Nytkuelämää

Otimme eilen vaimon kanssa muutaman voittomaljan, sillä torppamme sai “hyvän tuomion” perinnerakentamisen mestarilta, Pekka Spinkkilältä.

Juu, joudumme, tai tarkemmin, saamme tehdä täällä parannuksia ja vahvennuksia vuoden sisään, mutta niistä selvitään myös Pekan työntekijöiden avulla. Muutama tonni niihin toki uppoaa, mutta sen olemme velkaa “vanhalle rouvalle”. On kiva pitää huolta 120-vuotiaista. Toivon, että joskus Suomikin pitää huolen meistä?

NYTKUELÄMÄÄ

Siitä sitten ajauduimme keskusteluun elämästä yleensä: En referoi koko settiä, mutta tiivistän tähän tähänastisen oppimani:

Päivittäin saa lukea Facebookista ja lehdistä (nuorten) aikuisten äkkikuolemista. On jälkikasvua ja vaikka mitä jäljellä, mutta iso S tai muu tulee ja vie, muutamassa kuukaudessa. Itsekään en ole terveyden yliseppä, joten on tullut ajateltua tätä maallisen vaelluksen pituutta muutenkin.

Olen ollut onnekas. On tullut hankittua kaksi asuntoa, kaupungista ja maalta sekä ulkomaisessa pankissa on säästöäkin. Saan elää elämääni minulle sopivan, fiksun, ahkeran ja kauniin kumppanin kanssa, ja kohta teemme vielä työtämmekin yhdessä (siitä lisää myöhemmin). Joka tapauksessa, on tullut mietittyä hautausmaan rikkaimpia: Mitä teen omaisuudellani, kun vielä saan elää?

Kun on se ydinsana. Nimittäin lähes kaikki meistä elävät sitku-elämää. Kun sitten joskus saa elää, elän näin tai noin. Itsellä meni kauan oppia nytkuelämä. Herään oikeasti lähes joka kolmas aamu nauttimaan juuri siitä päivästä.

Klisheissä on se hyvä puoli, että niistä tulee sellaisia pakosta.

Vaimoni ei vielä ole samassa tilassa. Liian usein hän miettii, että mitä jos torpalle/ meille / elämälle käy niin tai näin. Iso osa energiaa menee sen tilanteen purkuun ja kääntämiseen. Nyt tuntuu, että vuosien “käännytystyö” alkaa kolista ns. kotiin. Kaipaankin vierelleni nytku-kumppania.

Nimittäin, joku saatanan uskovainen voi ampua meidät taivaalta, kun olemme matkalla paratiisi nro. 3:een, tai iloinen bussikuski voi töytäistä minut pyöräni satulasta hengiltä. Voin saada taudin, joka kaataa minut ihan livenä. Mantun Grillilläkin joku voi lyödä Jaria leukaan, ja voin täältä kahdesta metristä kaatua 1,2 promillen humalassa ja lyödä ison pääni kiveen.

Kaikkea voi tapahtua, mutta tehtäiskö kaikkea sitä ennen?

Joten iloitkaa, eläkää, ostakaa, juokaa, naikaa, kyykkikää perunamaalla, uikaa, jumpatkaa, rokatkaa, työstäkää, äää – nauttikaa elosta, ei pelosta.

Ressu sanoo asiani paremmin: