Muistan ne ensimmäiset kerrat. Isä oli satsannut, muusikkona, hienoon levy-kasetti -kokonaisuuteen. Se näytti avaruusalukselta, jonka kyljessä luki B&O. Isä pisti korvilleni raskaat kuulokkeet ja soitti – niin, en muista enää mitä.

Nuorempana me suvun lapset saimme olla joka kesä mummin ja papan luona, Rymättylän Päivölässä. Siellä, hirsitorpan yläkerrasta, löysin papan vanhat savikiekot. Mikään muu ei kelvannut kuin Maruzella. Maruzella -savikiekko oli oma 1. hittikappaleeni. Taisin olla 4+- vuotias, jonka jälkeen nopsaan opin lukemaankin. Onkohan veivattava soitin siellä vieläkin?

Toki, kuten kaikilla ikäisilläni, huoltoasema-Finnhits soi aina automankassa. Ollaan siis menty Kuusamoon kerta jos toinenkin.

Muistan myös sellaisen, että heräsin kotona Ampumakentänkadulla (Turun lähiössä) yöllä siihen, että stereoista kuului juhlinnan taustalla ”Yes, sir, i can boogie” -kuiskailudiskoa.

Omat rahat menivät

Ensimmäiset omat rahat pistin Sleepy Sleepersin Metsäratioon Fazerin Turun myymälässä, joskus 70-luvun lopulla. Siitä lähtien minusta tulikin Fazerin kuuntelunarkkari. Aina kun oli aikaa, ja kun sitä ei ollut, ympäri Fazerin neliönmuotoista kassaa olevista kuulokojeista löysi minut. Juicea, Ultravoxia ja lopulta U2:ta.

Isä tiesi, että kultasepänliikkeen tsupparin sormuskiillotusrahat ja vähän päällekin meni lp-levyihin. Koskaan ei sanonut siitä mitään, kiillotuksesta kyllä.

Sitten hurahdin vanhaan bluesiin ja souliin. Se tarkoitti levyjen tilaamista Englannista. Niihin levyihin piti jo ostaa erilliset muovitaskutkin. Samalla minusta tuli keräilijän lisäksi jonkinmoinen hifisti. Kaverin ja hänen isänsä kanssa raijattiin hifiliikkeistä isot kasat kaiuttimia heidän asuntoonsa ja kuunneltiin Dire Straitsin Brothers in Arms -CD-levyä eri kaiuttimista (ko. kappale on edelleen yksi ikisuosikeistani). Missä se soi kirkkaimmin? Vahvistimia testailtiin samoin: Marantz ja Denon olivat kovia.

CD-levyt valloittivat kauppojen hyllyt ja minä, tyhmänä 18-vuotiaana hifistelijänä, hurahdin niihin. Se johti siihen, että tein tähänastisen elämäni typerimmän kaupan. Kiikutin lähes 1000+ hyvää LP-levyä Kane Recordsiin ja sain 10 levyä vastaan valita yhden CD-levyn. Silloin se tuntui…..no, ei niin pahalta kuin nyt. CD:t kun ovat maanneet jo vuosia kellarin laatikoissa. Tunnearvoa joo.

Konsertit

Keikkoja on tullut nähtyä satoja, pieniä ja suurempia. Ensimmäiset olivat Peer Gunt Lallintalolla joskus 80-luvun puolivälissä, isoista Rollarit Göteborgissa ja Pink Floyd Lahdessa hieman myöhemmin. Järjestimmepä kaveriporukan kanssa lähes 15 kesänä omaa, Riihirock -festariakin Vehmaalla. Upeita muistoja.

Oma top-keikkalistani on tähän mennessä: U2:n ZooTV/ Zooropa Tukholmassa, Chris Cornell Finlandiatalossa, Robert Plant Pakkahuonella, Massive Attack Porissa ja kohtuu tuntematon blues-duo Dublinilaispubissa.

Soittaminen

Jostain syystä, laiskuudesta pääosin, en ole koskaan oppinut soittamaan itse, vaikka lähes kaikki lähimmät kaverini soittavat vaikka ja mitä.

Nuorempana opettelin kyllä tosissaan bluesharpun soittamista, mutta sekin sitten jäi. Osaan kyllä ”musiikkia” ja tiedän siitä hurjasti, mutta soittotaito odottaa tulevassa. Kitara pitäisi vaan, sadepäivinä edes, ottaa käteen, mutta jostakin syystä kirja niihin aina osuu – tai sitten näpyttelen lisää 2300 blogikirjoituksen sarjaan. Lupaan parantaa, Esa.

Nykykuuntelu

Nyt kuuntelen vähemmän musiikkia. Keski-iän tuntee siitä, kun haluaisi nuorisomusan ”jumputtavan” hiljempaa autoissa ja pihoilla. Vanhassa 1860 -luvulta peräisin olevassa hirsisaunassamme soi aina klassinen.

Kuuntelen kyllä kaikkea, mutta roots -pohjainen musa on lähinnä sydäntä: Singer-Songwritereita, Americanaa, New Orleansia jne.

Jos haluat kuulla muutamia laatimiani Spotify-sekalistoja, löydät niitä tästä.

(kuvan Taivassalo -akustisen sain torpanlämpimäislahjaksi (muusikko)kaveriltani Esalta, kiitos!)

Kommentoi?

Close
Go top