Positiivinen näyte (kolumni Turkulaiseen 16.11.2016)

positiivinen-na%cc%88yte

Turkulaisen kolumni.

Olen 10 vuotta mekastanut netissä. Nyt viimeisen vuoden olen kyseenalaistanut molempien, mekastamisen ja netin, voimaa.

Tiedän toki saaneeni työtä ja lukijoita 2500 blogikirjoituksen ja ziljoonan muun jutun takia, mutta kaikki ”hallitus on huono” ja ”tämäkin on paskaa” -kirjoittelun jakaminen vaan musertaa.

Suomimedia tosin ON aidosti masentava. Kun Suomi kokeilee sovituskopissa ahdistuspaitaa ja masennushousuja, kaikki koot sopivat valettuna. Osaamme kieriä ja nauttia piikkihöyhenistä ja huonosta tervasta. Ja täällä Turussa jopa aloitamme monet lauseet kieltosanalla, ”Et sää mittä mihinkä lähtis?”.

Päätyseinä vilahti – aivot kilahti

Kesän loputtua saatu ja poistettu melanooma muutti miestä. Arvot olivat jo aiemmin hakeutuneet kohdilleen, mutta nyt ne naksuivat lukkoon. Ei elämää oikeasti kannata käyttää murehtimiseen vaan lähimmäisiin, rakastamiseen, iloon ja nautintoon.

Itse asiassa en edes tiedä mitä tästä vielä seuraa, mutta tunnen kuinka aivot päivittyvät ruksutellen ja mieli työstää uutta elämänvaihetta. En vain vielä saa/ osaa pukea uutta minää päälleni. Olen hiljaa ja hiljainen, koska ”käyn”. Tuleeko kuinka vahva seos, sen näkee sitten joskus?

Sekin on muuttanut kaupunkilaista, että vanhalla torpalla saa asua kesät. Nautinto vyöryy yli, kun vain seuraa luonnon ja sen eläinten menoa, touhuaa puutöitä tai rupsuttelee maata. Kuin ihmeen kautta maa antaa vielä ruokaakin pöytään.

Ilon kautta

En silti ihan pahimpaan start-up -pöhinä-positiivisuuteen meinaa sortua. Kuten muutamat niissä piireissä touhuavat kaverini ovat sanoneet: ”Siellä kyllä pidetään kauheetä fiilistä yllä, suunnitellaan ja strategioidaan, mutta aika harva oikeasti tekee mitään”.

Opettelen pikku hiljaa ajattelemaan positiivisia asioita heti aamusta. Elinikäisen uteliaalle uutisnarkkarille se jo on iso prosessi, josta voi vain hiljaa oppia pois. Ensin pitää katsoa mistä uutisensa meinaa lukea tai katsoa. Sitten varovasti kurkkia konepellin alle. Sosiaalisen median rajoitin on pakko laittaa päälle. Facebookin algoritmi pitää automaattisesti seinävirrastani pois ne, jotka eivät sen mielestä sinne sovi.

Kun muistaisi joka päivä sen, että täällä (ainakin vielä) kelpaa elellä. Meitä ei ammuta mistään, maa ei järise alta eikä tulivuori ryömi päälle. Diktaattori ei kahmi rahoja ja hakkaa vääräpäisiä. Ja ainakin päiväsaikaan uskaltaa vielä kävellä melkein missä vaan.

Kai se viisastuminen hiipii liberaalimmankin kaverin ihon alle? Vaikka sitten pakkopysähtymisen kautta. Veikko Lavin sanoin:

“Ota löysin rantein, älä jännitä,

ota vastaan mitä tarjoo elämä.

Eihän suremalla maailmasta

mitään saa

päivä päivältä vaan lähestyypi maa.

Ota löysin rantein, älä jännitä,

ota vastaan elämä!”

Jari Liitola, pikkuapuri ja elämän opiskelija