Mikä on tärkeää? – kolumni Turkulaiseen 20.7.2016
Työrupeaman päätyttyä, loman alkuun päässeenä, se tulee aina kuin ohjus: Muistutus siitä, mikä meille on tärkeintä maailmassa.
Se ei ole hallituksen haukkuminen, vaikka se erittäin kylmä nyt onkin. Se ei ole digitalisaation ja koneiden voiman jatkuva julistaminen jokaisessa mediassa. Se ei ole muiden ihmisten mollaaminen tai suoranainen kiusaaminen, vaikka ihminen on erilainen kuin sinä.
Ainakin itselle tärkeintä maailmassa olisi näyttää rakkaimmilleni, kuinka paljon heistä välitän. Sitä ominaisuutta olen opetellut jo vuosikausia, ja edelleen olen siinä melko huono. Miksi pitäisi odottaa jotain pahaa tapahtuvaksi, että saisi useimmin ja paremmin sanottua sekä näytettyä, etten koskaan haluaisi sinusta pois? Mikä saa meidät aina jäämään automaattiarkivaihteelle? Mikä saa meidät keskittymään täysin epäolennaisiin asioihin?
VIIMEINEN KUUKAUSI ELÄMÄSSÄ?
Jos saisit kuukauden elinaikaa, et varmaan seuraisi Facebookin uutisvirtaa? Siivoaisi työpöydältä keskeneräisiä? Vähät varmaan välittäisit absurdeista päätöksistäkään, kuten Sote, Kiky tai muu sekamelska. Et käyttäisi – tai no, itse voisin jopa käyttää muutaman sanan sellaisille henkilölle, joihin minulla on ohut yhdyslanka. Kertoisin suoraan mitä ko. henkilön kannattaisi parantaa ja miksi. Syviä arpia raaputtelisin varovasti betadinella.
Sen jälkeen järjestäisin kaikille rakkaimmille ja muutamalle muullekin iiiiiiiisot päiviä kestävät juhlat, jossa viini virtaisi, laulu sekä soitto raikaisi ja puheet olisivat hetken vapaita. Siitä toivottuamme lähtisimme rakkaani kanssa kauniiseen paikkaan olemaan kaksin yksi. Siinä se. Voisin kuolla sen jälkeen.
KLISHEE
Klisheistä on sanottava ympyrä: Niistä tulee sellaisia pakosta. Elä kuin viimeistä päivää, Carpe Diem, taitaa olla niistä kulunein. Puolet maapallon väestöstä kuolisi tai tapettaisiin, jos kaikki 7,5 miljardia eläisi sen opin mukaan. Maapallolle se olisi hyväksi, mutta ihmisille ei.
Aion itse ottaa nyt toisen klisheen käyttöön: Miten syödään elefantti? Pala kerrallaan.
Määrään itselleni kaksi päivää viikossa, milloin huomioin vain rakkaimpaani, samalla toki toivoen, että hän valitsee toiset kaksi päivää ;). Teemme asioita yhdessä, nautimme elämästä ja toisistamme. Teemme sen ilman shoppailua, joka aiheuttaa kuluttamisnarkkareille vain hetken fiksin.
Lopuksi käsky myös lukijoille. Pussatkaa heti rakkaimpianne. Rutistakaa niin että kylkiluut ryskyvät. Kesä hoitaa loput.
Jari Liitola, Pikku Apuri ja elämän opiskelija.
