Pikku Apuri on heinäkuun aikana Oy

, ,

Kaksitoista vuotta tuli pidettyä rinnan Viidakkorumpua, joka oli aina osakeyhtiö sekä Pikku Apuria, joka on aina ollut ay. Nyt Apurikin on vihdoin Oy.

Syy oli jo pitkään selvä: Avoimen yhtiön pitäminen aiheutti sekaannuksia koko ajan, jopa verottaja ei aina tiennyt miten tulot oikeasti pitäisi laskea? Oli hämmentävää merkkauttaa yksityisottoja ja setviä niiden suhdetta verotukseen. Osakeyhtiö on selkeästi oma identiteettinsä ja rahat eivät mene sekaisin, koska firman tilillä on firman rahat.

Kun olin yksin Apurina ja firma oli “vain tukiyritys hyvin pienine tuloineen”, ay menetteli. Nyt kun Pia on jo pari vuotta ollut yrittäjänä rinnallani, oli järkevää siirtyä ammattimaisempaan toimintaan myös byrokratiapuolella.

Toimintamme pidetään silti pienimuotoisena. Kaikki meille työtä tekevät laskuttavat. Palkollisia meillä on vain minä ja Pia.

Toimintammehan jakautuu nyt vuosisopimusasiakkaisiin, joille teemme kuukausilaskutuksella työtä (mainoskampanjoita, taittoja, Googlemainontaa ja SoMe-kamppiksia) sekä projektityöhön, joka on usein yksittäisen verkkosivun tuotanto tai printtiesite/ mainos.

Syksy saattaa tuoda meille kolmannen tukijalan, mutta sen puolesta asiat ovat vielä kesken.