Hieno, tärkeä ja viisas juttu Hesarista pääsi lainattavaksi asti. Niin hyvä se on.

Pikku Apuri

————–

Essee: Kun maailma muuttuu liian nopeasti ja rajusti, se muuttuu ihmiselle vieraaksi ja merkityksettömäksi. Tilalle astuu henkinen lamaannus, Jani Kaaro kirjoittaa.

Kävin pari vuotta sitten vanhainkodissa. Paikka oli laitokseksi viihtyisä ja henkilökunta asiallista. Muistiini on silti syöpynyt näkymä, jossa ryhmä vanhuksia istui hipihiljaa television ääressä ja katsoi Big Brotherin uusintoja.

Mieleeni tuli ensin sukupolvien kuilu ja ajattelin, että kuvassa oli jotakin surullista. Sitten huomasin yhtymäkohdat vanhusten ja Big Brother -talon nuorten välillä.

Molemmilla oli paljon joutoaikaa. Molemmat odottivat jonkinlaista ratkaisua tai päätöstä. Ja eikö BB-talo ole eräänlainen hoitokoti?

Laajempi yhdistävä tekijä oli kuitenkin hämärä eksistentiaalinen limbo. Jos jokainen päivämme olisi samanlaista vetelehtimistä kuin BB-talossa, emmekö me kysyisi – hyvästä syystä – onko elämällämme merkitystä.

Samoin olen kuullut vanhusten sanovan, että pääsisipä täältä jo pois, elämä kun on menettänyt merkityksensä.

Heitä ymmärtäisivät ehkä Crow-intiaanit, jotka saivat todistaa oman merkityksensä katoamisen yhden ihmiselämän aikana. Valkoisia tuli tasangolle joka vuosi enemmän. Nautakarja korvasi biisonilaumat.

Heimon päällikkö Plenty Coups ymmärsi, että heidän elämäntapansa oli päättymässä. He liittoutuivat valkoisten puolelle ja saivat kiitokseksi reservaatin omalle maalleen.

Crow-intiaanien puhe elämästä reservaatissa kertoo konkreettisesti, millaista merkitysten katoaminen on. Näin puhuu isoäidistään Alma Hogan Snell:

”Usein kun hän teki työtä ja puhui niitä näitä, hän saattoi yhtäkkiä mennä täysin hiljaiseksi ja tuijottaa eteensä. . . Olin aivan hiljaa ja odotin, että hän jatkaisi. Yhtäkkiä hän päästi ilmoille pitkän valittavan äänen. ’Miksi meille on tapahtunut näin’, hän kysyi. ’Elän elämää, jota en ymmärrä.'”

Ennen kuolemaansa Plenty Coups kertoi elämäntarinansa valkoiselle ystävälleenFrank B. Lindemanille. Hän kertoi vuolaasti seikkailuistaan ja nuoruudestaan, mutta ajastaan reservaatissa hän ei suostunut sanomaan muuta kuin:

”Kun biisonit katosivat, sydämemme putosivat maahan emmekä saaneet niitä enää takaisin. Sen jälkeen ei tapahtunut enää mitään.”

Tämä Plenty Coupsin lause on aiheena filosofi Jonathan Learin tutkielmassaRadical Hope. Siinä hän pohtii, mitä päällikkö tarkoitti sanoessaan, ettei enää tapahtunut mitään.

Päällikön elämässä nimittäin tapahtui paljonkin. Hänestä tuli maanviljelijä, hän vieraili presidentti George Washingtonin kotona ja hän johti heimoaan vielä monta vuotta.

Learin mukaan hän tarkoitti, että kaikki, mikä oli ymmärrettävää ja merkityksellistä, lakkasi olemasta sinä päivänä, kun crow’t luopuivat elämäntavastaan.

Lear vertaa tilannetta šakkiin. Kuvittele, että olet šakkinappula, jolla on oma sisäinen elämä. Sanot itsellesi: ”Minä olen musta hevonen, ja roolini on taistella muiden mustien nappuloiden kanssa valkoisia vastaan. Liikun kolme askelta L:n muotoisessa kuviossa.”

Ymmärrät itsesi oman roolisi kautta – ja muut nappulat niiden vastaavien roolien kautta. Sinulla ei ole aavistustakaan siitä, mistä roolit ovat tulleet tai miksi säännöt ovat sellaisia kuin ne ovat. Et tiedä olevasi osa peliä, jonka nimi on šakki, tai että pelin ovat luoneet ihmiset. Elät vain peliä ja yrität tehdä parhaasi.

Sitten ihmiset menettävät kiinnostuksensa šakkiin. Laudat ja nappulat pölyyntyvät ullakolla. Säännöt unohtuvat. Kukaan ei enää tiedä, mikä shakki on. Sinut nostetaan takanreunalle näyttelyesineeksi, ja katsot sieltä maailmaa täydellisen hämmennyksen vallassa.

Kyse ei ole vain siitä, ettet enää ymmärrä omaa rooliasi. Kyse on siitä, että se maailma, jossa roolisi oli ymmärrettävissä, on kadonnut.

Plenty Coups siis sanoi, että ”mitään ei tapahtunut”, koska maailma, jossa tapahtumilla oli merkitys, oli poissa. Kun maailma kadottaa merkityksensä, se muuttuu vieraaksi. Ihmisten on vaikea säilyttää ihanteita, joiden varassa he ovat eläneet siihen asti, ja tilalle astuu henkinen lamaannus.

Monelle crow’lle tällainen elämä oli sietämätöntä, ja he lääkitsivät henkistä tyhjiötään alkoholilla. Mutta eikö intiaanien kokemuksessa ole jotakin tuttua? Eivätkö he puhu samoin kuin jotkut masentuneet puhuvat omasta kokemuksestaan?

Voimme tietysti ajatella, että Plenty Coups puhui mitä puhui, koska hän oli itse masentunut. Mutta entä jos oma masennuksemme onkin kulttuurin muutoksesta johtuvaa lamautumista? Maailma ympärillämme luo nahkaansa niin nopeasti, että sukupolvien välille syntyy valtavia kulttuurisia hypähdyksiä. Jos vertaamme maailmaa, johon vanhainkodin ihmiset syntyivät, maailmaan, jossa he kuolevat, ne ovat kuin eri planeetalta. Eivätkö nämä kulttuuriset hypyt muistuta intiaanien siirtymistä vanhasta elämäntavasta reservaattiin?

Ehkä moni masentunut on kuin šakkinappula takanreunalla, kysellen itseltään, milloin maailma muuttui näin vieraaksi. Eivätkö monet heistä kuvaa elämäänsä sanomalla ”harhailen vailla suuntaa ja merkitystä”.

Onko tämä merkitysten katoaminen merkki siitä, että ne muuttuvat, kapenevat tai lakkaavat olemasta tässä jatkuvassa kulttuurisessa nahanluonnissa? Tällä hetkellä länsimaiden hurja kulttuurinen muutos tuntuu muuttavan lähes kaikki merkitykset kysymykseksi kustannuksista, mikä kaventaa ihmisenkin merkityksen taloudelliseksi ilmiöksi.

Aikamme suuri mysteeri on, miksi niin monet ovat onnettomia materiaalisen hyvinvoinnin keskellä.

Jos kysyisimme Plenty Coupsilta, hän ehkä sanoisi meille, että ihmiset tarvitsevat hyveitä, joita viljellä; ihanteita, joita tavoitella, ja roolin, jonka täyttää parhaalla kyvyllään.

Jos kulttuuri on heittänyt ne pois pesuveden mukana, jäljelle jää henkinen kodittomuus.

0 Vastausta

Kommentoi?

Osallistu ja levitä sanaa.
Osallistu.

Kommentoi?

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.