Artikkelit

Minulla on teoria: Meille on yli 20 vuotta raijattu Kiinasta konttikaupalla halpaa paskaa. Sellaista, joka hajoaa lähes heti ja kulkeutuu lopulta kaatopaikkojen kautta Afrikkaan, lasten poltettavaksi (kärjistäen). Aika monella on mitta täysi. Haluamme laatutuotteita, joita kannattaa taas korjauttaa ja huoltaa. (Artikkelikuvan esimerkkinä 120 -vuotias torppa ja sen korjaaja).

Ostimme muutama vuosi sitten 80-luvun ompelukoneen käytettynä, koska ompelukonekorjaaja, jonka liikettä ei enää ole, kertoi samaa kuin hyvä elektroniikkakauppiaskin: Vanhemmissa tuotteissa osat olivat metallia, 90-luvun loppukoneissa jo muoviset. Kone on toiminut rasvattuna kuin rasvattu.

Kun olemme juosseet halvan hinnan perässä, laatu on laskettu olemattomalle tasolle.

Meillä, kuten monella muullakin täällä länsimaissa, on liikaa kaikkea: Koneita, vaatteita, tavaroita. Nyt moni lainaa erikoisempia tutuiltaan tai sitä varten avatuista verkkopalveluista, kuten Kuinoma tai Lainatavara. Tarvitseeko sitä huonolaatuista pyörösahaa ostaa yhtä puunpätkintähommaa varten?

Olemme päättäneet ainakin kartoittaa hyviä vaihtoehtoja, kun jotain aidosti tarvitaan. Sitä ennen pitää käydä perustava keskustelu siitä, tarvitaanko sitä ollenkaan vai voisiko sellaisen vuokrata, lainata tmv.? Jos sellainen tarvitaan, on se useammin vanha ja käytetty kuin uusin malli, poislukien tietotekniikka.

Mikäli yhä useampi toimii samoin, siitä seuraa se, että kulutus sakkaa. Ja kun se niin tekee, valmistajat, toivottavasti, alkavat tehdä taas laatutuotteita, joita voi huollattaa kuntoon järkihinnoin.

Palaamme siis taaksepäin. En usko että 3D-tulostus tuo meille laadukkaampia tuotteita. Nopeammin tehtäviä huonoja kyllä.

Tarvitaan muovivero ja muita rajoittajia epäekologisille tuotantotavoille ja -materiaaleille. Tästä puhuu myös päivän HS-pääkirjoitus:

Pienet yksittäiset teot eivät enää riitä, vaan tarvitaan isoja rakenteellisia muutoksia. Ne eivät ole ilmaisia eivätkä helppoja. Tuotantoa ja kulutusta voidaan ­ohjata tehokkaasti esimerkiksi verotuksella. Seuraavan hallitusohjelman pitäisikin jo sisältää merkittäviä toimia Suomen ekologisen velan lyhentämiseksi.

Ostimme 120 vuotta vanhan rouvamme aikanaan nopeasti, heti ihastuen, jo pari päivää ennen ensiesittelyä. Tiesin, että tällainen alkuperäiskuntoinen hirsitorppa menee heti, olimmehan kolmisen vuotta moisia kiertäneet ja huomanneet, että 99,5% kaikista oli pilattu jossakin vaiheessa väärillä rakennusratkaisuilla. Vielä kun tonttikin oli täydellinen idylli, talot juuri oikein sijoitetut ja fengshuit kohdillaan, latasimme puolisokkona rahat pöytään.

Vaikka olemme tehneet hurjan määrän perusparannuksia taloon, lähinnä avanneet lisää ilmanvaihtoluukkuja, tukeneet rakenteita, ohjattu sadevedet paremmin talosta ulos tai talteen, ja laskeneet siten sisäkosteuden määrää 20%:lla, 55-65%:sta 30-40% välille, emme tienneet talon rakenteiden oikeaa kuntoa ja tilannetta. Olemme myös nähneet keväisin, niiden paritteluaikana, tuvan päätyikkunan alla muutamia öhkömönkijäisiäkin, jotka yleensä kertovat lahosta puusta.

Niinpä päätimme aikaistaa perusteellista kunto- ja rakennetarkastusta vuodella ja tilasimme torpallemme jo nyt Rakennusperinteen ystävien päämaestron, Re-startin Lauri Leppäsen, joka itse asiassa oli yksi päämotivaattori vanhan torpan ostoon.

Mr. Leppänen kalkkimaalin pesussa.

Näimme Laurin esitelmän Tuuma ry.:n tilaisuudessa vuonna 2013 ja mies vakuutti heti. Mahtava tatsi ja tietotaito, noin nuorella kaiffarilla.

Tarkastuskäynti

Tupamme alapohja on ns. multipenkki/ maapohja, joten siihen omat pääepäilyksemme osuvat. Tuvan lattiat lienee pakko nostaa ylös ja katsoa alarakenteen kunto ja mitä sen kanssa tehdään? Lisäksi hirsiseinistä löytyy varmasti useita korvattavia hirsiä, ehkä jopa alimmaisista, joten kengityskin lienee edessä. Kuinkahan paljon on muuta lisäparannettavaa? Paljonko saamme budjetoida tuleville vuosille? 10, 20, 30 000€?

Vaikka vanha rouva antaa niin paljon hyvää, huolenpito hänestä on vaativaa.

Lauri kurvasi pihaan, paiskasimme kädet ja mies syöksyi silmät kiiluen vanhan rouvamme hameen alle. On aina mahtavaa nähdä ihminen, joka on aidosti työstään innoissaan. Kiersimme koko talon ulkoa ja sisältä, Lauri rupsutteli ja rapsutteli, kokeili ja kopsutteli. Juttelimme siinä samalla ja mm. Risto Kivilahti paljastui yhteiseksi ystäväksi (taas se maailman pienuus!).

Lopuksi Lauri sanoi, ”ettei näitä ole enää montaa, tällaisia timantteja.” Pialle tuli kyyneleet silmiin, koska hän oli monet yöt pelännyt isoja rakenneremppoja ja rahan menetyksiä. Lauri vielä lisäsi, että ”teille ei tule koskaan tuolla asenteella ongelmia, olette tehneet kaiken juuri oikein.”

Juu, päätyseinää otetaan pintalaudoista syksyllä auki ja vaihdetaan lahot hirret pois jos sellaisia näkyy, mutta se on päivän, parin juttu. Muuten kehotti antamaan torpan suurin piirtein olla noin ja nauttia raakana.

Kun vilkutimme tuolle mukavalle ”Suomen tanskalaiselle maajussille” heipat ja auto kaarsi pihasta, oli pakko avata olut. Isot pelot ja epäilykset olivat kaikonneet ja jäljelle jäi ylpeä olo siitä mitä olimme jo muutamassa vuodessa oppineet perinnerakentamisesta ja talon ”hengestä”. Nyt pariksi päiväksi varsinaiseen työhön Turkuun ja perjantaina takaisin ”kotiin”.

Perusparannuksia

Enää pari kuukautta, niin pääsee taas muuttamaan maalle. Tänä vuonna yritämme ottaa iisimmin, mutta meidät tuntien se on tuomittu epäonnistumaan.

Ainoa suurempi urakka on viime vuonna rakennetun terassipohjan päällystystyöt (yllä). Päälipuuksi valitsimme Siperian lehtikuusen, 145mm leveänä lankkuna. Samasta puusta rakennetaan myös portaat ja ristikkoaita terassin ympärille. Puut tilaamme tietenkin 3km:n päästä ammattilaisilta, Larjaman Puutavaraliikkeestä, jonka logon, ilmeen ja sivuston olemme saaneet suunnitella ja tehdä.

Urakka alkaa huhti-toukokuun vaihteessa ja (note so self!) viikossa saisi tietenkin olla valmista, jotta 60+m2:n terdestä pääsee kunnolla nauttimaan. Se melkein tuplaa sisällä olevan tilan, joten nyt alkaa olemaan ruhtinaallisesti ajanviettopeittoa torpalla.

Ja torpan selkärankaankin (kuva yllä) ”pistetään titaanivahvike”, eli Spinkkilän ammattimiehet tulevat ja torppa ”vedetään n. 3-4cm kasaan” ja paksuimman tukihirren kaveriksi tulee samanmoinen megapattinki. Runsas satavuotinen rouva kun oli päässyt takapuolestaan hieman jo levahtamaan.

Perinnerakentamista, sen säilyttämistä ja kestävää kehittämistä. Itse sanomme tekevämme kulttuurityötä. Tulisi jo huhtikuu.