Artikkelit

Aika ajoin pysähdyn miettimään isoja. Ehkä siksi, että minut on pysäytetty miettimään niitä. Taas pohdin.

Otsikon kysymykset ovat isoja. Jos olet saanut lapsia, se lienee monen pääsyy. Pitää pitää huolta, että heistä tulee kohtuullisen täyspäisiä ja omavaraisia. Voi päästää menemään hyvällä omallatunnolla.

Jos ei ole, kuten meillä, asia tuntuu monimutkaisemmalta. Kun lakkaat, toinen jää. Kun eletään, molempien pitäisi tuntea elävänsä. ”Pitää mennä ja kokea kun vielä pystyy”.

Vaan kaikki ei ole yhtä tärkeää kaikille. Ei itsellekään enää ole tärkeää nähdä Uusi-Seelanti, ennen oli. Nyt se on jo liian kaukana – syy-seuraus -akselilla.

Toinen nimitys ko. taulukolle on makkaraperunasyndrooma. Jos joku on erikoishalpa suhteessa muuhun, sitä ostetaan, vaikka se olisi vähän huonompaakin.

Ko. logiikan seuraaminen on outoa, JOS tarkoitus on carpediemmäisesti ELÄÄ. Silloinhan pitäisi nauttia, ostaa kallista ja hyvää? Vaan ei. Jos halpaa löytyy, sitä ostetaan, koska silloin potentiaalista ostamista on enemmän jäljellä. Oletko vielä mukana?

Meillä piheys johtaa valotiheyteen

Sama pätee elämisen kulukuuriin, jota Pian kanssa olemme harrastaneet kohta 20 vuotta. Sniiduillaan pienellä, jotta pääsee esim. kuukaudeksi Teneriffalle, kun Suomessa on kamalan märkäpimeää. Elämme n. 1000-1500 eurolla kuukaudessa – joka kuukausi. Tiedän perheitä, jotka elävät samalla summalla – perheitä. Meitä on vain kaksi. Emme me koe tuolla summalla mitään menettävämme. Elämme hyvin, koska olemme tottuneet elämään pienellä. Koulusta tulimme suoraan lama-Suomeen.

Katkeruus tai tyytyväisyys?

Mutta eivät kaikki elä tai halua elää näin. Osa ostaa veneitä, autoja, isomman ruohonleikkurin, tahmeamman permanentin tai korskeamman talon. Ihan ok, jos se on se juttu.

Elämäntapahallinta on taidoista tärkein. Miksei sitä opeteta jo yläasteelta? Kuinka pärjätä elämässä.

Mutta siis takaisin otsikkoon. Itselle tärkein on kysymys: Elitkö kuten halusit? Jäikö jotain hampaankoloon?

On surullista seurata ihmistä, joka on katkera. Jolta jäi ”hänelle tarkoitettu elämä” elämättä. Toisaalta on mahtavaa nähdä ihmisiä, jotka elävät huumorilla ja hyvällä asenteella vielä vanhempanakin. He loistavat muiden keskeltä. Mutta heitä ei ole montaa. Niitä toisia on ”monempi määrä” 😉

Ole se toinen – huumorimpi.

Olen viimeajat miettinyt elämää ja sen mahdollista pituutta. Ja sitä kautta, pitäisikö omaa ajattelua ja elämää sen seurauksena, kääntää?

Kuulimme taas eräästä tutusta, joka kuoli äskettäin ärhäkkään tautiin, vain 51 -vuotiaana. Itse koin vasta pienen varoituksen, josta en ole vieläkään henkisesti toipunut. Kaikki tuollainen vaikuttaa pysyvästi. Alkaa todella miettimään, mitä tekee ja miksi.

Olemme nyt työskennelleet vajaat 30 vuotta. Osan vuosista toki vain osittaisesti. Olemme onnistuneet saamaan riittävän hyvän elämän.

Mitä varten, kuinka kauan ja miksi jatkaisimme kuten meille on nuoresta saakka opetettu?

Kotoa ja peruskoulusta opimme tekemään kuuliaisesti työmme, maksamaan lainamme ja keräämään omaisuutta: kodin, kesäkodin, kulkuvälineitä, säästöjä, roinaa. Perusmallin (ja hallituksen) mukaan töitä pitäisi paiskia mielellään kuolemaa edeltävään päivään, tai ainakin 70-vuotiaaksi, koska sinähän elät valtion hyväksi? Sen jälkeen omaisuus tutuille ja ruohoa pukkaamaan. Päälle nautitaan kahvit ja voileipäkakkua.

Eläkkeellä sitten saat luvalla nauttia. Vaan kun niin monet kuolevat jo ennen. Eivät ehdi.

Jätimme vaimon kanssa lapset tekemättä, joten olemme vain me kaksi. Meiltä ei siis tarvitse jäädä mitään tuleville. Kuinka kauan siis vielä keräämme omaisuutta, vai olisiko aika jo nauttia kerätystä? Kääntää koko homma 180-astetta, aloittaa tuhlaamaan saatua.

Sillä perusasiat pitää muistaa. Joku ei kuitenkaan tykkää siitä mitä teet, teit mitä tahansa.