Artikkelit

Onko elämän tarkoitus sopiva puuhaaminen?

Olen nyt viime vuoden alkanut kääntyä sellaiseen totuuteen, että elämä soljuu kivammin eteenpäin, jos on jotain puuhattavaa. Sen ei aina tarvitse olla mielekästäkään, mutta jollei ole sopivasti työtä tai jotain väkerrettävää, niin elämästä katoaa lattia. Muistan edelleen hyvin, kun pesin autoamme 1. rivitalokotimme pihalla. Oli kaunis sunnuntai ja minä jynssäsin. Naapurin fiksu, n. 90-vuotias herrasmies […]

2018: Ilman perustuloa olisi tiukkaa

Automme kattoaukosta näkyy päättymättömien koivunlatvojen vilinä. Aurinkoinen keli ja olemme taas ajelemassa palaverista kohti Taivassalon torppaa. On toukokuu, vuonna 2018. Jos palaveri oli tuloksekas, saamme talouteemme 1200€ lisätulot, perustulojen päälle. Laskimme juuri, että sillä voimme ostaa perunamaalle suojapeitot ja uuden aurinkovalon saunan eteiseen. Tulot ja menot Käteen jäävät tulomme ovat tipahtaneet hurjasti viime vuosina. Hallitus on […]

Nuoremmat lähtevät – Facebookista tullut aikuisten ”luokkakokous”

Uusimmat tutkimukset ison veden takaa kertovat nuorison jättävän Facebookin ja siirtyvän ”oikeisiin sosiaalisiin kanaviin”, nimittäin toistensa kanssa kommunikoimaan. Aivan, keskustelemaan, vaihtamaan ajatuksia sekä kuvia ja viestejä edestakaisin. Mm. suositun Snapchatin idea on lähettää toisille kuvia, jotka lähettäjä voi ajastaa ”häviämään” 1-10 sekunnin kuluttua. Puhelimien screencapture (puhelimen näyttökuvan tallennus) -toiminnot tosin romuttavat palvelun ydinideaa, pikkutuhma kuva […]