Tag Archive for: Jani Leinonen

Pienyritykset yhteiseen verosuunnitteluun?

Eräs suurin epäkohta ovat verolait. Jättiyritykset tekevät laillista ja agressiivista “verosuunnittelua”, jolla pyritään vähentämään verojen maksaminen minimiin. Oikea nimi pitäisikin olla verovälttely. Suunnittelun avulla Googlet, Microsoftit, Applet ja muut roistot maksavat miljardituloistaan vain 1-2% mikroveroja. Isoilla ei ole kuin ahneus. Ne eivät tunne moraalisia tai eettisiä yhteisvastuita, ne maksimoivat vain tulonsa. Verojen välttäminen kuulostaa kolkolta erityisesti aikana, […]

Takaisin piirrustuspöydälle, mars!

Suomessa taistellaan vanhoilla keinoilla täysin uudenlaiseksi muuttuvaa maailmaa vastaan. Ja sitten ihmetellään, kun keinot eivät tepsineetkään? Alla oleva budjettikuva kertoo samaa: Vanha työllisyysjärjestelmä mullistuu, ja se ottaa koville, sanoo sosiologi Antti Kasvio. Ajattelunkin on muututtava. Suomessa valtaapitävät eivät vielä tajua työelämän suurta murrosta, kun esimerkiksi Saksassa jo mietitään vakavasti sitä, miten työnteon mallit muuttuvat ja miten […]