyyhkäistä KAIKEN tieltään hetkessä.

On se niin ennenkin tehnyt. Ja taas se hetki lähestyy.

MIKSI?

Kuluttaminen ei ole monelle meistä enää verbi eikä arki, eikä velka ole enää motivaattori. Mitä nyt? Mitä enää? Pitääkö tässä teeskennellä loput 1-50 vuotta? Kantaa valoa säkillä pimeyteen. Tappaa maa?

Suomalainen kasvaa, opiskelee ammattiin, aikuistuu, kuluttaa, (monistuu), velkaistuu, maksaa velkansa, hiihtää lapissa, ryyppää auringossa ja kuolee.

Harva kysyy, tai miettii toviakaan: Miksi?

Kaunis. Niin kaunis tarina.

Pikku Apuri