Melanooman 1. puolivuositarkistus oli juuri. Vaikka mielestäni en ole asiasta huolehtinut, mieli oli toista mieltä. Olen käytännössä valvonut muutamaa yötä lukuunottamatta kaikki lähiyöt. Koko yön. Väsyttää, muttei nukuta. Ja vaimo vieressä tekee samaa.
Tuntuukin absurdilta vastailla sukulaisten ja asiakkaiden pyyntöihin ja käskyihin, kun pelottaa niin perkeleesti. Kai se on tämä minä-minä -maailmanvaihe.
Aika vähän ihmiset enää kysyvät toisiltaan kuinka voit?
Nimittäin vain se merkitsee. Piste (kuten Aurinkokuningas on opettanut). Vakavan sairauden pelko vie pois kaiken muun, halusit tai et. Sitä katselee itseään ja toimintaansa sivusta. Ihailee miten tuo kykenee toimimaan, kun oikea minä vieressä on 30%:a zombi.
IKÄKRIISI SAMAAN AIKAAN
Maija, aivan ihana lääkärimme, on viisas ja kokenut. Kertoi nähneensä satoja tapauksia, hyviä ja huonoja. Jokaisessa potilas joutuu rakentamaan elämänsä uudelleen. Jokaisessa.
Itsellä on meneillään tuplaurakka, koska lähenen 50 ikävuotta. Se on joskus ollut vanhan ihmisen ikä, nyt se on keski-ikää, mutteivät aivot ja geenini sitä muutosta näin nopeasti ymmärrä. Se on tapahtunut muutamassa vuosikymmenessä, kiitos lääketieteen, tiedon ja ruoan.
50-vuotiskorteissa alkavat näkymään pinkit ruusupuskat. Niin se vain on.
Tässä sitä siis ollaan. Rakennan itseäni uudelleen ja koitan ymmärtää, että edessä on paljon vähemmän kuin takana.
Niin, puolivuotistarkastus oli puhdas. Muutama rasvapatti oli, mutta ”niitä kuulemma tulee enemmän vaan”. Louis C.K. iän summasi jo aikoinaan hyvin. Kivaa kevättä!
