Artikkelit

Joskus sitä törmää piilossa olleeseen veljeen. Minulle niin kävi joskus vuonna 2010, kun sain kutsun osallistua uudenlaisen yhteisöasumismallin ideointiin OldMillin neukkarissa. Siellä tapasin idean isän, Riston.

Pari vuotta yritimme mallia rahoittaa mm. Tekesin kautta, mutta lopulta se kaatui siihen, ettei Tekes osannut laittaa sitä rakentamisen eikä digitaalisuuden laatikoihinsa, sillä ideassa kyse oli kummastakin.

Meinasin nauramiseltani kompastua itkunsekaisiin kyyneleihini.

No, pari vuotta myöhemmin päätimme Riston kanssa, että joskus tehdään yhdessä töitä.

Vanha rautakauppa paskaksi ja kokonaan uudenlainen idea kokeiluun

Vuonna 2016 Riston edellinen rautakauppa sai päätöksensä. Evoluutio ja stressi ajoivat sen kiinni.

Mies vaan ei ollut luovuttavaa sorttia, niin puolen vuoden hermoloman jälkeen aloimme ideoida täysin uudenlaista kauppaa. Sellaista, jossa kulut olisivat niin pienet, että sellaisen voisi avata myös ns. kuoleviin kuntiin.

….nyt alkaa tuotevyöry, jolla jokainen osasto saa oikeanlaisen ilmeensä.

Runsas vuosi sitten rankan nimirumban jälkeen nimeksi valikoitui Boksishop, koska kyse on ns. shop-in-shop -mallista, jossa tarkoin valitut päämiehet saavat myymäläänsä oman loossin, shopin. Boksishopilla ei siis ole omaa varastoa, per see.

Ja kun tilauksesta kotoani löytyi myymäläosaamisen ammattilainen. Pia otti suunnitellakseen pohjapiirroksen, toiminnallisuudet ja kaiken ulkonäön.

verkkosivuteaser ja kisa nro. 2

slogan.

logo.

Mullistava kassajärjestelmä

Samaan aikaan yhytin Riston yhteen Kuulalaakerin aikaisen työkaverini Janin, eräänlaisen neron kanssa. Jan teki tujauksessa sellaisen kassajärjestelmän, jossa ei ole mitään turhaa. Tavoitteena oli tehdä softa, joka ei tarvitse ohjekirjaa. Sellainen tuli.

Nyt kun pyyhkäisee tuotetta, rahat siitä jaetaan heti oikeisiin tileihin. Päämies ja myymälä saavat heti omansa.

5.2. ns. kevytavaus

Nyt 5.2.2018 1. Boksishop -myymälä avataan ja samalla verkkosivuversio 1.0. Nyt livenä oleva on vain teaser.

Myymälä tulee vielä olemaan osittain kesken, mutta jos kerran teemme verkkosivustojakin kevytmenetelmällä, jossa osia avataan niiden tärkeysjärjestyksessä ja kun ne valmistuvat, avataan Boksishoppikin samalla tyylillä. 30:stä päämiehestä kuitenkin yli puolella, jos rekat pysyvät aikataulussa, on tavarat tarjolla.

Samalla aukeaa haku seuraavien Boksishop -myymälöiden pitoa harkitseville. Tarkoitus on siis avata useampia hetipian.

Pikku Apuri -perhemainostoimisto Boksishopin kanssa yhteistyöhön

Viidakkorummun ohella meillä on nyt vaimoni Pian kanssa Pikku Apuri -niminen perhemainostoimisto. Ja koska olemme tehneet asiakkaalle kaiken, jatkamme sillä tiellä. Olemme konseptin vartijoita.

Työajastamme puolet siis menee seuraavatkin vuodet Boksihoppien parissa. Kuka olisi voinut ennustaa, että mukavan Merikarvialla syntyneen auralaisen rautakauppiaan takaa löytyisi peilistä näkyviä turkulaisnaamoja?

Mutta perhana kuinka mahtavaa tämä nyt on.

Olen nyt 10+ vuotta ollut pienyrittäjä Varsinais-Suomessa, jossa olen syntynytkin. Tunnen tämän heimon. Vaan millainen se onkaan?

Tykkään pirusti tästä vaiheesta, kun kehittää innoissaan uutta palveluideaa johon uskoo ja luottaa ja ei malta odottaa sen valmistumista. Ei siitä maailmanmenestystä tule, mutta josko toisi lisäleipää vaikka kymmenelle ja auttaisi satoja?

Mutta kun päästään palvelun demovaiheeseen, siihen kun alkaa näyttää sitä muille, muistaa että on Suomessa, tarkemmin vielä Varsinais-Suomessa.

”Noita nyt on maailma täynnä”. ”Ei kannata koittaa, Googlet ja Facebookit on liian ylivoimaisia”. ”Ihan sama mitä täällä Suomessa tekee kun Kiina ratkaisee kumminkin”. ”Kui sää voit jaksaa tommost enää eres yrittää?” ”Ihan kiva”.

Lisäksi kilpailijaa tai kaveria harvoin tuetaan, lyödään kyllä.

Kun eliniän kypsynyt kyynisyys kohtaa mustahkon huumorin värittämän skeptisyysjanan päätepysäkin, olet saapunut Varsinais-Suomeen.

Jos täällä saa kommentin: ”ei paskempi”, tietää että tällä on mahis. Ajatelkaa, että tuosta ilmapiiristä ja asenteesta huolimatta täälläkin osassa Suomea joku silti pystyy palkkaamaan lisäjengiä töihin. Se on kova juttu.

Ei kait tästä syksyst enää paskempi voi tulla? (tuo on siis kehu)

Olen kohta 20 vuotta tehnyt pääosin nopeita irtoprojekteja. Montaa päällekäinkin. Plop, plop, plop. Kerran tuo tahti vei toisesta keuhkosta ilmatkin – onneksi vain vuorokaudeksi. Mutta nyt pelkkä sarjasuorittaminen on nähty.

On tullut kyllä tehtyä ihan kaikkea markkinoinnin alalla, sen pienimmän bannerin tai radiomainoksen käsikirjoittamisesta vuosia kestäviin asiakasvastuisiin. Voin jo ilman omakehua sanoa, että osaan ja tiedän kohtuullisen kauhallisen markkinoinnista ja erilaisista liiketoiminta-aloista – vaikka kyllä sen sanominen varsinaissuomalaista kuitenkin inan nolottaa. Pitäisi sanoa vaan, että kait mää ny jottai osaan, jolla jättää kuulijalle tai lukijalle kuitenkin sen käsityksen, ettei se kaikkea osaa. Itsellekin jää varmempi varsinaissuomalainen mieli, sellainen kivahko olo, mutta kuitenkin hieman karvas ja katkerahko, joka mahdollistaa itsensä lisärääkkäyksen.

Nyt on tullut vastaan pari asiakasmahdollisuutta. Toinen vuosia kestäneen taistelun ja toinen ihan suosittelun takia, joilla on potentiaalia olla ”elämän pituisiakin”. Ts. olisi mahdollisuus keskittyä aidosti ideoimaan, kehittämään ja vierihoitamaan uutta tai paremmin toteutettua liiketoimintaa ja katsoa saako niitä lentämään. Olisin tyhmä, ellen tarttuisi tilaisuuteen.

Nimittäin uudenlaisen tai vanhaa paremman liiketoiminnan konseptoinnissa olen parhaimmillani. Sen olen itsestäni jo oppinut. Vielä jos sen saa tehdä alaan, josta pitää, kiinnostus on tapissa.

Muutos ei tarkoita, että jätän kaikki irtoprokkikset, mutta mahdollistaa maratooneihin siirtyminen sen, ettei näin pitkään työkseen alaa tahkoneen ammattilaisen enää tarvitse ottaa ihan kaikkea sisään. Ei tarvitse selittää, miksi jonkun mainoskoon muutoksesta pitää laskuttaa satanen tai kaksikin, tai miksi kalenteriominaisuuden lisääminen verkkosivuille kestää jopa neljä tuntia.

Ja vielä suurempi muutos alkaa 1.5. 2017, eli ensi maanantaina, mutta siitä kerromme vasta ylihuomenna.

Juttelimme muutaman kaverin kanssa työn tasosta. Pätee yleisestikin, mutta mietin etten itsekään ole vuosiin tehnyt projektia, jossa jokainen osapuoli olisi ollut sitä tosissaan miettimässä ja tekemässä.

Aikataulu määritetään ensin ja sen perään halpa hinta. Siksi lopputuotteet ovat täysin keskeneräistä tai ihan tuubaa.

Kun katsoin Netflixin Abstraktio -sarjasta (alla traileri) 1. osan, joka käsitteli huippukuvittaja Christoph Neimannia, hävetti. Hyvä tulos vaatii aikaa. Se vaatii sellaista miettimisen melua, että naapurihuoneessa vedetään ovi kiinni.

Esimerkkinä. Paljon jutellaan nordic noirista ja eritoten sen buumin aloittaneiden tanskalaisten tv-sarjojen menestyksestä. Esim. Vallan Linnake -sarjan (Borgen) käsikirjoittaja Adam Price, joka on ammatiltaan kokki, teki työtään oikean aavistuksen ja vision viemällä pieteetillä  ja sitä seurattiin tarkasti tuotannossa. Lisäksi Tanska valtiona satsasi sitä ennen vuosia käsikirjoittamiseen. Eli takana oli vuosien työ, tukea ja rahaa. Tekijöiden annettiin tehdä, luoda, rauhassa.

10-15 vuotta sitten

Kun saimme markkinointiprojektin 2000-luvun alussa, ensimmäisenä siihen valittiin tekijätiimi. Meitä istui 2-5 suunnittelijaa huoneessa miettimässä – tunteja. Sen jälkeen jokainen mietti yksin, ehkä päiviä. Sitten kokoonnuttiin ja lyötiin yksi ideoista ritariksi, joka pääsisi valloittamaan Gallian. Ei se sitä ehkä tehnyt, mutta se johtui meistä, tekijöistä. Olisi pitänyt olla fiksumpi, parempi!

Se idea, joka nyt menee liveksi, ihan oikeasti tuotantoon, heitettiin roskikseen kuudentena ajatuksena silloin joskus. Se idea keksittiin 22 minuutissa – ja todettiin liian huonoksi. Nyt, teknologian kehityttyä, jokainen on omasta mielestään valokuvaaja, kirjoittaja ja graafinen suunnittelija. Paitsi ettei ole.

Se joka luulee olevansa, tuottaa sellaista lopputulosta, minkä kokeneempi, alaa intohimoisesti harjoittanut ammattilainen heittää 18 minuutin mietinnän jälkeen roskakoriin. Vaan ei, nyt se menee läpi ”riittävän hyvänä”.

Ja hei, olemme nyt aidosti globaalissa kisassa. 10-15 vuotta sitten riitti, kun löi läpi Varsinais-Suomessa. Nyt tullaan ohi, läpi ja päin 1288 kertaa sekunnissa.

Nyt aloittaessa olet se Vehmaan Pullilan kylässä seisova, kuudes roskasäiliö, jota ei aina muisteta tyhjentää.

Jos minä tilaisin omilla rahoillani jotakin, jonka avulla olisi tarkoitus maksaa paitsi omat palkat, myös työntekijöiden palkkoja, jessus että haluaisin siitä hyvän. Kun nyt organisaatio x:n tuotepäällikkö ottaa yhteyttä, se jo määrätty budjetti ei ole hänen rahaansa. Se jo määrätty aikataulu ei ole hänen tekemänsä.

Tärkeintä on suorittaa työ siinä ajassa ja sillä rahalla, mitä johtoryhmän saksalaisautolla ajava, korkean koulutuksen ja ison excel -taulukon omistava henkilö määräsi. Tuntuu ettei kukaan mieti sitä, että jos budjetti sekä aikataulu olisikin 2 tai 10 -kertainen, tilanneella yrityksellä ainakin olisi mahdollisuus siihen, että pitäisi miettiä mihin ne vaadittavat Keski-Euroopan ja Aasian tehtaat rakennetaan?

Mieti ennen kuin teet tilauksen, että otatko menestymisen riskin, vai teetkö vain pois alta?

 

12106800_1479072258822538_5954046445566339749_n

Siinä ne, maailman menestyneimmät liikeideat parilta viime vuodelta. Kaikille niille yhteistä on se, että ne toimivat ”välittäjinä tai yhdistäjinä” kysynnän ja tarjonnan välissä, toteutustapana digitaalinen pyöröovi.

Valtaosassa digifikseripalveluista on hylätty suuret kiinteät kulut (tilat, varastot, palkolliset) ja tilalla ovat ketteryys, tehokkuus sekä sähköinen palveluketju.

Maailmassa on vielä tilaa usealle pienemmälle idealle. Nyt kannattaa muuttaa se liiketoiminta, josta tiedät tarpeeksi.

Välittäjäideaan kun yhdistää mahtavan palvelun, ainakin Suomen sisämarkkinoilla pärjää jo ylivertaisesti. Siitä voikin sitten ponnistaa muualle, jos halut kasvaa ovat kovat.

Suomessa uusin tulokas tähän ketjuun lienee Suppilog, josta oli juuri juttu Kauppalehdessä.

Otahan yhteyttä, jos kaipaat sparraria ideaasi!

Otsikon lauseen voi myös painotuksella muuttaa: Koska, annat asiakkaallesi periksi.

Tiedäthän miten ideointi lähes aina menee? (Pieni) toimija haluaa toki tehdä hyvää työtä, ja jäädä siten edes jonkun muistiin, mutta tärkeämpää sille on kuitenkin saada työstään raha. Siksi projektit joustetaan lopussa keskinkertaisiksi.

Vuosien kokemuksella suuri osa projekteista menee niin, että asiakas lopussa ”keksii/leiskaa/ideoi” (tai hänen annetaan se tehdä) mikä on työn lopullinen idea. Sitä ennen on ammuttu x-määrä erilaisia tekijöiden ideoita alas, koska ne ovat ”meille kuitenkin liian erilaisia”. Päästään juuri tällaiseen ajatusketjuun:

164965_438305379596955_1109614857_n

Ja seuraava esimerkki on mielikuvallinen esimerkki. Totuus tästä kampanjasta voi olla ihan toinenkin.

Asiakas: Sehän on hauska se makkaramainos jossa on se jääkiekkoilija!

Tekijät: Jääkiekkoilija?

A: Niin, se mukavatukeva kun voitti Suomelle mestaruuden silloin!

T: Aaa, se Jutilan makkaramainos? Öh….joo….onhan se ihan kiva (pakko tykätä, että pysytään kiinni laskussa).

A: Miten ois, jos me otettaiskin se toinen jääkiekkoilija tähän meidän makkaramainokseen?

T: Toinen?

A: Niin, se hassusti puhuva?

T: …..aa Tiki?

A: Just se! Se katos vois puhua nopeesti sitä hassua Tiki-talkia?

T: ….mmmmmm. Miksei? (….edelleen kiinni laskutuksessa!)

A: Tehkääpä siitä ehdotus, niin saadaan homma pakettiin!

T: Joo, ehkä siitä vois saada toimivan? (ei saa, mutta pysytään kiinni laskutuksessa)

Sitten ne 12230 ihmistä, kun vielä katsovat suoraa tv-lähetystä Maikkarilta, näkevät kun Tiki puhuu hassuja 25 sekuntia. Yritys sai laskuttaa ja asiakas sai mainoksensa. Myyntikäyrän toivotaan nousevan.

Se toinen tapa?

Uskallatko ja osaatko vakuuttaa asiakkaallesi, että hänen makkaroilleen kannattaa tehdä jotain muuta?

Samalla rahalla voidaan luoda makkaralle taloja ja maailmoja, joiden avaimet annetaan meille ihmisille. Siihen, miltä talot ja maailmat näyttävät käyntimme jälkeen, on vaan uskallettava lähteä tai sitten ei. Valtaosa näyttää vielä vuosia, kun jääkiekkoilija puhuu hassusti mainostelevisiossa.

Pikku Apuri