Artikkelit

Ilmastonmuutos jarruttaa jokaisen matkailusta pitävän aivoissa, mutta pysäyttäjäksi ei sekään liene riittävä syy.

Kun 90-luvulla saimme töistämme sen verran ylimääräistä, että saimme asuntolainaerät ja muut velat kuitattua, ja jotain jäi säästöön, ampaisimme heti matkalle. Siitä lähtien reissasimme loma-ajat. Vuosien 2005 ja 2016 välillä mm. Thaimaa tuli tutuksi, koska ostimme sieltä velaksi pienen condonkin seitsemäksi vuodeksi. Nyttemmin matkojamme määrittävät pääosin UV-arvot.

Globaaliloton voittajat opiskelemassa muita kulttuureita

Suomalaiset kuuluvat maailmaloton top5:een. Sattuma synnytti meidät juuri tänne, eikä esim. junaradan varteen Mumbaissa tai länsimaisen elektroniikan polttajiksi Ghanaan. Useimmilla meistä on aikaa ja varaa matkustella, tutkia maailmaa. Sekin on hyvä pitää mielessä, kun valittaa Airbus 320:n ahtaista penkeistä.

Uusien paikkojen, ihmisten ja kulttuurien näkeminen sekä niihin sisälle kurkkaaminen on kasvattanut enemmän kuin kaikki käymäni koulut yhteensä.

Tärkeimpänä olen oppinut kuuntelemaan puhumisen sijaan. Perspektiivini tästä kohtuullisen pienestä planeetastamme ja sen asukkaista on parantunut huimasti. Tiedän paikkani, satumaisen onneni ja Suomeni paikan pallolla hyvin. Kiitollisuuskin lisääntyi. Sosiaaliset kykyni ovat parantuneet, kun on saanut viettää aikaansa useista eri maista olevien kanssa, oppien ja vertaillen. Ja tietysti olen opetellut nauttimaan elämästä. Minulle oman jalanjäljen jättäminen työn kautta maailmaan ei ollutkaan se oikea polku.

Ainoa mitä olen jäänyt kaipaamaan on parempi kielitaito. Englannilla pärjää, muttei espanjan-, ranskan-, italian-, thain- tai kreikankielen taidoista haittaakaan olisi. Vielä ehtii, vaikkei aivo enää niin sieni olekaan, maksa on.

Ilmastonmuutos syyllistää lennot

Emme saisi lentää. Lentämisen hiilidioksidipäästöt ovat jotakuinkin 25-30% koko hiilijalanjäljestäni. Se on paljon. Ja se vaivaa, syyllistää. Pitäisi vain matkustaa kotimaassa, siitä kun jää ne verovaratkin, melkein aina, omaan maahan.

Ongelma on se, että suomalaiset eivät niin kiinnosta. Ulkomaillakin koitamme välttää paikkoja, jonne suomalaiset kerääntyvät yhteen. Kyllä meitä täällä näkee ihan tarpeeksi. Muiden maiden ihmisiä ja paikkoja on kivampi nähdä kun niissä on ainakin lupaus erilaisuudesta.

Enkä ole lainkaan niin varma siitä olisinko oppinut niin paljon joensuulaisilta, tamperelaisilta ja inarilaisilta? Eikä suomalaisissa mitään vikaa ole, mutta on meistä eksotiikka kaukana.

Mitä täällä tekee? Miksi olemme täällä?

Itselle matkailun tarve on nyt peruskysymys. Tässä iässä pohtii, varsinkin kerran melanooman jo saaneena, elämän perusjuttuja.

Mitä haluan vielä nähdä? Mihin käyttää se aika, mikä meille on annettu?

Emme saaneet tai tehneet lapsia. Se on monelle suuri elämän jakolinja. Olemme siis ”vapaampia” menemään ja liikkumaan kuin lapselliset. Siksi teimme 17 vuotta työtä sen eteen, että molemmat voisimme tehdä työmme kannettavalla tietokoneella. Nyt olemme kohta vuoden niin tehneet.

Siksi jatkossa tulemme tekemään työtämme hyvin erilaisista paikoista, Suomessa ja muualla. Miksi emme, jos siihen 17 vuotta yritimme?

Mietin kuolinvuodettani. Mietin kumpaa katuisin siellä: matkustamattomuutta ilmastonmuutoksen takia vai syyllisyyttä 2000 kg:n vuosittaisista CO2 -lentopäästöistä?

Valitsin hedonistisesti. Otan syyllisyyden mutta matkustan pääosin Euroopassa. Maissa, jossa UV-arvot sen sallivat. Ja teen sen ajan töitä sisällä kun UV helottaa pahasti.

Koitamme kompensoida pienissä teoissa ja tavoissa suurta syntiämme – kuten ihmiset kaiketi ovat tehneet jo vuosituhansia, ennen ensimmäistäkään polkupyörää saati lentävää konetta.

Kun on tarpeeksi kauan tehnyt lujaa töitä ja säästänyt sen mitä ihminen tarvitsee turvakseen, on velvollisuus nauttia ajastaan heti – ei sitten joskus.

Tausta

Olemme viitisen vuotta saaneet ottaa vaimoni kanssa vapaammin, koska saimme ajoissa jo asunnot velattomiksi. Olen monesti kirjoittanut, kuinka aloimme jo 90-luvulla noudattamaan simppeliä budjettilomakkeen kuria. Elimme silloin, suuremmilla palkoillakin, kuin nyt. Kuukausimenot rutistettiin 1000-1500€:oon kuukaudessa. Siitä jäi sitten väkisinkin paljon lainojen maksuun ja säästöön. Tämä tasan viisi vuotta sitten kirjoittamani budjettipohja-blogijuttu on edelleen ylivoimaisesti luetuin kirjoitukseni.

Hullua on se, että mitä vapaammaksi pyrimme, sitä enemmän saamme työtä tehdäksemme.

Nyt

Nytkin tämä syysalku on juostu aivan hulluna uusien asiakasprojektien kimpussa. Upeaa on katsoa, miten vastikään yrittäjäksi Pikku Apuriin hypännyt Pia tekee yhdessä kanssani isoa kampanjaa koko Pohjoismaihin ja muutamaa vaativaa myymäläsuunnittelua.

Päätimme hyvin yksinkertaisesta perussäännöstä jo aiemmin:

Kun työtä tulee, se hoidetaan ekstrahyvin, koska tulee aikaa jolloin sitä ei ole.

Olemme jo päättäneet, että jahka pahin kiire hellittää, lennämme lämpimään ja myös tutkailemme viileämpiä kaupunkikohteita Euroopassa. Monelle on edelleen epäselvää se, että tietotyöläinen, joka tekee työnsä kannettavalla tietokoneella, ei tarvitse toimistoa, saatikaa pomoa kello kaulassa vahtimaan.

On käsittämätöntä, että Suomen tasoisessa hyvinvointikehdossa käytämme voimiamme aikuisten ihmisten holhoamiseen. Suoritamme edelleen työaikaa, emme työn tuloksiin perustuvaa tulosta.

Tavallaan elämme jo nyt eläkeaikaa, sillä jos saamme elää eläkeikään, eläkkeemme ovat niin pieniä, että meidän pitää tehdä työtä ehkä edelleen? Kiitos vain ahneet polvet edellämme. Ja polville meidän jälkeemme – jääkö mitään?

Aika

Normaali työaikani on hankalaa määritellä, koska olen oma pomoni, mutta se menee suurin piirtein näin – peruspäivänä, ei kiireaikoina:

  • Herään yleensä klo 6-7 aikaan (joskus klo 3-5), jolloin luen lehdet ja uutiset. Siihen menee n. tunti.
  • Sitten avaan sähköpostit ja teen kiireisimmät työt, joita asiakkaat ovat illalla vaatineet/ toivoneet. Siihen menee n. 30 minuuttia – tunti.
  • Siirryn toimistomme Manillaan, koko 240 metriä pitkän työmatkani. Olen siellä yleensä klo 8-9.30.
  • Teen lujasti töitä klo 8/9 – 13 välisen ajan. Saan siinä enemmän aikaan, kuin ”töissä” ollessani kahdessa työpäivässä.
  • Iltapäivästä tulen kotiin syömään lounaan yhdessä Pian kanssa. Sen jälkeen pyrimme lähtemään pitkälle kävelylenkille (2+ tuntiselle).
  • Lenkin jälkeen (ja joskus sen aikanakin) katson taas postit – onko jotakin kiireellistä?
  • Jollei ole, saatan ottaa hetken iisisti, esim. lukea kirjaa ja nukahtaakin.
  • Joskus klo 17-19 teen viimeiset työt ja saatan jo tehdä seuraavien päivien pohjiakin, jos tarmo riittää (onpahan sitten vähemmän edessä).
  • Ilta rauhoitetaan muille askareille.

Jos tuosta nyt laskee, niin varsinaisia työtunteja tulee päivässä 4-8 välillä. Väittäisin, ettei tietotyöläinen pysty tekemään luovaa työtä kuin maksimissaan 5-6 tuntia niin, että jälki on tasokasta.

Sitten tulee päiviä, kun olen jo tehnyt sen päivän työt aiemmin tai asiakas venyykin kommenteissaan, materiaaleissaan tmv. Silloin pidän vapaata työstä, lukuunottamatta postin lukuja. Viikonloppuisin en tee maksullista työtä, mihin huom. en laske blogikirjoituksia ja omaa markkinointia. Niihin menee helposti 4-6 tuntia viikossa.

Joka tapauksessa koitamme pitää, varsinkin torppakautena, eli toukokuu-syyskuun loppu, kolmipäiväisiä viikonloppuja. Lisäksi vapaapäivät menevät torppatöissä.

Ja torpalla asuessamme meillähän on ihan omanlaisensa työrytmi, eli sadepäivät ja kuumimmat jaksot tehdään maksullisia tietokonetöitä – muuna aikana ei.

Kun olemme matkoilla, teemme oikeastaan torppasäännöillä töitä, eli sadekuuroajat sekä keskipäivän kovimmat uv-ajat, eli klo 12-15 (melanoomasta jäänyt viisaus). Muuten olemme täysin vapaana tekemään mitä huvittaa.

Voin kertoa, että en pystyisi parempaa suunnittelemaan. Vaikka saisin lottovoiton, en osaisi olla aloillani. Tekisimme aivan samoin töitä kuin nytkin.

Muuten: Tämä teksti kirjoitettiin Gregg Allmanin viimeiseksi jääneen albumiin tahtiin. Iso suosittelu! Greggkin koittaa siinä kertoa, että eläkää kun elätte, älkää silloin kun kuolema jo kolkuttaa tuvan laseihin.

Lasken itseni yhtä paljon maailman kuin suomen kansalaiseksi ja en yhtään ihmettele, että nuoremmat ovat monissa maissa jo luovuttaneet ns. perinteisen politiikan suhteen.

Ajatelkaa nyt vaikka USA:n vaaleja: Miljardöörit kisaavat aina voitosta. Tällä kertaa vuorossa ovat idiootti ja suuryritysten nukke. Muilla ei ole mitään jakoa. Kreikassa … ei edes jaksa kommentoida, koska siellä pyyhkeen ovat kehään heittäneet jo kaikki.

Täällä kotimaassa ihan kaikki tuttavani, ystäväni (ja heidän lapsensa) ihmettelevät esimerkiksi tätä KIKY (kilpailukyky) -hässätystä. 1970-luvun keinoin 2020-luvun robotismin ja automatisoinnin kimppuun? Meillä on kohta enemmän kuin joka toinen työttömänä, kun ihmisiä aletaan korvaamaan roboteilla ja tekoälyllä. Mitä sitten? Perustulo kaikille?

Ehdotus heille ketkä voivat?

Itse olen siirtynyt (niin paljon kuin voin) luonnon kierron ja sään mukaiseen työntekoon. Siihen voi osittain siirtyä ainakin kaikki ns. projekti- ja tietoyrittäjät, jotka tarvitsevat vain tietokoneen ja -yhteyden työtä tehdäkseen. Ja maanviljelijät ovat tehneet työnsä niin n. 1000 vuotta.

Nyt täällä Turussa on satanut kolme päivää putkeen. Olenkin tehnyt joka päivä 12-15 tuntia mekaanisia töitä / päivä. Kun taas aurinko kuumottaa, tietotyön osuus jää taaemmas pohtimisen, miettimisen ja suunnittelun tieltä.

Saatan hakata halkoja, kävellä 22 km:a, kaivaa nenää tai lapiolla maata, katsella puun lehtien väreilyä riippukeinusta – ja teen työtä. Kyllä, työni koostuu 60% miettimisestä, 10% tutkimuksesta ja 30% mekaanisesta konetyöstä.

Pakitetaan zoomilla taaemmas: Suomessa on märkää ja pimeää lokakuusta ainakin tammikuulle (3-4 kuukautta). Tehdään silloin töitä aivan Apotisti! Pitkiä työpäiviä ja -viikkoja. Kun lumi valaisee maan, pääsemme ulkoilemaan enemmän ja kevät-kesällä sitten mekaanisen työn osuus saa jäädä vähemmistöön.

Ja eivät tietenkään kaikki voi tehdä näin. Ei tämä minullekaan syliin tipahtanut, vaan päätin suunnata tälle alalle, sellaiseen työhön joka ei vaadi staattista työpaikkaa. Sen päätöksen tein vuonna 1995 ja vuonna 2000 sinne pääsin. Silloin vain ei vielä työnantaja antanut lupaa edes etätyölle. Nyt moni sen luvan jo saa.

Odotetaan muutama vuosi, niin liukuhihna- ja toistotyö korvataan automatiikalla sekä roboteilla. Sitten jo suomalaisistakin puolet voivat tehdä luonnon kierron mukaista työtä. Sitten vasta KiKyille nauretaankin.

Tästä keksihyllyindeksistä tuli mieleen lisäkehut, sillä nythän kaikki valittavat: 1% syystä, 99% ilman syytä – josko kehuttaisikin välillä?

On aivan ihanaa saada asua puolet vuodesta maalla

Mitä ihmettä tekisin Suomessa, jossa olisi vain pääkaupunkiseutu ja muutama suurkaupunki? On mahtavaa herätä pelkkään lintujen lauluun ja köpötellä pieruverkkareilla postilaatikolle hakemaan paikallisaviisi, keittää aamukaffet, ja istua rauhassa ilman yhtään sähköaparaattia.

Jatkaa siitä saunalle, jossa tuikata vesipata tulille, korjata matkalla puuvajan kahva ja tammitynnyrin pohja, ja sitten mennä tietokoneen ääreen töihin hetkeksi. Aina löytyy jotain käsillä tekemistä, oikeaa työtä, ja jollei löydy, vedän sohvalle pitkäksi, pitkäksi ajaksi pötkölleen.

Onneksi en polttanut siltojani ollessani muilla työssä

Mikään nykyelämästämme ei olisi mahdollista, jos olisin kohdellut työkavereitani, asiakkaitani tai pomojani huonosti tai välinpitämättömästi. Kun en niin tehnyt, kaikki nuo mahtavat ihmiset tuovat meille työtä vuodesta toiseen, ja mahdollistavat sen, että saamme elää yrittäjinä, jotka voivat tehdä työtään mistä vain, kunhan löytyy tietokone ja nettiyhteys.

Sattumalle (ja parille tutulle) kiitos oikeista hetkistä

Onko se joku Jumalista, spaghettisellainen tai jopa Allah, universaalinen sattumus (mitä epäilen eniten) tai Kismet, mutta joku voima sai minut vuonna 1990 törmäämään tulevaan vaimooni. Se sama voima pitää meidät edelleen kylkimyyryläisinä.

Sama kaveri tai kaveritar heitti eteeni 1980-luvulla tusinan verran sellaisia ystäviä, jotka ei viereltä häviä edes potkiessa. Sitäkin on jollekin koitettu.

Kiitos myös ex-lentokapteeni Kuosmaselle, joka tuli raahaamaan hunningolle suunnanneen teinin ylös Kärsämäen montusta, ja istutti minut Singaporesta raahaamansa, ensimmäisen PC-koneen eteen.

Saimme vielä bonuksena omakotitalon kokoisen jalkamaton kylmien jalkojemme alle. Kuosmasten löytökoira Bella oli nimittäin suuri ja isosydäminen patja, joka söi loppuikänsä Perezin pizzoja sekä hanhenmaksaa ja pääsi kuolemaan hymy hännässään.

 

Heitän tässä samalla haasteen lukijoilleni: Kehu jotakin, sanallisesti tai vaikkapa blogissasi (tai Facebookin seinällä). Levitetään hetkeksi vaaleanpunaa Suomeen.

Lopuksi vielä vinkkejä elämään Shirley Mansonilta (Garbage-yhtyeestä). Vinkeistä osa tuntui kovinkin fiksulta.
IMG_6358

Asiakkaat ja iso osa tutuistakaan eivät oikeasti tiedä, mitä on virtuaaliyrittäjyys. Siitä käytetään jo yleisesti myös digitaalinen nomadi -nimitystä.

Kun olen ulkomailla, niin kaikki olettavat minun olevan ”lomalla”. Ja kun matkustelemme usein, tulee kuva, että ”sehän on koko ajan lomalla”.

Virtuaaliyrittäjyys oli yksi päätavoitteistani 10 vuotta sitten. Aloitimme tekemään määrätietoisesti työtä sen eteen, että jonakin päivänä se olisi mahdollista. Nyt olen jo viitisen vuotta työni niin tehnyt.

Virtuaaliyrittäjyys

Virtuaaliyrittäjyys on sitä, että voi tehdä työtään kaikkialla, jossa on käytössä nettiyhteys

Eli kun olen ulkomailla, teen työni siellä aivan samoin kuin kotona ja toimistossa. Se kun on nykyaikaa tietotyöläiselle ja vapaalle yrittäjälle.

Työ on työtä (kulmat kurtussa), vaikka ulkona olisi 36C lämmintä, kuten tässä kuvassa.

Työ on työtä (kulmat kurtussa), vaikka ulkona olisi 36C lämmintä, kuten tässä kuvassa.

Se, ettei moista voi tehdä palkollisena, on yrityskulttuuriongelma. Otapa asia puheeksi työnantajasi kanssa, sillä yhä useampi yritys sallii vapaamman työnteon.

Virtuaaliyritys

Sama syy koskee virtuaaliyritystä, jollainen Viidakkorumpu on. Meillä on mahdollisten asiakastapaamisten takia, joita ei pidetä asiakkaalla, toimisto (Vuorikatu 8B 1, Turku), mutta ei me siellä olla kuin sosiaalisen vajeen, eli keskusteluvajeen takia 😉

Kun saa tehdä työtään vapaasti missä vain, asiakkaat saavat parempia ideoita ja tuloksia, itse nauttii elämästä moninkertaisesti, ja parisuhdekin kestää kauemmin.

Virtuaalityö on harvoja aitoja win-win-win -asioita maailmassa.

 

Pikku Apurin toiminnot ja Apurin kokoinen osa Viidakkorummusta muuttaa keskiviikkona maaseutukonttorille, Taivassaloon. Sieltä tulemme palvelemaan niin saaristolaisia kuin sairai … kaupunkilaisiakin 🙂

Huomasithan muuten lama-Suomen tukikampanjamme Rummun blogista: Laskimme hinnat, jotta tiukemmallakin rahamassilla saa edelleen huudeltua maailmalle!

Nyt se aurinko saapuu!

Taivassalo

 

Monet ovat hurahtaneet liikuntaan ja pistämään kroppansa kuntoon. Kuntoilin itsekin lujaa vielä muutama vuosi sitten, pääosin juoksua ja kuntosalia.

Noin vuosi sitten päätin keskittyä enemmän päähäni. Itsellä kun lienee tiedonjanosta, uteliaisuudesta sekä liiasta funtsimisesta johtuen lievä taipuvuus masennuskausiin. Päätin aloittaa taistelun ajoissa. Treeniin kuuluu kyllä liikuntakin, muttei enää aikataulutettuna. Tavoite on päätyä mielummin onnelliseksi kuin timmiksi.

Olen oppinut, että itselleni onnen tuovat:

  • hyvä parisuhde,
  • turvattu talous sekä
  • terveys ja
  • vaihteleva elämä.

Tuohon päälle voi sitten rakentaa pienempiä onnen hetkiä, kuten tämänaamuinen kävely oheisessa maisemassa:

Suomi häviää sittenkin?

Nyt tuntuu siltä, että Suomi on häviämässä elinpaikkakisaa. Maassamme tapahtuu nyt paljon vääriä asioita (mm. hysteerinen sääntely, yrittäjyyden lisävaikeuttaminen, yleinen pessimismi). Ehkä siksi olemme onnellisempia aina esim. Kreikassa tai Thaimaassa (Suomen kesä maaseudulla kuitenkin on yliveto).

Siksi ensi kertaa elämässäni en osaa yhtään sanoa missä olemme vuoden päästä ja mitä silloin tapahtuu? Mukana kulkeva työ mahdollistaa mitä vain. Nyt juuri Suomi ei tunnu enää pysyvältä kodilta. Toivottavasti asiat onnistutaan kuitenkin muuttamaan paremmiksi? Itsellä ei siihen enää riitä voimat.

Pikku Apuri

 

Kuva kertoo kaiken.

Kuva kertoo kaiken.

Olen ollut jo vuosia aidosti vapaa työntekijä, kiitos teknologisen kehityksen ja yrittäjän sitkeyden.

Oheinen kuva kertoo, miten teen työni. Nytkin seison Taivassalon tuvassamme ja kirjoitan tätä (koska pidän varsinaisesta työstä kahvipaussin). Monet tietotyöläiset elävät ja tekevät työnsä kuten minä. Silti moni yritys ei salli tekijän tehdä vapaasti työtään, vaan se kahdeksan tunnin työaika on suoritettava. Palkka maksetaan siis työajan suorittamisesta, ei työstä itsestään.

Laki ja työelämän säännöt tipahtivat kyydistä jo vuosituhannen alussa, eikä sääntely ja lisäartiklat tilannetta helpota. Koko paketti pitäisi rakentaa kuvan osoittamin uusin säännöin.

Pahinta tulevaisuusnäkymässä on se, että rampa hallituksemme säätää koko ajan lisää kapuloita ”vapaan työnteon” rattaisiin. Tuntuu siltä, että muut kuin tietotyöläiset jäivät 1900-luvulle? Ja kohta tulevat robottien tekemät työt.

Pikku Apuri

 

 

 

Loma alkoi vauhdilla. Perjantaiaamun sähköpostivahti pullautti verkkokalvoille sen hirsitorpan, jota olimme vuosia jahdanneet. Taivassalosta se sitten löytyi. Soitto välittäjälle ja väänsin väkisin meille näytön iltapäivään. Tarjous jätettiin heti ja kummastukseksemme se meni illalla heti läpi (hinta oli alunperinkin oikea, ei liian suuri). Ei sitten ollut välittäjälläkään enää tarvetta maanantain ensinäytölle.

Löytö oli sopivan kokoinen, eteläsuuntainen ja aurinkoinen tontti, paljon ulkorakennuksia ja ennen kaikkea: talo ja sauna rakennettu 1800-luvun loppupuolella. Eikä mitään niistä pilattu huonoilla remonteilla tai väärillä materiaaleilla. Salin puruista löytyi kristinuskoa tuputtava kirja vuodelta 1842! Paljaita hirsiseiniä, pellavarivettä, suora kivirossipohja, lankkulattiat, jne., käsin saumattu peltikattokin löytyy. Ja vain kolme kilometria keskustaan.

Tontilta löytyvät niin kunnan sähkö ja vesikin, joista tosin molemmista päästään (lähes) pois, sillä kaivosta tulee hyvää vettä ja aurinkopaneelit hoitavat jo ensi vuonna sähkön. Vessana uusi kompostoiva sellainen. Lisäksi makuuhuoneen kakluunin ja keittiön puuhellan kaveriksi on olemassa Porin Matti olkkarin puolelle.

Turku-Taivassalo -linjaa joutunee vielä pari kertaa viikossa suihkimaan, joten moottoripyörä ja hybridiauto menivät myös myyntiin. Moottoripyörä puhtaasti turvallisuusasioiden takia ja hybridi sen takia, ettei siihen saa vetokoukkua.

Smart YarisVerso

Tilalle otettiin pitkän harkinnan jälkeen lähes uusi Smart for Two, avomallina (kulutus 3,5l/100km) ja työkaluksi upeakuntoinen Toyota Yaris Verso, josta saa takapenkit taitettua pohjan alle, jolloin autosta saa lähes pakettiauton. Molemmat automaattivaihteilla ja herkuilla.

KAIKKI KÄYTETTYNÄ JA ITSE REMPATTUNA

Nyt päät kihisevät kaikesta mitä tuonne tarvitaan. Päätimme jo, että huonekalut tulevat olemaan täyspuuta, ei siis Ikeahöttöjä. Ostetaan vanhoina ja tuunataan itse. Strömssötetään. Pari poikkeusta kuitenkin. Jääkaappi-pakastin pitää olla A++:aa ja grilli kunnollinen kaasuvehje (Weber?).

Kuitenkin: Jahka saamme töllin, ensireissulle otetaan patjat, viiniä, vähän ruokaa, pallogrilli ja kynttilöitä. Niilläkin pärjää kesäillassa jo pitkälle.

Pikku Apuri

Suomessa taas mutta uusin asentein ja säännöin.

Puhutaanpa hetki eräästä tabusta, nimittäin kateudesta.

Olemme kohta kymmenisen vuotta reissanneet Thaimaassa, jossa teen työtäni aivan samoin kuin täälläkin.

Alani ja tekemäni ratkaisut sillä saralla ovat mahdollistaneet sen, että voin tehdä työtäni missä vain, kunhan on läppäri ja verkkoyhteys.

Alkuaikoina kohtasin järkyttävän määrän kateutta, koska päätin alusta lähtien kertoa kaikesta avoimesti, blogijuttujen ja SoMe-kanavien kautta. Olisin voinut olla hiljaakin, mutta valitsin opetuksen tien.

”Miksi perkeleessä tuokin hamppari saa ja voi tehdä työtään auringossa, kun minä en!” -oli hyvin yleinen äänetön reaktio.

Nyt kun tuhannet ovat seuranneet perässä ja tekevät jopa vuoden ympäri töitään milloin missäkin (Nomad -työntekijät), vastarinta alkaa onneksi hiipua. Ymmärretään mikä on mahdollista ja miksi niin tehdään.

Juttelin tällä reissulla asiasta useiden talomme ”etätyöläisten” kanssa. Heitä oli Tanskasta, Australiasta, Englannista jne. Jokaisella oli tismalleen samanlaiset kokemukset kohtelusta ja asenteista.

Kateus jäi suunnitelmallisen työn alle

Pitää ymmärtää se, että tällaisen elämäntavan on mahdollistanut pirun tarkka vuosien suunnittelu ja mm. tietoinen lapsettomuus. Ei niihin kuka vain pysty.

Ensiksi sinun pitää rakentaa yritys, joka toimii vuodesta toiseen, vaikka oletkin fyysisesti kaukana. Sitten pitää saada asiakkaita, jotka ymmärtävät todellisen minäsi, eli  tietävät olevasi luotettava ja ahkera, vaikka et olekaan täällä.

Muun elämän osalta lapsettomuus helpottaa tässä asiassa. Ei ole tarhoja, kavereita, mummeja ja pappoja, kouluja, harrastuksia, joihin lapsia kuljetella. Miinuspuolet siitä päätöksestä tulevat vastaan viimeistään vanhempana – ei ole lapsia pitämässä huolta.

Älä siis koe kateutta, ellei se anna sinulle kiukkuvoimaa. Me maksamme näennäisesti kivannäköisestä elämäntavastamme kovaa hintaa. Kukin taaplaa tyylillään, mutta pääasia on olla toisille ystävällinen ja nauttia jokaisesta päivästä kun vielä on terve. Eikös?

Pikku Apuri

(edellisen blogin spin-off)

IMG_4550

Ei tää paha näkymä ole töitä tehdä?

Nykyajan tietotyöläinen voi työskennellä missä vain. Ainoastaan normipuhelut kaukomailta ovat vielä hirveän hintaisia. Siksi päivittäiskäytössä ovat Google DocsSkypeDropbox, sähköposti ja Whatsapp. WLAN-yhteyden yli rakennan WordPress-sivustoja kuten täälläkin. Asiakaspalaverit onnistuvat hienosti mm. Googlen Hangouttina tai Skypen avulla. Itselle se ei ole outoa, joillekin asiakkaalle saattaa olla.

On syntynyt käsite nomadtyö, digital nomad.

Ainoa suomalainen kirja nomadtyön tekijöistä, jonka nopeasti löysin, on Päivi Kanniston Elämäni nomadina. Kirjasta on tehty videokoostekin:

”Suomalaisista 45 prosenttia työskentelee Eurofound-barometrin mukaan e-nomadeina, tietotekniikkaa käyttäen, ainakin osan työajastaan poissa työpaikaltaan.”, kertoo Ylenkin juttu.

Etsin reissua varten hyvää, rajumpaa aurinkovoimalaturia, jolla ladata sähkölaitteensa parvekkeeltamme. Arvosteluvinkin kautta löysin myös tämän, Working Nomad -kaverin. Hyviä, aurinkovoimalla toimivia kannettavia latureita muuten löytää mm. täältä. Tästä voit lukea seitsemän erilaista nomadtyökertomusta. Tästä vielä yhden kattavamman.

Aihetta tonkien löysin myös aika läjän erilaisia nomadtyöyhteisöjä: NuNomadin, DigitalNomadJobsin ja NomadSpiritin.

Hmm. Pitäisikö tästä aiheesta kirjoittaa lisää?

Pikku Apuri

IMG_6956

Viisi päivää rutistusta ja lento ”mökille” Hua Hiniin. Meillä on paljon työtä, joten kova työtahti jatkuu lämpimässä. Muu elämä eroaakin sitten hurjasti Suomesta.

Lämmössä saa itsensä kyllä iskuun. Jokaisella kuukauden reissulla on 6-8kg painoa lähtenyt ja kunto kohentunut. Syynä on osittain aikaerokin, sillä Suomen nukkuessa voi urheilla. Ohessa peruspäivän kulua Hua Hinista:

  • Heräämme aina aikaisin. Joskus niin aikaisin, että ehdimme aamukuudeksi kuvaamaan auringon nousun rannalta. Kaurapuuro naamaan ja n. klo 8-9 aikoihin n. 10-15km:n lenkille, apinavuorelle ja ehkä takaisin – reippaasti kävellen.
  • Kotiin puolenpäivän maissa, jolloin uima-altaassa muutama sata metriä uintia, viilentymistä ja venyttelyä.
  • Suomi herää paikallista aikaa klo 13-14 välillä, joten kuumimpaan paahdeaikaan odottaa työt.
  • Klo 18 jälkeen aurinko painuu vuorten taa ja työt vaihtuvat illalliseen. Kunnon thaiateria, lyhyenä tai pidempänä, ja sitten kotiin.
  • Klo 21 jälkeen istumme yleensä parvekkeellamme seuraten ihmisten iltapuuhia ja vuorten varjoja. Nautintojuoma tai pari ja nukkumaan.

Viikonloppuisin saattaa yöt venyä, kun tutut ympäri maailman houkuttelevat milloin minnekin. Lisäksi golfin peluu ja skootteriajelut lähiseuduilla muuttavat aikataulua, mutta perusarki sujuu ylläolevan sapluunan mukaisesti.

RAHA

Elämme kurinalaisesti myös Thaimaassa ollessamme. Eli budjettia seurataan sielläkin tarkasti.

Kulutamme kahdestaan kuukaudessa n. 800-1000€:a  – kaikkeen. Tuo sisältää ulkona syömistä vähintään kerran päivässä sekä muita rientoja. Joitakin ostoksiakin. Eli elämä on siellä edukkaampaa kuin täällä, mutta silti ”paljon enemmän elämää”. Jos haluaisimme rutistaa tiukille, pääsisi kuukaudesta varmaan n. 500€:n kustannuksella pariskuntana.

TEKNOLOGIA MAHDOLLISTAA TYÖT MISSÄ VAIN

Ei ole enää väliä mistä koneella tekee työnsä. Ainoastaan normipuhelut ovat vielä hirveän hintaisia. Siksi päivittäiskäytössä ovat Google Docs, Skype, Dropbox, sähköposti ja Whatsapp. WLAN-yhteyden yli rakennan WordPress-sivustoja kuten täälläkin.

Asiakaspalaverit onnistuvat hienosti mm. Googlen Hangouttina tai Skypen avulla. Itselle se ei ole outoa, joillekin asiakkaalle saattaa olla.

NOMAD-TYÖTÄ

Muutkin suomalaiset liikkuvat nyt paljon (pitkiäkin aikoja). On syntynyt ns. Nomad-työskentelijöiden yhteisöjäkin.

Kaikki tietotyöläiset voivat tehdä samoin, jos vaan kuria ja halua löytyy. Osa matkustaa koko ajan ympäri palloa ja pysähtyy välillä milloin minnekin työnsä tekemään. Nykyajan nomadit eivät jaksa enää perinteisen työn mallia, jossa työajan suorittaminen on työn sisältöä tärkeämpää. Vapaus ja laadukas työ voivat kulkea käsi kädessä. Lisäksi saa vaihtelua ja perspektiiviä elämään.

Pikku Apuri

Olemme vaimoni kanssa vuosia tähdänneet tilanteeseen, joka mahdollistaisi matkustamisen ja työnteon yhdistämisen. Nyt tuntuu siltä että syksyllä olisi aika?

IMG_4289

Sormesta ei jää vesilasiin kuoppaa, mutta varpaista jää santaan.

Viidakkorummulla menee hyvin ja se ei kaipaa enää 24/7 fyysistä läsnäoloani. Muut sällit ovat jo pitkään hoitaneet projektinsa (lähes) itse. Poissaolostani tulee vain myyntitilanteen miinus, se kun on alkusuunnittelun osalta ollut täysin tässä päässä. Postinkin voi kääntää kauas perään.

Teknologiset työkalut ovat kehittyneet niin, että palaverin voi pitää videoilla tai ilman vaikkapa Mumbain torilta Köyliön kirjaston vessaan. Ts. Pystyn hoitamaan kaiken työni, jos ympäriltä löytyy verkkoyhteys.

Vastaavia tarinoita on jo monia, tässäkin yksi. Eräskin puolituttu reissaa parasta aikaa kaukana meistä miehensä ja pienen lapsensa kanssa. Surffaa ja sukeltelee päivät kun täällä nukutaan, ja hoitaa graafiset suunnittelutyönsä kun Suomessa heräillään.

Sitäpaitsi en koskaan ole oppinut niin paljon kaikesta kun reissussa. Perspektiiviä. Se on korvaamatonta.

Reissulta pääsee aina takaisin, muttei sinne pääse ilman lähtemistä. Tik-tak-tik-tak.

Pikku Apuri

Iltalehdykän juttu Indonesiaan lähteneestä Susannasta on tyypillinen. Jokainen voi lähteä (harva uskaltaa), mutta tässäkin tapauksessa jää epäselväksi, onko Susannalla mitään millä elää – muuta kuin säästönsä? Ei ole kovin järkevää myydä kaikkea, ja nauttia vuosi-pari leguaaneista lämpimässä.

Viisaampaa on pelata kortit niin, että Suomeen jää asunto ja osa elinkeinosta. Kohdemaassakin voisi töitä tehdä?

IMG_4213_2

N. 25-vuotiaana päätimme 10-15 -vuotisesta rankasta työrupeamasta. Teimmekin molemmat vaimoni kanssa töitä aina burn-outteihin asti ja maksoimme hurjat määrät lainaa. Selvisimme niistäkin ja samalla lainoista. 40-vuotiaana päätimme valmistautua viiden vuoden päästä elämään kahta elämää: Suomessa ja Aasiassa.

Nyt olemme jo lähellä sitäkin unelmaa. Molempien ammatit ovat kohta (ainakin osittain) etätehtäviä ja säästöjäkin on kertynyt. Ottaa siis vähintään 15-20 vuotta suunnitella ja toteuttaa moniulotteinen elämä niin, että pärjää vaikeatkin hetket.

Kaikki, jotka ovat vuosia blogiani lukeneet, tietävät erilaiset pohdintani asumisesta ja elämästä yleensä. Se on se prosessi, mitä pyörittää päässään koko ajan. Itse päätin tehdä sen avoimesti, avuksi ja läpinäkyväksi muillekin.

Suomeen jäävä asunto tai asunnot pitää olla vähäkuluisia – tai jopa tuottavia. Ei kannata haaveilla elämästä muualla, jos kotimaassa on satojen eurojen kuukausimenot. Ne pitää kääntää tuloiksi.

TYÖ

Perustulot, eli työn tekeminen on olennainen. Yrittäjyys + etätyö on paras, mikäli sen saa toimimaan. Tai sitten hakee ihan perustyöpaikan kohdemaasta? Globaalissa maailmassa tuhannet suomalaiset työskentelevät jo ulkomailla. Harva heistä kuitenkaan työskentelee vielä maattomana.

Emme laske mitään eläkkeen varaan. Tämä maa on jumissa vanhoihin rakenteisiin, tulotasoihin ja sääntöihin.Ihme on, jos joskus saamme eläkettä.

Pidän työstäni edelleen. Olen valmis tekemään sitä niin kauan kuin terveys antaa mahdollisuuden.

Eläke-elämä on nyt, koko ajan!

Lähdemme siitä, että eletään ja tehdään työtä samaan aikaan. Paino sanalla eläminen. Ei siis niin, että painetaan laput silmillä eläkeikään, ja sitten otetaan se mökkityökibbutsi tai sydänkohtaus Levin laduilla.

Kun on elänyt muualla, Suomessa alkaa ahdistaa jatkuva suorittaminen ja säännöt. Mitään ei saa ilman byrokraattia tehdä, ja pikkuriikkiset klikit kasvatetaan lumipalloiksi. Viikonloppuisin täällä juo itsensä humalaan ihan kaikki, jotta turruttaisi – minkä? Turvallinenhan Suomi on ja puhdas. Pääsee turvallisesti ja puhtaana hautaan?

Agnostikkona unelma on tavata uusia maita, ystäviä, ihmisiä sekä antaa myös sattuman viedä. Se on vielä elämättä.

Pikku Apuri

Nyt ollaan maalaisasunnon ostamisen hetkellä. Pelko ja pahat ennustuskyvyt nousevat esiin kun raha pitää kaivaa: Talojen ja mökkien arvo tulee varmasti tipahtamaan! Oma työllisyystilanne on myös pienen hämärän takana yleisen taloustilanteen vuoksi. Miten meidän käy jos nyt sijoitetaan tähän?

Tähän olemme kuitenkin matkanneet jo vuosia:

  1. Ensin vuosia älytön määrä ylitöitä, burn-outit ja tiukka säästökuuri.
  2. Sitten lainojen maksu ja työelämän ruuvin höllentäminen.
  3. Hyppy pois kerskakulutuksesta.
  4. Nyt olisi aika astua seuraavalle portaalle. Vaikka on terve, niin nynnyttää.

Aiomme toistaiseksi pitää turvana nykyisen asuntomme. Ja kyllä puristit, tiedämme kuuluvamme siihen promilleen maailmassa jolla on yltäkylläisyydessäkin mietittävää. Hei, kakkaamme juomaveteen!

Ko. ostokohde on täysin talviasuttava, hyvin varusteltu. Siksi se ei ole halvin mökki. Siksi se epäilyttää. Riittäisikö halvempi, riisutumpi?

Miksi?

Halu muutoksen on nykyelämä kaupungissa. Miettikää, että osa meistä kaupunkilaisista merkkaa foursquareen sen missä käy, jotta saa esim. metsäkäynnistä supermajavamerkinnän!?!?

Kun emme osta enää turhaa tavaraa, käymme kävelyllä, kahvilla ja urheilemme. Kerrostaloasukkaalla ei ole arjessa oikeaa tekemistä. Kaupunki on kuitenkin tehty pääosin kuluttamista varten.

Tekee mieli tehdä jotain konkreettista: kaataa puita lämmitykseen, tehdä heinäseiväsaitaa ja saunoa puusaunassa. Valaa kivigrilli. Opetella ruuan kasvattamista. Juoksuttaa koiraa pihalla. Istua kalliolla ja katsoa auringon laskevan peltojen taa. Kuunnella mitä ei kuule.

Työ?

Jotta osittainenkin elämä maalla onnistuu, olisi hyvä olla työ jota voi tehdä kotoakin käsin. Itsellä se jo on, vaimolla vielä ei. Tosin ydinjuttuhan on pienet menot, ei suuret tulot, eli jos pystyy lainattomuuteen, pystyy myös elämään pienillä tuloilla. Toki kulut nousevat jos omistaa kaksi kiinteistöä eikä vuokraa niitä säännöllisesti. Rahaa pitää saada tietty määrä vain pitääkseen ne.

Toinen vaihtoehto on löytää ja tehdä työtä lähialueella. Näihin perhedymme täysillä, jos uskallamme kohteen ostaa.

Elämä ja mitä saat lisää

Mitä sitten saa lisää? Täysin erilaisen variaation elämiseen. Voi tutustua paremmin itseensä ja oppia millainen elämä miellyttää. Onko maalla asuminen jopa pysyvä vaihtoehto, vai oletko sittenkin kaupunkilainen velttoperse?

Elämä. Se tuli taas mieleen eilen, kun katsoi Jouko Lehtolasta kertovan, todella pysäyttävän 25 minuuttisen dokumentin. Elämä voi pysähtyä koska tahansa. Oletko silloin elänyt täyteläisen, haluamasi elämän? Oletko onnellinen kun valmistaudut lähtemään?

Pikku Apuri