Mikko Kalajoki sai pohdiskelemaan oma alaa

Eihän näitä ajatuksia saisi ääneen kirjoittaa, tai julkiseksi, mutta luin eilen yhdeltä makuulta puoliväliin Mikko Kalajoen Miesmuisti -kirjaa. Tiedän Mikon vuosien takaa, ja aika yhteneväiset ovat ammattipolkumme olleet, mutta kuitenkin Matin ja Tepon maailmanlaajuisen dilemman hengessä:

Mä näitä polkuja tallaan kai viimeiseen asti
Jos sä rakkaani seisot mun vierelläin

Eli siis, jos toinen seisoo vierellä ja toinen tallaa, miten …. noh, eteenpäin.

Kirjassa väsynyt, tai ainakin motivaatiolerpahtanut mainosmies löytää (myös) ammattinsa murenevan altaan. Samaa olen hieman pohdiskellut viimeiset vuodet.

Uudet tuulet

Ensimmäinen tuuli on se, että hyvä ja laajahko perusosaaminen on kärsinyt inflaation nopeiden pikahuomioiden edessä. Tubettajat, in-game -mainostajat ja viraalisakit ovat omalla ammattikuvalla kuitenkin vieraampaa maata. Siinä mielessä lukeutuu jo setämiehiin, että sellainen yleissivistyksestä kumpuava pääosaaminen ei ole enää arvossaan. Väitetään, ettei jengi enää jaksa lukea viestejä. Halutaan yhdellä klikillä kaikki: ostaminen, kuuluisuus ja ammatti. Ja jos siihen pääsee, yritykset haluavat nopea kiitäjän siivellä myydä sekä autoa ja kanansiipiä.

Toinen on tämä: Tehdään kaikki kaikki itse -muoti. Annetaan amerikkalaisten perustaa tekniset alustat joilla se raha tehdään ja tehdään me muut niille ilmeiseksi duunit! Ihan sama mitä: Porakoneen lainaamisesta sukupuolikumppanuuksiin.

Kolmas uhkasuunta tulee teknologiavauhdista. Applikaatiotkin alkavat olla vanhoja kun AR (Augmented Reality) ja VR (Virtual Reality) -sovellukset ryntäävät puhelimiimme. Olisi siis ehkä oikea siirto opetella ja tuottaa sellaisia? Paitsi ettei siihen löydy opettajia. Itse ne on kantapään kautta opittava, koska Suomessa ainakin opetetaan vielä “digitaalisia osaajia”, jotka osaavat “tiputtaa esitteen verkkoon”.

Robert Johnsonin risteyksessä

Olemme löytäneet itsemme blueslegendan mukaisesta tilasta ja paikasta. Koko alaa kuljettanut kuuma moottoritie on vaihtunut maaseudun soratieksi, joka nyt haarautuu y-risteykseen. Jottai tarttis tehrä? Vai odotetaanko LP-levyteollisuudellekin käynyttä uutta invaasiota?

Mikkomaisen kirjan Mikko on kyllä tehnyt.