Perustulo ja työn tekeminen eivät ole toistensa vastakohdat

Jukka Relander avasi viikolla Vihreiden perustulomallia ja siitä sitten myöhemmin selityksen.

Screenshot 2014-11-26 14.19.36

Kannatan perustulomallia ja olen puoluesitoutumaton. Kaikista puolueista löytyy hyvää ja huonoa.

Yksi perustulon suosituimmista “vasta-argumenteista” kuuluu: Kyllä työstä pitää ihmisen palkkansa saada jatkossakin. Konservatiivien heitto on perinteisen lepsu, sellainen: “tyttö, tulehan pois sieltä minkkitarhasta mellastamasta” -tyyppinen. Yleensä lausujalla ei ole minkäänlaista käsitystä siitä byrokratia- ja alemmuusrumbasta, mihin työtön ihminen Suomessa joutuu. Työnteosta ja yrittelijäisyydestä rangaistaan monin eri tavoin.

Perustulo on ainoa riittävän iso muutos Suomen nykytilaan, jos saadaan iso asia muutettua sitä ennen: Säästöjä saadaksemme, pitää yhdistää valtion eri byrokratiainstanssit (Työvoimatoimistot, Elyt, Kelat, jne.) yhdelle luukulle ja samaan tietokantaan. Eli purettua 90% noista rakenteista ja kuluista. Ei moisen urakan luulisi “Suomen it-taloilta” kestävän kymmentäkään vuotta ja varmasti päästään alle miljardin kustannuksilla?

Ns. lisäturva-asia pitää myös ratkaista, eritoten asumistukien osalta. Pääkaupunkiseudullahan työtön voi saada yli tuhannen euron kuukausittaisen yhteistuen, koska asumisen hinta siellä on niin päätön. Siihen tulevaisuuden Suomella ei ole enää varaa.

Jos nämä ratkaistaan, perutulomallissa ei ole kuin hyvää.

Perustulo kannustaa tekemään työtä, toisin kuin nykymalli, joka kannustaa välttämään työn tekemistä.

Intohimoyrittäminen

Malli mahdollistaisi myös sen, että voisi yrittää perusturvan päälle mitä oikeasti haluaa. Se siis kannustaisi myös intohimoiseen yrittäjyyteen, toisin kuin nykymalli, jossa mitään turvaa ei ole. Hyppy yrittäjäksi rikkoo koko turvaverkon, jopa yrittäjän puolison alta.

Intohimoyrittäminen on sellaista, jota ihminen jaksaa tehdä pitkään. Se antaa virtaa muuhunkin elämään, ja voi työllistää lukuisia muita intohimon imussa. Se on usein sitä, miksi yrittäjä on elämään tuotu.

On muuten uskomatonta, kuinka Suomessa vieläkin rankaistaan työnteosta ja yrittämisestä, vaikka kuuluisi kannustaa ja kannattaa?

Lukekaa vaikka todisteeksi valmistuneen nuoren kolumni TS:sta. Halusin muuttaa täältä taas pois.

Pikku Apuri