Artikkelit

Huhhuh. Samalla kun olemme hyppineet silmäpusseillamme narua, olemme saaneet hurjasti aikaankin.

Pia vääntää 500m2:n myymälätilaan ihan kaikki matskut, pienemmistä tarroista työhuppareiden kautta lipputangon lippuihin. Itse sain 1. version sivustosta auki tänään. 

Kaikki turha pois

Kevyellä, osin humoristisellakin tekstityylillä, josta tulee Boksishopin linja, tuodaan vain olennaiset asiat esiin. Ja koska myymälä on kesken, ainakin muutaman viikon, emme esittele sitä työtä vielä.

Boksishopissa pääsee toteuttamaan vuosien unelmaani, avoimuutta. Kaikki tullaan kertomaan todella rehellisesti, kun omistajat uskovat linjaani.

Verkkosivuihin tulee jättimäisen iso kokonaisuus seuraavien kuukausien aikana, kun kaikki 30 päämiestä saavat omat sivunsa, joissa näytetään jokaiselta se oma shoppi, ja jonne päämiehet voivat julkaista omat kuukausittaiset tarjoustuotteensa. Mutta sitä ei ehdi edes miettiä vielä.

WordPress oli tietenkin valintamme sivujen tekniseen taittamiseen ja rakennusalustaksi. Työ jatkuu.

Facebook– ja Instasivut ovat myös jo auki. Niitä hoidamme myös. Twitteristä olen kaavaillut asiakaspalvelukanavaa, mutta sen tehokkaaseen toimintaan ei vielä ole resursseja.

  • Asiakas: Boksishop / Partia Group
  • Vuosisopimusasiakas
  • Työn kesto: Vuosia. Verkkosivuston osalta n. 6 kuukautta. Tämä versio 3-4 viikkoa.

Kevät tulee, ja niin tulee Boksishopkin!

 

iPhonella.

Etusivua.

Yksi iso ajatus minkä tulen aina muistamaan on:

Mikään merkittävä ja laajempi muutos tässä maailmassa ei ole alkanut valtion hallinnosta tai virkamiehiltä vaan tavalliselta ihmiseltä.

Tässäkin blogissa esitetään välillä ajatuksia ja huomioita, jotka eivät todellakaan kolise kaikille. Olen pitkään jo pohtinut sitä, että olisinko vaan hiljaa tai edes hiljempaa ajatuksistani, mutta toistaiseksi olen sen onnistunut välttämään sillä, että tekstejäni lukee kuitenkin tuhannet joka kuukausi.

Onko avoin viestintä yrittäjälle riski vai mahdollisuus?

Mitä olet itse mieltä? Kannattaako ajatuksia viestiä rohkeasti myös muille?

Varsinkin näin tuplamikroyrittäjänä se on aina myös riski. Konservatiivisempi asiakas voi lopettaa, tai ei edes aloita asiakkuutta, mikäli yrittäjä viestii liian rohkeasti. Toisaalta tällä linjalla on saanut todella mielenkiintoisia asiakkaita.

Kaikki neuvovat nyt täyteen avoimuuteen, mutta sitä tekee oikeasti vain promille yrityksistä. Jos asiakaskunta on vain Suomesta, olemme kuitenkin sellainen harmaahko perunakansa, ettei kenenkään sopisi erottua joukosta.

Mieluiten mentäisiin vaan metsässä mätsäävissä verkkareissa. Lenkin jälkeen ruskeaa kastiketta ja pottua naamaan ja tv:n ääreen katsomaan Maikkarin viihdetarjontaa.

Kollega Janne Aucorista kirjoitti hyvin Buffer -nimisestä yrityksestä, joka jakaa avoimesti kaiken: yrityksen palkat, tuotto, lähdekoodi ja paljon muuta.

Ajattelin itsekin avata omaa työnkuvaani palkkoineen ja työaikoineni, jotta saatte hieman perspektiiviä nykyiseen ”työnantaja – palkansaaja -jumitukseen”.

Päästessämme velattomiksi muutama vuosi sitten oli mahdollisuus keventää myös työn tekemistä. Laman tultua se onnistui osin yrittämättäkin, kun yritykset väänsivät peloissaan markkinointihanojaan kiinni. Pidin kuitenkin tahdista niin, että en meinaa sitä korjatakaan.

Yrittäjäksi lähdin vapauden takia, ja nyt ajatukseni onkin se, että pienen palkkani takia minun pitää tehdä välillä vähemmän ”maksettavaa työtä” ja elää enemmän.

Viidakkorumpu maksaa minulle 1500€ kuukausipalkkaa, josta käteen jää 1152€. Tuohon saan lisäksi kilometrikorvauksia Hesa-Tre-Muu maa -myyntireissuista sekä Pikku Apurista tekemäni konsultointi- ja suunnittelutyöt. Kuitenkin käteen jäävä palkka on pieni verrattuna kokemukseeni ja sen tuomaan ammattitaitoon ”ei-yrittäjänä”.

Olen tehnyt markkinointia eri muodoissaan 23 vuotta

Tiedän olevani siinä lähellä ammattilaistasoa, koska muutama yritys on yrittänyt palkata minua vuosien saatossa markkinoinnistaan vastaavaksi 6-8000€:n kuukausipalkoilla.

Saan siis vain osan moisesta palkasta yrittäjänä. Niinpä koitan tehdä osan siitä myös työn määrässä.

Jos olet suuremman yrityksen markkinointipäällikkö, työaikasi on helposti 60+ viikkotyötuntia. Lisäksi saat rampata koko ajan jossakin päin maailmaa. Eli olet siis kotona nukkumassa ja vaihtamassa vaatteita. Elät työtä varten.

Kun taas (onnistuneena) mikroyrittäjänä elät riittävän laadun takaavaa elämää työskentelemällä n. 20-40 tuntia viikossa. Joskus, kuten usein kesäisin, teen vain kymmentuntista työviikkoa.

Pointtina se, että teen työtä tehokkaasti: En istu palavereissa, en juttele niitä-näitä, vaan teen tuon ajan nopeasti työni.

Iso kiva on se, että en tee työtä silloin kun se ei vaan onnistu.

Sillä sellaisiakin päiviä on, kun pitäisi vaan lukita itsensä vaatekaappiin ja lukea Viisikkoa taskulampun valossa tai Jalluja slipoverissa. Kaikki menee perseelleen, tai muuten vaan vituttaa liiaksi. Onneksi niitä on enää hyvin vähän.

Ja pitää muistaa, että kaikesta työstä yrittäjänä pitää olla kiitollinen, siunattu jopa. Iso osa mikro- ja yksinyrittäjistä saa murto-osan siitä mitä itse saan – joinakin kuukausina ei mitään. Silti he tekevät työtään.

Ja kun laajennetaan perspektiiviä maapallon kokoiseksi, olen rikkaimman 1%:n joukossa – elämänlaadun sekä rahan mittareilla.

IMG_4041

On ihan eri asia vielä mitä kaikkea lasketaan työksi. Esim. ”Vanhan rouvan” (kuva) remppaamista on tehty tänäkin kesänä satoja tunteja. Arvokkaampaa se tuntuu välillä olevan kuin tämä virtuaalihumppa mistä palkkansa saa, ja mitä sanon kun kysytään: ”Mitä teet työksesi?” 😉

Mikään markkinoinnin koulutus ei valmistanut siihen, mitä parin vuoden sisään on tapahtunut:

”Media” on hajonnut palasiksi ja kukaan ei oikein tiedä, mitä nyt pitäisi tehdä.

Ei auta enää Facebook, eikä vastaus ole Twitterissäkään. Lehdet ja mainos-tv on unohdettu jo kauan sitten. Kaiken keskellä on nyt ihmisen ja omien asiakkaiden ymmärtäminen. Alle keräsin lisäksi muutaman vinkin, jotka ovat tulleet esiin asiakaskeskusteluissa.

1. Tee omasta verkkokokonaisuudestasi mediakeskus.

Kokonaisuus koostuu yleensä mobiilitoimivista verkkosivuista ja tarkoin valituista digitaalisista jatkokanavista, joilla on omat tarkoituksensa, tavoitteensa ja mittarinsa. Esim.:

  • Twitter-tili voisi olla uusi ”sähköposti”, jossa asiakaspalvelu hoidetaan reaaliajassa.
  • Verkkosivujen blogit jaetaan esim. muutamaan eri pääkategoriaan, jolloin viestintä on monipuolista: Tuotekehitys, työntekijöiden kuulumiset, markkinointi, yrityksen tulevaisuus ja tulos, jne. kaikki saavat oman äänitorvensa. Osaa sisällöstä julkaistaan videomuodossa. Kaikki julkaisut ohjataan erilaisiin SoMe -kanaviin, joko automaattisesti tai käsin.
  • Chat-palvelu avautuu jo etusivulle, ja senkin kautta kysyttyihin kysymyksiin vastataan heti, eikä niin kuin osa tekee ”chatpalvelussamme on tällä hetkellä n. 15 minuutin jono”. What???
  • Facebook on enää vain yksi markkinoinnin jatkokanavista ja rennomman sisällön jakelukanava. Sen kuningasaika alkaa jo hiipumaan, ainakin nuoremmissa kohderyhmissä.
  • Instagramissa voidaan myös näyttää esim. tuotekuvia sekä taas sitä ”rennompaa menoa” yrityksessä sisällä ja sen tekijöistä.
  • Uusia kanavia löytyy toki satoja muitakin. Kysy lisää!
  • Lehdet pitää ottaa huomioon vielä ainakin kahdessa poikkeuksessa: Paikallinen yritys näkyy lehdessä edelleen, samoin b-to-b palveluita tarjoava yritys näkyy edelleen hyvin esim. erikoislehdissä.

Viidakkorumpu tarjoaa selkeästi paketoituja verkkosivuja sekä myös niistä huolehtimista.

2. Ole avoin kaikessa viestinnässä

Suomalainen, kuoliaaksi tietojaan suojelevien yritysten tapa toimia on ohi, mikäli haluaa nähdä seuraavankin vuoden.

Rehellisyys ja avoimuus kaikessa viestinnässä on pakko! Kerro myös huonoista kokemuksista, sillä sitä arki on. Vältä ns. ”perinteistä mainospuhetta”, mutta toki voit silti tuotteita ja palveluitasi tuoda esille, kun niille on jutussa/ julkaisussa sopiva slotti.

3. Kysy uusia kysymyksiä

Ennen oli tämä perinteinen: Mitä, missä, miten -jaottelu, jolla yritykset toimintaansa purkivat. Jo vuosia olen itsekin paasannut Simon Sinekin Why?/ Miksi -kysymyksen perään. Eli kerro miksi teet mitä teet, niin hyvää tapahtuu!

Toinen uusi kysymyskulma voisi monelle olla: Mitä vikoja ja haasteita meillä on, jotka voisimme kääntää eduksi digitaalisuuden kautta?

4. Tee asiakaspalvelustasi ylivertainen!

Uudenlainen asiakaspalvelu on paras markkinoija!

Se tarkoittaa, että asiakkaat saavat vastaukset kysymyksiinsä supernopeasti ja lääkkeet heidän tarpeisiinsa löytyvät heti verkosta, ilman että niitä pitää hakea/ soittaa/ kysyä lomakkeen kautta.

Jollet palvele erikoishyvin, etkä löydy selkeästä verkkopalvelusta nopeasti, asiakas ostaa muualta.

Simppeli yhtälö.

5. Palkkaa viestintäammattiLAINEN

Harvasta yrityksestä löytyy ammattimainen viestijä. Siksi a) niissä ei asiaa hoideta lainkaan, tai b), viestintää hoitaa oman toimensa ohella ”se eteisen tyttö”. Ei, ei, ei. Nyt tarvitsee palkata aito ammattilainen töihin, tai sitten ulkopuolinen yritys treenauttamaan ja hoitamaan viikottaista dialogia asiakkaiden kanssa.

Maamme on vieläkin ääriään myöten täynnä jos minkälaisia ”supermyyjäkoulutuksia”. Nyt tarvittaisiin nopeasti koulutustarjontaa siihen suuntaan, että se ”supermyyjä” osaa ainakin nämä kaksi asiaa: Kuunnella asiakasta ja viestiä erilaisissa kanavissa, suullaan, linssien läpi ja näppäimistöllään.

Ihmisellä tulee taitekohtia. Nyt sellainen on taas tässä. Yrityksemme on ”valmis” ja eletään keski-ikää. Mitä nyt, mitä seuraavaksi?

Viisaampia ja vanhempia kuunnellessa olen napannut yhden ison ajatuksen: Avoimuuden.

Mitä täällä peittelemään, kenelle, miksi?

Elämme täällä kerran. Sudenkorentoja kaikki tyyni. Miksei sanota mitä oikeasti mietitään, mitä ajatellaan? Rakastan sinua, kaipaan teitä, ikävöin meitä. Ystävien kesken pitää jutella. Parisuhde vaatii avoimuutta tai se kuolee.

MIKÄ SAA SINUT NOUSEMAAN AAMUISIN?

Aika ajoin ajan päin seinää. Syy on aina se, etten osaa puhua. En ystäville, en rakkaalle. Ja aina se vie seinään. PAM! ja sitten taas noustaan. Kaverini Jouni on joskus saanut Esko Valtaojankin hiljaiseksi kysymällä, että: ”mikä saa ihmisen nousemaan aamulla”?

Mikä se on?

Pikku Apuri

Ponkaisin Viidakkorummun nimissä hieman erilaisen syyskampanjakirjeen liveksi aamulla.

Olen useasti ajatellut, että täällä Suomessa, ja varsinkin Varsinais-Suomessa, kannattaisi vaan olla hiljaa. Lakata blogin pitäminen tyystin. Varmasti pärjäisi paremmin. Täällä huudeilla kuuluu olla siivosti, muita häiritsemäti.

Vaan kun en ole sellainen ihminen, ja toiseksi: Näin toimien olemme saaneet muualta Suomesta asiakkaita, jotka ovat törmänneet firmamme juttuihin Googlessa. Eli samalla tiellä jatketaan, vaikka hernettä imuroidaankin lähiympäristössä neniin entistä kiivaammin.

Mukavaa loppukesää!

Tässä Bukowskin päätelmä aiheesta:

bukowski

Pikku Apuri

 

Comedy-Mask

Aika monta palaveria on tullut tässä digilähetyssaarnaaja -hommassa pidettyä 15 vuoden aikana. Vieläkin monet niistä on sellaisia, jossa asiakas, tai joku heidän johtajansa pitää tiukasti kiinni kulisseista ja naamioista.

Firmalla menee aina niin perkeleen lujaa ja itsellä vielä kovempaa. Puola on jo ”otettu” ja seuraavaksi napataan muu Eurooppa. Ja kuitenkin firman tuloksista ja tilastoista näkee, että kuraa on tullut sisään jo viidettä vuotta.

Nyt sitten haetaan kolme vuotta myöhässä sitä diginäkemystä niin halvalla kuin mahdollista!

LÄHTÖKOHTA

Paras tulos saadaan, kun yritys kertoo rehellisesti missä mennään. Itse teen ja selitän digipuolen ratkaisut ja mahdollisuudet aina avoimesti. Tilannetta parantaa vielä, kun saamme budjettiraamitkin etukäteen. On hieman eri suunnitella ja tehdä, jos käytössä on ratkaisuun riittävä rahasumma.

Toinen pääpointti on se, että suunnitteluun varataan riittävä aika. Ainakin digipuolella teknisen tekemisen jatkuva korjaaminen ja muokkaaminen on usein paitsi typerää, myös kallista.

Kolmas ratkaiseva tekijä on yhdessä tekeminen ja suunnitteleminen. Todella usein pallo heitetään vaan pois omaa pöytää sotkemasta ja odotellaan sitä sateenkaaren päätä – vailla häntää. Jos jotain uutta lähdetään kehittämään ja sillä yrityksen suuntaa kääntämään, kertoo paljon, jos yrityksen edustajat eivät ole siitä kiinnostuneita. Silloin ollaan jo lähellä valkoisen pyyhkeen kehään heittoa.

Pikku Apuri

 

 

Economistin jutusta: http://www.economist.com/news/business/21595412-brands-are-finding-it-hard-adapt-age-scepticism-we-want-be-your-friend?fsrc=scn/fb/wl/pe/wantobeyourfriend

Economistin jutusta:
http://www.economist.com/news/business/21595412-brands-are-finding-it-hard-adapt-age-scepticism-we-want-be-your-friend?fsrc=scn/fb/wl/pe/wantobeyourfriend

Ne yritykset, ketkä ymmärtävät meneillään olevaa huimaa muutosta, ovat ihmeissään mitä tehdä markkinointinsa kanssa. Ne ketkä eivät ymmärrä, jatkavat kuten ennenkin ovat tehneet.

Pääpointti on se, ettei ”mainos” enää toimi. Epätodellinen itsekehuviesti on tehottomampi kuin tyhjä ilmoitus. Ihmiset ovat lähtökohtaisesti skeptisiä, kuten hyvässä Economistin jutussa todetaan. Nyt word of mouth, eli Viidakkorumpu on kaikki kaikessa. Siten viestintä on noussut markkinoinnissa ohi mainonnan.

Yrityksellä pitää olla erikoishyvät tuotteet ja/tai erikoishyvä palvelu, jotta ihmiset levittävät sen ilosanomaa eteenpäin.

Avoimuus ja rehellisyys ovat tehokkaita. Pitää viestiä myös epäonnistumisista, sillä niitä yritykset ovat täynnä. Rehellisyydellä rakennetaan sympaattisuutta ja uskottavuutta.

Olen kahdeksan vuotta testannut erilaisia artikkeleita täällä Pikku Apurissa ja pääyrityksessäni, Viidakkorummussa. Nyt niitä on yli tuhat. Hyvä esimerkki tykätystä viestistä oli viime viikolla Viidakkorummun blogiin kirjoittamani: Joskus on hyvä ohjata asiakas kilpailijalle, josta tykättiin ja jota jaettiin tehokkaasti. Montako viestiä olet yritykseltä nähnyt, jossa kerrotaan moisesta? Et ehkä yhtään?

In Western societies particularly, respect for traditional voices of authority—from priests to political leaders—has eroded. So has their faith in brands. Havas Media, a big marketing agency, says trust in them has been declining for three decades. Last August it published the latest in a series of worldwide surveys, in which 134,000 consumers in 23 countries were asked what they thought of 700 brands. A majority of those taking part would not care if 73% of them just vanished. In Europe and America 92% would not be missed. Only in places like Asia and Latin America, with lots of newish consumers, is there a bit more attachment to brands, though Havas Media reports that it is declining there too.

Unohda siis kaikki mitä olet ennen tehnyt markkinoinnissa. Mieti mitä oikeasti säväyttävää voit yrityksestäsi kertoa?

Miksi olette olemassa ja miksi teet työtäsi on hyvä lähtökohta miettimiseen. Ja pistä nyt toki ensin tuotteesi ja palvelusi huippukuntoon, ennen viestimistä!

EDIT: Loistava esimerkki muutoksesta on tässä HS:n jutussa:

”Jos monia organisaatioita katsoo, ne ovat todella kasvottomia ja siloteltuja. Palonin tapauksessa tämä myytti rikkoontui. Viesti oli erittäin henkilökohtainen ja vetosi”, Autio arvioi.

Pikku Apuri

TPS_logo

Perinteikäs seura on ajanut itsensä nurkkaan.

Juuri tätä asiaa olen jumpannut muutaman uuden asiakasyrityksemme kanssa: 2010-luvun tapaa toimia ja viestiä. HC TPS näyttää tällä hetkellä miten käy, kun tavat ko. asioissa jätettiin 1990-luvulle. Nyt se on yksi liigan kriisijoukkueista.

  1. Kaikki alkoi, kun TPS:n ex-tj Kari Hietarinta avautui raumalaislehdessä TPS:n seuraikoneiden kohtelusta ja hallituksen luomasta ilmapiiristä.
  2. Muu media kiinnostui, ja lisää seurasi.
  3. TPS:n kannattajille nuo olivat kipinöitä valmiiseen ruutitynnyriin, ja he loivat verkkoon addressin, jossa vaativat avoimuutta ja tavoitteita (hear! hear!)
  4. Muukin kannattajakeskustelu on ollut vilkasta, pääosin järkevää, ja paljon kypsempää kuin TPS:n hallituksen ja johdon toiminta
  5. Nyt päivän Turun Sanomissa hallituksen puheenjohtaja tuli vastineessaan ulos kaapista ja eilen tj.

Mitä sanottiin ja tehtiin? Hallitus toimi kuten mikä tahansa 1990-luvun mallin suuryritys – kiellettiin syytökset perättöminä.

Ei ymmärretty mikä koston ja kateuden kivi vanhan toimarin kengässä nyt pyörii. Hyvää oli se, että luvattiin tavata kannattajat tänään ja keskustella miten yhdessä saadaan hommaa rullaamaan.

TAUSTAA

Taustaksi siis se, että joukkue on väärin koottu ja majailee sen johdosta taas liigajumbona. Samaa säveltä on nyt koettu monta vuotta putkeen. Vaihdettu on valmentajia, valtaosaa pelaajista, mutta ei auta. Vain johto on samaa kuin ennenkin. Intohimoisella kannattajalla ei enää pinna kestä.

Kannattajat ovat jo pidempään odottaneet kerrottavaa joukkueen tulevaisuuden tavoitteista, missiosta ja strategiasta, mutta turhaan. Ei tj eikä kukaan muukaan ole kommentoinut pyynnöistä huolimatta mitään. Näin toimien saadaan aikaan huhumylly ja rikkinäinen puhelin. Pääosin kannattajien mielipide seurasta onkin nyt:

”TPS-johto on joukko porhoja, jotka ovat kiinnostuneet pääosin taloudesta ja rahan keruusta. Urheilupuoli jäänyt paitsioon.”

HC TPS onkin liikeyritys, joka pyörittää miljoonien liikevaihtoa. Harmi vain, että 2010-luvulla asiakas (eli kannattaja) on kuningas. Jos asiakas päättää, kuten nyt on vaarassa käydä, ettei tule enää hallille, yritys on heti vakavissa talousongelmissa. Jo nyt katsojamäärät ovat valuneet 4-5000 väliin kun tavoite on 5500 katsojassa. Mitäs kun ne ovat 3000? 1500?

Propseja TPS:aan menee sosiaalisen median käytölle ja siitä vastaavalle henkilölle. Hän hoitaa yrityksen sen puolen tiedotusta juuri niin kuin pitää. Vaan sekin jää irralliseksi, koska miehellä ei ole vastuuta eikä tietoa kertoa suunnitelmista. Samoin sille plussaa, että Suikkanen (valmentaja) kertoi, että johto antaa vapaat kädet valmennukselle. Lisäksi plussaa myös sille, että talous on saatu kuriin. Eli talous lienee ollut seuran prioriteetti viime vuodet?

Kaiken kaikkiaan takavuosien slogan Joukkue Olemme Me on silti kuitenkin koetuksella.

MITEN OLISI PITÄNYT TOIMIA?

Jo kauden alussa kertoa avoimesti kaikista tavoitteista, strategioista ja siitä, miksi tällainen joukkue on nyt kasattu. Kertoa miten joukkueen kokoamisprosessi ja muut toimet hoituvat toimistolla. Kuukausittaiset tapaamiset ydinkannattajaporukan kanssa, joissa kuunnellaan heidän mielipiteitään ja keskustellaan. Pyytää apua kun on tehty virheitä. Nyt, kriisiaikaan, entistä tiiviimpää yhteistyötä kannattajien kanssa ja tiuhaa tiedotusta videoin Youtubessa, Twitterissä ja Facebookissa sekä kannattajien Jatkoaika-keskusteluryhmässä.

Avoimuutta, rehellisyyttä, läpinäkyvyyttä. 2010-luvun mediankäyttötaitoja ja -halua. Yhteispeliä. Joukkue Olemme Me.

Pikku Apuri

P.S. Itse en voi olla kannattamatta seuraa, koska olen niin tehnyt vuodesta 1976. En osaa olla sydämeltäni muuta mieltä. Ja siksi olen muiden kannattajien addressin kannalla. Toivon, että seuran toiminta muuttuisi jatkossa.

Kevään ja elämäni viimeisiä päiviä. Astuin lonksuvine polvineni (liikaa juoksua nuorena?) sähköratikkaan Stålarminkadulta. Se vähensi automaattisesti euron maksun tililtäni.

Valuin ulos Kauppatorilla. Ratikka on ainoa kuljetusneuvo millä keskustan alueelle enää pääsi, kävelijöiden ja pyöräilijöiden lisäksi. Vety- ja sähköautot sekä bussit siirrettiin 30-vuotisen Toriparkkisodan tuloksena maan alle v. 2018. Samalla koko keskusta-alue Koulukadulta Aninkaistenkadulle ja Aurajoelta Puolalanmäelle rauhoitettiin kävely- & pyöräilyalueeksi.

Torin kymmenet puut ja pensaat ympäröivät sen keskellä pulputtavaa Aurajoen keskusmutkaa. Joki saatiin vihdoinkin kaivettua keskustaan 2020-luvulla, autojen maan alle siirtämisen yhteydessä. Keskiön vesi oli kaiken lisäksi vielä lähdeveden kirkasta. Siitä olikin hyvä täyttää biojätteestä tehdyssä kassissa kantamani juomavesipullo. Hienoa että saatiin myös merivesisuodatus vihdoin toimimaan.

Torin laidoilta pääsi ostoskäytäviin ja -keskuksiin, mutta vanha mies halusi olla rauhassa. Siirryin kirjastolaiturille kahville, lukemaan Esko Valtaojan muistelmia. Mietin, että Esko olisi halunnut nähdä vuosi sitten tehdyn, miehitetyn Mars-lennon. Vetyveneet lipuivat jokea ylös alas. Näkyipä muutama melojakin. Tekevät varmaan samalla sähköä matkalounaan valmistusta varten?

Katselin 250 metristä jokikahvilakatua eteenpäin. E-paperit vilkkuivat joka toisessa pöydässä – työkiireitä monella. Itse tein enää vajaan päivän viikossa. Ei 78-vuotiaalta voi enempää vaatia. Eläkejärjestelmä kuoli mahdottomaan ahneuteen viime vuosikymmenellä. Rahat pelattiin ulos.

Vanhat, joskus niin kiiltävät business centerit, eli 2000-luvun alun työpaikat (silloin työskenneltiin vielä työpaikoilla, niin oudolta kuin se kuulostaakin) ovat nykyään kasvihuoneina ja lääkekasvatuskäytössä. Turussa niitä kylvettiin sarjatuotantona tyhjän päälle 1990-2010 -luvuilla. Teknologian ja ultrademokratialiberalismin yhteisaalto oli niillekin lopulta liikaa.

Viesti saapui päässäni olevaan anturiin. Ruokakassipalvelu oli tuonut viikon ruuat asuntoomme. Tässä iässä ei enää ollut niin väliä, joten tilasin tarpeet helppoa vihannes-currya varten. Lihaahan ei oltu syöty enää kymmeneen vuoteen.

Muistelin vanhoja aikoja. Kunnallisvaaleja 2020, jolloin valittiin viimeisen kerran vanhan demokratian mukaiset edustajat. Muistatteko vielä puolueet? Persut – voi jeesus!

Avoimuus jyräsi teknologia edellä senkin järjestelmän seuraavina vuosina. Jokainen kaupunkilainen pystyi nyt vaikuttamaan jokaiseen päätettävään asiaan. Lähialuepisteytys antaa itselleni paremmat kertoimet Telakkarannan ja Martin alueasioihin. Asuimmehan rakkaan vaimon ja parin robotin kanssa vielä siellä. Mietin että miksi piiskasimme kuollutta hevosta niin kauan? Siitäkin turhasta energiasta olisi saanut pari tyhjentynyttä kaupunkia toimivaksi.

Kahvit on juotu ja alkaa tulla vilu. Painan takista lisää lämpöä ja kävelen ratikkapysäkille. Vai pitäisikö mennä vesijunalla?

Pikku Apuri v.2048