Maaseutuelämän vuoro
Meillä on Piuskin kanssa ollut hurja kiire töiden osalta. Nyt alkaa helpottaa – juuri samalla kun muutamme torpalle Taivassaloon.
Kun on 2-3 ihan erilaista elämää: “kaupunkikuutiossa” asuminen talvisin ja vanhalla torpalla kesäisin sekä irtokuukausi+ ulkomailla, elämä pysyy mielenkiintoisempana. Arki on täysin erilaista joka kohteessa.
Torpalla (ja ulkomailla) työ on enemmän periodista. Sitä tehdään pahan UV-säteilyn ja sateiden aikana. Kivat ulkokelit tehdään torpankunnostustöitä tai ulkomailla kävelyitä. Kaupungissa noudatamme pitkälti vanhaa ja jo hapanta perustyöaikaa, vaikkakin päiväreippailut sielläkin antavat aivoille ja mielelle happea.
Työt torpalla tänä kesänä
Tämä torpparikausi on poikkeuksellinen. Olemme tehneet siellä jo niin paljon, että pääkunnostustyötä ei ole kuin muutamia: yläpohjan eristäminen tervapaperein ja puukuidulla sekä terassin loppuunhiominen kaiteiden ja helmalautojen osalta.
Samasta pitäjästä löytyvältä Puutavaraliike Larjamalta tilasin jo 60m 48*98mm kestopuuta kaideristikoita varten sekä 60m siperian lehtikuusta helmalaudoiksi. Niiden teko alkaa toukokuun puolivälissä Spinkkilän super-Josen johdolla.
Yläpohjaan kannoin jo paalikaupalla puukuitua ja tervepaperirullat. Vuonna 2016 kannoimme yläkerrasta 1500-2000kg:aa roskaa, paskaa, akkuja jne. pois ja imuroitimme loput. Se on puhdas ja odottaa eristystään. Se tehdään toukokuussa sekin.
Toki sitten pihahommia riittää ja eritoten kiinnostaa tonttimme perällä oleva lampi – josko siitä saisi naapurien kanssa kivan saunapulahduspaikan?