Tag Archive for: asiakkaat

Kiitollinen töistä – vuosi 2018 vauhdilla käyntiin!

Järjestelimme toimintaamme syksyllä 2017, kun saimme Pia Nolvi-Liitolan, eli vaimoni, mukaan Pikku Apuriin. Ja sitten alkoi työmylläkkä. Toimimme kiinteästi ja hyvin yhdessä, kun sisäiset roolit ovat selvät: Pikku Apuri on perhemainostoimisto, joka tekee “kaikkea sitä mitä mainostoimistot tekevät”. Ja sen lisäksi myymäläsuunnittelua. Apuri toimii myös asiakkaiden etuovena, auttamalla alkuun siinä mitä kannattaisi tehdä ja miten. […]

Uusia asiakkaita ja tauko joulukuussa

Ulkona sataa taas ja on oikein oiva viikko punnertaa työlistaa pienemmäksi. Apurin syksy ja alkutalvi ovat olleet historiamme kiireisimmät. Olemme saaneet monia kivoja uusia asiakkaita ja yli puoli vuotta Pian kanssa pakertamamme uudenlainen rautakauppakonseptikin kääntyy loppusuoralleen. Uusia sivuja olemme pykänneet mm. Frescalle, Midas Kultasepille, jonka markkinoinnin otamme nyt myös haltuumme sekä Wihannolle. Kaikki nuo pitäisi […]

Jollet riisu naamiota, se putoaa kuitenkin

Eräs vanhenemisen (ja vakavan diagnoosin) eduista on se, ettei välitä enää paskan vertaa siitä mitä muut sinusta ajattelevat. (Välitän toki mitä kaikki muuten ajattelevat). Yrittäjänä minulla kuitenkin on joskus naamio, riippuen kassavirrasta. Jos meillä menee hyvin ja asiakas pöydän toisella puolella ei ole mielestään tsaarista seuraava, kaikki sujuu ilmankin, mutta jos on tiukkaa ja pöydän takana […]

Rohkea ja avoin viestintä – onko se (yrittäjälle) liian iso riski?

Yksi iso ajatus minkä tulen aina muistamaan on: Mikään merkittävä ja laajempi muutos tässä maailmassa ei ole alkanut valtion hallinnosta tai virkamiehiltä vaan tavalliselta ihmiseltä. Tässäkin blogissa esitetään välillä ajatuksia ja huomioita, jotka eivät todellakaan kolise kaikille. Olen pitkään jo pohtinut sitä, että olisinko vaan hiljaa tai edes hiljempaa ajatuksistani, mutta toistaiseksi olen sen onnistunut välttämään […]

Livechat -sovellus verkkosivuille?

Kokeilen nyt itsekin melko suosituksi tullutta livechat -sovellusta. WordPressillä tehtyihin verkkosivuihin tarjolla on lukuisia hyvät arvostelut saaneita palveluita. Valitsin niistä Zopimin, joka tuntuukin heti selkeältä. Zopimin saa yhdelle ilmaiseksi, mutta useampi “käyttäjätili” jo maksaakin. Palvelun kytkeminen verkkosivuille on ammattilaisen puuhaa, tai ainakin puoliammattilaisen. Ei sitä niin helppo ole asentaa ja hioa yrityksen ilmeeseen sopivaksi. Ohessa […]

Asiakas, sinä teet nyt perustyön

Olen keskustellut viikon sisään kahden asiakkaani kanssa, sillä kummallakaan ei ole ollut oikeaa käsitystä siitä, miten sitten toimitaan, kun sivut ja muut on heille luovutettu ja kassakone ei käykään odotuksien mukaisesti. Siitä otan nyt opin ja pyydän anteeksi. Lupaan kertoa selvemmin jatkossa, mitä nykytilanne vaatii. Tämä kirjoitus avatkoon sen keskustelun. Pointti on tämä: Ennen toimisto teki asiakkaalle tarvittavan. […]

Kaikki myyvät, mutta ostaako kukaan enää mitään?

Taloustilanne puhuttaa. Olen jutellut monen pienemmän ja suuremman yrittäjän kanssa Suomen nykylamasta. Yhteinen näkemys on todella pelottava: Kaikki myyvät, mutta kukaan ei osta. Puhelimeeni soitetaan kymmeniä kertoja päivässä. 90% soittajista myy pankki-, vakuutus-, ja muita palveluita. Vastaan puheluun ja sanon: “Kiitos, en tule toimistoonne kuuntelemaan tunniksi, että voisit myydä minulle jotakin”. Mikseivät tule asiakkaalle myymään, jos jotakin haluavat myydä? Eikö niin tee muutkin […]