Padova – Pearl Jam – Venetsia -kesäreissu 2018

,

Aika harva tulee Italianreissulta pari kiloa keveämpänä kuin sinne mennessä. Sen saavuttaa kun kävelee n. 30 000 askelta joka päivä. Padova ja Venetsia ovat kummatkin niin täynnä kauneutta, että se ei edes tunnu missään. Ja siihen päälle ikisuosikkini Pearl Jamin paras näkemäni konsertti koskaan vei äänemmekin kahdeksi päiväksi. Jos mietit näitä kohteita, tässä muutama kuva ja video päätöksesi tueksi. Mene!

Padova, Italia

Olimme nähneet Pearl Jamin jo Berliinissä (parikin kertaa) sekä Prahassa. Nyt halusimme intohimoisena keikkayleisönä tunnettujen italiaanojen sekaan, mutta emme halunneet Roomaan tai Milanoon, joissa olemme käyneet, joten valitsimme Padovan. Ja onneksi.

Padova on rento yliopistokaupunki, jossa on todella kaunista ja hulvaton määrä pyöräilijöitä. Oli hienoa nähdä, kun businessihmisetkin ajoivat hienot puvut päällään fillareilla eikä millään katumaastureilla. Kaupungissa oli hyvä fiba.

Kävimme katsomassa mm. Giotton kuuluisat freskot Cappella Degli Scrovegnissa. Giotto maalasi ne ryhmänsä kanssa vuosina 1303-1305 (yli 200 vuotta ennen Michelangeloa). Maalauksissa oli ensimmäisenä maailmassa syvyyttä ja kasvojen ilmeitä. Kappeli on tarkoin ilmastoitu, joten sinne pääsee kerralla vain pieni ryhmä. Kannattaa ottaa Padovakortit 48 tunniksi. Niillä pääsette ilmaiseksi katsomaan Giottot ja kulkemaan busseilla sekä raitiovaunuilla kaupungissa.

Aloitimme hotellista läheltä stadionia, Hotel Al Casonista. Se ei ole parhaalla paikalla, joten jollet mene keikalle, älä varaa hotellia sieltä osasta kaupunkia. Keikan jälkeen siirrymmekin parhaaksi arvioituun boutique-hotelliin, Belludi 37:aan, joka olikin palvelultaan paras koskaan vierailemamme. Hotelli sijaitsee vanhan kaupungin sydämessä, Basilica di Sant’Antonion vieressä.

Kuvia

 

Pearl Jam, Stadio Euganeo 24.6.2018

Minulla oli bonusmissio Pearl Jamin keikalle. Suuresti arvostamani yritys, The Other Danish Guy, joka tekee maailman parhaat alushousut ja vielä merimuovista, antoi matkaamme parit bokserit annettavaksi Eddie Vedderille.

Keikan jälkeen sainkin kiinni bändin securitykaverin, joka lähti paketteja Eddielle kuskaamaan. Toivottavasti tämä suunnitelmamme vaihe 1 toteutui? Lisää on luvassa.

Keikka oli paras koskaan näkemämme. Lähes kolme tuntia pelkkää yhteislaulua ja loistavaa soittoa täydellisessä kesäsäässä (+23C).

Silti suurin anti tälläkin reissulla olivat uudet ystävämme Saksasta ja Romaniasta. Pearl Jamin Ten Club (faniklubi) on tiivein ja yhteishengeltään huippua.

Olen tutustunut sen kautta moniin saman henkisiin ihmisiin ympäri maailman. 10CC -faniklubi järjestikin edellisenä iltana Old England Pubissa, joka oli valtava laitos, suuren fanitapaamisen, jossa tutustuimme Mirceaan, Corinneaan, Katyyn ja Mikeen. Heidän kanssaan vietimmekin sitten seuraavat päivät rokaten, jutellen, juoden ja hyvin syöden. Nyt olemme heidän kanssaan yhteydessä viikottain, Messegerin ja Whatsupin kautta. Pala sydämestä lähti heidän mukanaan Romaniaan ja Rostockiin.

   

Konsertti

 

Band introductions

Pearl Jam, Padova 2018 – Band introductions and a short story from Viidakkorumpu 2.0 on Vimeo.

Animal

Pearl Jam, Padova 2018 – Animal from Viidakkorumpu 2.0 on Vimeo.

Given to fly (snippet)

Pearl Jam, Padova 2018 – Given to fly (snippet) from Viidakkorumpu 2.0 on Vimeo.

Elderly woman … (snippet)

Pearl Jam, Padova 2018 – Daughter (snippet) from Viidakkorumpu 2.0 on Vimeo.

Better man

Pearl Jam, Padova 2018 – Better man from Viidakkorumpu 2.0 on Vimeo.

A funny story, Alive and Baba O Riley (The Who)

Pearl Jam, Padova 2018 – A funny story, Alive and Baba O’Riley (The Who) from Viidakkorumpu 2.0 on Vimeo.

 

Venetsia

Venetsiassa olimme vain yhden päivän ja yön, koska lentomme kotiin oli aamusella.

Toki olimme kuulleet sen olevan turisteja (jenkkejä) täynnä ja ettei siellä viihtyisi kuin muutaman tunnin. Paskapuhetta. Olihan “ne kuuluisat paikat” täynnä, mutta Venetsia on yllättävän suuri paikka, josta löytyy kyllä rauhallisiakin paikkoja kun vaan jaksaa taaplata.

Vielä jäi paljon näkemättä, joten sinne on pakko päästä takaisin. Upein kaupunki ehkä missä ollaan käyty – ja yllättävän edukas, kun tietää missä syö ja juo. Kannattaa visiteerata ennen kuin se uppoaa.

Kuvat

 

Kiitos Italia!

Italiassa on helppo kulkea busseilla ja junilla. Ne ovat hyviä, nopeita ja halpoja. Marco Polon kentältä Venetsiasta ensin 8,5€:lla Padovaan. Padovan juna-asemalta 3,40€:lla Venetsian Mestreen ja Venetsian Mestrestä 8€:lla Marco Polon lentokentälle.

Muista että monessa paikassa englantia ei juurikaan osattu, joten kannattaa ottaa haltuun edes peruslauseita ennen matkaa. Itse tallennan aina puhelimeen ne yleisimmät sanonnat, jotka on sieltä helppo tankata päähänsä.

Arrivederci! Traduzione italiano.