Artikkelit

Kun vuonna 2015 sain yllätysdiagnoosina melanooman, alkushokin jälkeen remontoin koko toimintani. Päätin että elämä on liian lyhyt tiettyihin asioihin. Kuten kuvan Buddhalainaus kuuluu: Prove yourself to yourself, not to others.

Suurin lupaus itselleni oli ammattiin liittyvä: En enää halunnut tehdä työtä josta en pidä, tai joka häiritsee elämistä. Työnteon ei pidä olla kivaa -sanonta on täyttä sontaa. Juuri sitä sen pitää olla.

Jos siis heräilen klo 3 yöllä työasioiden takia, se työ tai harmitus katkaistaan heti. Sellaista rahaa ei olekaan, joka vitutukseen tehoaisi.

Eritoten projektöissä kohtaa välillä töitä, jotka eivät vaan asetu ns. jengoilleen. Joko ei natsaa toisen osapuolen kanssa tai yhteistyö ei ole yhteistä työtä. Olen huomannut, että kun operoidaan ”jonkun muun rahoilla”, asenne saattaa lipsua. Kun taas tekee työtä esim. yrittäjille, jotka sijoittavat projektiin omat rahansa, asenne menee usein jopa yli. Nopea ja edukas projekti muuttuu helposti ”Iisakin kirkoksi”.

Kiittämättömyys voi olla maailman palkka, mutta Suomessa se ainakin on lähes vakiokamaa

Olen nyt tehnyt yli 30 vuotta työtä ja siitä 20 vuotta viestintäalalla. Mielestäni suurin korjaamisen tarve työnteossa täällä Suomessa on kiittämättömyys. Paskaa ja korjauksia kyllä sataa niskaan tasaisesti, mutta kiitosta ei osaa sanoa 99 sadasta. Myöskään kiitollisuutta ei huomata. Se, että joku luottaa sinuun niin paljon, että haluaa sinut tekemään työnsä on kiitollinen hetki – ainakin pienyrittäjälle.

Vaimo kävi juuri Mäntymäen terveyskeskuksessa verikokeissa. Sielläkin sanoivat, että koko ajan heitä kohdellaan kuin roskista. Haukutaan ja syytetään jopa asioista, joihin heillä ei ole osaa eikä arpaa. Hävettää ko. henkilöiden puolesta.

Ole esimerkki muutoksesta

Itse koitan ainakin noudattaa nykyään näitä tapoja työelämässä:

  • Kiitä aina kaikesta työstä mitä sinulle tehdään. Kiitos lämmittää eniten maailmassa, rakkauden lisäksi.
  • Ole kiitollinen siitä, että sinulla on työtä. Se tarkoittaa, että joku luottaa sinuun isosti.
  • Älä petä itseäsi. Jos joku ei tunnu hyvältä, lopeta se.
  • Älä petä läheisiäsi. Jos sinulla on paha olo, se tarttuu. Myös hyvä olo tarttuu.
  • Ole avoin ja rehellinen: Kerro vastapuolelle jos sinua harmittaa. Kerro myös mikä harmittaa ja miten sen voisi korjata.

 

Katsoimme nyt toisen kerran yhden maailman parhaista tv-sarjoista, Breaking Badin. Siinä highschoolin kemianopettaja ryhtyy ja ajautuu huumeparoniksi – kalifiksi sen maailman kalifin paikalle.

Sarjan pihvi käy ilmi viimeisessä osassa, kun päähenkilö selittää vaimolleen, miksi hän moiseen ryhtyi:

Minä olin siinä hyvä ja tunsin olevani elossa.

Aloin miettimään, kuinka tärkeää meille kaikille on työ. Se on kuitenkin iso osa identiteettiämme.

Olen aiemminkin kirjoittanut, kuinka vähän oman 25-vuotisen työurani aikana olen saanut asiakkailta edes simppeliä kiitos -sanaa hyvin tehdystä työstä.

Ja ei, en ole ollut huono. Olen aina ollut tunnollinen molemmissa urissani. Ensin tietotekniikkamyymälän myyjänä ja liikkeenhoitajana sekä viimeiset 16 vuotta viestinnän suunnittelijana ja tekijänä.

Meihin on sisäänkirjattu ummikko, joka ei osaa sanoa puolisolleen rakkauttaan eikä työkavereilleen tai vastapuolelle kiitosta.

Oletko elossa?

Vaikeampi kuin olla hyvä työssään, on olla elossa. Sitä itsekään en myönnä olevani, koska näille työurille ”olen vain ajautunut”. Ei ne kuitenkaan ole intohimotyötä.

Jotta tuntisi olevansa ”elossa”, työnkin pitäisi olla jotain, joka antaa muille vielä enemmän kuin itselle.

Lisäksi työ olisi todennäköisesti lempiharrastuksesta kasvanutta. Sellaisesta harrastuksesta, jota ei malta olla harrastamatta. Siitä kasvaa työ, jota ei malta olla tekemättä.

Maltan oikein hyvin olla välillä tekemättä omaani.

Ohessa ”vaihtoehtoinen loppu” Breaking Badille 😉

Ei tiennyt tämä mies, että Finntrioa olisi joskus pitänyt uskoa.

Elämä täällä Taivassalon torpalla on pirun kivaa. Poissa on heti kaikki mullemullemullebusiness-säätökiireahdistus. Työ työnä, mutta vapaus on jotain ihan muuta kuin loppuväsynyttä television tuijottelua.

Sipilän poppoo leikkaa kaikilta ja ihmiset mesovat pitkin nettiä. Jos tulee maksuja, maksetaan jos ja kun voidaan. Jos tulee tuloja, kerätään tämän päivän varalle, koska ilmeisesti kauhian pahat päivät on nyt.

Lähettämäni blogi Sipilälle meni perille, koska avustajansakin kiitti vinkistä. Taisi olla jo entuudestaan ongelmat tiedossa, koska heti viikon päästä iso yrittäjäprobleema ratkaistiin.

Jos on kauhalla annettu, voi lusikoilla vaatia, vai miten se nyt meni?

Suomessa sentään ei mannerlaatat liiku, eivätkä toistaiseksi hirmumyrskyt ja sykloonitkaan isosti uhkaa. Ottakaahan vähän rennommin, onhan meillä sentään kaikilla mittareilla 99,98% edelleenkin paremmin kuin muilla.

Lähden nyt saunan lämmitykseen ja nappaan kaapista Karhun kämmenelle. Viikonloppuja!

[alpine-phototile-for-instagram user=”pikkuapurijari” src=”user_recent” imgl=”instagram” style=”wall” row=”3″ size=”L” num=”30″ shadow=”1″ highlight=”1″ align=”center” max=”100″ nocredit=”1″]

Tämä blogikirjoitus on tehty Digitalist Networkiin ja julkaistu siellä, tosin eri nimellä. Voit lukea sen version tästä.

Aika moni on kyllästynyt yritysten omakehuun ja mainontaan. Moiselle ei ole enää katetta.

Voi olla nimittäin, että mainostava talo onkin mulkkuja täysi ja ainoa mikä sitä kiinnostaa on tulos – raha.

Usein mainonta on vielä räikeässä ristiriidassa tekojen kanssa. Ajatelkaa vaikkapa kuulua operaattoria. Mainonnassa pyritään ihmisläheiseen arjen helpottamiseen, mutta teoissa lätkäistään 40€:n laskusakko, jos 23€:n lasku on myöhässä. Kumpi viesti mahtaa kiiriä kauemmas?

Teot ratkaisevat – ei mielikuvat.

Vaan tekojen takaa löytyy aina ihminen. Ja millainen?

Väitän, että yritykset joissa työskentelee mukavia, kohteliaita, mutta suorapuheisia ihmisiä, pärjää aina. Ihmisiä, joiden vanhemmat, sukulaiset sekä ystäväpiiri on kasvattanut kelpo kansalaiseksi. He ovat sellaisia, jotka voi tiputtaa lähes mihin maailman kolkkaan tahansa, ja eipä aikaakaan kun heillä on jo liuta ystäviä ympärillään.

Suomessa on paljon hyvin koulutettuja ja ystävällisiä ihmisiä. Meillä on aito mahdollisuus pärjätä maailmalla. Ujouden väistyessä voitamme sieluja suorilla eleillämme sekä empatiakyvyllä.

Kaksi vinkkiä empaattisuuteen

Kuuntelin autopesussa YLE PUHEtta, jossa jääkiekkomaajoukkueen nykyinen päävalmentaja Kari Jalonen kertoi valmennuskokemuksistaan Venäjällä. Siellä olet aina rahakkaan johdon juoksupoika, todellinen alainen, jolle voidaan kaataa kaikki paska niskaan, jopa syyttä. Karaisi kuulemma.

Se kuitenkin jäi mieleen, mitä Kari sanoi tekevänsä ensimmäisenä, kun tapaa esim. kotimaisia päävalmentajia. Hän ottaa toisella kädellä olkapäästä kiinni ja kysyy:

Miten sinä voit?

Päätin ottaa sen suoraan käyttööni. Kuinka usein minultakin kysytään ensimmäiseksi: Mites töissä? Miten työt? Eikö empatia ja välittäminen toisesta suorastaan vaadi kysymään ihmistä sisältä: Miten voit? Niin yksinkertaista, niin vaikeaa.

Toinen iso asia on kiittäminen. Muistan 15 vuoden digityöstäni n. viisi aitoa kiitosta asiakkailta. Projekteja kuitenkin lienee tuhat tehtynä. 0,05% työstäni on kiitetty ääneen.

Itse muistan kiittää koko ajan enemmän. Jopa pienestä kanssatekijän palveluksesta voi sanoa sen kiitoksen.

Kiitos ei kulu.

 

 

 

 

Originally we were supposed to go around the world for 4-5 months, but realism kicked in and instead we spent two months in Hua Hin and around it.

But what a two months it has been!

Tens of dear new friends around the globe, nerve rest, rest from Finland´s negativeness, the best food, enough drinks, exercise and lot of sun. And i was able to finish my company´s new strategy and website also! 

I’m about to explode from sorrow, when we have to leave in a week 🙁 First time in my life i´ve felt this way leaving here.

It won´t be the end though, this will be the beginning. I can do my work anywhere, so we’ll use that option more and more in the future. As my friend Mark from Scotland says:

Life should be front loaded. Why wait until your sick and tired???

Spot on! If you have an opportunity to live, use it!

So a big thank you to all our friends here, love U: Marko, Pom, Ryaw and the big ”I” family, Dennis & Anthony, Mhairi & Alison, Merja & Seija, Nid, Mark & Delise, Jamie & Les, David & Sheila and many many more. See u next season!

Alunperin piti vaimon kanssa kiertää maailmaa enemmänkin ja reissata 4-5 kk:tta, mutta realismi kutisti sen ainakin nyt aluksi pariin kuukauteen Hua Hinissa.

Mutta mikä 2kk:tta tämä on ollut!

Kymmeniä uusia hyviä ystäviä ympäri maailman, hermolepoa, lepoa nega-Suomesta, eli Finallandiasta, maailman parasta ruokaa, riittävästi juomaa, kuntoilua ja aurinkoa. Ja sain vielä Viidakkorummun strategian ja uuden sivuston tehtyä!

Olen oikeasti pakahtumaisillani, kun täältä pitää uuden vuoden aatonaattona lentää Suomeen 🙁 Ensimmäistä kertaa en halua lähteä.

Ei tämä silti jää tähän. Elämäntilanteemme mahdollistaa elon muuallakin ja sen totta vieköön käytämme myös jatkossa. Kuten skottikamuni Mark sanoo hyvin:

Life should be front loaded. Why wait until your sick and tired???

Tismalleen. Jos on mahdollisuus, käytä se! Elä nyt.

Eli kaikille ystävillemme täällä: Rakkautta rakkautta vaan: Marko, Pom, Ryaw sekä iso ”I” perhe, Dennis & Anthony, Mhairi & Alison, Merja & Seija, Nid, Mark & Delise, Jamie & Les, David ja Sheila sekä monet muut. Nähdään ensi kaudella!

Pikku Apuri

IMG_1681_2

Muutamalla läheisellä ystävälläni on isoja ongelmia ruuansulatuksensa ja vatsansa kanssa: ilmavaivoja, painetta, turvotusta, kipuja, jne. Muulla kansalla löytyy kasvavin määrin diabetesta ja muita ruokaperäisiä sairauksia, jo nuorillakin. Kuitenkin jokaisen ystäväni ongelmat häviävät, kun he matkustavat esim. Aasiassa tai Välimeren maissa.

Ruuassamme täällä Suomessa on siis vikaa, muutakin kuin sen ääretön kalleus.

Keskusjohtoiset duopolimme, S ja K, hallitsevat kaikkea ja tekevät ihan mitä lystäävät. Toki olemme pikku hiljaa saaneet lisää luomua heidän jättihalleihinsa, mutta itse uskon tuoreuteen. Me syömme täällä pääosin vanhaa, ”muovitettua” teollisuusruokaa, joka on kyllästetty lisäaineilla, jotta se säilyisi pitkään. Suomen Kuvalehtikin siitä kirjoitti:

Monissa asioissa olemme Euroopan kärkeä, mutta elintarviketavoissamme pihalla. Outo mantra siitä, että suomalainen ruoka on puhdasta ja laadukasta, kuvastaa hämärtyneitä käsitteitä – ja on tarkoitushakuista.

Suomalainen maaperä on Euroopan puhtaimpia, mutta teemme sen raaka-aineista säilöntä- ja lisäaineiden voimalla teollista ruokaa, josta alkuperäinen on puhtaus kaukana.

Niin kauan kuin elintarvikkeita tehdään samoilla periaatteilla kuin rautanauloja, ei voi olettaa, että saa syödä laatua. Jos maksimaalinen voitto on kantava ajatus, saamme syötäväksi mitä hyvänsä.

Muualla Euroopassa kuluttaja voi valita. Hän voi halutessaan mennä ostamaan tuoretta ja lähiruokaa pikkukaupoista. Meillä se vaihtoehto on tuhottu niin perusteellisesti, että viime vuosien yritykset pistää taas pystyyn laadukasta ruokaa tarjoavia lähikauppoja eivät onnistu millään. Noidankehä on valmis, kun ei ole tarpeeksi kysyntää, ei synny tarpeeksi tarjontaakaan. Eikä kysyntää tule lisää, kun ei ole tarjontaa.

VAADITAAN TUORETTA!

Miksi emme voisi saada tuoretta, ostoaamuna tehtyä leipää, illalla kerättyjä luomuvihanneksia, juuri paahdettua kahvia jne.? Maksamme jo nyt maailman kalleimmasta, mutta huonosta ruuasta!

Uskon, että asiakkaiden painostuksesta isot jättihallit lisäävät kyllä pikkuhiljaa tuore- ja luomuvaihtoehtojaan, mutta pienet lähikaupat ovat se ongelma: Ne ovat täynnä teollista sontaa, jota on helppo ostaa. Tuoreus pitäisi saada pikkukauppoihinkin, ja sitä ei saa kuin muuttamalla logistiikkaa ja suosimalla paikallistoimijoita.

Nautimme aina mm. Thaimaasta sekä Kreikasta tuoreen, terveellisen ja hyvän ruuan takia. Esim. Leipä Kreikassa on ihan eri ruokalaji kuin täällä. Koita täällä ”tuoretta”, eli juuri mikrossa sulatettua ja lämmitettyä (pakastettua) jauhomassaleipää. Vihannekset maistuvat ihan oikeasti: tomaatit ja kurkut eivät ehkä muodoillaan hurmaa, mutta niissä on makua! Suomitomaatti tai -kurkku ei maistu juuri miltään.

Mikä meitä estää vaatimasta tuoretta ruokaa takaisin?

Keinoja saada tuoretta ruokaa on huomioarvo esim. laajamittaisen ostoboikotin kautta. Niinpä ehdotankin (näin aluksi) yhtä päivää vuodessa S ja K boikottipäiväksi – sinä päivänä ei saa ostaa mitään ko. toimijoiden kaupoista. Pistetään vaikkapa 9.9. siksi päiväksi.

Pukkasin myös Facebook-ryhmän käyntiin: Tuoretta ruokaa, kiitos! -sivu löytyy nyt sieltä! Levitä tietoa, kiitos.

TORIT JA KAUPPAHALLIT EIVÄT RIITÄ

Ihminen on laiska. Se haluaa ostaa ruokansa mahdollisimman läheltä. Toivottavasti myös se itse ruoka tulisi läheltä, eikä ”Vantaalta ympäri Suomen”. Toki osa meistä jaksaa käydä torilla ja kauppahallissa silloin tällöin, mutta päivittäisruokailu hoidetaan lähikaupasta. Muutos pitää saada lähikauppoihin, ettei jokainen joudu ajamaan autolla lähimpään superhyperjättimarkettiin, kuten meitä nyt ollaan vuosikymmen tai pari opetettu (enkä edes viitsi aloittaa keskustelua niistä ABC-torneista!).

Ihannehan olisi, että Suomeenkin saataisiin Whole Foods Market tmv. ketjuyritys, joka pystyisi haastamaan isot S:n ja K:n nimenomaan ruuan laadulla. Mutta siihen on pitkä matka. Siksi meidän pitää saada SOK ja KESKO miettimään muutakin kuin rahojaan.

Pikku Apuri

Asiakas lähetti sähköpostia, tai itse asiassa kaksi, kun olin ideoinut hänelle palvelukokonaisuuden markkinointia.

Lähetin ihan vaan ensimmäisen draftin, pelastaakseni perseeni siitä, että olen edes siellä päin missä pitää, sillä ko. asiakas on nähnyt maailman huippujen töitä ja tehnyt niitä heidän kanssaan.

Sähköposti tulvi ylistyssanoja. Olin osunut oikeaan, ja siitä on nyt paitsi innostavaa, myös oikeasti kivaa jatkaa. Asiakas hyötyy omasta kiitoksestaan.

Kuukausi sitten uusi mainostoimistokumppanimme kiitti myöskin tehtyämme heille ensimmäisen yhteisen projektin. Silloin hätkähdimme Ranin kanssa pitkästä unesta. Nimittäin sitä ennen en edes muista muuta kuin perusjupinaa ja naputusta, joka kaiken lisäksi on lähes aina aiheetonta.

Sähköposti on vaarallinen media, koska osa ei osaa kirjoittaa ja ainakaan niin, ettei sitä ymmärrettäisi väärin. Se on vaikeaa, itsellekin. Ihan peruspyyntö esim. sivuston tietyn toiminnallisuuden muuttamisesta saadaan kuulostamaan paljon suuremmalta kuin 1. maailman turhalta ongelmalta. Rivien välissä on syytös: olette toheloineet alunperinkin.

Onneksi sähköpostin käyttö on vähenemässä ja puhelinkeskustelut taas lisääntyvät. Opimme.

Kiitos on tehokkain sana ja keino saada itsekin enemmän kuin tilasi.

Pikku Apuri

 

 

Verkkokeskustelut ja sosiaalisen median sovellukset täyttyvät haukuista. Olen itsekin monasti kirjoittanut huonosta palvelusta blogiini tai Facebookiin. Tosin olen tehnyt sen vasta silloin, kun palvelu on ollut täysin kelvotonta. Kirjoitusteni tarkoitus on ollut ”varoittaa” muita vastaavaan sotkeutumasta, ei nostaa porukkaa barrikadeille.

Se mistä en usein julkisesti kirjoita, on antamani kehut. Annan aina erikoishyvää palvelua saadessani suoran kiitoksen ko. yritykselle. Siitä jos jostakin tulee hyvä mieli kaikille.

Olen myös joskus virheen tehdessäni tai epäonnistuttua työssäni lähettänyt asiakkaalle anteeksipyynnön kukkien kera. Kokemukseni mukaan se jos joku kannattaa.

Missä ovat kiitokset päivittäisistä töistä?

Joskus vielä 2000-luvun alussa, kun saimme valmiiksi suuremman verkkosivuston, tai kampanjan, sitä juhlistettiin asiakkaan kanssa, tai edes omalla porukalla. Nyt moista ei tehdä koskaan. Valmis työ kuitataan tehdyksi hiljaisuudella. ”On to the next one…”.

Kokemukseni on, ettei 2010-luvun (tieto)työläinen saa enää työstään kiitosta. Hän saa vain palkan. Vedotaan kiireeseen ja ties mihin. Tekosyitä kaikki.

Tämä ihmettää suuresti. Mieti millaisen työpanoksen saisit jengiltäsi, kun muistat sanoa vaikka pelkän peruskiitoksenkin: ”Teitte muuten vähän helvetin hienoa työtä tässä projektissa!”. Isommat työt vaatisivat ehdottomasti pienimuotoisen juhlahetken.

Työn pitää aina alkaa ja päättyä. Harjakaisten idea on pumpata tekijöiden henkinen ja fyysinen hartiapankki takaisin täyteen. Ei se PacMankään loputtomasti jaksa juosta karkuun haamuja. Välillä pitää saada popsia myös herkkua.

Pikku Apuri