Artikkelit

Olen ahminut taas liikaa ilmastonmuutosta, robotisaatiota, digitalisaatiota, väestöräjähdystä, eläinhävitystä sekä pakolaisongelmia. Jaoin vielä lukemani, aivan kuin se helpottaisi että muillekin tulee paha olo? Jaettu tieto ei helpota tuskaa. Se lisää sitä.

Olen tehnyt tuota kauan. Pelolla ja valheilla maailmaa pyöritetään, mutta pääseekö niiden alta pois?

Päässäni on nytkin aivan liikaa knoppitietoa kaikesta pahasta. Siksi tekeekin hyvää lukea mm. Hans Roslingin Faktojen maailma -tyyppistä kirjaa, jossa palautetaan meille lukijoille usko maailmaan, ihmiseen. Helpottavaa meille on myös oleilu ulkona, luonnossa. Olo maaseudulla kesäisin on kevyempää henkisesti, koska se on palkitsevampaa fyysisesti. Ahdistukseen helpotusta tuovat myös kävelyt sekä pidempi vaeltaminen luonnossa.

Luonto parantaa sen minkä nykyahdistus sairastuttaa.

Koneet inhimillistyvät ja ihmiset koneellistuvat. Pitää aidosti taistella tuota välttääkseen. Pekka Vahvasen loistavassa artikkelissa Mielekkyyden kuolema (alla ote, Image 10/2018) kerrotaan lisää aiheesta. Tilasin Pekan kirjan aiheesta. Siinä oli osuvasti kerrottu, että:

Kaikissa asioissa pitää olla haaastetta jotta niistä nauttii. Liian helpolla saatu ei toimi. Pitää paikkansa. Kirjanlukuhetki, kaksi osaa hyvää sarjaa Prime Videosta tai hyvä ruoka maistuvat paremmalta, kun on niitä ennen tehnyt jotakin fyysisesti palkitsevaa.

Professori Minna Halme kertoo olennaisen

Yksilötasolla ei ole paljoa mitä voimme tehdä. Jos tiputtaa Suomessa hiilijalanjälkensä kohtuutasolle, siinäpä se sitten onkin.

Nyt kaikki teot odottavat poliitikkoja ympäri maailman: Esimerkiksi hiilidioksidivero pitäisi saada heti käyttöön kaikkialla. Aalto-yliopsiton vastuullisen liiketoiminnan professori Minna Halme puhui artikkelissaan muutakin erittäin viisasta.

Tutkimusten mukaan yritykset, jotka toimivat kestävästi niin sosiaalisesti kuin ympäristön kannalta, menestyvät keskimäärin paremmin. Miksi suuri osa yrityksistä ei silti edelleenkään panosta kestäviin ratkaisuihin?

Yrityksiä johdetaan nykyisin hyvin lyhyen aikavälin mittareilla. Pitkällä aikavälillä kestävän kehityksen mukaiset ratkaisut – ekologisesti järkevät ja yleensä myös yhteiskunnallisesti järkevät – ovat taloudellisesti fiksuja ratkaisuja. Mutta jos halutaan rahastaa maksimaalisesti, syntyy ongelmia, joissa sosiaaliset ja ekologiset kestävyyden tavoitteet törmäävät lyhytaikaiseen taloudelliseen intressiin. Tuotteista tehdään helposti hajoavia ja ne valmistetaan maissa, joissa työolosuhteet ja lainsäädäntö mahdollistavat halvan työvoiman. Suomen ja monien muiden maiden osakeyhtiölaki mahdollistaa hyvin lyhytjänteisen voitontavoittelun, jota nykyinen sijoittamisajattelu suosii.

Mistä kehitys johtuu?

Se on 1930-luvun alun suuren Yhdysvaltain laman seurausta. Hehkulamppu oli ensimmäinen tuote, jonka kohdalla alettiin tehdä niin sanottua suunniteltua vanhenemista. Tuottajat alkoivat keskenään sopia kartelleista, joiden mukaan yksi hehkulamppu ei saa kestää kuin tietyn ajan, vaikka teknisesti olisi ollut mahdollista tehdä kaksi kertaa kauemmin kestäviä lamppuja. Samanaikaisesti mietittiin, miten Yhdysvalloissa tulevaisuudessa estetään suuri lama. Silloin syntyi ajatus, että ihmiset pitäisi saada kuluttamaan enemmän. Me olemme edelleen samalla tiellä. Silloin ympäristövaikutuksia ei vain vielä tiedostettu.

Viime vuosina vähäpäästöisiin tuotteisiin on kuitenkin panostettu paljonkin?

Suhteellisesti onnistutaan tekemään vähemmän bensaa käyttäviä autoja ja vähemmän vettä ja sähköä käyttäviä pesukoneita, mutta luonto ei kysy, onko tämä suhteellisesti tehokkaammin tehty, vaan absoluutit ratkaisevat. Kun katsotaan maapallon resursseja ekologisen jalanjälkimittarin mukaan, ne on Suomen osalta käytetty huhtikuussa, koko maailman osalta elokuussa.

Miksi emme reagoi, vaikka tieto maapallon kantokyvyn ehtymisestä on ollut olemassa vuosikymmeniä?

Kun systeemistä on rakennettu tietynlainen tai kun se on rakentunut tietynlaiseksi, sen muuttaminen tarkoittaa, että jouduttaisiin toimimaan hyvin eri tavalla. Tämä ei palvele kaikkien tahojen lyhyen aikavälin intressejä.

Miten tämä näkyy käytännössä?

Koko viime talvi Suomessa yritettiin yritystukipurkua. Etujärjestöt puolustivat status quota, saavutettuja etuja. Vuodesta 2013 saakka tässä maassa on ollut käytettävissä ympäristöministeriön selvitys siitä, että ympäristölle haitallisia yritystukia maksetaan noin kolme miljardia euroa. Se on suunnilleen sama summa kuin yritykset maksavat yhteisöverona. Esimerkiksi teollisuus maksaa käyttämästään energiasta veroja ja niitä palautetaan takaisin.

Onko jotain tehtävissä?

Esimerkiksi aurinkoenergiatoimijoiden asemaa auttoi paljon, kun perustettiin Lähienergialiitto, joka ajaa kestävän, hajautetun energian asemaa. Uusien, vielä pienien yritysten pitäisi järjestäytyä paremmin, vaikka Lähienergialiiton esimerkin mukaisesti, niin ne saavat äänensä kuuluviin päätöksenteossa. Lisäksi isojen jo toimialalla olevien yrityksien pitäisi olla niin fiksuja, että ne alkaisivat vanhan rinnalla tehdä uutta. Wärtsilä on hyvä esimerkki: siellä tulevaisuus nähdään niin, että se on menossa aurinko- ja tuulienergiaan ja muuhun vastaavaan, ja panostetaan siihen. He ovat tänä kesänä ottaneet sellaisen kannan, että tuulivoima on taloudellisesti järkevämpi ratkaisu kuin ydinvoima.

Mitä poliitikkojen pitäisi tehdä yritystukien uudistamisen lisäksi?

Pitäisi säätää hiilidioksidipohjainen arvonlisävero. Liha voisi olla ensimmäinen kokeilukategoria. Ylipäätään pitäisi pohtia, millä tavalla työn verotuksesta saataisiin painopistettä ekologisen haitan verottamiseen. On myös haitallista sääntelyä: esimerkiksi puolet taloyhtiöiden asukkaista olisi valmiita harkitsemaan taloyhtiön tuottamaa aurinkosähköä, mutta tämä ei lainsäädännöllisesti ole mahdollista.

Onko nykyistä markkinatalousjärjestelmää mahdollista yhdistää ympäristön ja yhteiskunnan kannalta kestävään toimintaan?

Yksi ideaali olisi, että ympäristövaikutukset voitaisiin kytkeä irti talouskasvusta, mutta sellaista ei ole saatu aikaiseksi. Monet vannovat tämän ideaalin nimeen, mutta ei sellaisesta ole näyttöä eikä todisteita siitä, että niin tulisi tapahtumaan. Älyllisesti rehellinen näkemykseni on, että on siirryttävä kohti kohtuullisuutta siinä, kuinka paljon kulutetaan, mutta sen ei tarvitse tulla elämän laadun kustannuksella. Meillä on vielä köyhyydenpelkolähtöinen tapa suhtautua materiaan. Ajatellaan, että materia tuo onnea, mikä ei tutkimusten mukaan ole totta sen jälkeen, kun perustarpeet on tyydytetty.

Mistä uusi malli löytyy?

Sosiaalisten liikkeiden kyky tuottaa ideologista murrosta on asia, johon meidän pitäisi panostaa enemmän. Itse kunkin yksilönä. Pidän demokratiaa, puoluejärjestelmää ja vahvaa valtiota hirveän hyvinä asioina, mutta nyt ollaan tilanteessa, jossa valtiot ja poliitikot näyttävät halvaantuneilta. On tärkeää, että et myös ne, jotka uskovat tasa-arvoon, hyvinvoinnin tärkeyteen ja luonnon säilyttämiseen, puhuvat vahvasti omansa puolesta. Usein se voidaan mieltää naiiviksi; on helppo olla kyyninen ja kriittinen. Kriittisyys voi olla alkuenergia, mutta kriittisen ihmisen pitäisi myös ehdottaa uutta. Kyynisyys ei ole ratkaisu. Se on moraalitonta.

Käperrymme pikku hiljaa koteihimme odottamaan pimeän ja märän peittoa. Päillä on silloin liikaa aikaa. Poissa on kesän helpottavat pihatyöt ja juhlat.

koulutuslupaus_s900x0_q80_noupscale

Eritoten hallituksemme OIKEA linja vetää nyt mielen matalaksi. Meidän pitää säästää ja saada talous kuntoon, mutta se miten se tehdään – siitä seuraa ahdistus: Yksityistäminen (Kokoomus), maakuntasuhmurointi (Keskusta), yleinen pöljyys (Persut). Näin sydämetöntä meno ei ole ollut koskaan. Ne joilla on jo eniten saavat lisää ja ne kellä ei menettävät lisää.

En tunnusta mitään puolueista, mutta tätähän ei kukaan äänestänyt.

Demokratia on rikki

Jo uusimmat gallupluvutkin sen kertovat.

”Epätietoisten osuus on nyt 2010-luvun suurin. Niitä, jotka sanoivat, etteivät äänestäisi lainkaan tai eivät osanneet tai halunneet sanoa, mitä puoluetta äänestäisivät eduskuntavaaleissa, oli nyt 41 prosenttia.”

Vanhemmat tutut aina sanovat että näin se nyt meni, demokratia ratkaisi. Ei muuten ratkaissut. Onko kukaan tutkinut, johtuuko koko ajan nouseva ”päättämättömien” määrä siitä, ettei uskota enää politiikkaan tällä mallillaan?

  1. Äänestimme henkilöä ja hänen edustamaansa puoluetta. Sen voiman torjuu jo täysin käsittämätön puoluekuri, jossa kaikkien on sopeuduttava ko. puoleen ajamaan asiaan, vaikka se olisi kuinka pöljä.
  2. Vaalien jälkeen muodostetaan hallitus. Vaikka edustajasi ja hänen puolueensa olisi vaalikakkonen, se ei välttämättä pääse hallitukseen, koska voittajapuolue neuvottelee itselleen sopivimmat kumppanit sinne.
  3. Hulluinta on kuitenkin se, että takki kääntyy lupauksissa aina vaalien jälkeen: Keskusta ja Kokoomus mm. lupasivat olla leikkaamatta koulutuksesta ja siitä leikataan aivan hulluna.

Tuo ei ole demokratia. Ja tätä ei tue enää juuri kukaan muu kuin kovasydämisin oikeisto.

Jokaisella ihmisellä ja kaikilla puolueilla on joitain hyviä ajatuksia.

Hallitus – Oppositio -asetelma lienee myös aikansa elänyt. Toinen jyrää kuuntelematta ja toinen haukkuu koko matkan. Vähemmästäkin ahdistuu, koska kuuntelu ja keskustelu puuttuu täysin. 50+ sedät ja tädit tuntuvat olevan immuuneja järjelle ja keskustelulle. Keskitytään vain prosesseista tappeluun. Äänet on jo saatu ja pyritään varmistamaan saatu paikka uudella kampanjalla.

Miten tällaisenkin hulluuden muuttaisi? Onneksi lohtua saa kirjoista, musiikista ja rakkaista. Viimeistään vaikka sitten pilleristä, jos pahaksi pääsee.

Olen nyt kuullut monilta kavereilta Suomesta, kuinka valo puuttuu täysin. On pelkkää mustaa ja ankeaa. Ja se näkyy ilmapiirissä, esim. asiakkaiden sähköpostiviesteistä. Pelkkää negatiivista marmatusta ja vaatimista, usein vielä täysin ilman syytä. Tulee se sama paha olo kuin siellä ollessa, vain lukemalla työposteja.

Tiedämme masennukseen taipuvaisina oikein hyvin, mitä Suomessa on elää loka-tammikuu väli. Siksi emme olekaan enää siellä silloin, toivottavasti koskaan? Painostava tunnelma kaiken kaikkiaan.

Missä on kaikki kunnioitus toista ihmistä kohtaan? Syljetään vain ongelmia eteenpäin.

VOI OLLA TOISINKIN

Ota löysin rantein, älä jännitä.

Ota löysin rantein, älä jännitä.

Toista se on täällä, auringon ja positiivisten ihmisten keskellä. Tätä elämän pitäisi olla välillä ihan kaikille.

Itse olen kuin uusi ihminen, koska jätin myös lukematta kaikki suomimediamarmatukset kun saavuin tänne. Painostakin lähtenyt terveellisesti syömällä ja liikkumalla jo 6kg:aa.

Nyt alkaa viimeinen 2,5 viikkoa, ja arveluttaa jo tulla takaisin sinne negatiivisuuden kehtoon. Se imee kuitenkin taas mukaansa, vaikkei haluaisi. Koitankin nyt skipata myös siellä mediat, liikkua vaikka väkisin siinä räntäsateessa ja repiä se ilo jostakin elämään.

Ensi viikonloppuna rakkaat ystävämme Pom ja Ryaw (äiti ja tytär) täyttävät yhteensä 66 vuotta. Luvassa on naamiaisbileet heidän ravintolassaan. Sitten ampaisemme kolmen päivän pikalomalle Cha-amin Novotel-hotelliin. Viimeisenä viikonloppuna vietämme vaimoni kanssa täällä hääpäivää, kaikkien ystäviemme kanssa, kunnes siirrymme Finallandian koneeseen.

Ihminen voi olla positiivinen tai tylyn ahdistunut, ja kaikkea siltä väliltä. Jokainen päättää sen itse. Oppia Veikolta.

Pikku Apuri

 

Pääsy pois suomalaisesta hengettömyydestä on ajanut ahdistuksen pois. Olen lopettanut lähes kokonaan suomalaisten ”uutisten” (lue: tuskartikkelit, uusi sana) tavaamisen ja vähentänyt (anti-) sosiaalisten medioiden käyttöä 90%.

Sen sijaan olemme työnteon ulkopuolisen ajan ihmisten ja toistemme kanssa livenä: Nauramme, kuntoilemme, syömme ja juomme. Elämä vaan on niin paljon positiivisempaa täällä. Suomiystäviä toki kaipaa.

SUOMI ON NYT TUSKAISA

Ei sitä huomaa kuin matkan päästä, miten tuskaisa maa Suomi juuri nyt on.

Kaikki on valittamista, uhkia ja epäonnistumisia. Harvat yrittävät luoda positiivistakin henkeä, mutta se on yhtä kuin yksittäisen linnun harjaaminen Exxonin öljyonnettomuudessa. Työssäkin kiitos ja iloisuus loistaa poissaolollaan. Puurretaan vain ilman merkitysten miettimistä. Ja kaikki – KAIKKI – pyörii rahan ja talouden ympärillä.

Ja sitten kruununa laiton, mutta valtion hyväksymä orjatyö. Sanattomaksi vetää.

Pahinta on se, että siellä asuessa ajautuu väkisinkin kierteeseen mukaan. Vaikka tekisi mitä ei-päätöksiä, huomaa kuitenkin kommentoivansa ja osallistuvansa tuskaan.

Koitamme nyt irtisanoutua tuskasta. Vienee pitkän ajan ja keinotkaan eivät ole vielä selvillä, mutta se on seuraavana tavoitteena. Sitä kautta saa vielä entistäkin paremman elämän. Sitä kun ei koskaan tiedä, koska se pois viedään.

Pikku Apuri

EDIT: Tuli muuten laskutoimituksena mieleen, että jos jättää kokonaan pois turhat tv:n toljottamiset sekä vielä turhemmat tietokoneen edessä nyhjöttämiset, jää päivään helposti 5-8 tuntia aikaa tehdä muuta. Sitä täällä tehdään 😉

 

Dogi

Levollinen dogi kiinalaisen luostarin lattialla, Kaoh Taolla lähellä Hua Hinia.

Muistatteko, kun ihminen vielä pystyi tuntemaan itsensä levolliseksi? Oli levollinen olo. ”Tunnenpa itseni levolliseksi”.

Mietin koska viimeksi? Ehkä Hua Hinissa? Turussa ei koskaan. Nykyisen ”Katso tissit” -median ja teknologian 24/7/365 -yhteispommitus sekä suomalainen työelämä, jossa säädetään usein tuhatta ja sataa vailla tarkoitusta, veivät sen. Ihmisen itse tehtyä kiirettä sekä pahaa oloa. Levollisuus vaihtui ahdistukseen.

Sitä mietin työn päivänä. Hyvää vappua kaikille, me lähdetään Kasnäsiin sitä karkuun.

Pikku Apuri