Samaan aikaan kun stadin oma urheilujoukkue kävi niiamassa Turun ylpeydelle täydellä Gatorade/ Elysee / HK / Naggimugi / Kuka maksaa eniten -areenalla, me suuntasimme Cup & Pintin mainioon pubiin lämppäriolusille. Enää piti ylittää rautatiesilta ja oltaisiin Logomossa ensi kertaa keikkaa katsomassa. Oltiin kyllä kuultu kehuja sen akustiikasta, mutta tänään siitä saatiin aito todiste.

Paikkamme loppuunmyydyllä areenalla oli piippuhylly, joka osoittautuikin loistavaksi kuuntelupaikaksi musiikille. Kun kerran norminpoisto-Suomessa ollaan, jossa yhtä poistettua kohden saadaan 158 uutta, niin eihän rock-konsertissakaan tanssia sovi. Istuimia oli siis paikka täysi. Asian opimme tosin järkkäreiltä jo vuonna 1987 John Mellencampin vastaavassa hurmostilaisuudessa, stadin uhreilujoukkueen hallissa. Koitimme todistaa paperin olevan tulessa, vaan mitä kaikki, istumaan siitä, koska “ei tämä ole mikään rokkikonsertti!”.

No, elämästäkin tuttu naapurin Mikko kuului hyvin istuimillemme ja voitti illan yhtyeineen. Dire Straits naitettiin välillä jopa brucespringsteeniääniseen ääniseen. Välillä käytiin Boliviassa asti pompataksemme seuraavaksi Zöözs Bush nuoremman stetsonhikeäkin haistelemaan, kantrin kultamaille. Ja tuli sieltä myös Woyzeck.

Tuolla alempana todisteita Mikon TV:kin kovemmasta musakunnosta.